Vuosia autoa ajaneet, jännittääkö teitä enää ajaminen?

Vierailija kirjoitti:

Ei oma ajaminen, Bemareita ja audeja jännitän, kullinjatkeita yleensä, ovat arvaamattomia.

ainakin nuo bemarikuskit havaitsee hyvin, kun ne huitovat keskisormella, roikkuvat puskurissa, vilkuttavat valoja ja tööttäilevät

Yleisesti ottaen ei, mutta sitten toisaalta joka kerta. Koska palautuu paikkasidonnaisesti mieleen joka kerta. Olen ajanut auton lunastuskuntoon, kun toinen tuli kolmion takaa eteen. En ehtinyt edes jarruttaa. Toisessa paikassa moottoritien rampilta poistunut ajoi poikani moottoripyörän eteen, ja poika olisi voinut kuolla kevarinsa kanssa. Materiaalisilla ja kohtuullisilla fyysisillä vammoilla selvisi. Minä en, koska inhoan sitä, että varsin korkeanopeusrajoitteiselle nousevalle rampille ajavat ajaa siihen lujaa, kunnes viimetipassa jarruttaa. Joka kerta tulee mieleen lähestyessäni, että tuleeko taas sieltä eteen vai ei. Kolmannella kerralla olin muutaman metrin päässä, kun päätielle ajoi ensin risteyksessä odottanut auto suoraan hälytysajossa olevan ambulanssin eteen. Kolmion takaa. Ambulanssi osui keskelle kuskin puoleista kylkeä "karjapuskureineen".

Ymmärrän, etten voi ajaa merkittävää alinopeutta noissa paikoissa ja varoa, tuleeko joku taas kolmion takaa eteen.

Lähinnä ihan keskikaupungilla jännittää. Silmät saa olla selässä ja kädessäkin. Vähän väliä on valottomia suojateitä, joihin ilmestyy ihmiä kuin tyhjästä. Jos on lunta, niin ei näy miten kaistat jatkuvat risteyksen ylityksen jälkeen, eli voi valita väärän kaistan suoraan ajaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sovitetaan se vauhti siten ettei jännitä.

Ja pidetään turvaväli kymmenessä metrissä kun muuten joku vtun mulkero änkää siihen eteen.

t: bemarikuski

Ei juurikaan ja vaikka Helsingin keskustassakin ajelu on ihan ok.

Mutta kyllä joskus jossain maakunnissa talvella, liukkaalla, pimeällä ja tiheässä räntäsateessa jännittää. Jos eteensä näkee muutaman metrin, kyllä ajovauhti saisi olla todella hidas että ehtii reagoida vaikka puskasta hyppäävään hirveen.  Onneksi ei ole koskaan sattunut mitään. 

Ja joskus kyllä hirvittää joidenkin älyttömät ohitukset! Ihan käsittämätöntä välinpitämättömyyttä omasta ja muiden elämästä kyllä näkee välillä. 

Ei jännitä. Ruuhkaisia keskustoja pyrin välttämään ja kotihuudeilla muutaman risteyksen kierrän muualta jos suunta olisi vasemmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännittää ja niin pitääkin. Liikenteessä voi sattua mitä vaan ja milloin vaan, joten on pysyttävä valppaana. 

Valppaana pitää pysyä, mutta jännittäminen kertoo vain epävarmuudesta. Jos jännittää normaaleissa liikenneolosuhteissa, jotain on pielessä.

Normaaleissakin liikenneolosuhteissa voi menettää henkensä silmänräpäyksessä.

Niin voi, ja jännittäminen lisää sen todennäköisyyttä.

Jos on tosi liukasta tai tosi sateista, vesi/lumisade, silloin jännittää ja jos isoja rekkoja tulee vastaan. Tai ajat talvella pimeällä pitkiä pimeitä tienosuuksia + rekat, mahdolliset hirvet 

Vierailija kirjoitti:

Pimeällä jossain vieraassa kaupungissa sompailu saattaa jännittää, ei muuten. 

Kyllä, pimeällä ja jos vielä sataa, en enää tykkää ajella yhtään. Päivällä ei ole jännittänyt koskaan vaikka kaukanakin on käyty. Tai no ehkä autokouluissa, siviilissä ja intissä. Kelitkään ei jännitä, nuoruuden autot ja renkaat oli surkeita, silti ei säät haitanneet. Moottoriteillä en tykkää ajaa eikä onneksi juuri ole tarvettakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajanut vuodesta -85, ei jännittänyt eikä jännitä. Sitä motarihommaa treenattiin siksi paljon jo tuohon aikaan. Ajonopeuksista opettivat tuolloin että jos katkoviivan erottaa autonmitan päässä edessä, voi sen rajoitusnopeuden pitää lasissa. Edellyttäen ettei tie ole jäässä. Koska noita etuvetoisia oli jo tuolloin, opettivat ohi opetussuunnitelman (ei ollut talviajokoulutusta) ajamaan kahva edellä kaasulla ja jarrulla. Ei toimi nykyautoissa, ainakaan Volkkarissa. Neuvoni on ap:lle lähteä ajamaan.

