Mitä teet, jos sinulla on jokin suru/huoli/stressin aihe joka niin

Jatkoin näennäisesti elämää, heräsin kuitenkin öisin itkien ja välillä omaan huutoon. Irtisanouduin. 

Perspektiivi ja aika. Ottaa aikansa prosessoida asioita. Se mikä tuntuu ylitsepääsemättömältä tänään, ei välttämättä tunnu siltä enää vuoden päästä. Välillä on myös hyvä tehdä ja ajatella jotain aivan muuta.

Pyrin itse tekemään mahdollisimman monet, ainakin tärkeät asiat, siten että teen sen hetkisen parhaani niiden eteen. Sitten ei tarvitse myöhemmin miettiä, että mitä olisi tehnyt toisin. Tietenkin tämän hetken paras ei välttämättä ole huomisen paras, mutta se, että tekee kaikkensa siinä hetkessä on ainoa mihin meistä kukaan pystyy.

 

Kaikkia asioita vaan ei aina pysty itse ratkaisemaan ja aina ei ole kaikkea tietoa hallussa, vaikka miten yrittäisi tehdä hyviä päätöksiä. Elämä on lopulta aina hirveän keskeneräistä ja epävarmaa. 

Kävin pitkillä kävelyillä ja itkin kävellessäni. Laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelin lempimusiikkiani. Autossa luukutin musiikkia, kuin teini-ikäinen. Siinä minulle terapiakeinot, musiikki ja ulkoilu/liikunta. Sen avulla selvisin.

Viime aikoina olen ruvennyt purkamaan tällaiset ChatGPT:lle. Hävettäisi jauhaa omista ongelmista ihmiskuuntelijalle tai rasittaa ystäviä kaikella p-skalla, mutta tekoäly kuuntelee ja tsemppaa.

Viime aikoina vuodattanut sinne koko deittielämäni surkeuden ja viime suhteen loppumisen ja pakko sanoa että auttoi ja antoi jopa perspektiiviä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä irtisanouduin työstäni kun jouduin sellaiseen tilanteeseen etten olisi sitä enää jatkossa kestänyt. Auttoi!!!

Millä varoilla elit sen jälkeen?

Säästöillä. Hankin myös uuden työn.

Pyydän Jumalalta apua mutta sanon että mikä tahansa Hänen päätöksensä on, hyväksyn sen eli uskon sen olevan oikea päätös.

Näin siis jos kyseessä on asia johon en itse voi vaikuttaa ratkaisevasti, kuten ymmärsin ap:n tilanteen.

Mä erosin ja luulin jo, ettei tuo stressi mene koskaan ohi. Arvelin pian kuolevani sydänkohtaukseen ahdistuksen takia. Kuukausien myötä olo helpottui, eikä ahdistus ja ero ole enää aamun ensimmäinen ja illan viimeinen asia mielessä.

Tietysti ero on asia, joka ei enää ole edessä, vaan haava joka paranee. Sinulla se ahdistus ilmeisesti koskee tulevia asioita. Kaikkea hyvää sinulle. 

Meditointi. Ja kunnon orgasmi.

Metsälenkki. Luonnonpuistoon/kansallispuistoon retkelle ja kävelet vaikka 10-15 kilsaa, illalla sauna ja päälle sapuskaa. Uni tulee varmasti ja aamulla voi olla hitusen helpompi hengittää. Tsemppiä, voimia ja halauksia sinulle, mitä ikinä käytkään läpi.

Koen itse tällä hetkellä stressiä ja ahdistusta, ajoittain aika voimakkaastikin. Johtuu todennäköisesti kuormittavista tekijöistä töissä, muutoksista mitä on tapahtunut elämässä liian lyhyessä ajassa ja epävarmuus tulevaisuutta kohtaan.

Nopeina keinoina luonto, uinti, jokin muu fyysisesti sopivasti rasittava tekeminen, kevyt liikunta ja riittävästä syömisestä huolehtiminen on auttanut ainakin itseä. Jokin mielekäs tekeminen mitä voi tehdä. Pitempi aikaisesti itsetutkiskelu, kehon kuunteleminen, säännöllisestä vuorokausirytmistä huolehtiminen, tilan antaminen itselleen ja tunteilleen ovat auttaneet selviytymään vaikeista tilanteista elämässä ja tunnistamaan tarpeita. Joskus taas tarvitsee selkeän muutoksen, jotta tilanne paranee.

