Olen koulussa töissä ja näen paljon lapsia joita ei koti kasvata lainkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävänä on opettaa ei olla rantakstusvankila. Opettaja ei ole järjestyksenvalvoja vaan ensisijaisesti opettaja. 

Järjestyksenpito on oppimisen edellytys. Kaaoksessa ei kukaan opi mitään.

Kaaoksessakin voi olla järjestys. Psykologista pelisilmää omaava opettaja sen huomaa ja kykenee rauhoittamaan tilanteen.

Nyt täällä ketjussa pätevät ihmiset joiden lapset sattuvat olemaan luonteeltaan sellaisia että omaavat kyvyt oman toiminnan ohjaukseen. Onnra teille, ettei teille ole sattunut kasvatettavaksi haastava, temperamenttinen ja diagnooseilla kyllästetty jälkeläinen. Te kaikessa viisaudessanne voitte moittia ja neuvoa meitä osaamattomia.

Hoidon? Pitääkö jo lapsia ja nuoria hoitaa?  Miten siihen pisteeseen päästään jo lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Kun lapseni sairastui syömishäiriöön, jäin töistä pois puoleksi vuotta, koska tiesin, että töistä väsyneenä en jaksa olla jämäkkä ruokapöydässä, sillä joka aterialla oli joku tahtojen taistelu käytävänä. Voi olla, että vanhemmat yksinkertaisesti ovat liian väsyneitä kasvattamaan lapsiaan ja ulkoistavat kasvatuksen pk:lle ja koululle. Sitten kun heille huomautetaan lapsen haasteellisesta käyttäytymisestä, he tuntevat piston sydämessään, mutta eivät itse kestä kritiikkiä ja siksi eivät edelleenkään ota vastuuta, vaan syyttävät sitä kritiikin antajaa. Inhimillistä mutta ei ratkaise ongelmaa. 

Hyvä kysymys onkin, miksi ne ovat väsyneitä? Sairaan lapsen kohdalla ymmärrän, mutta nyt puhutaan ihan normaaleista terveistä lapsista, joiden ongelma on kasvatuksen puute. 

Liikaa laitetaan vastuuta nykyään koululle asioista, jotka olisi pitänyt opettaa lapsille jo alusta pitäen kauan ennen kouluikää. Ei nyt liity tähän keskusteluun, mutta ajattelutapaan kuitenkin. Jokin aika sitten joku yhdessä ketjussa ihmetteli, eikö perunan kuorimista opeteta enää kotitaloustunneilla. Siis ne tunnithan alkavat yläasteella ja kuoriminen pitää opettaa jo 4-5-vuotiaalle. Kyllähän hyvät tavat, rajat yms. myös pitää opettaa jo ihan pienestä alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Nyt täällä ketjussa pätevät ihmiset joiden lapset sattuvat olemaan luonteeltaan sellaisia että omaavat kyvyt oman toiminnan ohjaukseen. Onnra teille, ettei teille ole sattunut kasvatettavaksi haastava, temperamenttinen ja diagnooseilla kyllästetty jälkeläinen. Te kaikessa viisaudessanne voitte moittia ja neuvoa meitä osaamattomia.

Joka toinen lapsi on nykyään diagnooseilla kyllästetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta koulu tekee lasun jos lasta kasvatetaan kotona autoritäärisesti ja esimerkiksi rangaistaan kovin usein tai kovasti. Suositus on positiivisen kasvatuksen käyttö ja siitä poikkeaminen on 

Juuri näin. Kun kotona otetaan kuri käyttöön niin lapsi laulaa näistä koulussa kaikkien kuullen. Varhaiskasvatuksessa jo on opetettu lapsen oikeudet, keskusteleva kasvatus ja tunnetaitojen opettelu. Olen jättänyt kasvatuksen sikseen, koska varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat ajaneet tilanteen tähän.

Minä haluaisin nähdä miten keskustelet kiljuvan, hysteerisen ja potkivan pojan kanssa. Jos lapsi on vieläpä muutenkin vilkas, hänet pitää rauhoittaa fyysisin ottein eikä lässyttämällä. No, tästä tavasta tehdään heti lasu.

Sanoisin koululle, että kotona kyllä haluttaisiin kasvattaa mutta te ammattilaiset viisaudessanne olette tällaista kasvatustyyliä halunneet. Lopputuloksena on niin ärsyttävä kakara ettei sitä kestä kotonakaan. Lapseni on oppinut koulussa että hänellä on oikeuksia ja tunnetaitojen tunnilla että vain hänen tunteillaan on merkitystä. Vanhempi ei saa edes huutaa kun hellanletta traumatisoituu.

