Uskaltaako lapset puhua isälle?

Isän suhde lapsiinsa on hänen itsensä vastuulla. Heillä nyt ole läheiset tai luottavaiset välit. 

Esikoinen ja keskimmäinen kyllä puhuu minullekin, kuopus ei, mutta ei se juuri puhu äidilleenkään.

M42

Vierailija kirjoitti:

 Heillä nyt ole läheiset tai luottavaiset välit. 

Sama suomeksi?

Puhuuko hän mulle aikuisille, sukulaisille, koulussa/päiväkodissa, muille lapsille ja kuinka paljon? Kannattaa tarkkailla asiaa. Voi olla valikoivaa puhumattomuutta, jolloin lapsi usein tuntee että ei uskalla puhua kuin vaan tietylle ihmiselle, äiti on yleensä se läheisin ihminen jolle uskaltaa puhua, on myös lapsia jotka eivät puhu juuri lainkaan, kyse siis ei ole siitä että ei osaisi, vaan ei uskalla. Tähän ongelmaan saa mm. puheterapiaa.

Se että kysyy yksityisissä asioissa sinulta mielipidettä tai neuvoja osoittaa että luottaa sinuun enemmän kuin isäänsä, eikä siinä ole mitään väärää, sinäkin varmasti luotat elämässäsi tiettyihin ihmisiin enemmän kuin toisiin.

Melko tavallista, näin perheneuvolatyöntekijän näkökulmasta. Ne hyvätkin isät on usein etäisiä verrattuna äiteihin, eivät osaa itse ylläpitää keskusteluyhteyttä lapseen tai tunnista sitä miten tärkeää on kiinnostuksen osoittaminen, joten vaikka välit on päällepäin perussiistit niin isän kanssa juttelu on vähän haljua ja epäluontevaa. 

Valitettavan tavallista, etteivät isät viitsi luoda lapseen suhdetta. Omat lapset ovat jo teinejä ja vanhemmalla ei ole käytännössä mitään suhdetta isäänsä. Isä sen sijaan kuvittelee, että välit ovat hyvät, mutta lapsi avautuu minulle myös isästään. Tavallaan ymmärrän, että jos isä on yhtään mukavuuden haluinen niin onhan se helpompaa, että lapset huutelevat äitiä ja isä saa olla rauhassa. Meillä lapset huomasivat jo pieninä, että isää on turha huutaa. Olihan se itselle raskasta, mutta nyt on todella hyvät välit kumpaankin lapseen. Toivottavasti nykyisät hoitavat tämän asian paremmin.

Meillä tilanne ei ole ap:n perheen kaltainen ja se johtuu varmasti siitä, että isä on ollut hoitovapaalla, kun lapset olivat pieniä ja minun vuorotyöni vuoksi hän on ollut lasten kanssa paljon iltaisin. Lapset ovat jo aikuisia (naisia) ja soittavat ihan kummalle vanhemmalle vaan, kun tarvitsevat apua tai vanhemman mielipidettä johonkin. Tietyn tyyppisissä asioissa soittavat herkemmin minulle ja päinvastoin. Lapsena saattoivat ihan yhtä hyvin huutaa isää tai äitiä, kun heräsivät yöllä painajaiseen tms.

Vierailija kirjoitti:

Melko tavallista, näin perheneuvolatyöntekijän näkökulmasta. Ne hyvätkin isät on usein etäisiä verrattuna äiteihin, eivät osaa itse ylläpitää keskusteluyhteyttä lapseen tai tunnista sitä miten tärkeää on kiinnostuksen osoittaminen, joten vaikka välit on päällepäin perussiistit niin isän kanssa juttelu on vähän haljua ja epäluontevaa. 

Melko tyypillistä kasvatus- ja sosiaalialan työntekijöillä on ylläpitää haitallisia sukupuolistereotypioita. Kun äiti jätti perheensä, niin huoli oli äidin tunteista, ei lasten. 

Ei kuulosta tyypilliseltä. Näissä "tavallisissa " perheissä on helposti joku vuorovaikutusongelma, mitä perhe ei itse ymmärrä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne ei ole ap:n perheen kaltainen ja se johtuu varmasti siitä, että isä on ollut hoitovapaalla, kun lapset olivat pieniä ja minun vuorotyöni vuoksi hän on ollut lasten kanssa paljon iltaisin. Lapset ovat jo aikuisia (naisia) ja soittavat ihan kummalle vanhemmalle vaan, kun tarvitsevat apua tai vanhemman mielipidettä johonkin. Tietyn tyyppisissä asioissa soittavat herkemmin minulle ja päinvastoin. Lapsena saattoivat ihan yhtä hyvin huutaa isää tai äitiä, kun heräsivät yöllä painajaiseen tms.

