Millainen ihminen nauttii noista True crime-jutuista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään dekkareista ja poliisisarjoista mutta true crime lähinnä ällöttää. Pahimmassa tapauksessa nämä oman elämänsä kallut ja Naccit saavat tuloja siitä, kun heistä tehdään ohjelmia ja kirjoja. 

Luin kerran yhden FBI:n ensimmäisiä profiloijia olleen miehen elämänkerran ja siinä tuli aika tavalla selväksi, että SARJAmurhaajat ja -rikolliset ovat yleensä äidin tai harvemmin isän pieksämiä ja hyväksikäyttämiä tyyppejä, ei mitään huippuälykkäitä Hannibal Lecter -tapauksia. Eli eipä noita kannata ihannoida. Lisäksi tuossa ao. kirjassa laitettiin aika surutta äitien piikkiin se, että pojista tuli naisvihaajia. 

Reaalielämässä noiden häröjen sielunmaisemissa ei ole mitään "ymmärrettävää" tai kiehtovaa, ovat vaan pakkomielteisiä  ja impulssikontrollin kadottaneita surkimuksia. Vähän viinaa tuohon päälle niin eiköhän se resepti ole valmis.<

Jep, kyllä se siellä taustalla on.

Minua kiinnostaa nähdä miten tutkimus etenee ja miten lopulta saadaan rikoksen tekijä kiinni. Ei kuvota, ei ällötä vaan olen utelias näkemään mitä kaikkea tutkivat ja miten tutkivat. On sentään ajat muuttuneet siitä, miten Susikoski selvitti rikokset. Olen lukenut kaikki Kathy Reichs-kirjat, ovat mielenkiintoisia viimeisen päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään dekkareista ja poliisisarjoista mutta true crime lähinnä ällöttää. Pahimmassa tapauksessa nämä oman elämänsä kallut ja Naccit saavat tuloja siitä, kun heistä tehdään ohjelmia ja kirjoja. 

Luin kerran yhden FBI:n ensimmäisiä profiloijia olleen miehen elämänkerran ja siinä tuli aika tavalla selväksi, että SARJAmurhaajat ja -rikolliset ovat yleensä äidin tai harvemmin isän pieksämiä ja hyväksikäyttämiä tyyppejä, ei mitään huippuälykkäitä Hannibal Lecter -tapauksia. Eli eipä noita kannata ihannoida. Lisäksi tuossa ao. kirjassa laitettiin aika surutta äitien piikkiin se, että pojista tuli naisvihaajia. 

Reaalielämässä noiden häröjen sielunmaisemissa ei ole mitään "ymmärrettävää" tai kiehtovaa, ovat vaan pakkomielteisiä  ja impulssikontrollin kadottaneita surkimuksia. Vähän viinaa tu

Ihan kuin iso pihkatappi Palmenin ahterissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nauti, mutta katson ajankuluksi. Eniten noissa kiinnostaa rikollisen mielenmaisema, miksi joku päätyy tekemään mitä on tehnyt. 

Selviääkö se mielenmaisema noissa?

Aika usein esim. väkivaltatapauksissa rikollisella on onneton kyky käsitellä ongelmia. Tällöin pienistä ongelmista tulee isoja ja lopulta ei keksitä muuta tapaa kuin hoittaa homma väkivallalla. Samoin yksinkertaiset ryöstö- yms. jutut menevät samaan kategoriaan. Erikseen ovat tietysti hullut tai hullut ja pervot.

Varmaan joku sarjamurhaaja sadistihullu.😳

En katso, koska minulla on liian vilkas mielikuvitus ja pahuutta tulee muutenkin tuutin täydeltä mediassa. Eikä se asioiden "ymmärtäminen" tuo muutenkaan muutosta maailmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Luin kerran yhden FBI:n ensimmäisiä profiloijia olleen miehen elämänkerran ja siinä tuli aika tavalla selväksi, että SARJAmurhaajat ja -rikolliset ovat yleensä äidin tai harvemmin isän pieksämiä ja hyväksikäyttämiä tyyppejä, ei mitään huippuälykkäitä Hannibal Lecter -tapauksia. Eli eipä noita kannata ihannoida. Lisäksi tuossa ao. kirjassa laitettiin aika surutta äitien piikkiin se, että pojista tuli naisvihaajia. 

-

Joten en kyllä tajua, miten true crimesta on tullut lattepissisten mainstream-viihdettä. Kai ne on ne "jännikset", jotka kiehtoo, vaikka tosiasiassa ne eivät edes ole jänniksiä vaan laarin pohjalta älynlahjansa saaneita reppanoita. Vaan eipä siinä, genre suoltaa rahaa tekijöilleen eikä tarvitse edes olla minkään maailman ammattilainen, jos haluaa true crime -podcastin polkaista pystyyn. Kattelee vaan jenkkien sanomalehdistä uutiset ja selaa Wikipediaa, omat harhaluulot ja väärinymmärrykset sitten mukaan ja tyttöfanien pöksyt kastuu. 