Jep, niin makaa kuin petaa. Terveisin, luovuttanut äiti

Lapsen kasvatus alkaa siitä hetkestä kun hän syntyy. Lapselle opetetaan erilaisia asioita ja sääntöjä sitä mukaan hän alkaa niitä ymmärtämään. Kuri ei ole asia joka otetaan mukaan kun ongelmat alkavat vaan se on mukana alusta lähtien. Jo sille ryömivälle vauvalle opetetaan että on asioita joihin ei saa koske ja joita ei saa repiä. Siitä se kuri lähtee. Mitä aiemmin lapselle aloitetaan kuri, sitä vähäisemmät keinot riittävät. Sille huonekasvin lehtiä repivälle vauvalle riittää kieltäminen ja hetken päästä pelkkä paheksuva katse. Samalla jo pieni vauva oppii että vanhemmat rajoittavat hänen tekemisiään ja hän hyväksyy sen. Jos kurin käyttämistä odottaa viisivuotiaaksi tai jopa teiniksi niin ollaan auttamatta myöhässä eikä se enää edes toimi, koska silloin tehoavat menetelmät ovat jo niin voimakkaita että niitä paheksutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt täällä ketjussa pätevät ihmiset joiden lapset sattuvat olemaan luonteeltaan sellaisia että omaavat kyvyt oman toiminnan ohjaukseen. Onnra teille, ettei teille ole sattunut kasvatettavaksi haastava, temperamenttinen ja diagnooseilla kyllästetty jälkeläinen. Te kaikessa viisaudessanne voitte moittia ja neuvoa meitä osaamattomia.

Jospa se kotikasvatus ja kodin tylsät rutiinit ovat juuri niitä asioita, jotka mahdollistavat itseohjautuvuuden koulussa? 

Usko pois. Kaikki lähtee kotoa ja kasvatuksesta tai sen puutteesta. Myös nämä ns. temperamentittiset tapaukset. Jossain vaiheessa heidän on opittava se luontonsa hallitsemaan - vai kasvatatko lapsestasi linnakundia? 

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni ei osaa eikä jaksa. Ei ymmärretä kasvatuksen merkitystä. Ehkä muistellaan,  ettei itsekään saanut sen kummempaa kasvatusta (vaikka oikeasti saikin).

1980 luvulla vielä koko kylä kasvatti. Etenkin talonmies ja kerrostalojen ikkunoista katselevat mummot, jotka kielivät vanhemmille. Toki se kasvatus on ollut enemmän rangaistuksia, vähemmän puhetta. Nykyään taas on liikaa puhetta, liian vähän kuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta koulu tekee lasun jos lasta kasvatetaan kotona autoritäärisesti ja esimerkiksi rangaistaan kovin usein tai kovasti. Suositus on positiivisen kasvatuksen käyttö ja siitä poikkeaminen on huoli.

Vanhemmuudesta on tullut tasapainottelua erilaisten toistensa kanssa ristiriitaisten vaatimusten välillä. Ymmärrän hyvin niitä vanhempia jotka eivät siihen tasapainotteluun ja riskinottoon halua lähteä, vaan suosiolla jättävät pelin sikseen ja "antavat lapsen ilmaista kaikkia tunteitaan" niin kuin nykyisin sanotaan.

Juuri näin. Kun kotona otetaan kuri käyttöön niin lapsi laulaa näistä koulussa kaikkien kuullen. Varhaiskasvatuksessa jo on opetettu lapsen oikeudet, keskusteleva kasvatus ja tunnetaitojen opettelu. Olen jättänyt kasvatuksen sikseen, koska varhaiskasvatuksen amm

Ei kuule omista kasvatustavoista tarvitse tehdä tiliä kenellekään. Tulokset puhuvat puolestaan, eli lapset pärjäävät koulussa, he osaavat käyttäytyä, kunnioittaa muita ihmisiä ja heillä on muutakin tekemistä kuin kännykän räpläily.

Itse olen 70-luvulla syntynyt ja kotona oli suht tiukka kuri. Isä oli ollut YK:n rauhanturvaajana ja nähnyt muutakin kuin lähikaupan kahvitarjouksen. Ennen kuolemaansa hän piti tavaroitaan sotilaallisen tarkassa järjestyksessä hoivakotihuoneessaan. Kaikki oli pilkulleen, eikä melkein. Olen kiitollinen vanhemmilleni kasvatuksesta ja uskoisin, että suurin osa näistä nykyajan lapsistakin olisi sitten myöhemmin, jos heitä kasvatettaisi.