Hoitovapaiden jakaminen on varmasti hyvä asia, mutta tiedän perheitä,  joissa isä on läheisempi, vaikka äiti on hoitanut kaikki hoitovapaat jne. ja ollut enemmän kotona esim. työttömyyden tai opintojen takia.

Ei ole muinaisjäänne vaan ihan oikea ja todellinen ongelma nykypäivänäkin. Mies on koiras, ei emo. Lapsilla ei ole luonnollista suhdetta siittäjään, vaan siittäjän suhde lapsiin luonnossa on seuraava: poika on hengenvaarassa, tyttö saattaa joutua siitoksen kohteeksi

Esimerkiksi itse lapsena inhosin kaikkia hetkiä, missä jouduin olemaan isän kanssa kahden. En todellakaan puhunut hänelle yhtään mitään mistään. Pahimpia olivat tilanteet, missä oli isä ja tämän kaveri ja minä, eikä ketään muita. Vaikka hän ei koskaan esimerkiksi kopeloinut minua, hän selvästi seksualisoi, sillä puuttui esim. pukeutumiseeni tavalla, millä kukaan muu ei puuttunut. Erityisen ahdistavaa oli, kun hän vei minut viikoksi erämaahan. Jälkeenpäin naureskeli tästä, että pidin sitä varmaan rangaistuksena, vaikka kyseessä oli hänen mukaansa lahja. Jo tämä osoittaa, että empatiakykyä ei ollut: minä en halunnut, minua pelotti ja ahdisti, ja mies vaan nauraa että heh heh

Myös vanhemmalla iällä isä on yrittänyt saada minua lähtemään hänen kanssaan erämaahan, niin että veljenikin oli mukana. En suostunut tähän. Pelkään häntä hänen käytöksensä perusteella: leimahtava, omapäinen, ei kunnioita tai ota huomioon toisten mielipiteitä, epämääräiset seksuaaliset tunnelmat

UK:ssa yhteishuoltajuusperheissä 1/6 tytöistä joutuu sa:n uhriksi lapsena. Pojista 1/20. Lapset aistivat enemmän kuin mitä vanhempi sanoo tai tekee näkyvästi. Jos lapsi pelkää miestä, luota häneen. Sa tapahtuu yleisimmin lähisukulaisen (mies) tai tämän tuttavan taholta, kuten muutkin väärinkäytökset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko tavallista, näin perheneuvolatyöntekijän näkökulmasta. Ne hyvätkin isät on usein etäisiä verrattuna äiteihin, eivät osaa itse ylläpitää keskusteluyhteyttä lapseen tai tunnista sitä miten tärkeää on kiinnostuksen osoittaminen, joten vaikka välit on päällepäin perussiistit niin isän kanssa juttelu on vähän haljua ja epäluontevaa. 

Melko tyypillistä kasvatus- ja sosiaalialan työntekijöillä on ylläpitää haitallisia sukupuolistereotypioita. Kun äiti jätti perheensä, niin huoli oli äidin tunteista, ei lasten. 

Haitallista on nimenomaan valehdella, etteikö sukupuolten välillä olisi eroja. Suurin uhri tässä on lapsi, joka ei koskaan valitse muuta kuin äitinsä, jos tätä yhteyttä ei rikota ulkopuolelta syystä tai toisesta

Yllättävää, että tosi monen mielestä tää on tyypillistä. Itse olisin ajatellut, että isät usein niitä rennompia vanhempia ja äidit tiukempia.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan tavallista, etteivät isät viitsi luoda lapseen suhdetta. Omat lapset ovat jo teinejä ja vanhemmalla ei ole käytännössä mitään suhdetta isäänsä. Isä sen sijaan kuvittelee, että välit ovat hyvät, mutta lapsi avautuu minulle myös isästään. Tavallaan ymmärrän, että jos isä on yhtään mukavuuden haluinen niin onhan se helpompaa, että lapset huutelevat äitiä ja isä saa olla rauhassa. Meillä lapset huomasivat jo pieninä, että isää on turha huutaa. Olihan se itselle raskasta, mutta nyt on todella hyvät välit kumpaankin lapseen. Toivottavasti nykyisät hoitavat tämän asian paremmin.

Meidänkin lapset ovat siis jo isoja (osa kotona, osa omillaa) ja onhan tämä kommunikaatiovaje ihan molemminpuoleinen. En tiedä laittaako isä lapsilleen koskaan mitään viestiä. Ei varmaan. Kysyy käytännössä aina minulta lasten asioista, jos yleenssäkään kysyy.

