Tajuaako muistisairas että on muistisairas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos varaa ajan muistiasioiden vuoksi lääkärille, viekö se ajokoritn, se taitaa olla kuumin ja polttavin kysymys ainakin miehille?

Kyllä. Ajo-oikeus tarkistetaan viimeistään 70v ja myönnetään sen jälkeen 1-3v kerrallaan. Poliisi ja lääkäri voi ottaa ajo-oikeuden millä hetkellä hyvänsä on pois, ilman sen suurempaa syytä. 

B-kortin saa 5 vuodeksi. Kun poliisi tapaa maantiellä huonosti ajavan, harva hoksaa kysyä kuskin ikää. Muistisairas ei muista tätä vuotta eikä uusia asioita vaan sanoo syntymävuotensa ja "laske siitä". Omien lasten ikää eivät enää muista vaan saattavat sanoa jopa yli 10 vuotta väärin.

Tunnen yhden. Kärsii migreenistä, ei malta jäädä eläkkeelle. Noin 70v

Kyllä heti eläkkeelle jäätyään tai työttömänä varsinkin yksinäisen kognitiiviset taidot tahtovat rapautua. Itse pidän vielä normaalina, että ei aina muista monesko päivä on menossa. Koska työstä pois jäännin jälkeen ei ole niin merkitystä, onko arki vai sunnuntai.

Sellainen kellotaulu-testi on hyvä tehdä ajoittain itselleen. Löytyy netistä.

Varmaan tämä stressaava maailmantilannekin ahdistaa monia,

Niin kuin moni sanoi, ajoittain. Nuoruuden elämykset näyttävät säilyneen hyvin. Otettiin 9pv. kili mukaan vanhainkotiin -ja oli fantastista nähdä, miten moni heräsi. Kili tuli vierailulle pahvilaatikossa, pienen lapsen vaipat toimii ja ohjelmassa pulloruokintaa (Kilin emä ei ottanut rooliansa). Henkilökunta toivoi, että vierailisimme kaikissa neljässä kerroksessa -ja kaikkialla oli ilahtunut vastaanotto. Metin kyllä itse, että miten huomaan, etten enää ole mukana, vai kertooko joku ihminen sen minulle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä heti eläkkeelle jäätyään tai työttömänä varsinkin yksinäisen kognitiiviset taidot tahtovat rapautua. Itse pidän vielä normaalina, että ei aina muista monesko päivä on menossa. Koska työstä pois jäännin jälkeen ei ole niin merkitystä, onko arki vai sunnuntai.

Sellainen kellotaulu-testi on hyvä tehdä ajoittain itselleen. Löytyy netistä.

Varmaan tämä stressaava maailmantilannekin ahdistaa monia,

Minä revin kalenterista joka aamu edellisen päivän sivun pois ja toisesta pyöritän uuden päivämäärän. Ei ole pelkoa ettei tietäisi mikä päivä on menossa.

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin moni sanoi, ajoittain. Nuoruuden elämykset näyttävät säilyneen hyvin. Otettiin 9pv. kili mukaan vanhainkotiin -ja oli fantastista nähdä, miten moni heräsi. Kili tuli vierailulle pahvilaatikossa, pienen lapsen vaipat toimii ja ohjelmassa pulloruokintaa (Kilin emä ei ottanut rooliansa). Henkilökunta toivoi, että vierailisimme kaikissa neljässä kerroksessa -ja kaikkialla oli ilahtunut vastaanotto. Metin kyllä itse, että miten huomaan, etten enää ole mukana, vai kertooko joku ihminen sen minulle.

Pappa on nyt ihan pihalla mistä kertoo. Mikä lie tuo kili on. Ei ainaskaan mikään lampaan lapsi. Pahvilaatikossa?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tajuaa, toiset eivät. Ja vaikka tajuaisikin, kehtaako siltikään tunnustaa, että tällainen sairaus on.

Oma äitini oli sairastanut muistisairautta jo usean vuoden ajan, kun hän lopulta myönsi, että hänen aivonsa eivät enää toimi normaalisti.

Muistisairaat voisi alkuvaiheessa hyötyä lääkityksestä ja se myös hidastaisi joskus taudin etenemistä. Silti monet salailevat ja sinnittelevät ilman lääkitystä, kunnes ei voi enää peitellä sairautta.

Mietin, että omallakin vanhemmalla saattoi elämästä mennä lähes 10 vuotta hukkaan ihmisten (sukulaisten ja ystävien) kanssa tapellessa. Sitten kun muistisairaus todettiin, niin kaikki tajusi homman jujun. Myös hän itse. Loppui ne tappelutkin.

Juu, vuohen tyttölapsi. -Olen asunut ulkomailla vuodesta 2000, joten jokunen sana voi olla hakusessa. Olen  51, joten tuo pappa, tuntuu ennenaikaiselta. Mutta tuo eläinvierailu tuntui hyvältä.

Joskus kyllä, kuten on sanottukin niin alkuvaiheessa tietenkin. Tiedostaisit itsekin, jos sinulle nyt kerrottaisiin tällainen uutinen.

Eräs muistisairas (lähimuisti täysin mennyt) sukulainen usein toteaa, että "hänelle kun eivät aina jää nimet kunnolla mieleen", eli tiedostaa kyllä tuntevansa joitakin ihmisiä, vaikka ei tiedäkään, ketä he varsinaisesti ovat.

Mummolla oli hitaasti etenevä alzheimer, ehti kuolla ennen kuin meni kokonaan muistamattomaksi. Tiesi sairautensa ja oli surullinen siitä. Jotkin sairauden oireet, kuten vainoharhaisuus varastelevista vieraista jonkin tavaran jouduttua hukkaan taas menivät hänelle täytenä totena, ei yhdistänyt niitä sairauteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tajuaa, toiset eivät. Ja vaikka tajuaisikin, kehtaako siltikään tunnustaa, että tällainen sairaus on.

Oma äitini oli sairastanut muistisairautta jo usean vuoden ajan, kun hän lopulta myönsi, että hänen aivonsa eivät enää toimi normaalisti.

Muistisairaat voisi alkuvaiheessa hyötyä lääkityksestä ja se myös hidastaisi joskus taudin etenemistä. Silti monet salailevat ja sinnittelevät ilman lääkitystä, kunnes ei voi enää peitellä sairautta.

Mietin, että omallakin vanhemmalla saattoi elämästä mennä lähes 10 vuotta hukkaan ihmisten (sukulaisten ja ystävien) kanssa tapellessa. Sitten kun muistisairaus todettiin, niin kaikki tajusi homman jujun. Myös hän itse. Loppui ne tappelutkin.

 

Mummolla varhainen lääkitys ja yleensäkin Alzheimerin tunnistaminen vaikuttivat todella merkittävästi loppuelämän hyvinvointiin. Ehdottomasti kannattaa mennä heti lääkäriin eikä antaa tilanteen pahentua. Pahimpia taudinkuvia ei tullut koskaan, vaikka eli kymmeniä vuosia diagnoosin kanssa, muisti säilyi ainakin jossain määrin ja persoona ei muuttunut. Joitakin oireita tuli siinä vaiheessa, kun sai vielä itse ottaa lääkkeen ja päättikin vainoharhaisena olla sitä syömättä...