Omituisin tilanne, jossa mustasukkainen kumppani on epäillyt sinun pettäneen?
Mun miesystävä syytti flirttailusta. Tuijotin kuulemma viereisessä pöydässä istunutta miestä sillä silmällä koko illan. Ja avautui tästä tietenkin vasta muutaman päivän päästä.
Kommentit (157)
Trolli on ahkera tunkkaisissa avauksissaan. Mutta mitää uutta ja raikasta ei saa aikaaan.
Olin paljon töissä kun oli kiireempää. Hän vei ja haki minut töistä autolla.
Epäili silti että petin jotenkin tuossa työtä tehdessä. En vieläkään ymmärrä miten se olisi ollut käytännössä mahdollista. Kun liikuin tyhjässä yliopistorakennuksessa, hän sanoi että liikkumiseni on "epäilyttävää".
Vierailija kirjoitti:
Olin kuulemma töissä miesvaltaisella alalla vain miesten takia. Epäili kaikkia miehiä.
Ihan suomalainen mies.
Joo vähän sama, ja esimieheni, firman toimitusjohtajan kanssa minulla tietysti oli suhde ja nyt eromme (minun ja tämän ex-aviomieheni) jälkeen me voimme tämän toimarirakkaani kanssa olla kunnolla yhdessä.
Ja loppuun vielä siis tarkennuksena, että missään nimessä ei mitään sen suuntaistakaan ole ikinä ollut.
No minähän kuulemma petin ex-miehen mukaan ihan kaikkien ja kaiken kanssa: äitini, isäni, siskoni, ystävieni, isovanhempieni, kaupan kassan, kadunlakaisijan,, u name it. Mutta ehkä omituisin, minkä kanssa ehdin myös tuota miekkosta pettämään oli kotimatkalla jäähtynyt hampurilainen. Kuulemma iskin sille vienosti silmää, kun tungin mikroon, ja sen syöminenkin kuulemma muistutti kiihkeätä suikkaria.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli pelkkä säätö, ei edes seurusteltu virallisesti.
Kerroin hänelle että naispuolinen opiskelukaverini on tulossa yöksi ja ehdotin että käytäisiin porukalla juomassa parit drinkit ja vaikka pelaamassa biljardia (olin ihan lääpälläni häneen ja vaikka ei edes seurusteltu, olisin halunnut jo esitellä häntä ystävilleni). Hän kieltäytyi tästä.
Keskellä yötä sain sitten viestiä että "oliko hyvä pano?" Hämmennyin ja ihmettelin että miten niin. Sitten jatkoviesteistä paljastui että tyyppi oli varma, että ystäväni olikin oikeasti mies jonka olin kutsunut seksitreffeille.
Olin silloin nuori ja tuo logiikka oli täysin käsittämätön enkä tajunnut edes että kyse oli vainoharhaisesta ja sairaasta mustasukkaisuudesta.
Exä harrasti ohareita ja pari iltaa ennen joulua piti viettää pikkujouluja kahdestaan. No siinä kymmenen aikaan tiesin jo ettei ole tulossa niin pyysin ystävän käymään (nainen) kun olin kuitenkin laittanut ruokaa ja siivoillut.
Exä tuli jossain vaiheessa päivää ilmoittamatta ja raivostui kun olin pyytänyt kaverin kylään. Hänessä hän ei ollut vikaa kun ei edes vaivautunut ilmoittamaan, ettei tule taaskaan.
Huusi että menikö panemiseksi ja tuliko nuomtua plllllua?
Siis täh? Sit raivottuaan lähti mihin lie ja seuraavana päivänä tuli puhumaan kun ei hän musta halua luopua vaikka mä hölmösti teinkin 🤦
Nykyään se haukkuu mua juopoksi ja pillerinistiksi, mulla on kauhee ongelma enkä mä sitä näe itse vailla hän pölli multa mitä tahansa pillereitä (mulla respalla, hän oli kateellinen ja kun pää pitää saada sekaisin) ja mitälie (hän on sitä itse ja pilannut elämänsä täysin mutta pakkohan se on joku syy keksiä ettei tarvitse myöntää että itse on elämänsä pilannut). Petti muuten mua kaiken rahan ja lääkkeiden varastaminen lisäksi 6-0 ja on pettänyt kaikkia muitakin, nykyistä myöten.
