Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei mitään fiiliksiä omaa miestä kohtaan, neuvoja? Ajatuksia?
02.03.2025 |
Ollaan oltu yli 15v yhdessä. Liitto on ollut vaikea. Osittain varmasti myös itsestäni johtuen, mutta miehen epäkypsyys on vaikuttanut suhteeseen erittäin negatiivisesti. Mies on yrittänyt muuttaa tapojaan ja tottakai on vähän kasvanutkin näiden vuosien aikana, mutta tie ei ole ollut helppo. Hän haluaisi yrittää jatkaa liittoa, mutta itse koen aina vaan pettyväni uudelleen mieheen. Toisaalta en tiedä vaadinko liikaa. En vaan koe että mies toisi minulle mitään lisäarvoa elämään. En koe että hänen kanssaan kasvan mitenkään ihmisenä, esim että voisin ihailla ja ottaa mallia hänestä jossain asiassa. Hän ei koskaan keksi mitään erityistä, ihan pieniäkin asioita, esim että ehdottaisi vapaapäivänä/lomilla että tehtäisiin jotain kivaa, miettisi jotain ruokaa tms, puhumattakaan arjen sujuvuudesta, metatöistä jne. Tosi paljon koen että jää minun vastuulleni. Joudun sanomaan ja muistuttamaan häntä asioista ja siitäkin olen saanut vuosien varrella niin paljon paskaa niskaani. Vaikka jos en joskus jotain esim lasten asioita muista, niin ne unohtuu.
Viime yönä näin unta että erosin miehestäni, ja tapasin uuden miehen kenen kanssa oli vaan tosi helppo olla. Hänellä oli fiksuja ajatuksia jne. Aamulla vaan ahdisti se, että mitä ihmettä teen, kun mies ehdottomasti sitä mieltä että haluaa vielä yrittää ja mä mietin et miten ihmeessä voisin ihailla miestäni, kun en näe mitään posiitivista. Ja kun hän koskettaakin niin se lähinnä ärsyttää.
Ajatuksia?
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies myös tosi negatiivinen luonne, joka tekee ihan yksinkertaisistakin asioista ongelman ja saa riidan aikaiseksi. En tiedä, olen vaan tosi väsynyt ja kyllästynyt ja samalla koen huonoa omatuntoa siitä. Mies myös toisaalta syyllistänyt mua siitä etten hyväksy häntä sellaisena kun on. T. Ap
Et ole vastuussa muiden onnesta, omastasi ainoastaan. Ja vahvasti vaikuttaa siltä, että tuo teidän suhde on sinulle lähinnä riippakivi. Eroa.
Ap, sinun ei tarvitse hyväksyä miestä sellaisena kuin hän on, jos se mitä hän on ei yllä rimasi korkeudelle. Se ei ole sinun vikasi. Se vaan on ikävä tosiseikka ja valitettavasti miehesi ei edes yritä saavuttaa tuota rimaa vaan on poteroitunut omaan kuoppaansa ja haluaa vetää sinutkin sinne. Se on ihan yleinen toksisten ihmisten toimintatapa ja siitä on ihan turha syyllistää toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin vastaavanlaisessa suhteessa ja olin välillä todella uupunut kaikkiin kotitöihin, talousasioiden hoitoon ja muuhun. Tuntui, että toinen vain lisäsi painoa taakkaani. Sain myös kuulla, etten ketään toista tule ikinä saamaan.
Erosin ja nykyinen suhteeni on aivan päinvastainen: huolehdimme kaikesta yhdessä ja otamme molemmat vastuuta asioista. Jos toinen on liian väsynyt, niin toinen auttaa - tätä en aiemmin ollut saanut kokea.
Kuinka kauan ensimmäinen suhde kesti ja kuinka kauan olet ollut toisessa suhteessa?
Liian monta vuotta olin tuossa ensimmäisessä suhteessa. Hoidin yksin muutot, laskut, ruuanlaiton yms.
Nyt olen onnellisesti naimisissa.
