SItä mukaa kun siirryttiin kasvisaterioihin myös syövät ovat lisääntyneet. Lihan syöntihän on vähentynyt, se ei ole syyllinen syöpiin.
Kommentit (125)
Ennen syötiin luomua ja prosessoimatonta ruokaa. Luomuviljaa ja juureksia, maltillisesti maitotuotteita, vielä vähemmän lihaa. Marjoja ja järvikalaa, joka ei muutama vuosikymmen sitten vielä ollut saastunutta.
Kuvaavaa on se, että tänä päivänä porukka vetää hirveät pultit jo ajatuksesta, että lapset söisivät koulussa yhden kasvislounaan viikossa. Siis yhden lihattoman aterian viikossa. Luuletteko tosiaan, että lapsilla ennen oli joka aterialla lihaa?
Ennen harvalla oli kotieläimiä niin paljon, että niistä olisi riittänyt syötäväksi joka päivä. Metsästyskin oli tehottomampaa. Ei päässyt ajamaan autolla ruokintapaikalle.
Saasteet, mukaan lukien muovi, yhdessä prosessoitujen ruokien, sokerin, suolan, transrasvojen ja lihan käytön kanssa ovat lisänneet syöpiä.
Syövät ovat lisääntyneet Suomessa suhteessa väestön ikääntymiseen. Mitä enemmän kansasta on iäkkäitä, sitä enemmän tilastoissa näkyvät krooniset ja vakavat sairaudet. Kasvisruokavalio ei ole yleistä vieläkään, joten käsittämätöntä väittää, että se olisi yksin syöpien syy. Sekasyöjiä valtaosa meistä edelleen on. Väitä mielummin että ultra prosessoitu ruoka tai kemikaalit olisivat syy. Liikkumattomuus, huono uni, epäterveellinen ruokavalio ja ylipaino vaivaa myös lapsia ja nuoria ja sen paheneminen olisi syytä pysäyttää.
Suosittelen tarttumaan kirjaan Ultraprosessoitua - Chris van Tulleken
Kirjassa perehdytään elintarvikkeiden historiaan ja niiden tuotantoon. Miten ultraprosessoidut ruuat eli upr:ät ovat esimerkiksi jenkkien lihavuusepidemian takana. Ruoka sisältää nykyään todella paljon epäruokaa, jonka tarkkoja vaikutuksia elimistöömme ei vielä tiedetä. Esimerkiksi vauvafoorumillakin esiin nostettu palmuöljy kuuluu siihen joukkoon.
Puhdas liha ei ole mikään pahis, kohtuudella kun syö. Sitä voi miettiä millä ravinnonlähteellä suomalaiset ovat pärjänneet satoja-tuhansia vuosia sitten Uralin ja Lapin tienoilla asuessaan. Miksi mm. siedämme laktoosia todella hyvin.
Ympäristössämme upr:än lisäksi monia muita muutoksia. Mikromuovit ja kaikki teollisuudessa käytetyt hormonihäiriköt sun muut ovat mielenkiintoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kyllä kuin hyvin pieni osa väestöstä siirtynyt mihinkään kasvisaterioihin.
Onneksi. Kasvihuoneissa kasvatetut kasvikset eivät ole oikeaa syötävää. Keinovalossa kasvatettuja ja hormoneilla autettuja, että kasvavat suuriksi.
Liha sen sijaan kasvaa mitä luonnollisimmin :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähäinen lihan tai kalan syönti helpottaa kaikkien ravintoaineiden saamista. Siis se 350 grammaa viikossa. Loppuruoka siten pitäisi olla kasviksia ja jotain hiilaria. Kasvisyöjä tarvitsee paljon tietoa pysyäkseen terveenä, siihen ei riitä että lopettaa lihan syömisen ja alkaa syödä munkkipossuja tms.
Kasvikset aiheuttaa allergioita. Liha ei allergisoi.
Siihen on yksinkertainen syy. Kasvikset eivät halua tulla syödyiksi. Siksi niihin on kehittynyt myrkkyjä jotka aiheuttavat vatsavaivoja ja myrkytyksiä.
Siksi mikään kasvinsyöjäeläin ei olekaan pystynyt sopeutumaan kasvisten syöntiin?