Vierailija kirjoitti:

Hoidon? Pitääkö jo lapsia ja nuoria hoitaa?  Miten siihen pisteeseen päästään jo lapsena?

 

Oletko kuullut sukupolvittaisista ongelmista? Ovat hyvin yleisiä nykyisin. Kun vanhemmilla on ongelmia mielenterveydessä, päihteissä ja ylipäätään elämänhallinnassa, lapsista kasvaa oireilevia. He ovat väkivaltaisia, itsetuhoisia jne. Näiden vuoksi mm. subjektiivinen päivähoito on olemassa, koska muuten nämä elämänhallintaa osaamattomien lapset olisivat siellä kotona yhteiskunnan silmien ulkopuolella eikä heille saisi annettua heidän tarvitsemaansa aikuisjohtoisuutta, struktuuria päivään ja arkeen, säännöllisiä ruokailuja jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta koulu tekee lasun jos lasta kasvatetaan kotona autoritäärisesti ja esimerkiksi rangaistaan kovin usein tai kovasti. Suositus on positiivisen kasvatuksen käyttö ja siitä poikkeaminen on huoli.

Vanhemmuudesta on tullut tasapainottelua erilaisten toistensa kanssa ristiriitaisten vaatimusten välillä. Ymmärrän hyvin niitä vanhempia jotka eivät siihen tasapainotteluun ja riskinottoon halua lähteä, vaan suosiolla jättävät pelin sikseen ja "antavat lapsen ilmaista kaikkia tunteitaan" niin kuin nykyisin sanotaan.

Juuri näin. Kun kotona otetaan kuri käyttöön niin lapsi laulaa näistä koulussa kaikkien kuullen. Varhaiskasvatuksessa jo on opetettu lapsen oikeudet, keskusteleva kasvatus ja tunnetaitojen opettelu. Olen jättänyt kasvatuksen sikseen, koska varhaiskasvatuksen amm

Ei kuule omista kasvatustavoista tarvitse tehdä tiliä kenellekään. Tulokset puhuvat puolestaan, eli lapset pärjäävät koulussa, he osaavat käyttäytyä, kunnioittaa muita ihmisiä ja heillä on muutakin tekemistä kuin kännykän räpläily. Itse olen 70-luvulla syntynyt ja kotona oli suht tiukka kuri. Isä oli ollut YK:n rauhanturvaajana ja nähnyt muutakin kuin lähikaupan kahvitarjouksen. Ennen kuolemaansa hän piti tavaroitaan sotilaallisen tarkassa järjestyksessä hoivakotihuoneessaan. Kaikki oli pilkulleen, eikä melkein. Olen kiitollinen vanhemmilleni kasvatuksesta ja uskoisin, että suurin osa näistä nykyajan lapsistakin olisi sitten myöhemmin, jos heitä kasvatettaisi.

Vierailija kirjoitti:

TV:ssä oli jokin aika sitten joku keskustelu, missä puhuttiin nuorista. En enää muista, mikä siinä oli teema sillä kertaa. Keskustelussa oli useampi asiantuntija, eikä siinä sanallakaan mainittu vanhempia tai kotia. Puhuttiin lähinnä vaan, mitä koulun pitäisi tehdä, ja miten yhteiskunnan pitäisi tulla vastaan. Itse ihmettelin, eikö vanhemmilla ole enää mitään vastuuta.

Tämähän kertoo ongelman yhteiskunnallisen juurisyyn. Vanhempia ei pidetä vastuullisina ja kykenevinä kasvattamaan omia lapsiaan. Viesti alkaa jo subjektiivisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta koulu tekee lasun jos lasta kasvatetaan kotona autoritäärisesti ja esimerkiksi rangaistaan kovin usein tai kovasti. Suositus on positiivisen kasvatuksen käyttö ja siitä poikkeaminen on 

Juuri näin. Kun kotona otetaan kuri käyttöön niin lapsi laulaa näistä koulussa kaikkien kuullen. Varhaiskasvatuksessa jo on opetettu lapsen oikeudet, keskusteleva kasvatus ja tunnetaitojen opettelu. Olen jättänyt kasvatuksen sikseen, koska varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat ajaneet tilanteen tähän.