Nämä suhteet ovat olleet alusta asti samansävyisiä. Toinen toimi, toinen ei. Riitatilanteissa tuo ero tuli parhait
Sitähän minäkin.. Odotahan vaan... Odotahan vaan. Kyllä tämäkin vielä "muuttuu" sun silmissäsi ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tulee sanomaan "Voi kun sulla on hyvin, kun on hyvä mies.. Mistä tuollaisia hyviä miehiä löytää" Ajatus on, että pitkän suhteen taustalla on se, että olen sattunut poikkeuksellisen miehen löytämään.
Ja joka kerta vastaan saman: ihan normaali mies, ja se riittää. Kumpikin ollaan ihan tavallisia hyvine ja huonoine piirteinemme. Kumpikin.
Mitä olen vierestä seurannut ihmisiä jo vuosikymmeniä, ei miehet ole sen huonompia kuin naisetkaan. En jaksa enää tuota Hyvän Miehen Myyttiä kuulla kertaakaan. Hyvä suhde on myös naisista kiinni.
Narsistin, tunnevammaisen, psykopaatin ja muun hullun kanssa ei vaan voi saada hyvää suhdetta, koska hyvä suhde tarvitsee kaksi ihmistä, jotka molemmat rakentavat ja elävät hyvää suhdetta. Kyllä, se on naisista kiinni sen verran, että oma osansa pitää tehdä ja ap on oman osansa tehnyt, enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin vastaavanlaisessa suhteessa ja olin välillä todella uupunut kaikkiin kotitöihin, talousasioiden hoitoon ja muuhun. Tuntui, että toinen vain lisäsi painoa taakkaani. Sain myös kuulla, etten ketään toista tule ikinä saamaan.
Erosin ja nykyinen suhteeni on aivan päinvastainen: huolehdimme kaikesta yhdessä ja otamme molemmat vastuuta asioista. Jos toinen on liian väsynyt, niin toinen auttaa - tätä en aiemmin ollut saanut kokea.
Kuinka kauan ensimmäinen suhde kesti ja kuinka kauan olet ollut toisessa suhteessa?
Liian monta vuotta olin tuossa ensimmäisessä suhteessa. Hoidin yksin muutot, laskut, ruuanlaiton yms.
Nyt olen onnellisesti naimisissa.
Nämä suhteet ovat olleet alusta asti samansävyisiä. Toinen toi
Sitähän minäkin.. Odotahan vaan... Odotahan vaan. Kyllä tämäkin vielä "muuttuu" sun silmissäsi ainakin.
Olen ollut omani kanssa 26 vuotta. Ei se tule koskaan olemaan samanlainen, ellei nykyinen sairastu aivosyöpään, dementiaan tms. ja menetä nykyistä persoonallisuuttaan. Myöskään minusta ei tule koskaan hänen eksänsä toisintoa, koska olen täysin erilainen.
Tuon ajatuksesi pohjalla on se, että sinä itse reagoit aina samalla tavoin tiettyihin ärsykkeisiin ja näin ollen olet samanlainen kaikille, kun vaan se sama ärsyke tapahtuu. Kaikki eivät kuitenkaan tee niin eikä kaikissa suhteissa ole niitä samoja ärsykkeitä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta ihmiset saa erota niin paljon ku haluaa, oma on asiansa.
Mutta omille tyttärille toivon, etteivät oman hyvinvointinsa vuoksi lankea tähän ansaan, että syyttävät miehiä kaikesta täysin kyvyttöminä näkemään omaa osuuttaan asioihin.
Kestävä parisuhde vaatii yhteensovittamista, kompromisseja ja toisen asemaan asettumista. Sitä ei nykyään taida olla juuri kellään.
Tämä nykyinen ajattelumalli että jos ei saa itse ihan kaikkea mitä haluaa, heti kun haluaa, tekee ihmissuhteesta huonon, on vaan sairas ansa, joka ei hyvinvointia ja onnellisuutta lisää.
Luitko sinä tätä ketjua lainkaan? Jos toivot tuollaista tulevaisuutta tyttärillesi, olet kyllä kelvoton vanhempi. Lapsille pitää opettaa myös, millainen on terve parisuhde, mitä pitäisi sietää kompromissin nimissä ja mikä taas menee liialliseksi.
