Hesari: Uusi vaimo sängyssä vanha vaimo hoivakodissa

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo ole yleistäkin liitoissa joissa on pysytty yhdessä ihan muista syistä kuin rakkaudesta. 

Kyllä sitä puolisoa on voinut rakastaa ja voi rakastaa edelleenkin. Elämä ei vaan ole aina niin yksiselitteisen mustavalkoista. Muistisairaus muuttaa ihmisen toiseksi, saa persoonan katoamaan - rakas ihminen tavallaan häviää ja tilalle jää kuori. Omainen voi silloin olla hyvinkin yksin ja surullinen. En ainakaan itse nuorena ja terveenä lähtisi sanelemaan, kuinka jonkin ikäihmisen pitäisi tuossa tilanteessa toimia, kun en täysin pysty käsittämään, mitä kaikkea hän joutuu käymään läpi. Joskus elämässä joutuu tekemään vaikeitakin päätöksiä eli päättämään, että menee itse eteenpäin ja antaa itselleen mahdollisuuden vielä johonkin, mitä elämä voisi tarjota - ehkä se on joissain tilanteissa parempi kuin se, että jäljelle jää pelkkä tyhjyys ja yksinäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Noinhan ap aikoinaan Eino Grönkin teki.

Onko Eino tehnyt paljonkin aloituksia?

En todellakaan tuomitse. Minullekin on oma puoliso sanonut, että jos hän on muistisairaana hoivakodissa, niin minulla on täysi vapaus nauttia elämästä ja vaikka toisista miehistä. Eikä sekään tarkoita sitä, että en enää kävisi mieheni luona hoivakodissa. Ei sen ihmissuhteen tarvitsisi loppua, vaikka se ei mikään tasa-arvoinen parisuhde enää olisikaan jos toinen ei edes muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se rakkaus sitten kuolee jos toinen joutuu hoivakotiin. Kauhea ajatus. N32

Rakkaus rahaan ei kuitenkaan kuole koskaan.

Miten raha liittyy tähän?

Koska se on tärkein pointti avioerottomuuden syy.

Eihän avioliitolla sitten ole juurikaan mitään merkitystä, jos niiden vastoinkäymisten kohdalla vain luovutetaan. Tai petetään, jos ei rahan vuoksi kerran viitsi erota. 

Millä lailla puoliso silloin luovuttaa, jos jatkaa omaa elämäänsä, kun muistisairaus on jo vienyt toiselta persoonan, muistin ja kaiken sen, mitä tämä on aiemmin ollut? Eihän tuossa ole enää mitään, minkä vuoksi pitäisi jaksaa ja jatkaa - vastoinkäyminen ei tule muuttumaan enää onneksi, vaan kyseessä on vain kuoleman odottaminen. Tavallaan ihminen on kuin elävä kuollut. Silloin, kun  puoliso ei enää tunne, ei muista mitään yhteisestä ajasta, ei ole enää sama ihminen kuin ennen, ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne ja tavallaan luovuttaa. Puolisoa kohtaan voi silti tuntea rakautta, häntä voi ikävöidä ja häntä kohtaan voi tuntea lämpöä ja empatiaa. Silti on tunnustettava se tosiasia, että se rakas ihminen on mennyt ja itse pitää opetella nyt elämään ilman häntä. Jos sattuu löytämään rinnalle uuden ihmisen niin minusta se juuri olisi luovuttamista (elämästä luovuttamista) jos sanoisi "ei". Uskon, että vanhakin ihminen kaipaa läheisyyttä, kumppanuutta, sitä tunnetta, että on jollekin tärkeä ja rakas.

Vanhojen yksinäisten uusi parisuhde on kaikkien kannalta ok. He hoitavat keskenään asiansa ja se helpottaa aikuisten lasten elämää. Lisäksi pariskunnan elämänhalu pysyy. 

Juttu on maksumuurin takana, mutta se ei sisällä mitään rumaa, päinvastoin. Mies hoiti vaimoaan kotona niin kauan kuin se oli mahdollista ja kävi loppuun asti hoivakodissa katsomassa. Uusi vaimo ei nyysi lasten perintöä, asiat on hoidettu juristin kanssa. 

Tämä on siis se kiitos kun liityt miehen sukuun? Hävettäisi kantaa appiukon nimeä, kun sinua vain petetään ja käytetään hyväksi. Teillä raukoilla heteroakoilla ei ole mitään arvoa. Aina on avioitunut akka ollut arvoton lihapala ja pelkkä pano. Miehet vihaavat teitä!

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto pitäisi voida lopettaa kun toinen sairastuu. Ja voi ottaa uuden onnen. 

Omaisuus jaettaisiin. Nythän Hesarin Irma loisii vanhan vaimon omaisuudessa. Jos asuvat vuokralla niin yks Haile.

Et ole tainnut kuulla lausetta kunnes kuolema erottaa.

Vierailija kirjoitti:

Raamatun mukaan yhdyntä sallitaan vain lisääntymiseen. Mies voi saada lapsia 100v mutta nainen vain nuorena. Näin ollen miehellä on oikeus jättää maho vaimo. 

 

 

                   Mitä sillä satukirjalla on tämän kanssa tekemistä ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan ap aikoinaan Eino Grönkin teki.

Onko Eino tehnyt paljonkin aloituksia?

           Voi kuule, monta lehtijuttua on missä asiasta on kertonut😁

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto pitäisi voida lopettaa kun toinen sairastuu. Ja voi ottaa uuden onnen. 

Omaisuus jaettaisiin. Nythän Hesarin Irma loisii vanhan vaimon omaisuudessa. Jos asuvat vuokralla niin yks Haile.

