Lue keskustelun säännöt.
Miten suuri osa miehistä kunnioittaa ja hyväksyy puolisonsa sellaisena kuin tämä on?
10.03.2025 |
Omassa elämässäni on vain kokemus muutamasta pitkästä parisuhteesta. Niissä valitettavasti 100% ssa on käynyt selväksi, että alkuhuuman jälkeen suhteen kohdattua arkensa, olen ollut väline saada viihtyisä koti ja tarpeet tyydytettyä.
Omilla ajatuksillani, tunteillani ja tarpeillani ei ole ollut kiinnostavuusarvoa tai niitä ei ole nähty tarpeellisina ottaa huomioon.
Näiden kokemusten perusteella en ole enää etsimässä parisuhdetta tai miestä. Näin kypsään aikuisikään ehtineenä on alkanut kuitenkin mietityttää, olinko suhteessa arvostusta ja hyväksyntää etsiessäni havittelemassa jotain, mitä ei ole edes olemassa. Onko joku tavannut parisuhteessa miehen, joka kunnioittaa puolisoaan ja hyväksyy tämän sellaisena kuin tämä on? Ja kuinka yleistä se on?
Kommentit (25)
Luulen, että noita on molemmissa sukupuolissa... Ihmisiä jotka eivät tunne tai hyväksy itseään, eivät omaa hyviä tunnetaitoja, eivät ole hyvinvoivia ja itsevarmoja terveellä tavalla, eivät ole miettineet miksi edes suhteeseen haluavat jne. Toinen hankitaan paikkaamaan sisäistä tyhjyyttä tai muuksi "välineeksi"? Tai vain ihastutaan biologisten mekanismien avulla, mutta jatko on hepreaa, ei ole tietoista otetta siihen että nyt sitoudutaan ja jaetaan elämä toisen ihmisen kanssa jota valitaan rakastaa ja arvostaa.
Olen biseksuaali nainen ja oma kurjin suhdekokemukseni on ollut toisen naisen kanssa. Hän yritti jyrätä aivan täysin mitä saan ja en saa tehdä siis opiskelut, lemmikit, paino, harrastukset.. kaikkea yritti kontrolloida ja homma kaatui siihen etten suostunut elämään hänen sidekickinä.
Ystävillä olen sitten nähnyt ihan hirveitä miehiä ja omalla äidillä myös aivan kamalia ukkoja hyi. Oma tuurini miesten suhteen on ollut parempi, nykyinen mies varsinkin hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Enkä ole mitenkään helppo rakastaa eli ei johdu siitä. Hän vain on älykäs, hyvän ja tasapainoisen lapsuuden kokenut itsevarma, empaattinen mies joka tietää mitä haluaa. Hän ei siedä huonoa kohtelua eikä kohtele muita huonosti, vetää rajat selkeästi ja huolehtii omista tunteistaan. Olen itsekin oppinut avoimemmin sanomaan asiat hänen kanssaan. Mutta harvassa ovat tasapainoiset, rehelliset ja rohkeat ihmiset.
Eikä omakaan mies mikään täydellisyys ole! Ihan vain ihminen. Mutta hyväksymme toisemme, uskollisuus on molemmille tärkeä arvo ja kaikesta pitää pystyä puhumaan. Sillä pääsee jo todella pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei mies parisuhdetta tosiaan haekaan naisen ajatusten takia.
Paljon näkee miehillä sellaista pinnallisuutta ja pikkuasioista nillittämistä ja numeron tekemistä. Ei nähdä niitä hyviä asioita mitä nainen tekee vaan kaikki virheet korostetaan.
En tiedä miten suuri osa miehistä, mutta omani kyllä. Hän on peruskallioni. Saan olla 100% sellainen kuin olen, hyvine ja huonoine puolineni.
No enpä osaa vastata mihinkään väestötason kysymykseen, eikä kukaan muukaan osaa muuten kuin tilastollisen tutkimuksen avulla. En tiedä, onko tällaisia asenteita selvitetty viime aikoina jossakin tutkimuksessa.
Omalta osaltani voin sanoa, että tietenkin kunnioitan puolisoani ja hyväksyn hänet. En näkisi mitään syytä olla romanttisessa suhteessa ihmisen kanssa, jota en edes kunnioittaisi tai hyväksyisi!