Olen sanonut, että kannattaisi liittyä Instaan ihan siitäkin syystä, että näkisi lastensa elämää, mutta ei liity.

Tuntuu niin hassulta, kun itse vaihtelee kotoa pois muuttaneidenkin kanssa päivittäin viestejä ja isä voi olla kuukaudenkin kuulemaatta lapsista mitään. Ja siis kotona asuvien kanssa sama homma.

Ap

Kuulostaa lähinnä siltä, ettei isää ole kiinnostanut luoda suhdetta lapsiinsa ja jäänyt sitten etäiseksi. Ihan sama olisiko kyseessä äiti tai isä, mutta jos ei yritä olla mukana lastensa elämässä niin ei ne lapset sitten isompana yritä sisällyttää vanhempaansa elämäänsä, koska sitä keskusteluyhteyttä ei ole koskaan ollut olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan tavallista, etteivät isät viitsi luoda lapseen suhdetta. Omat lapset ovat jo teinejä ja vanhemmalla ei ole käytännössä mitään suhdetta isäänsä. Isä sen sijaan kuvittelee, että välit ovat hyvät, mutta lapsi avautuu minulle myös isästään. Tavallaan ymmärrän, että jos isä on yhtään mukavuuden haluinen niin onhan se helpompaa, että lapset huutelevat äitiä ja isä saa olla rauhassa. Meillä lapset huomasivat jo pieninä, että isää on turha huutaa. Olihan se itselle raskasta, mutta nyt on todella hyvät välit kumpaankin lapseen. Toivottavasti nykyisät hoitavat tämän asian paremmin.

Meidänkin lapset ovat siis jo isoja (osa kotona, osa omillaa) ja onhan tämä kommunikaatiovaje ihan molemminpuoleinen. En tiedä laittaako isä lapsilleen koskaan mitään viestiä. Ei varmaan. Kysyy käytännössä aina minulta lasten asioista, jos yleenssäkään kysyy.

Ole

Naiset: lopettakaa tämä epärealistinen kuvitelma, että siittäjä olisi emo. Miehellä ei ole jopa tiedeukkojen mielestä vastaavaa kykyä ja kapasiteettia hoivaan ja kiintymykseen, kuin naisilla. Lisäksi jos jatkuvasti tekee sellaisia asioita omassa elämässään (esim. katselee jotain naisvihapornoa), voi olla jopa ihan lasten etu, ettei tällainen henkilö ole suorassa kontaktissa heihin

Lopettakaa miesten syyllistäminen siitä, että ovat miehiä, ja toisaalta lopettakaa myös epärealistiset vaatimukset heitä kohtaan. Satutatte sillä itsejänne ja ennen kaikkia lapsia, sillä lapset kärsivät siitä kaikista eniten, että täysin hoivaa sopimaton ihminen yritetään hänen emokseen pakottaa. Tämä sukupuolettomuustrendi on levinnyt jo lainsäädäntöön asti ja nykyään lapsen ei ole käytännössä mitenkään mahdollista olla joutumatta miehen emoiltavaksi. Kasvatamme erittäin häiriintynyttä ja laiminlyötyä sukupolvea

"Sama olisi isänkin kohdalla, heillä vaan ei ole tuosta kokemusta." Siinä on se sun vastaus eli ei ole mikään muinaisjäänne tai tyypillistä. Sun lapsilla ei vaan ole asiasta kokemusta, joten eivät osaa nytkään kääntyä isän puoleen.

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko hän mulle aikuisille, sukulaisille, koulussa/päiväkodissa, muille lapsille ja kuinka paljon? Kannattaa tarkkailla asiaa. Voi olla valikoivaa puhumattomuutta, jolloin lapsi usein tuntee että ei uskalla puhua kuin vaan tietylle ihmiselle, äiti on yleensä se läheisin ihminen jolle uskaltaa puhua, on myös lapsia jotka eivät puhu juuri lainkaan, kyse siis ei ole siitä että ei osaisi, vaan ei uskalla. Tähän ongelmaan saa mm. puheterapiaa.

Kun kopsaat tekoälyn tekstin niin mainitse se

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Heillä nyt ole läheiset tai luottavaiset välit. 

Sama suomeksi?

Isä ei ole lapsille läheinen. Lapset eivät luota isäänsä.

Ilmeisesti isä suhtautuu lasten kyselyihin ja pyyntöihin jotenkin ikävästi. Kieltääkö, jättääkö vastaamatta, tai vastaa jotenkin ylimielisesti? Olipa tilanne mikä tahansa, sinä et voi asialle mitään.