                   Loisii vanhan vaimon omaisuudessa ? ? 🙄  Mistä  tiedät vaikka koti on yksin miehen   omaisuutta

               Turha  höpistä kun et tiedä

Vierailija kirjoitti:

Mun isä ja äiti olivat naimisissa 56 vuotta. Äiti oli viimeiset vuodet dementiakodissa.  Isä kävi kaksi kertaa päivässä äitiä katsomassa. Isä on ollut leski jo vuosia, mutta ei ole ketään uutta naista halunnut ottaa.

Ymmärrätkö yhtään kuinka raskasta tuo on ollut vanhalle miehelle? 

Surullista, kun ikäihmisiltäkin odotetaan sankaritekoja, jotta heitä arvostetaan. 

Toki, nyt omaiset ovatkin unohtaneet tämän sankariteko yksin kotiin.

Kun on  omaelämä,  500km välimatkaa, harrastuksia,  nuorten kuskaamista...

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuntisi ?. Jos vaimo on vihannes, niin  ei mitään väärää

Kunnes kuoleman teidät erottaa....

Itse en ehkä olisi elävän"lesken" kanssa.  En ehkä osisi kunnoittaa tuollaista miestä ja parisuhteessa toisen kunnoittaminen on aika tärkeä asia. 

Kukin tavallaan. 

Täälläkin sanotaan, että se puolison "elämä" jää elämättä, jos puoliso on muistisairas, eikä hänestä enää ole mihinkään, mutta minä olen sitä mieltä, ettei elämä ole elämätöntä, vaikka uutta puolisoa ei otakaan(varsinkaan kun toinenkin vielä elää) koska elämää voi elää täysipainoisesti, myös yksin. Suurin osa tuon ikäisistä ei hanki uutta puolisoa, kun kumppani kuolee ja silti he voi elää hyvää elämää. 

Ei hyvään elämään(miehelläkään) aina tarvita uutta naista, vaan voi harrastaa ja liikkua ja matkustella muutenkin ja ystäviä on vielä senkin jälkeen, kun puoliso on pois pelistä. Ei läheskään kaikki kyhjotä yksin kotona, vaikka kumppani lähteekin vaan elävät normaalia elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten jyrkkyyys yllättää minut kerta toisensa jälkeen aina, kun tästä aiheesta syntyy keskustelua. En itse ymmärrä ollenkaan, miten hoitokodissa asuva muistisairas hyötyy siitä, että hyväkuntoinen puoliso jättää oman elämänsä elämättä. Vedotaan siihen, mitä papin edessä tuli luvattua. Mikä on se palkinto, jonka tällaisesta uhrautumisesta saa? 

Ehkä se on haave, että joku olisi rakastanut niin paljon, ettei kaipaisi ketään muuta. Että olisi ollut jollekin se elämän rakkaus. Harvinaistahan tämä kuitenkin on. Koko elämäni ajalta tiedän yhden pariskunnan, joista nainen ensin hoiti halvaantunutta miestään suurella rakkaudella kymmenen vuotta, ja miehen menehtymisen jälkeen lähetti matkoihinsa kaikki liehittelijät, joita hänellä vielä kuusikymppisenä riitti. Totesi, että hänellä oli jo maailman paras mies eikä muuta kaipaa. Edelleen yli 20 vuotta miehensä kuolemasta puhuu tästä niin kauniisti ja lämmöllä, että tippa linssissä sitä kuuntelee.

Jutussa lukee, että Ismo muutti Irman luokse ja pani oman asuntonsa vuokralle. Mitä tapahtui vaimon kuoleman jälkeen tai nyt, kun menivät naimisiin, sitä ei kerrota.

Irman videoita on mukava kuunnella ja katsella netistä. 

Miksi ottaisi toiselta sen onnen  pois?  Jaksaa paremmin myös käydä tervehtimässä sairasta puolisoaan ja on virkeämpi ja elinvoimaisempi.

Tyypillistä, että kyseessä on mies. Miehet jättävät sairastuneen puolisonsa huomattavasti useammin kuin naiset.

Henk.koht. ymmärrän kuitenkin tämän paremmin kuin jos jätetään muun sairauden kuten syövän tai vammautumisen tms. takia. Edellyttäen, että kuitenkin käy edelleen katsomassa hoivakodissa tätä ykkösvaimoa ja huolehtii muutenkin, vaikka uusi puoliso jo onkin käytännössä olemassa.

EIno Grönin arvosteleminen ilkeästi on aivan turhaa.Hän huolehti muistisairaasta vaimostaan hyvin, samoin poika perheineen.Fiksu naisystävä tässä nyt ilmeisesti ulkopuolisia hiertää.Olkaa armollisia ihmiset toisillenne..

Eipä tuuollaiseen tilanteeseen oikein ole olemassa yhtä oikeaa tai väärää tuomiota, sen puolesta on hyviä perusteluja, miksi on ihan ok ja se hoivakodissa ollut puolisikon voisi toivoa, että puoliso jatkaa elämäänsä, vaikka sitten uuden kumppanin kanssa.

Itselleni en tosin moista hyväksyisi, vaan haluaisin olla sille puolisolleni uskollinen ja omistautunut viimeiseen hengen vetoon asti, oli hänen tilansa mikä tahansa. Jos ikää olisi jo sen verran, että olen kohta menossa perässä, haluaisin lopun elämäni pyhittää sitten muille asioille, kunnes pääsen samaan hautaan viereen. Jotenkin ajattelen, että jos seitsemänkymppisiksi päästään yhdessä, niin siinä on minun elämäni rakkaus ja toista en tarvitse.

Mutta jokainen tietysti tyylillään, eikä tuokaan nyt mielestäni mitenkään tuomittavaa ole.