Yhteistä kotia tai taloutta meillä ei ole eikä tule, joten siltä osin monet keskustelunavauksessa mainitut asiat eivät meidän tilannettamme koske.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan kuosi pysyy suunnilleen siinä mitä se kunnioituksen ja hyväksynnän alkaessa on.
Kohdelkaa kumppaneitanne kuin ystäviänne. Ette te mene motkottamaan heidän vaatteistaan tai painostaan tai harrastuksistaan. Ystävä ei ole teidän näyttelykappaleenne eikä puolisonkaan pidä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon näkee miehillä sellaista pinnallisuutta ja pikkuasioista nillittämistä ja numeron tekemistä. Ei nähdä niitä hyviä asioita mitä nainen tekee vaan kaikki virheet korostetaan.
Onko sinulla joku erityinen syy ajatella, että nuo mainitsemasi ovat nimenomaan miehille tyypillisiä ominaisuuksia, eivät myös naisille?
Kyllä minä ainakin kunnioitan, rakastan ja hyväksyn emäntäni sellaisena kuin hän on.
Siinä auttoivat pitkä tapailuvaihe (6kk), sen päälle pitkähkö seurusteluvaihe omine asuntoinemme (1,5a), jonka jälkeen muutimme yhteen. On hänessä omat "vikansa", mutta olen aina ollut niistä tietoinen ennen suhteen syvenenistä. En missään vaiheessa ole kuvitellut kouluttavani häntä niistä pois. Hän on sellainen kuin on ja minä olen hänet sellaisena valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin koen että kunnioittaa ja hyväksyy. Vaikka ollaan usein hyvinkin eri mieltä asioista niin aina kuuntelee mun mielipiteet ja perustelut ja usein sanoo että on hyvä kun on itseä viisaampi vaimo :-D, sanoo siis muillekin kuin vain mulle itselleni. Eikä todellakaan yritä vaikuttaa/rajoittaa mun tekemisiä.
Varmaan vaikuttaa se että ollaan tavattu varttuneemmalla iällä, ei ole enää ollut esim. sitä vääntöä kuin jossain nuoruuden parisuhteessa kun "tottakai lapsia kuuluu hankkia" vaikkka oli jo ennen yhteen menoa tiedossa että ei hankita.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että noita on molemmissa sukupuolissa... Ihmisiä jotka eivät tunne tai hyväksy itseään, eivät omaa hyviä tunnetaitoja, eivät ole hyvinvoivia ja itsevarmoja terveellä tavalla, eivät ole miettineet miksi edes suhteeseen haluavat jne. Toinen hankitaan paikkaamaan sisäistä tyhjyyttä tai muuksi "välineeksi"? Tai vain ihastutaan biologisten mekanismien avulla, mutta jatko on hepreaa, ei ole tietoista otetta siihen että nyt sitoudutaan ja jaetaan elämä toisen ihmisen kanssa jota valitaan rakastaa ja arvostaa.
Olen biseksuaali nainen ja oma kurjin suhdekokemukseni on ollut toisen naisen kanssa. Hän yritti jyrätä aivan täysin mitä saan ja en saa tehdä siis opiskelut, lemmikit, paino, harrastukset.. kaikkea yritti kontrolloida ja homma kaatui siihen etten suostunut elämään hänen sidekickinä.
Ystävillä olen sitten nähnyt ihan hirveitä miehiä ja omalla äidillä myös aivan kamalia ukkoja hyi. Oma tuurini miesten suhteen on ollut par
Olen ihmetyksestä ällikällä lyöty ja positiivisesti yllätetty. Just näin olen jossain haaveissani kuvitellut olevan, että parisuhde voisi olla rakastava ja hyväksyvä suhde, jossa on turvallista ja mahdollisuus tulla paremmaksi versioksi itsedtään, mutta en ole sellaista kokenut tai nähnyt. Kiitos kommentista! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi omassa elämässään kokea monta pitkää suhdetta?