Auton mitta on kyllä aivan liian pieni marginaali. Eikä sitä edes pituusmitalla kuulu mitata vaan ajalla. Ainakin kahden sekunnin verran pitää näkyä vapaata tietä edessä 

No ei ole kyllä oikeastaan koskaan jännittänyt. Jos jännittäisin niin kulkisin julkisilla.

Jos on ihan todella huono keli ja jäinen tie, jännittää hieman. Joku kuukausi sitten meinasi käydä kuten vähän sen jälkeen onnettomuudessa kuolleille nuorille, joiden auto luisui jäistä mäkeä ja suistui jokeen. Ajoin peilijäistä pikkutietä tiukkaan mutkaan ja heti sen jälkeen alkavaan mäkeen. En voinut ajaa mutkaan kovin lujaa koska tie oli umpijäässä, mutta vauhti ei riittänyt mäen päälle. Auto lähti nastoista huolimatta liukumaan holtittomati perä edellä, onneksi sain sen pysähtymään lumipenkkaan ilman että mentiin ojaan tai auto olisi mennut tieltä ulos mäen alla, jossa on parin metrin pudotus metsään. Sitä tietä en enää mene talvikeleillä ja vähän jännitti pari viikkoa sitten kun ajoin toisella jäisellä pikkuteillä, jossa on jyrkkkiä mäkiä. Hyvin siitä selvittiin kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Jos on ihan todella huono keli ja jäinen tie, jännittää hieman. Joku kuukausi sitten meinasi käydä kuten vähän sen jälkeen onnettomuudessa kuolleille nuorille, joiden auto luisui jäistä mäkeä ja suistui jokeen. Ajoin peilijäistä pikkutietä tiukkaan mutkaan ja heti sen jälkeen alkavaan mäkeen. En voinut ajaa mutkaan kovin lujaa koska tie oli umpijäässä, mutta vauhti ei riittänyt mäen päälle. Auto lähti nastoista huolimatta liukumaan holtittomati perä edellä, onneksi sain sen pysähtymään lumipenkkaan ilman että mentiin ojaan tai auto olisi mennut tieltä ulos mäen alla, jossa on parin metrin pudotus metsään. Sitä tietä en enää mene talvikeleillä ja vähän jännitti pari viikkoa sitten kun ajoin toisella jäisellä pikkuteillä, jossa on jyrkkkiä mäkiä. Hyvin siitä selvittiin kuitenkin.

Ja vielä lisäyksenä; Helsingin keskustassa ajelu ei hermostuta, koska tunnen käytännössä kaikki kadut Etelä-Helsingistä Töölöön, Kallioon ja Sörkkaan. Osaan suunnistaa, tiedän kimurantit risteykset ja yksisuuntaiset kadut.

Ei jännitä, mutta motariliittymät on painajainen, kun en ole niihin tottunut täälläpäin. Viime vuonna ajeltiin työasioissa kolleegan kanssa Helsinkiin, sovittiin jo alkumatkasta, että ajaa hesan päässä. Muuten en olisi lähtenyt.

Nykyään ajan niin hyvällä autolla että ei jännitä.

Aiemmin ei jännittänyt, vammautumiseen johtaneen kolarin jälkeen (hirvi) on jännittänyt paskalla näkyvyydellä kelin ollessa liukas. Eli samanlainen keli kun oli kolaritilanteessa. :/ Täysin psykologinen klikki, josta on hyvin vaikea päästä eroon.

Osittain jännittämiseen liittyy kipu, sillä paskalla kelillä täytyy molemmat kädet pitää ratissa, ja se alkaa särkemään niskaa joka otti osuman kolarissa. Ja aina kun ei voi välttää ajamista huonolla kelillä..

en aja autoa, mutta ajan mönkijällä. Ja jännittää, jopa vasemmalle kääntyminen hiljaisen kirkonkylän keskustassa, ylä- ja alamäet, kun ovat jyrkkiä, vastaantulevat autot ja ohi menijä ja varsinkin polkukyöräilijät joiden ohittaminen on hankalaa koska nopeuteni on melkein sama, pakko uskaltaa ajaa lujempaa. Moottoritiellehän mönkijällä ei ole asiaa, mutta kartan myös 9- tietä ja kierran sivuteitiä pitemmän kautta. pelkään myös auton kyydissä, olipa kuski kuka tahansa, paitsi oma veli jolla on miljoona kilometriä ajettuna

Jos meinaa paska tulla housuun niin jännittää että ehtiikö pytylle.

Uusissa paikoissa ajaminen jännittää vähän, ja huonossa kelissä ajaminen on stressaavaa.

Suomen teillä ei ikinä. Sen ensimmäisen kerran jälkeen kun kävin keskitalvella pohjois-Norjassa talvimyrskyssä eivät Suomen ajo-olosuhteet ole tuntuneet enää yhtikäs miltään. 

N40