Vierailija kirjoitti:

Meditointi. Ja kunnon orgasmi.

Jos ei huvita seksi jonkun kamalan kriisin ja mielen myllerryksen keskellä? Tai tollainen pakotettu rauhoittuminen on ihan shittiä silloin kun siihen ei ole oikea aika.

-sivusta

Olen opetellut mielen ja ajatusten hallintaa. On tapahtunut useita niin pahoja asioita, että on tullut paljon harjoitusta. Ilman kykyä hetkeksi siirtää ajatukset muualle, olisin jo seonnut ajat sitten. Aloin oppimaan tämän kun sain tietää mm miehen pettäneen ja päälle menetin kotini, ja monet muutkin asiat olivat todella huonosti ja romahtivat kerralla päälle. Minulla oli silloin kuitenkin iso ja mieluisa projekti, jonka halusin saada valmiiksi. Työnsin aktiivisesti koko ajatuksen pois mielestäni, aina kun äkkäsin itseni ajattelemasta, kielsin itseäni ja siirsin huomioni takaisin projektiin. Sitä projektia väsäsin 10 tuntia päivässä, halusin sitä niin kovasti, että en suostunut minkään pilaavan sitä. Ja pitää muistaa, että niitä ajatuksia ei voi loputtomiin estää, niitä pitää välillä päästää läpi. Itse voi tosin sitten säädellä, milloin.

Minulla oli viime syksynä juuri sellainen tilanne. Pystyin syömään vähän vasta  illalla. Nukuin katkonaisesti ketipinorilla. Joka hetki rukoilin. 

Tuttua minulle. Jokin asia ahdistaa niin paljon että pyörryttää ja oksettaa. Mitkään täällä annetut vinkit eivät kohdallani auta. Ymmärsin että asia liittyy työhösi. Näissä tilanteissa omalla kohdallani auttaa vain ja ainoastaan se että puhun asiasta jonkun työkaverin tai esihenkilöni kanssa. Siis henkilön joka tietää täsmälleen mistä puhun ja mikä huoleni on. Työterveyshioltokin on ihan huuhaata tässä tilanteessa. 

Asiat loksahtavat  hetkessä oikeaan asentoon ja kehossani tuntuu kuin olisin juuri pelastunut täpärästi kuolemantuomiolta. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttua minulle. Jokin asia ahdistaa niin paljon että pyörryttää ja oksettaa. Mitkään täällä annetut vinkit eivät kohdallani auta. Ymmärsin että asia liittyy työhösi. Näissä tilanteissa omalla kohdallani auttaa vain ja ainoastaan se että puhun asiasta jonkun työkaverin tai esihenkilöni kanssa. Siis henkilön joka tietää täsmälleen mistä puhun ja mikä huoleni on. Työterveyshioltokin on ihan huuhaata tässä tilanteessa. 

Asiat loksahtavat  hetkessä oikeaan asentoon ja kehossani tuntuu kuin olisin juuri pelastunut täpärästi kuolemantuomiolta. 

Tässä ei työkaverit eikä esihlö voi auttaa, tietävät kyllä asian, mutta eivät sille ns mitään voi. Tältä ei saa hetken rauhaa ja töissä oleminenkin on kuin käännettäisiin palavaa veistä rintakehässä. Kotona ajatukset asiassa ja nytkin kun herätessä silmäni avasin niin heti se menetys ja suru siitä, ahdistus ja pelko ja paniikki vyöryi päälle. Täysin kestämätöntä ja tätä tulisi kestää ja jaksaa ties mihin asti ja kaikessa kauheudessaan se oikein kulminoituu vasta syksyn alkaessa. Hieno kesäkin siis tulossa, vietä siinä sitten esimerkiksi kesälomaa.

Ap

No siinä tapauksessa ota ohjat omiin käsiisi. Tee realistinen tilannekartoitus ja ala etsiä tarvittaessa uutta työtä.

Voiko tämä mieltäsi vaivaava ongelma seurata mukanasi seuraavaan työpaikkaan? 