Terkkuja vaan, hyvä elämä sulle tulee :)
Varmasti se harmittaa kun joku sut tuntee ja näkee täysin sun läpi etkä onnistu enää ksettamaan.
Ystävän vaimo aloitti epäilemällä kaveria siskojensa panemisesta. Nyt jo veljiäänkin panee tämä heteromies. Minuakin on kerran puolison mukaan pannut, ihan vaan kun käytiin yhdessä iltaa viettämässä. Laittelee jatkuvasti viestejä jos ollaan joskus harvoin jossain, ja me on kyllä etäännytty kaverin kanssa, kun lukee sen viestitkin.
Sairas suhde, enkä tajua miksi kaveri siinä hullussa roikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Kun Pokemon Go oli vasta tullut, pelasin sitä paljon.
Kerran tulin kotiin harrastuksesta myöhemmin kuin normaalisti, koska olin metsästänyt erästä haluamaani pokemonia kämppämme lähellä, käytännössä siis kiertänyt taloa ympäri ja kävellyt lähimaastoissa puolisen tuntia. Tulin kotiin hehkuttaen miten vihdoin nappasin tämän pokemonin, mutta mies oli varma että olin ollut pettämisreissulla.
XDDDDDDDDDddddd apuaa 😭😂😂
kuulostaa tutulta tuo "kuljetti töihin, vei ja haki". sama täällä . Moni asia menee "avun " piikkiin.
Jos näin vaikka samaa sukupuolta olevan kaverin, petin.
ja kuulen usein miten "käyttäydyn huonosti".
Vierailija kirjoitti:
Mun nykyinen parisuhteeni, joka on kestänyt kohta 18 vuotta, on näissä pettämisasioissa aika kieroutunut. Molemmat olemme pettäneet toisiamme, mieheni jäi ensin kiinni ja melkein 10 vuotta myöhemmin mä petin, viikon päästä kerroin siitä ihan itse. Jo vuosia olemme olleet lähinnä kämppiksiä, mutta mieheni kanssa olen kasvanut siihen ajatukseen, että vaikka ollaan suhteessa, miehet haluavat muita naisia. Vaikka rakastaisi omaa puolisoaan, haluaa muita. Ja että mies pettää jos on tilaisuus olla jäämättä kiinni. Mun mies saattaa ajatella samoin naisista, en tiedä.
Tähän vielä lisään hyvän miespuolisen ystäväni, joka on vaimolleen kaikki kaikessa ja pettää tätä silti kaikkien kanssa jatkuvasti.
Olen miettinyt, että KUN tästä eroamme, en tiedä onko musta parisuhteeseen. Tulen olemaan todella kyyninen miehiä kohtaan, koska elämäni miehet ovat pettäviä käärmeitä. Uskon, että mieheni on pettänyt mua lukuisia kertoja, tila
Jos ei pysty olemaan yksiavioinen, ei sitten pidä yrittääkään, se on tosi epäreilua sille toiselle osapuolelle. Omat suhteeni tahtoivat hajoilla siihen, että aloin aina miettiä, josko se ruohon väri kuitenkin muuttuisi, vaikka olisin ollut ihan tyytyväinenkin. Olen luonnostani elämyshakuinen. En toki pettänyt, se on moraalitonta, lopetin vain suhteet. Alkoi olla aika hiton turhauttavaa, kun yksinkään en tykkää elää. Sitten löysin miehen, jonka mielestä polyamoria on hyvä idea, ja niinpä ongelma ratkesi. Ei tarvitse vainoilla. En ryhtyisi vaikka lääkäriksi, kun en osaisi ja vaarantaisin siinä muut, samaan tapaan en ryhtyisi yksiavioiseen suhteeseen, kun en kerran osaa, ja vaarantaisin muiden hyvinvoinnin. Petetyksi tuleminen on kauheaa, en toivoisi sitä kellekään, saati ihmisille joita rakastan.
