Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka häpeävät omaa käytöstään menneisyydessä?
17.02.2025 |
Olen ollut todella pöljä ja ajattelematon ja käyttäytynyt ihan hemmetin nolosti pitkälle aikuisuuteen. Vasta nelikymppisenä olen oppinut olemaan ihmisiksi ja haluaisin pyyhkiä koko menneisyyden pois.
Kommentit (51)
Googlettakaa itsemyötätunto ja miten tätä (tunne)taitoa voi harjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
luulen, että aika moni häpeää ainakin jotain asioita, mitä on nuorena tehnyt, ja se on ihan hyvä, silloin on kasvanut ja ottanut opikseen eikä toista enää nuoruuden virheitä. Pitää vaan suhtautua omaan nuoreen minäänsä ymmärryksellä ja antaa anteeksi itselleen se, että on tarvinnut vähän pitemmän ajan kasvaa sellaiseksi ihmseksi, jollainen toivoisi olleensa jo nuorempana.
Mä olisin ollut jo nuorempana just sellainen ihminen jos mun vain olisi annettu olla oma itseni eikä olisi ollut mukauduttava muiden mielipiteisiin ja itselle aivan vääränlaisiin ihmisiin. Valitettavasti kun en ole mitenkään erityisen kovapäinen enkä osaa hirveän hyvin pitää puoliani vieläkään, mutta olisin minä osannut elää itselleni oman näköistä elämää vaikka säyseä olenkin ja etenkin nuorena annoin aivan liian helposti periksi. Siinä kyllä tein ison virheen, että oletin yksinäisyyden olevan se pahin vaihtoehto ja itselle isolta osin vääränlaisenkin seuran parempi kuin ei seuraa ollenkaan.
Harmittaa ihan hitokseen jos yhtään miettii näitä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 65v enkä vieläkään osaa käyttäytyä niin, etteikö tarvitsisi hävetä.
Itse olen ajan kuluessa muuttunut vaan aiempaakin kömpelömmäksi sosiaalisesti eli etenkin jos jotain peruskaupparein moi-kiitos-hein sijaan pitää saada sanotuksi jotain/mitään niin taatusti saa hävetä jälkeenpäin. Joko puhuu liian vähän eikä osaa olla nokkela vaan on kuin hoomoilanen ihan tavis-smalltalkin edessä tai sitten puhuu liikaa ja sanoo jotain tyhmää eli aina saa hävetä ja punastella. Inhottavaa sekin kun enää ei tiedä minkä vinkaisun sitä päästää sen normimoin sijaan ja tuntuu ettei kielikään käänny enää suussa normaalisti vaan tuntuu kuin puhekyky rapautuisi, mutta liekö se mahdollistakaan?
No kas, en näemmä osaa enää kirjoittakaan ymmärrettävästi ja ilman virheitä.
Kyllä! Koen nyt +35v ihan jäätäviä syyllisyyskohtauksia ja ahdistusta mun p**seilystä. Tosi vaikea elää itsensä kanssa, kun on ollut täysi mu**ku, eikä tehtyä saa tekemättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Googlettakaa itsemyötätunto ja miten tätä (tunne)taitoa voi harjoitella.
Ymmärrän kyllä, että tarkoitat hyvää mutta itse en ainakaan kaipaa mitään myötätuntoa itseltäni enkä keneltäkään vaan ainoastaan sitä, että saan mahdollisuuden korjata tehdyt virheet ja uuden alun.
Joo, ei ole mahdollista ja siksi ainakaan omaa mokailua ei korjaa ikinä mikään vaan kaikki on ja pysyy päin sitä itteään. Kyllävittukannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen puhunut ilkeästi. Keski-iässä en loukkaa enää
Vierailija kirjoitti:
eiköhän tuo ole kaikilla sama juttu.
Nykyään on enemmän niitä kuin ennen, tosin nykyajan ihmiset ovat niin ylpeitä etteivät häpeile tekemisiään. Kyllä minun menneisyyteni on täynnä hölmöilemistä jota toivon etten olisi tehnyt. Kunpa olisi ollut enemmän opastusta, toisaalta se mitä on nuorena aikuisena tehnyt on täysin omaa syytä, oli olosuhteet mitkä tajansa. Häpeän ja kadun niiiiin paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En häpeä juuri mitään, ei siitä ole mitään hyötyä. Pari kertaa olisin voinut pitää toki turpani kiinni, mutta siinä se.
Kysymystä et siis ymmärtänyt.
Joo tuleehan niitä aina välillä kelailtua kaikenlaisia menneisyyden tunarointeja. Yhtäkkiä vaikka teeveetä katsoessa saattaa tulla mieleen joku niin että pitää ihan ääneen sanoa kirosana ja lyödä itseään päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja hoen itsekseni että huomenna ta pan itseni.
Toivo itse itsellesi hyvää.
Me kaikki mokaillaan. Tämä on elämä ja elämää. Tässä on monenlaista.
Jos voisit ajatella, että se oli. Syynsä meillä jokaisella mokille ja varsinkin kännisekoiluille on.
Saadaan edes jotenkin puhallettua niitä pahoja oloja pois.
Tämmöstä tää on. Ei mahda mittää enää näin jälkikäteen. Ei tarvitse. Mä olen sekoillut NIIIN paljon kännissä- ihan tolkuttomassa.
Nykyään olen aika balanssissa miten kanssa, vaikka ahistaa, niinhyväksyn sen. Se vaan on osa mun kasvua ja historiaa. Mä olen mä.
Ei kukaan muu tiedä, millaisia kokemuksia mulla siellä taustalla on. Olen kyllä kertonut, mutta ei tarvi eikä kaikkea voi kelata auki.
Mulla on työ ja perhe ja olen varsin vastuullinen.
Mun mies aina sanoo, että joka päivä voi aloittaa alusta. Niin, aloittaa alusta niillä eväillä, mitä nyt on.
Me ollaan ihmisiä. Saa olla.
Ole itse itsellesi armollinen. Me muut kyllä ollaan. Moni ymmärtää sinua paljon paremmin kuin voit edes kuvitella. 💗
Voisitko laittaa energiaa itsellesi anteeksi antamiseen. Olet just hyvä omana itsenäsi. Ei sinun tarvitse paeta. Saat olla.
Itsellä on ollut sellaisia oloja, että olen ollut niin rikki ja uupunut, että olisin toivonut kuolemaa siis lepoa vähäksi sikaa, ja sitten paluuta takaisin.
Se, kun ei ole mahdollista, niin yritän levätä ajoissa.
Kun tulee nuo tappamisfiilikset, niin se on merkki, että on tosi väsynyt ja uupunut, eikä jaksa.
Ota tauko. Lääkäriin. Lepoa. Terapia on yleensä hyvä tuollaisessa. Lääkärin kautta sinne?
Toisaalta joo, mutta ei sekään kiva ole että niiden kanssa joutuu kuitenkin elämään, koska se aiempi oma typeryys muistuttaa itsestään ihan joka ikinen päivä. Halusi tai ei.