Aika harva eläin pystyy syömään pelkkiä kahvinpapuja, teen tai tupaka
Kasvit ja eläimet elää jatkuvassa evoluutiossa keskenään. Kasvi kun kehittää myrkyn niin joku eläin erikoistuu juuri sen syömiseen. Sademetsässä oli joku lintu, joka söi myrkkymarjoja, jotka ei käynyt millekään muulle eläinlajille baan tappoi välittömästi. Kyseinen lintu vielä levitti marjoja eli win win tilanne. Samalla tapaa muutkin eläimet ovat sopeutuneet syömään mitä syövät ja kestävät niitä kasveja paremmin mitä ovat kuuluneet pisimpään ruokavalioon. Jos taas annat sudelle porkkanoita niin sekaisinhan sen elimet siitä menee tai kanille peuraa.
Sitä mukaan kun siirryttiin koronarokotteisiin myös syövät ovat lisääntyneet, tätä ei voi kiistää.
Vierailija kirjoitti:
Sitä mukaan kun siirryttiin koronarokotteisiin myös syövät ovat lisääntyneet, tätä ei voi kiistää.
Voi. Syöpien määrä on suhteessa ikääntymiseen ja ilmansaasteisiin. Miksi keksit omasta päästä paskoja mukafaktoja?
Kasvisruoka on saanut miesten testot laskuun. Nyt jo kolmevitoaet ravaa lääkärillä hakemassa testogeeliä tai piikkejä, kun masentaa, ruokahalua ei ole, seksi ei kiinnosta ja joka paikkaa kolottaa. Lääkäreiden pitäisikin kannustaa potilaita syömään enemmän puhdasta prosessoimatonta lihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä mukaan kun siirryttiin koronarokotteisiin myös syövät ovat lisääntyneet, tätä ei voi kiistää.
Voi. Syöpien määrä on suhteessa ikääntymiseen ja ilmansaasteisiin. Miksi keksit omasta päästä paskoja mukafaktoja?
Se onkin se suuri illuusio (kyseessä kun kuitenkin on Raamatullinen pedon merkki, millä kaikki kansat petettiin) missä te elätte etteikö kaikkea kauheaa sairautta olisi räjähdyksenomaisesti tullut tuosta, alkaen pellekoronakuolemat heti kärkeen kun injektointi aloitettiin, siitä pelleomicron joka yllättäen oli sitten kaikilla, sitten syyhyepidemianäitähän riittää. Lähipiirissä jo post 2021 vähintään 3 syöpää.
Ai, että oikein ilmansaasteet ennemmin kun joku vielä julkisesti kokeelliseksi kutsuttu gloBAAListien puolipakko kähmälitku joka injektoidaan suoraan kehoon, okei.
Ai, lihan syönti vähentynyt? Millä mittarilla mitattuna. Ennen lihaa syötiin tuonne 80-90-luvulla normaalisti kerran viikossa. Ja sitå ennen lihaa syötiin vielä harvemmin, vaikka tehtiin ruumiillista työtä ja välimatkat käveltiin tai pyöräiltiin.
Lähde: Yle
"Vielä 1950-luvulla suomalaiset söivät keskimäärin 29 kiloa lihaa henkilöä kohden. Vuonna 2017 määrä on kuitenkin yli tuplaantunut suomalainen syö keskimäärin 81 kiloa lihaa vuodessa. Luvut on ilmoitettu luullisena lihana eli niin sanottuna ruholihana.
Vielä 1900-luvun alussa ja sotavuosina itsenäisyyden ja suomalaisen identiteetin rakentamisen kulta-aikana reilusti suurimman osan ruokavalio koostui muusta kuin lihasta.
Vuosisadan vaihteessa suomalaiseen ruokavalioon kuuluivat vahvasti viljatuotteet, puurot, vellit mutta myös kala, kertoo Helsingin yliopiston kansatieteen dosentti Maarit Knuuttila.
Lihatuotteista erityisesti läski ja suolaliha olivat suosittuja, tosin niitä käytettiin hyvin paljon harvemmin. Yleensä suomalaisissa kotitalouksissa teurastettiin kerran vuodessa sika, jonka liha säilöttiin, Knuuttila jatkaa.
Liha onkin ollut puutteen keskellä arvostettu raaka-aine, jota on säästelty ja säilötty juhlia ja pyhäpäiviä varten"
Aloitus pitää paikkansa vai onko tilastoa että lihansyönti lisääntyi ja kasvisten syönti väheni, sellaista ei ole missään joten kasvisten syönti on selkeä syyllinen.
Tämä ei ole fakta. Syöpien kasvu johtuu ennen kaikkea väestön ikääntymisestä ja eliniän kasvusta.
Kahden asian välinen korrelaatio ei kerro mitään syy-seuraussuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Ai, lihan syönti vähentynyt? Millä mittarilla mitattuna. Ennen lihaa syötiin tuonne 80-90-luvulla normaalisti kerran viikossa. Ja sitå ennen lihaa syötiin vielä harvemmin, vaikka tehtiin ruumiillista työtä ja välimatkat käveltiin tai pyöräiltiin.