Vierailija kirjoitti:
Epäili, että mulla on suhde mm. omaan veljeeni ja lapsuudenystävääni, joka on nainen, kuten itsekin.
Vähemmän yllättäen paljastui, että hänellä itsellään oli suhteemme aikana sutinaa siellä täällä.
Minunkin hullun mustasukkainen eksäni oletti heti, että minulla on suhde naisen kanssa, koska ei ollut miehen kanssa. En ole koskaan osoittanut mitään merkkejä, että olisin muuta kuin hetero, koska olen hetero.
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa tutulta tuo "kuljetti töihin, vei ja haki". sama täällä . Moni asia menee "avun " piikkiin.
Jos näin vaikka samaa sukupuolta olevan kaverin, petin.
ja kuulen usein miten "käyttäydyn huonosti".
Olivatko kaikki harrastuksesi/ mielenkiinnonkohteesi myös mauttomia, jotenkin vähemmän arvokkaita tai muuten vaan huonoja?
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteli, että katselen muita miehiä kaupassa. Liittyi Tinderiin katsoakseen, onko minulla profiili siellä. Luuli, että meidän kotona käy miehiä, silloin kun hän ei ole kotona. Ynnä muuta vastaavaa. En ole koskaan pettänyt, hän se petti.
Olisi varmaan liittynyt TInderiin muutenkin.
Otin tatuoinnin ja kuulemma huokailin kiihottuneena. Hitto,kivusta minä puhisin kun nilkkaluun päätä nakuteltiin ja tatuoija oli nainen !
Olimme Kansainvälisillä suurmarkkinoila ja korjasin ponnaria,kuulemma poseerasin tissejä esitellen tummalle miesmyyjälle.
Tilasin kahvilassa kahvin ja olin mukamas iskenyt silmää sanoessani "ei maitoa", mikä kuulemma oli jokin koodi ja meillä oli sutinaa nuoren myyjäpojan kanssa.
Onneks on ex!
Vierailija kirjoitti:
Olin kuulemma töissä miesvaltaisella alalla vain miesten takia. Epäili kaikkia miehiä.
Ihan suomalainen mies.
Se selittää paljon, oikeastaan kaiken.
Riitti jo se, jos ei ollut lakanat/päiväpeitto suorassa kuin armeijassa, kun tuli kotiin. Pelehditty niissä oli, jos vaikka koira oli niitä vähän rytännyt. Oli aina todella huolellisesti pedattu sänky niihin aikoihin.
En tiedä, että tuostako johtuu, mutten enää sinkkuna petaa petiä lainkaan, ihanaa kun voi vaa jättää just niin ryttyyn kun sattuu olemaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli pelkkä säätö, ei edes seurusteltu virallisesti.
Kerroin hänelle että naispuolinen opiskelukaverini on tulossa yöksi ja ehdotin että käytäisiin porukalla juomassa parit drinkit ja vaikka pelaamassa biljardia (olin ihan lääpälläni häneen ja vaikka ei edes seurusteltu, olisin halunnut jo esitellä häntä ystävilleni). Hän kieltäytyi tästä.
Keskellä yötä sain sitten viestiä että "oliko hyvä pano?" Hämmennyin ja ihmettelin että miten niin. Sitten jatkoviesteistä paljastui että tyyppi oli varma, että ystäväni olikin oikeasti mies jonka olin kutsunut seksitreffeille.
Olin silloin nuori ja tuo logiikka oli täysin käsittämätön enkä tajunnut edes että kyse oli vainoharhaisesta ja sairaasta mustasukkaisuudesta.