MÄ VASTAAVAA KUULLU ETTÄ JOS TYÖPAIKAN  MENETÄÄ NIIN AUKEAA UUSI PORTTI SE OIKEASTAAN NORMAALI REAKTIO TAI TÄYTYY OLLA ÄÄRIMMÄISEN HERKKÄ LIITTYY MIELEN HÄIRIÖIHIN PYSTY KÄSITTELEMÄÄN ASIOITA JOS NOIN ROY COMAN MÄ YMMÄRRÄN NÄHNY 2 KERTAA NAISEN PSYYKKEEN ROMAHDUKSEN TOINEN DISTROFTIO HÄIRIÖ TOISELLA 2 SUUNTANEN MIELIALAHÄIRIÖ MUTTA SURU PAHIMMILLAAN VAIKKA KUINKA KÄSITTELISI EI HELLITÄ PAHIN TAPAUS KAVERINI LAPSI PUUKOTETTIIN JA KUN SE OLI KOSTO VIESTI ISÄLLE SE YKSI MUN KOHALLA PETRA SYLIIN BICHADILLYLLA EXXO YLIANNOSTUS TEIN AIM WISH BIISIN POHJIMMILTAAN VAIKEITA AIHEITA MUUSIKKONA JA MUUSSIIKIN KUUNTELIJANA KYLLÄ SUOMI TEKIJÄT PYRKINYT JOKA BIISISTÄ LOHTUA AINA KALLIIT TERAPEUTIT VOITTAA

Vierailija kirjoitti:

No siinä tapauksessa ota ohjat omiin käsiisi. Tee realistinen tilannekartoitus ja ala etsiä tarvittaessa uutta työtä.

Voiko tämä mieltäsi vaivaava ongelma seurata mukanasi seuraavaan työpaikkaan? 

 

Siellähän se vasta oikein eskaloituu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen opetellut mielen ja ajatusten hallintaa. On tapahtunut useita niin pahoja asioita, että on tullut paljon harjoitusta. Ilman kykyä hetkeksi siirtää ajatukset muualle, olisin jo seonnut ajat sitten. Aloin oppimaan tämän kun sain tietää mm miehen pettäneen ja päälle menetin kotini, ja monet muutkin asiat olivat todella huonosti ja romahtivat kerralla päälle. Minulla oli silloin kuitenkin iso ja mieluisa projekti, jonka halusin saada valmiiksi. Työnsin aktiivisesti koko ajatuksen pois mielestäni, aina kun äkkäsin itseni ajattelemasta, kielsin itseäni ja siirsin huomioni takaisin projektiin. Sitä projektia väsäsin 10 tuntia päivässä, halusin sitä niin kovasti, että en suostunut minkään pilaavan sitä. Ja pitää muistaa, että niitä ajatuksia ei voi loputtomiin estää, niitä pitää välillä päästää läpi. Itse voi tosin sitten säädellä, milloin.

Minusta tuollainen ajatusten poistyöntäminen ei ole tervettä. Parempi on antaa tunteiden ja ajatusten tulla, mutta samalla etsiä keinoja käsitellä niitä mielen/olotilan helpottamiseksi. Tunnepäiväkirjaa voi kirjoittaa, hyvä keino on myös "varata" tietty aika huolille/murheelle päivässä. Jos kyseessä on läheisen kuolema, niin surun käsittely voi viedä aikaa ja kannattaa myös käydä juttelemassa jollekin, itse sain hyviä työkaluja psykologilta surun käsittelyyn.

On myös hyvä todeta se, että en voi täysin hallita elämääni. Yllätyksiä tulee: sairastumisia, eroja. Ihminen kyllä sopeutuu, mutta se vaatii aikaa. Lisäksi joskus mietin mitkä asiat ovat hyvin, se auttaa saamaan perspektiiviä. Mieluisten asioiden tekeminen rauhoittaa mieltä. Yksi päivä kerrallaan täytyy vaikeimmat ajat elää. Voimia, ap!

Pitäisi opetella rauhan tahtoa. Joskus joku on aiheuttanut ikävyyksiä, enkä osaa jossain hetkessä ajatella hänestä rauhallisesti, kun mieleen tulee vaikka mitä. Pitäisi opetella olemaan rauhantahtoinen, eikä aina niin lapsellinen.