Kasvatettiinko teitä pelolla ja uhkailulla?
Kommentit (53)
Kyllä, joka ikinen päivä peloteltiin ja uhkailtiin että joudun helvettiin.
Osittain uhkailulla, mutta enemmän häpeällä. Kasvatuslaitoksella uhkailtiin. Sitten enemmän oli sitä "mitä naapurit ajattelee ja ei niin ruukata tehdä".
Ei, mutta syyllistämisellä kyllä. En vieläkään osaa olla oma itseni vanhempieni seurassa, koska on aina tunne, että olen jotenkin vääränlainen.
Tarkoitus ei varmaan ollut, mutta tuotahan se oli. Täysin autoritäärinen kasvatus.
Nythän on siis hienosti asiat, lapset elävät kuin siat vatukossa. Päiväkodeissa hoitajilla turvavarusteet ja opettajat lyöneet hanskat tiskiin. Jo kymmenvuotiaat myyvät itseään ja huumeita?
Kyllä. Olen syntynyt vuonna 1994 ja muistan saaneeni pari kertaa selkääni. Myöhemmin isäni on kyllä pyytänyt anteeksi, kun sanoin asiasta. Tietyllä tapaa kyllä kasvatus onnistui, kun en teininä kapinoinut, vaan kerroin kavereillenikin, että vanhempani suuttuvat harvoin, ja silloin kun suuttuvat, niin suuttuvat kunnolla. En uskaltanut tehdä mitään, kun pelkäsin heitä. Kasvattivat myös nöyryyttämällä. Nyt aikuisena ihmettelen, miksi ihmeessä halusivat suurperheen, kun kaikki oli niin kamalaa ja epäonnistuivat jokaisen kohdalla.
Kyllä ja väkivallalla ja turhalla syyllistämisellä, häpeällä. Olen syntynyt 80-luvulla, vanhemmat 50-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Osittain uhkailulla, mutta enemmän häpeällä. Kasvatuslaitoksella uhkailtiin. Sitten enemmän oli sitä "mitä naapurit ajattelee ja ei niin ruukata tehdä".
Oletko sinä minä?
M vm 1974
Kyllä, ja kasvatuslaitoksella uhkailtiin. Silti olen sitä mieltä, että ne metodit oli huomattavasti parempia kuin nykypäivänä. Nykyään suuri osa lapsista ja nuorista on ihme sekopäitä, kun saavat koko ajan olla mukavuusalueellaan ja hermo palaa heti, jos joutuvat sieltä vähääkään pois. Vanhat metodit kouli paremmin kohtaamaan aikuisiän elämänhaasteet.
Vierailija kirjoitti:
Nythän on siis hienosti asiat, lapset elävät kuin siat vatukossa. Päiväkodeissa hoitajilla turvavarusteet ja opettajat lyöneet hanskat tiskiin. Jo kymmenvuotiaat myyvät itseään ja huumeita?
Ei tule mieleen, että voisi olla kultainen keskitie? Ei häpäistäisi eikä haukuttaisi muttei myöskään jätettäisi ilman rajoja.
Kyllä ja monesti hokemalla että olet hyvä silloin kun sinulla voi jotain teettää
eli muulloin???
Kyllä. Syyllistäminen, kiristäminen ja uhkailu olivat lapsena arkipäivää.
Joo. 80-luvun lapsi. Joskus ohjeistettiin asiallisemmin.