Lähde: Yle
"Vielä 1950-luvulla suomalaiset söivät keskimäärin 29 kiloa lihaa henkilöä kohden. Vuonna 2017 määrä on kuitenkin yli tuplaantunut suomalainen syö keskimäärin 81 kiloa lihaa vuodessa. Luvut on ilmoitettu luullisena lihana eli niin sanottuna ruholihana.
Vielä 1900-luvun alussa ja sotavuosina itsenäisyyden ja suomalaisen identiteetin rakentamisen kulta-aikana reilusti suurimman osan ruokavalio koostui muusta kuin lihasta.
Vuosisadan vaihteessa suomalaiseen ruokavalioon kuuluivat vahvasti viljatuotteet, puurot, vellit mutta myös kala, kertoo Helsingin yliopiston kansatieteen dosentti Maarit Knuuttila.
Lihatuot
Vasta 2000 luvulla siirryttiin valtavaan määrään vegeaterioita yms. jotka korvasivat lihan. Joten syyllinen on selvä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole fakta. Syöpien kasvu johtuu ennen kaikkea väestön ikääntymisestä ja eliniän kasvusta.
Kahden asian välinen korrelaatio ei kerro mitään syy-seuraussuhteesta.
Nimenomaan nuorilla on syöpiä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ennen syötiin luomua ja prosessoimatonta ruokaa. Luomuviljaa ja juureksia, maltillisesti maitotuotteita, vielä vähemmän lihaa. Marjoja ja järvikalaa, joka ei muutama vuosikymmen sitten vielä ollut saastunutta.
Kuvaavaa on se, että tänä päivänä porukka vetää hirveät pultit jo ajatuksesta, että lapset söisivät koulussa yhden kasvislounaan viikossa. Siis yhden lihattoman aterian viikossa. Luuletteko tosiaan, että lapsilla ennen oli joka aterialla lihaa?
Ennen harvalla oli kotieläimiä niin paljon, että niistä olisi riittänyt syötäväksi joka päivä. Metsästyskin oli tehottomampaa. Ei päässyt ajamaan autolla ruokintapaikalle.
Saasteet, mukaan lukien muovi, yhdessä prosessoitujen ruokien, sokerin, suolan, transrasvojen ja lihan käytön kanssa ovat lisänneet syöpiä.
Tämä kasviruokapäivä jaksaa hämmästyttää, kun ihmiset ovat maailman sivun pärjänneet kasviksilla ja viljalla ja lihaa ja kalaa on syöty kerran viikossa yhdellä aterialla.
Ja kaiketi tämä on ollut virallinen suositus, minun elinajan eli 50-luvulta alkaen ja hyvin on pärjännyt, vaikka tehti ruumiillista työtä ja liikuttu pitkiä matkoja kävellen.
Vierailija kirjoitti:
Ai, että oikein ilmansaasteet ennemmin kun joku vielä julkisesti kokeelliseksi kutsuttu gloBAAListien puolipakko kähmälitku joka injektoidaan suoraan kehoon, okei.
Ei luulisi olevan sinulle vierasta että kyllä sitä lihakarjaakin on lääkitty, mitä meidän lautasille tarjoillaan? Ja edelleen, koronarokotus ei ollut pakollinen.
Oliko jonkunlaista tilastoa siitä, että kasvikset aiheuttavast sen syövän? Minullakin on tietoa tässä vähän: jäätelö aiheuttaa hukkumisia. Kyllä! Kesällä ihmisiä hukkuu juuri silloin kuin jäätelön kulutus on suurta. Jäätelö siis aiheuttaa kehon halvaantumista ja hetkellistä uimataidottomuutta.
"Vasta 2000 luvulla siirryttiin valtavaan määrään vegeaterioita yms. jotka korvasivat lihan. Joten syyllinen on selvä."
Mun vanhemmat olivat vegejä jo 60-luvulla ja itse 70-luvulta lähtien ja nyt seitsemänkymppisenä yhä useampi 70-80v on vege tai kasvissyöjä ja lähes kaikki eletään hyvin aktiivista ja hyvää elämää.
Eikä kasvisruoka ole mikään uusi ilmiö, sillä ensimmäiset kasvisruokaravintolat tuli Suomeen 60-kuvulla eli yli 60v sitten. Ja kasvisruokaa on ollut helposti saatavilla.
Ja vaikka lievä lasku vaikuttaisi, se näkyisi vasta vuosien päästä. Syövät kehittyvät hitaasti.