Ilmeisesti k
Luin kyllä ketjua. Ja tuo 25 v naimisissa ollut kirjoitti erittäin osuvan tekstin. Lue se ajatuksella.
Terve parisuhde on sitoutunut, vastuunkantavien osapuolten rakastava parisuhde.
Mitä kompromisseja ap mielestäsi tekee? Hän kertoo kuitenkin, että mies muuttuu hänen toiveidensa mukaisesti ja yrittää. Missä käy ilmi, mitä ap tekee vastavuoroisesti, miten mies toivoo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin vastaavanlaisessa suhteessa ja olin välillä todella uupunut kaikkiin kotitöihin, talousasioiden hoitoon ja muuhun. Tuntui, että toinen vain lisäsi painoa taakkaani. Sain myös kuulla, etten ketään toista tule ikinä saamaan.
Erosin ja nykyinen suhteeni on aivan päinvastainen: huolehdimme kaikesta yhdessä ja otamme molemmat vastuuta asioista. Jos toinen on liian väsynyt, niin toinen auttaa - tätä en aiemmin ollut saanut kokea.
Kuinka kauan ensimmäinen suhde kesti ja kuinka kauan olet ollut toisessa suhteessa?
Liian monta vuotta olin tuossa ensimmäisessä suhteessa. Hoidin yksin muutot, laskut, ruuanlaiton yms.
Nyt olen onnellisesti naimisissa.
Nämä suhteet ovat olleet alusta asti samansävyisiä. Toinen toi
Nyt en oikein ymmärrä, mitä tarkoitat. Vietämme todella paljon aikaa yhdessä, ja todellakin tunnen tämän miehen. Alussa jo sovimme, että teemme työtä tämän suhteen eteen. Ja siihen työhön molemmat osallistuu.
Tämä nykyinen suhde on tasapainoinen ja terve, tuota toista suhdetta ei tässä kohtaa varmaan tarvitse edes kommentoida...
Vaikka joskus elämä muuttuisi niin, että eroaisimmekin, niin tätä suhdetta minun ei tarvitse koskaan katua <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta ihmiset saa erota niin paljon ku haluaa, oma on asiansa.
Mutta omille tyttärille toivon, etteivät oman hyvinvointinsa vuoksi lankea tähän ansaan, että syyttävät miehiä kaikesta täysin kyvyttöminä näkemään omaa osuuttaan asioihin.
Kestävä parisuhde vaatii yhteensovittamista, kompromisseja ja toisen asemaan asettumista. Sitä ei nykyään taida olla juuri kellään.
Tämä nykyinen ajattelumalli että jos ei saa itse ihan kaikkea mitä haluaa, heti kun haluaa, tekee ihmissuhteesta huonon, on vaan sairas ansa, joka ei hyvinvointia ja onnellisuutta lisää.
Luitko sinä tätä ketjua lainkaan? Jos toivot tuollaista tulevaisuutta tyttärillesi, olet kyllä kelvoton vanhempi. Lapsille pitää opettaa myös, millainen on terve parisuhde, mitä pitäisi sietää kompromissin nimissä ja mikä t
Luin kyllä ketjua. Ja tuo 25 v naimisissa ollut kirjoitti erittäin osuvan tekstin. Lue se ajatuksella.
Terve parisuhde on sitoutunut, vastuunkantavien osapuolten rakastava parisuhde.
Mitä kompromisseja ap mielestäsi tekee? Hän kertoo kuitenkin, että mies muuttuu hänen toiveidensa mukaisesti ja yrittää. Missä käy ilmi, mitä ap tekee vastavuoroisesti, miten mies toivoo?
Mitä hittoa ap;n pitäisi vielä tehdä lisää??? Hän kantaa yksin vastuun parisuhteesta ja lapsista. Hän on käynyt yksilöterapiassa sekä pariterapiassa. Hänen ajatuksensa ovat erittäin sopuisia sekä vähään tyytyviä. Mies hädin tuskin antaa bare minimumin ja ap:n pitäisi nyt miettiä, että missä hän vielä voisi tehdä kompromissin, jotta suhde voisi toimia?
Hyppää järveen.
