Tekoälyn merkittävin uhka ei olekaan ns. Terminator-tulevaisuus, vaan ihmiskunnan kognitiivisen kykyjen rappeutuminen
Lähes jokainen on varmasti tähän mennessä nähnyt tekoälylaitteiden mainoksia, joissa päähenkilöt ovat erilaisissa arjen tilanteissa, luennoilla, perheen kanssa, tai töissä. He ovat joko laiminlyöneet työtehtäviään, opintojaan, tai unohtaneet jotain, kunnes tekoäly täpärästi pelastaa heidät kiusallisesta tilanteesta. Puettava tekoäly-nappula, tai älylaite antaa kaikki oikeat vastaukset, muistaa tärkeät tiedot ja tiivistää pitkät tekstit pariksi lauseeksi.
Mainosten päähenkilöt ovat kaikki nuoria, parikymppisistä nelikymppisiin, mutta he vaikuttavat tarvitsevan kognitiivista apua arjessaan kuin muistisairas vanhus. He eivät muista eivätkä opi, mutta onneksi tekoäly tekee kaiken ajatustyön puolestaan.
Kognitiivisten toimintojen ulkoistamisen seurauksia ei kuitenkaan tunneta kunnolla. Tähän mennessä kuitenkin tiedetään jo, että aivojen aktiivinen käyttäminen ja haastaminen on tärkeää, ja voi ehkäistä muistisairauksia ja vanhuuden kognitiivista rappeumaa aivoissa. Mitä enemmän ja monipuolisemmin käytät aivojasi, sitä todennäköisemmin ne pysyvät terveenä pitkään.
Mutta entä jos nuoruudesta lähtien alammekin jo ulkoistaa kaiken ajattelun tekoälylle? Pitkiä tekstejä ei enää lueta eikä opita tunnistamaan löytämään niistä olennaisia asioita? Asioita, nimiä, päivämääriä, mitään ei edes pyritä enää muistamaan itse?
Kommentit (78)
Tekoäly hoitaa hommat, minä makaan sohvalla ja syön jäätelöä. Ihan mukavalta kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:

Makaat vihanneksena sohvalla, robotti syöttää lusikalla jätskiä ja se on täydellistä elämää?

Miten sitä nyt vihannekseksi yhtä-äkkiä muuttuu?
Ai botti oli tiedustellut asiakkaan puolesta hotellia toiselta ai botilta,ja kun botit huomasivat keskustelevansa kaltaisensa kanssa,ne vaihtoivat kieltä.Kieli on pitkälti piippauksia,mutta se on 60% nopeampi kuin esim. englanti, ja kuluttaa 90% vähemmän laskentatehoa.Ihminen ei sitä ymmärrä.
Niin ja kun ihminen ei käytä aivojaan, heidän manipuloimisensa tekoälyn avulla on entistä helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly hoitaa hommat, minä makaan sohvalla ja syön jäätelöä. Ihan mukavalta kuulostaa.
Makaat vihanneksena sohvalla, robotti syöttää lusikalla jätskiä ja se on täydellistä elämää?
Miten sitä nyt vihannekseksi yhtä-äkkiä muuttuu?
Jos et käytä aivojasi etkä muistiasi mitenkään vuosikausiin, niin kyllä ne alkaa rappeutua.
Varmasti muuttaa ihmistä. Mutta nyt kun katsoo ihmiskuntaan niin voiko muka mennä huonommaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly hoitaa hommat, minä makaan sohvalla ja syön jäätelöä. Ihan mukavalta kuulostaa.
Makaat vihanneksena sohvalla, robotti syöttää lusikalla jätskiä ja se on täydellistä elämää?
No ei tuo eroa nykytilanteesta muuten kuin että nyt pitää itse lusikoida.
Vierailija kirjoitti:
Ai botti oli tiedustellut asiakkaan puolesta hotellia toiselta ai botilta,ja kun botit huomasivat keskustelevansa kaltaisensa kanssa,ne vaihtoivat kieltä.Kieli on pitkälti piippauksia,mutta se on 60% nopeampi kuin esim. englanti, ja kuluttaa 90% vähemmän laskentatehoa.Ihminen ei sitä ymmärrä.
Ei ymmärrä, ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly hoitaa hommat, minä makaan sohvalla ja syön jäätelöä. Ihan mukavalta kuulostaa.
Makaat vihanneksena sohvalla, robotti syöttää lusikalla jätskiä ja se on täydellistä elämää?
No ei tuo eroa nykytilanteesta muuten kuin että nyt pitää itse lusikoida.
Okei. 😂
Onko teistäkin tällaiset pitkät, kirjoitusvirheettömät aloitukset lisääntyneet viimeisen vuoden aikana?
Vierailija kirjoitti:
Onko teistäkin tällaiset pitkät, kirjoitusvirheettömät aloitukset lisääntyneet viimeisen vuoden aikana?
On siinä kirjoitusvirhe! Ap
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly hoitaa hommat, minä makaan sohvalla ja syön jäätelöä. Ihan mukavalta kuulostaa.
Toki helppoa ja mukavaa elämä voi olla tekoäly-yhteiskunnassa. (Jos resurssit jakaantuvat tasaisesti, eikä vain tekoäly firmojen pomoille.) Sulta puuttuu vain semmoinen pikku juttu kuin vapaa tahto. Kaikki päätöksesi ovat tekoälyn manipuloimia, etkä tule sitä itse edes huomaamaan.

Algoritmit ohjailevat ihmisiä, päättävät heidän puolestaan, mihin tietoon heillä on pääsy, mitä ostavat, miten ajattelevat, mihin uskovat.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti muuttaa ihmistä. Mutta nyt kun katsoo ihmiskuntaan niin voiko muka mennä huonommaksi?
Kyllä voi. Huomattavasti huonommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä te muut olette näistä laitteista ja mainoksista?
Ärsyttäviä ja vastenmielisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teistäkin tällaiset pitkät, kirjoitusvirheettömät aloitukset lisääntyneet viimeisen vuoden aikana?
On siinä kirjoitusvirhe! Ap
Teit sen tahallasi, senkin, senkin...ropootti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly hoitaa hommat, minä makaan sohvalla ja syön jäätelöä. Ihan mukavalta kuulostaa.
Toki helppoa ja mukavaa elämä voi olla tekoäly-yhteiskunnassa. (Jos resurssit jakaantuvat tasaisesti, eikä vain tekoäly firmojen pomoille.) Sulta puuttuu vain semmoinen pikku juttu kuin vapaa tahto. Kaikki päätöksesi ovat tekoälyn manipuloimia, etkä tule sitä itse edes huomaamaan.
Vapaasta tahdosta kiistellään koko ajan. Onko sitä olemassa. Oli tekoälyä tai ei.