Minä haluaisin nähdä miten keskustelet kiljuvan, hysteerisen ja potkivan pojan kanssa. Jos lapsi on vieläpä muutenkin vilkas, hänet pitää rauhoittaa fyysisin ottein eikä lässyttämällä. No, tästä tavasta tehdään heti lasu.

Sanoisin koululle, että kotona kyllä haluttaisiin kasvattaa mutta te ammattilaiset viisa

Lapsen kasvatus alkaa siitä hetkestä kun hän syntyy. Lapselle opetetaan erilaisia asioita ja sääntöjä sitä mukaan hän alkaa niitä ymmärtämään. Kuri ei ole asia joka otetaan mukaan kun ongelmat alkavat vaan se on mukana alusta lähtien. Jo sille ryömivälle vauvalle opetetaan että on asioita joihin ei saa koske ja joita ei saa repiä. Siitä se kuri lähtee. Mitä aiemmin lapselle aloitetaan kuri, sitä vähäisemmät keinot riittävät. Sille huonekasvin lehtiä repivälle vauvalle riittää kieltäminen ja hetken päästä pelkkä paheksuva katse. Samalla jo pieni vauva oppii että vanhemmat rajoittavat hänen tekemisiään ja hän hyväksyy sen. Jos kurin käyttämistä odottaa viisivuotiaaksi tai jopa teiniksi niin ollaan auttamatta myöhässä eikä se enää edes toimi, koska silloin tehoavat menetelmät ovat jo niin voimakkaita että niitä paheksutaan. 

Jo ryömivän vauvan kanssa tulee vastaan se tilanne, missä kieltäminen ja paheksuva katse eivät riitä, eli kielletty käytös jatkuu niistä huolimatta. Lapset eivät ole tyhmiä vaan tajuavat kyllä milloin totteleminen on oikeasti pakko ja milloin ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapseni sairastui syömishäiriöön, jäin töistä pois puoleksi vuotta, koska tiesin, että töistä väsyneenä en jaksa olla jämäkkä ruokapöydässä, sillä joka aterialla oli joku tahtojen taistelu käytävänä. Voi olla, että vanhemmat yksinkertaisesti ovat liian väsyneitä kasvattamaan lapsiaan ja ulkoistavat kasvatuksen pk:lle ja koululle. Sitten kun heille huomautetaan lapsen haasteellisesta käyttäytymisestä, he tuntevat piston sydämessään, mutta eivät itse kestä kritiikkiä ja siksi eivät edelleenkään ota vastuuta, vaan syyttävät sitä kritiikin antajaa. Inhimillistä mutta ei ratkaise ongelmaa. 

Hyvä kysymys onkin, miksi ne ovat väsyneitä? Sairaan lapsen kohdalla ymmärrän, mutta nyt puhutaan ihan normaaleista terveistä lapsista, joiden ongelma on kasvatuksen puute. 

sairastumisen taustalla on jokin perheeseen liittyvä häiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täällä ketjussa pätevät ihmiset joiden lapset sattuvat olemaan luonteeltaan sellaisia että omaavat kyvyt oman toiminnan ohjaukseen. Onnra teille, ettei teille ole sattunut kasvatettavaksi haastava, temperamenttinen ja diagnooseilla kyllästetty jälkeläinen. Te kaikessa viisaudessanne voitte moittia ja neuvoa meitä osaamattomia.

Jospa se kotikasvatus ja kodin tylsät rutiinit ovat juuri niitä asioita, jotka mahdollistavat itseohjautuvuuden koulussa? 

Usko pois. Kaikki lähtee kotoa ja kasvatuksesta tai sen puutteesta. Myös nämä ns. temperamentittiset tapaukset. Jossain vaiheessa heidän on opittava se luontonsa hallitsemaan - vai kasvatatko lapsestasi linnakundia? 

 

Nythän jo esim. Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ei adhd -tutkimuksiin pääse ennen kuin perhetyö on katsonut, että kotona toimii hommat. Että aamuisin herätään, syödään tietyin väliajoin, illalla mennään nukkumaan, elellään ihmisiksi. Ei adhd -lääkitys mitään auta, jos kotona ei toimi struktuuri ja ihmiset istuvat ruuduilla ja käyvät kaapeista kauhomassa jotain valmistamatonta ruokaa kuin elukat.