Miksi ap:n pitäisi olla miehelleen joku naisrobotti, joka joutuu hautaamaan oman itsensä voidakseen pitää perheen koossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"They studied how often European rulers went to war between 1480 and 1913. Over 193 reigns, they found that states ruled by queens were 27% more likely to wage war than those ruled by kings."
Ai kuinka monta sotaa? Aika monta siihen nähden kuinka vähän naisia ollut vallassakaan
Todella ohis ja sori siitä, mutta kuningattarien valtaa ja valtakuntaa haluttiin aina rapauttaa tai vallata. Ei kuningatar, joka siis oli lapsuudestaan saakka kasvatettu hallitsemaan (sukupuolestaan huolimatta) jäänyt sormi suussa ihmettelemään. Sotaan oli tarvittaessa lähdettävä ja miesten maailmassa se oli usein. Jos ei ollut siihen valmis, menetti valtakuntansa ja usein vieläpä päänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että haluat jonkun muun ottavan vastuun elämäsi onnellisuudesta. Et voi ulkoistaa sitä miehellesi, etkä kellekään muulle.
Parisuhde on tahdon asia. Yhdessä ollaan jos on enemmän plussa kuin miinusta. Sietäminen on osa parisuhdetta pitkässä juoksussa.
Lopullinen ero on hyvin raju muutos. Mikset aloita siittä, että lähdet kaverin kanssa matkoille/konserttiin/kylpylään/lenkille/teatteriin/elokuviin. Et voi pakottaa toista ihmistä pitämään samoista asioista. Sitten tosiaan menet ja käyt itse. Voi toki johtaa itsessään jo eroon kun ei ole yhteistä tekemistä, mutta ei välttämättä.
Uutta miestä älä hyvä ihminen ota tilalle. Ensin opettelet tuntemaan itsesi.
Sehän on vastuun ulkoistamista, jos hän jää miehen luo
AP ei ota vastuuta omasta elämästään, hän ei tee muutoksia elämässään. Se lähtee siittä, että elää omaa elämää eikä etsi hyväksyntää muilta, vaikka nyt tältä palstalta. Terapeutilla käynti ei kerro vielä mitään. Ahdistus kertoo siittä, että jotain on tehtävä itselleen.
Uudesta miehestä unelmointi ei itsessään ole mitään pahaa, mutta se kertoo, että edelleenkin halutaan jonkun muun tulevan ja pelastavan.
Näen tämän kirjoituksen juurikin niin, että kyseessä on pettynyt nainen, joka halusi elämältään enemmän, mutta hän vierittää syyn miehelleen.
Jos ei opettele rajojen asettamista ja itsensä tunnistamista siinä suhteessa, jossa on ongelmia, ne kantaa seuraavaan.
Aikuisen ihmisen täytyy kyetä seisomaan omilla jaloillaan ilman terapeutin tukea.
Eroaminen on raju muutos ja sen jälkeen paluuta ei ole. Mutta tietenkin jos ei ole rakkautta, ei ole mitään järkeä olla yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"They studied how often European rulers went to war between 1480 and 1913. Over 193 reigns, they found that states ruled by queens were 27% more likely to wage war than those ruled by kings."
Ai kuinka monta sotaa? Aika monta siihen nähden kuinka vähän naisia ollut vallassakaan
Todella ohis ja sori siitä, mutta kuningattarien valtaa ja valtakuntaa haluttiin aina rapauttaa tai vallata. Ei kuningatar, joka siis oli lapsuudestaan saakka kasvatettu hallitsemaan (sukupuolestaan huolimatta) jäänyt sormi suussa ihmettelemään. Sotaan oli tarvittaessa lähdettävä ja miesten maailmassa se oli usein. Jos ei ollut siihen valmis, menetti valtakuntansa ja usein vieläpä päänsä.
Niin, olivatko nuo kuningtattarien sodat hyökkäyssotia vai puolustussotia.
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta ihmiset saa erota niin paljon ku haluaa, oma on asiansa.
Mutta omille tyttärille toivon, etteivät oman hyvinvointinsa vuoksi lankea tähän ansaan, että syyttävät miehiä kaikesta täysin kyvyttöminä näkemään omaa osuuttaan asioihin.