Exä harrasti ohareita ja pari iltaa ennen joulua piti viettää pikkujouluja kahdestaan. No siinä kymmenen aikaan tiesin jo ettei ole tulossa niin pyysin ystävän käymään (nainen) kun olin kuitenkin laittanut ruokaa ja siivoillut.
Exä tuli jossain vaiheessa päivää ilmoittamatta ja raivostui kun olin pyytänyt kaverin kylään. Hänessä hän ei ollut vikaa kun ei edes vaivautunut ilmoittamaan, ettei tule taaskaan.
Huusi että menikö panemiseksi ja tuliko nuomtua plllllua?
Siis täh? Sit raivottuaan lähti mihin lie ja seuraavana päivänä tuli puhumaan kun ei hän musta halua luopua vaikka mä hölmösti teinkin 🤦
Nykyään se haukkuu mua juopoksi ja pillerinistiksi, mulla on kauhee ongelma enkä mä sitä näe itse vailla hän pölli multa mitä tahansa pillereitä (mulla respalla, hän oli kateellinen ja kun pää pitää saada sekaisin) ja mitälie (hän on sitä itse ja pilannut elämänsä täysin mutta pakkohan se on joku syy keksiä ettei tarvitse myöntää että itse on elämänsä pilannut). Petti muuten mua kaiken rahan ja lääkkeiden varastaminen lisäksi 6-0 ja on pettänyt kaikkia muitakin, nykyistä myöten.
Terkkuja vaan, hyvä elämä sulle tulee :)
Varmasti se harmittaa kun joku sut tuntee ja näkee täysin sun läpi etkä onnistu enää ksettamaan.
Hei, nollakontakti tuohon sairaaseen tyyppiin!
Ja joo, kertoi sitten suoraan, että oli edellisenä iltana pannut ja nuollut p***. Ja että ei halua luopua sinusta, vaikka hölmösti tekikin. Nuo ovat kyllä pimeitä päästään.
Vierailija kirjoitti:
Ystävän vaimo aloitti epäilemällä kaveria siskojensa panemisesta. Nyt jo veljiäänkin panee tämä heteromies. Minuakin on kerran puolison mukaan pannut, ihan vaan kun käytiin yhdessä iltaa viettämässä. Laittelee jatkuvasti viestejä jos ollaan joskus harvoin jossain, ja me on kyllä etäännytty kaverin kanssa, kun lukee sen viestitkin.
Sairas suhde, enkä tajua miksi kaveri siinä hullussa roikkuu.
Koittakaa nyt kerran puhua sille suoraan järkeä. Sen jälkeen se on sen oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Ystävän vaimo aloitti epäilemällä kaveria siskojensa panemisesta. Nyt jo veljiäänkin panee tämä heteromies. Minuakin on kerran puolison mukaan pannut, ihan vaan kun käytiin yhdessä iltaa viettämässä. Laittelee jatkuvasti viestejä jos ollaan joskus harvoin jossain, ja me on kyllä etäännytty kaverin kanssa, kun lukee sen viestitkin.
Sairas suhde, enkä tajua miksi kaveri siinä hullussa roikkuu.
Tämä on se dynamiikka, kun jäädään väkivaltaiseen suhteeseen. Uhri on rikottu ja totutettu asteittain kontrollin alle.
Vierailija kirjoitti:
Riitti jo se, jos ei ollut lakanat/päiväpeitto suorassa kuin armeijassa, kun tuli kotiin. Pelehditty niissä oli, jos vaikka koira oli niitä vähän rytännyt. Oli aina todella huolellisesti pedattu sänky niihin aikoihin.
En tiedä, että tuostako johtuu, mutten enää sinkkuna petaa petiä lainkaan, ihanaa kun voi vaa jättää just niin ryttyyn kun sattuu olemaan. :D
Eksä laski likaisia laseja ja mukeja. Jos niitä oli liikaa, oli tietysti kestitty jotain salaista seksivierasta.