Vierailija kirjoitti:

Nythän jo esim. Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ei adhd -tutkimuksiin pääse ennen kuin perhetyö on katsonut, että kotona toimii hommat. Että aamuisin herätään, syödään tietyin väliajoin, illalla mennään nukkumaan, elellään ihmisiksi. Ei adhd -lääkitys mitään auta, jos kotona ei toimi struktuuri ja ihmiset istuvat ruuduilla ja käyvät kaapeista kauhomassa jotain valmistamatonta ruokaa kuin elukat.

Perhetyö antaa sanoitusvinkkejä jos arki ei suju. Mutta kun huono käytös jatkuu sanoituksesta huolimatta niin sitten se on diagnoosin paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluruokailun lopetus toisi esiin heti ne kodit missä lapsia kaltoinkohdellaan. Kouluruoka saattaa olla lapsen ainoa ruoka. 

Voitaisiin kohdentaa apu oikeisiin kohteisiin. Ja huostaanotoilla ratkaistaisiin kierre: tukirahalapset. Tutkiiko mikään taho tätä asiaa? 

Kaikilla on oikeus perustaa perhe, myös sosiaaliturvaa nauttivilla. Asenteesi on viharikollinen ja pyrkii estämään "tukirahaihmisten" ihmisoikeuksien toteutumista.

Kuinka paljon haasteet kertautuvat? Sukupolvesta toiseen. 'Ilmaisia lounaita' kun ei ole olemassa. 

Suomen nykyinen tilanne on juuri tämä kotiin tuettavien määrä. Koulutus ja työ ei kiinnosta, vaikka pystyisi.

Jos on elämäntapahallinnassa ongelmia, miten ehkäiset niiden ongelmien siirtymistä lapsille? Yhteiskunta kasvattaa / "joku muu"? 

Voipi olla niin, ettei sinne kouluun tai työhön vain pääse, vaikka haluaisikin. Jos yhteiskunta nakkaa vanhemmat pihalle, samalla myös lapset syrjäytyvät. 

Joo, olen huomannut saman. Ei ennen, 40-v sitten olut mitään älylaitteita, hyvä, kun oli edes puhelin olemassa.......silloin pystyi keskittymään kunnolla kouluun yms. Ei enää nykyään ! Se o kokonaan vanhempien/huoltajien syytä ! He eivät vaan piittaa mitään enää. Ainakin toisen vanhemman/huoltajan pitäisi saattaa ja hakea lapsensa kouluun ja sieltä kotiin. Aina. Se ei saa jäädä vanhempien lasten tehtäväksi ! Vaikka miten osaa ajaa, kävellä, yms kouluun, niin siltikin. Ei kai se kauaa vie, jos on töitä. Niistä voi olla pois sen aikaa ! Hankkia vaikka sitten sijainen sen ajaksi. Helppoa ! Niin tekee kunnon vanhempi/huoltaja. Se kuuluu heidän tehtäviin ! Myös AUTTAA lasta läksyissä, ei tehdä niitä hänen puolestaan ! Ja jos lapsi joutuu oleen yksin kotona, sieltä pitäisi laittaa tietokoneista yms laitteista sähköt pois, et pystyy katsomaan vain TV:tä normaaleja kanavia. Ja se kiusaaminen......se pitäisi laittaa lailla rikokseksi, eikä siihen ole mitään ikärajaa yms rajaa ! Se koskisi myös kaikkia työpaikkoja, etenkin vammaisten kohtelua ! Eritoten, jos tekijä ON vammainen toista vammaista kohtaan ! Miten tahansa ! Ei luulisi olevan kovin vaikeaa ! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nythän jo esim. Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ei adhd -tutkimuksiin pääse ennen kuin perhetyö on katsonut, että kotona toimii hommat. Että aamuisin herätään, syödään tietyin väliajoin, illalla mennään nukkumaan, elellään ihmisiksi. Ei adhd -lääkitys mitään auta, jos kotona ei toimi struktuuri ja ihmiset istuvat ruuduilla ja käyvät kaapeista kauhomassa jotain valmistamatonta ruokaa kuin elukat.

Perhetyö antaa sanoitusvinkkejä jos arki ei suju. Mutta kun huono käytös jatkuu sanoituksesta huolimatta niin sitten se on diagnoosin paikka.

Kyse ei ole sanoituksesta, vaan ihan vaan tavallisesta elämänhallinnasta. Nykyisin monessa perheessä ei ole edes vuorokaudenaikoja, vaan siellä nukutaan milloin tahansa ja valvotaan miten sattuu. Ei ole ruoka-aikoja tai vietetä aikaa aikuiset ja lapset yhdessä.