Kestävä parisuhde vaatii yhteensovittamista, kompromisseja ja toisen asemaan asettumista. Sitä ei nykyään taida olla juuri kellään.
Tämä nykyinen ajattelumalli että jos ei saa itse ihan kaikkea mitä haluaa, heti kun haluaa, tekee ihmissuhteesta huonon, on vaan sairas ansa, joka ei hyvinvointia ja onnellisuutta lisää.
Toisin sanoen opetat tyttäresi alistuviksi palvelijoiksi. Moni vanhempi opettaa.
Kun tyttäresi mies luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta, sinä saarnaat että tyttäresi pitää tehdä kompromisseja ja ymmärtää miestä joka vahingoittaa häntä.
Miehet ottavat enemmän oikeuksia parisuhteessa. Naisten kustannuksella. Tämä on tilastollinen tosiasia joka kannattaa jokaisen naisen tiedostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että haluat jonkun muun ottavan vastuun elämäsi onnellisuudesta. Et voi ulkoistaa sitä miehellesi, etkä kellekään muulle.
Parisuhde on tahdon asia. Yhdessä ollaan jos on enemmän plussa kuin miinusta. Sietäminen on osa parisuhdetta pitkässä juoksussa.
Lopullinen ero on hyvin raju muutos. Mikset aloita siittä, että lähdet kaverin kanssa matkoille/konserttiin/kylpylään/lenkille/teatteriin/elokuviin. Et voi pakottaa toista ihmistä pitämään samoista asioista. Sitten tosiaan menet ja käyt itse. Voi toki johtaa itsessään jo eroon kun ei ole yhteistä tekemistä, mutta ei välttämättä.
Uutta miestä älä hyvä ihminen ota tilalle. Ensin opettelet tuntemaan itsesi.
Sehän
AP ei ota vastuuta omasta elämästään, hän ei tee muutoksia elämässään. Se lähtee siittä, että elää omaa elämää eikä etsi hyväksyntää muilta, vaikka nyt tältä palstalta. Terapeutilla käynti ei kerro vielä mitään. Ahdistus kertoo siittä, että jotain on tehtävä itselleen.
Uudesta miehestä unelmointi ei itsessään ole mitään pahaa, mutta se kertoo, että edelleenkin halutaan jonkun muun tulevan ja pelastavan.
Näen tämän kirjoituksen juurikin niin, että kyseessä on pettynyt nainen, joka halusi elämältään enemmän, mutta hän vierittää syyn miehelleen.
Jos ei opettele rajojen asettamista ja itsensä tunnistamista siinä suhteessa, jossa on ongelmia, ne kantaa seuraavaan.
Aikuisen ihmisen täytyy kyetä seisomaan omilla jaloillaan ilman terapeutin tukea.
Eroaminen on raju muutos ja sen jälkeen paluuta ei ole. Mutta tietenkin jos ei ole rakkautta, ei ole mitään järkeä olla yhdessä.
On ihan inhimillistä toivoa hyvää parisuhdetta. Niin teen itsekin, vaikka elän sinkkuna etsimättä suhdetta. Ihan yhtä hyvin voi haaveilla kivasta ulkomaanmatkasta tms.
Ap ei saa ikäpäivänä muutettua terapiassa oppimiaan asioita todeksi tuossa suhteessa, koska tuo suhde on epäterve. Se lopullinen kasvu tapahtuu suhteen jälkeen, kun hän on sinkkuna tai löytää tasapainoisen miehen.
Eikä sitä tarvitse hävetä, jos tarvitsee terapeutin tukea. Se on merkki siitä, että vanhemmat ovat jättäneet tekemättä jotain, mikä olisi ollut heidän velvollisuutensa ja aikuinen lapsi on nyt valmis tekemään itse sen duunin jälkikäteen. Ap:n mies sen sijaan ei ole valmis minkäänlaiseen kasvuun eikä osaa kasvattaa lapsiaankaan.