Äärimmäisen harva tc-harrastaja ihannoi sarjamurhaajia. Joskus joku laittoi suomalaiseen keskusteluryhmään kuvan sarjamurhaaja-aiheisesta fanitatuoinnistaan ja se tuomittiin hyvin yksimielisesti. Podcasteja on niin paljon että aihetta ja laatua löytyy monenlaista, mutta jostain merkillisestä syystä luotettaviin lähdemateriaaleihin perustuvat, uhreihin kunnioittavasti suhtautuvat podit menestyvät ja ihan ansaitusti tuottavat rahaa tekijöilleen.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin vähän vinksahtaneiden nörttien ja sitten wt-osaston juttuja. Ensin mainittujen tosi elämän kokemus rajoittuu yläasteen takapulpetin poikien pelkäämiseen ja jälkimmäiset on kokeneet niin paljon paskaa että aivot on menneet muussiksi että eivät enää tajua että se ei ole tervettä.

Jos teitää kiinnostaa true crime, kannattaa mennä paikkoihin joissa siitä pääsette nauttimaan. Jos eväät ei riitä poliisiksi, voi aina hakeutua esim vanginvartijaksi tai vaikkapa vaan nornaaliksi vartijaksi. Siellä saatte nauttia siitä miten "mielenkiintoista" se elämä, ne ihmiset on. Veikkaanpa että jos on yhtään aivotoimintaa ei halua kuulla siitä maailmasta mitään muutaman kuukauden jälkeen kun niitä ihmisiä katselee ja tajuaa miten helevetin typeriä kalluja lähes kaikki on. Ja ne jotka ei ole, on pelkkiä persereikiä. Ei niissä ole mitään kiinnostavaa.

Olen työskennellyt vankilassa ja sanon suoraan että true crime-jutut on lapsel

Vankilassa työskentelevältä aika väkevää tekstiä. Ehkä olisi aavistuksen uskottavampaa jos olisit ollut asiakkaana. 

Ahdistavia, ei kiinnosta. 

Ihmisen pahuus jotenkin kiehtoo. Miten jotkut voivat tehdä niin hirveitä asioita, minkälainen ihminen sellainen on? 

En nauti kauheista tositarinoista, mutta sitä kautta saa taas laajennettua kokonaiskuvaansa ihmisistä. Kaikki eivät ole hyviä toisilleen. Se kiinnostaa. 

Pumpulissa kasvaneet ja ne joiden elämä on tylsää. Asialliset dokumentit yms. vielä ok, mutta sisällöntuottajien ruoanmättö- ja meikkausvideot kyllä tosi mauttomia. Monet käsittelevät kauheita tapauksia ikään kuin fiktiota ja vääntelevät naamaansa samalla.

Vierailija kirjoitti:

Yhteen aikaan katselin tosi paljon. Kiinnostavia olivat tapaukset, joissa ulospäin normaalissa perheessä tapahtui henkirikos, ja tekijänä oli joku tuttu, joka hänkin ulospäin normaali. Olen miettinyt, että minkälaisia ajatuksia tekijöillä on sitten vankilassa, kun kaikki on muuttunut peruuttamattomasti. En tiedä tilastoja, mutta en olisi hämmästynyt, jos vankiloissa tapahtuisi paljon itsemurhia.

Sama täällä. Erityisen kiinnostava on tapaus Chris Watts. Olen katsonut varmaan kaikki hänestä tehdyt dokkarit YouTubesta.

True Crime ohjelmissa ei näytetä ruu miita, eikä kuvailla yksityiskohtaisesti mitään liian raakaa.

Ohjelmissa keskitytään enemmän psykologiseen puoleen, että mikä tapahtumasarja ajoi tähän ja miten asiaa tutkittiin. Se kiinnostaa. Sekä kiinnostaa nähdä myös, että tämä maailma ei ole mikään lintukoto ja on syytä olla siitäkin tietoinen.

Investigation Discovery on paras kanava. Tulee 24/7 true crime juttuja. Tulee viikonloppuisin myös paranormaalijuttuja.

Esimerkiksi Netflixin True Crime -dokumentit ovat usein todella hyvin tehtyjä ja niissä haastatellaan tekijää, poliisia, syyttäjää, puolustusta, uhrin omaisia, uhrin ja tekijän ystäviä jne. Niissä saa todella mielenkiintoisen näkymän sellaiseen Amerikkaan jota ei koskaan näytetä telkkarisarjoissa. Jotain Missourin, Montanan tai Ohion syrjäytyneen työväenluokan elämää. Psykologiaa ja sosiologiaa. Ja maantiedettä.