"Onko joku tavannut parisuhteessa miehen, joka kunnioittaa puolisoaan ja hyväksyy tämän sellaisena kuin tämä on? Ja kuinka yleistä se on? "
En tiedä miten yleistä se on mutta kyllä itse olen aina kokenut että oma mieheni hyväksyy minut sellaisena kuin olen. En muista että olisi oikein koskaan ilmaissut mitenkään että haluaisi minun muuttuvan ja on tukenut minua elämänvalinnoissani ja pitänyt aina itsestään selvänä että koti ja perhe on yhteinen asia jossa kumpikin antaa oman panoksensa siihen ja sen hyvinvointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä olen kokenut tulleeni arvostetuksi. Eipä tuo multa mitään vaadi. Tai komentele tms. mitään muutakaan älytöntä.
Meillä on roolit loksahtaneet vanhanaikaisesti, että mä hoidan lähes tulkoon kodin ja hän tuo lähes tulkoon rahan taloon. Yhdessä ollaan kasvettu ja uraa tehty. Tai mä en ole mikään uraihminen, mutta tämmöinen hääräilijä työssäkin.
Kunnioitusta löytyy molemmin puolin. Ystävyys on tärkeää myös parisuhteessa. Jos ei asioista pysty puhumaan,niin eihän sitten mikään toimi. Enkä tarkoita, että kaikkea lörpötellään kaiken aikaa. Vaan ettei vaikeat oikeat asiat jää muhimaan pitkäksi aikaa.. sitä jo oikein odottaa, että pääee kertomaan toiselle, että saa omaa taakkaa kevennettyä ja ehkä toisenlaista näkökulmaa kenenkään dissaamatta.
Äkkiä mietin kaverisuhteita, niin kyllä niissäkin suurinosa on vastaavalla ystävyysrakkauspohjalla. Löytyy muutama pettäjä ja yksi narsisti, mutta ne on omaa sakkiansa sitten. Niissä suhteissa dynamiikka on todella vinksallaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi omassa elämässään kokea monta pitkää suhdetta?
Helposti. Itse kutsuisin suhdetta pitkäksi alkaen jostain 3-5 vuoden kestosta.
hehehe! On tunnettu tosiasia että kun yhteen muutetaan, miehen tavaroita ei kotiin hyväksytä, mies ei saa sanoa mitään sisustuksesta ja naisille miehen vaatetuksen ja ulkoisen habitukseen muuttaminen on suoranainen projekti joka aloitetaan jo seurustellessa.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi omassa elämässään kokea monta pitkää suhdetta?
En tiedä. Mulla kokemus vain muutamasta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä olen kokenut tulleeni arvostetuksi. Eipä tuo multa mitään vaadi. Tai komentele tms. mitään muutakaan älytöntä.
Meillä on roolit loksahtaneet vanhanaikaisesti, että mä hoidan lähes tulkoon kodin ja hän tuo lähes tulkoon rahan taloon. Yhdessä ollaan kasvettu ja uraa tehty. Tai mä en ole mikään uraihminen, mutta tämmöinen hääräilijä työssäkin.
Kunnioitusta löytyy molemmin puolin. Ystävyys on tärkeää myös parisuhteessa. Jos ei asioista pysty puhumaan,niin eihän sitten mikään toimi. Enkä tarkoita, että kaikkea lörpötellään kaiken aikaa. Vaan ettei vaikeat oikeat asiat jää muhimaan pitkäksi aikaa.. sitä jo oikein odottaa, että pääee kertomaan toiselle, että saa omaa taakkaa kevennettyä ja ehkä toisenlaista näkökulmaa kenenkään dissaamatta.
Äkkiä mietin kaverisuhteita, niin kyllä niissäkin suurinosa on vastaavalla ystävyysrakkauspohjalla. Löytyy muutama pettäjä ja yksi narsisti, mutta ne
Hyvä kuvaus toi ystävyysrakkauspohja. Tarkoittaa kuitenkin eri asiaa kuin " oltiin kuin hyvät ystävät, kämmpikset, veli ja sisar" ?
Tuollainen äreä rotvakehan tuo on. Usein huonolla tuulella, sohvalla istuu ja juo kaljaa, kun meigä ahertaa kotitöissä, mutta on se ihan kiva vaimo. Ei lyö, huutaakin harvoin. Taidan rakastaa häntä.