Mitä väliä sillä on, ettei ole paluuta toimimattomaan parisuhteeseen? Ja jos nämä kaksi aikuista ihmistä ihan aidosti kuvittelisivat saavansa sen toimivaksi, ehkä he sitten kuitenkin palaisivat, on näitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toimivassa parisuhteessa kummankaan tarvitse olla täydellinen. Osapuolten on vaan hyvä sopia yhteen, jotta suhde toimii.
Minä olen rikkinäinen monellakin tapaa, mutta mieheni osaa suhtautua minuun ja oireisiini rennosti ja huumorilla. Asenteemme ja suhtautuminen toisiimme ja elämään yleensä on positiivinen.
Entinen mieheni oli negatiivinen ja on sitä edelleen. Hänellä on jatkuvasti ongelmia elämässään. Niin tietysti meilläkin, mutta suhtaudumme niihin terveellä tavalla ja yhdessä pyrimme aina kohti parempaa.
Katkera ja negatiivinen elämänasenne näkyy parisuhteessa kyllä ja jos odotat, että muut ratkaisevat ongelmasi puolestasi, niin saatat joutua pettymään.
Olen itse kokenut elämässäni paljon pahuutta, mutta juuri sen ansiosta osaan olla kaikesta hyvästä kiitollinen ja eniten sitä olen nykyisestä miehestäni.
Te, joiden mielestä ap:n ei pitäisi missään nimessä erota, voisitteko kertoa mitä mies tuo suhteeseen? Oman ihanan itsensä tyyliin ota tai jätä? Eikö silloin myös ap:n pitäisi tehdä sama juttu eikä yrittää mitään kompromissia tai miellyttämistä?
Hei ap. Minä olen ollut 14 vuotta parisuhteessa ja voin aidosti sanoa että minulla on hyvä mies, meillä on hyvä suhde, eikä tämä liitto ole vaatinut työtä. En haikaile muista eikä tietääkseni mieskään. Puhutaan ja pussataan, tehdään juttuja yhdessä ja erikseen. Ajatus siitä, että parisuhde on kovaa työtä on itselleni aika vieras. Kyllä sen pitäisi sujua omalla painollaan, tottakai asioista keskustellen ja sopien.
Tuntuu, että monella on täällä käsittelemättömiä vihantunteita, joita sitten töräytellään ohjeina, kuten eroa miehestä ja hanki parempi.
Elämän realiteetit ovat APn kohdalla nämä:
APn tulee oppia tuntemaan itsensä ja asettamaan rajansa, miehen kanssa tai ilman. Mitä haluat elämältä? On helpompi tehdä itsensä onnelliseksi, kuin löytää ihminen, joka tekee onnelliseksi.
Avioero vaikuttaa voimakkaasti lapsiin. Jo pelkästään se, että mies ei hoida avioliittossa sovittuja asioita kertoo, että hän pesee kätensä avioeron jälkeen. YH äidin on vaikeampi löytää puolisoa kuin miehen. Mahdollisesti tämä sinun mielestäsi saamaton ja kunnianhimoton löytää toisen naisen pesemään pyykit ja kokkamaan, mahdollisesti myös hankkii jälkikasvua.
Jos on rakkautta, on toivoa, jos ei ole rakkautta ei kannata yrittää. Avioliitto on taitolaji, vaatii halua olla yhdessä, toisen kunnioitusta, toisen rajojen arvostamista, pitkämielisyyttä ja rakkautta.
P.S Mitä kirjoitus pisti miettimään oli, että josko se sinun mies todellisuudessa haluaa, että sinä otat eron, mutta ei itse uskalla sitä ehdottaa vaan puskee sinua luotaan pois?
Tuo yhdessäolo vaikuttaa lapsiin niin, että heillä on kohonnut riski joutua väkivaltaisiin tai laiminlyöviin, epätasa-arvoisiin parisuhteisiin.
On vaikea tehdä itsensä onnelliseksi, jos läsnä on koko ajan henkilö, joka estää sitä tapahtumasta.
Vaikuttaa, että viestin 138 kirjoittaja ei ole koskaan asunut ankeuttajan kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Ei hyvä suhde yhtäkkiä muutu sellaiseksi kuin se huono suhde oli, koska ne osapuolet ovat lähtökohtaisesti täysin erilaiset ihmiset keskenään.