SItä mukaa kun siirryttiin kasvisaterioihin myös syövät ovat lisääntyneet. Lihan syöntihän on vähentynyt, se ei ole syyllinen syöpiin.
Tätä faktaa on vaikea mitenkään kiistää.
Kommentit (125)
Nyt on taas persubotti keksinyt omaa tiedettä. Onneksi oot tollainen uljaan riippumaton do-your-own research-tyyppi ja takuulla tehnyt pitkään tota huolellista ristiintaulukointia.
Hää, siis lihan syöminenhän on lisääntynyt runsaasti siitä mitä se oli esim. 1960-luvulla.
Lihaa syötiin v, 1970 noin 50 kg per täysi-ikäinen asukas. Se on paljon vähemmän kuin noin 80 kg, mitä lihan kulutus on viime vuodet Suomessa ollut. Eihän se voi olla vaikuttamatta yleisesti ihmiseen, jos muutetaan ruokavalio.
Faktoja ei voikaan kiistää. Mutta sinun aivopierusi ei ollut fakta, AP.
No nyt ymmärrän, miksi sairastuin rintasyöpään.
Tosin yksi syy sairastumiselleni on myös 3 koronarokotetta vuonna 2021.
Vegekulttuurin saapumisen myötä syövät lisääntyivät, aivan käsi kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Lihaa syötiin v, 1970 noin 50 kg per täysi-ikäinen asukas. Se on paljon vähemmän kuin noin 80 kg, mitä lihan kulutus on viime vuodet Suomessa ollut. Eihän se voi olla vaikuttamatta yleisesti ihmiseen, jos muutetaan ruokavalio.
Mutta vegekulttuurihan on täysin tuore ilmiö minkä myötä syövät lisääntyivät.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus pitää paikkansa vai onko tilastoa että lihansyönti lisääntyi ja kasvisten syönti väheni, sellaista ei ole missään joten kasvisten syönti on selkeä syyllinen.
Kyllä, nimenomaisesti sellainen tilasto on, joka kertoo lihan kulutuksen kasvaneen jo vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
No nyt ymmärrän, miksi sairastuin rintasyöpään.
Tosin yksi syy sairastumiselleni on myös 3 koronarokotetta vuonna 2021.
Tiiät sä, rintasyöpää oli ennen koronarokotteitakin. Voisin luetella monta para tunutta ja kuollutta 60-luvulta lähtien.
Miksi vauvoille jotka juuri eivät vielä lihaa ole saaneet voivat saada syövän.
Aloitus vaikutta ravintoneuvoja jakelevaa lihakarjaN kasvattajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus pitää paikkansa vai onko tilastoa että lihansyönti lisääntyi ja kasvisten syönti väheni, sellaista ei ole missään joten kasvisten syönti on selkeä syyllinen.
Kyllä, nimenomaisesti sellainen tilasto on, joka kertoo lihan kulutuksen kasvaneen jo vuosikymmeniä.
Entä tilasto vegekulttuurin lisääntymisestä? Mm. kouluissahan on vain kasvisruokia pääosin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kyllä kuin hyvin pieni osa väestöstä siirtynyt mihinkään kasvisaterioihin.
Onneksi. Kasvihuoneissa kasvatetut kasvikset eivät ole oikeaa syötävää. Keinovalossa kasvatettuja ja hormoneilla autettuja, että kasvavat suuriksi.
ja ravinto köyhiä, idarit luulee että ne ravinteet vaan sponttaanisti ilmestyy niihin kasviksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus pitää paikkansa vai onko tilastoa että lihansyönti lisääntyi ja kasvisten syönti väheni, sellaista ei ole missään joten kasvisten syönti on selkeä syyllinen.
Kyllä, nimenomaisesti sellainen tilasto on, joka kertoo lihan kulutuksen kasvaneen jo vuosikymmeniä.
Entä tilasto vegekulttuurin lisääntymisestä? Mm. kouluissahan on vain kasvisruokia pääosin?
Jokainen voi kotonaan ahtaa lapsensa täyteen lihaa.

Ja koulupäivät ollaankin sitten nälissään kasvisruokien vuoksi, ei ihme että PISA tulokset ovat romahtaneet Suomessa. Lapset pidetään tahallaan nälkäisinä.

Kouluissa pääosin kasvisruokaa? 🤣
Anteeksi, mutta sä oot ihan pihalla asioista. Eihän kouluissa oo sitä yhtä kasvisruokapäivääkään kaikissa. Ja maksimissaan sinä yhtenä päivänä viikossa kasvisruokaa.
Kasvissyöjiäkin on reippaasti alle 10 % väestöstä, ja siinäkin mukana kalaa syövät myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus pitää paikkansa vai onko tilastoa että lihansyönti lisääntyi ja kasvisten syönti väheni, sellaista ei ole missään joten kasvisten syönti on selkeä syyllinen.
Kyllä, nimenomaisesti sellainen tilasto on, joka kertoo lihan kulutuksen kasvaneen jo vuosikymmeniä.
Entä tilasto vegekulttuurin lisääntymisestä? Mm. kouluissahan on vain kasvisruokia pääosin?
Jokainen voi kotonaan ahtaa lapsensa täyteen lihaa.
Ja koulupäivät ollaankin sitten nälissään kasvisruokien vuoksi, ei ihme että PISA tulokset ovat romahtaneet Suomessa. Lapset pidetään tahallaan nälkäisinä.
Vanhemmat ovat opettaneet lapsensa nirsoiksi ja haukkuvat ruokaa ihan periaatteesta.
Yök, kalapuikkoja, yök, kasviskeitto, oksennushymiön kanssa hokee yksikin "ruokavalistaja" jolle liha on ainoa oikea ruoka.
Kyllä nälkä opettausi syömään kasviskeitot , tai mitä ne kouluruuat onkaan kun ei olisi rahaakaan ostaa jotain kympin vehnäpatonkia koulun läheltä. Ja karkkisatsia. Eilen olin lidlissä vieressä olevan koulun teinien ollessa välkkäostoksilla.
Olen yhtä pätevä kuin ap, peruskoulun käynyt ja somesta tietoni hakenut.
Jos syövät ovat lisääntyneet sanon syyksi kemikaalit, muovit, mahdollisesti keinotekoiset lisäaineet, saasteet, ns roskaruuat. Vanhukset elävät pitempään, ehtii syöpiäkin tulla.
Mutta kun jo vauvoilla on syöpiä?
Ennenvanhainen lihansyönti, 50-luvulla maalla, se sika oli suolattuna, läskisoossia tehtiin mutta ei siinä montaa siivua lihaa ollut ja sen söivät fyysistä työtä tekevät miehet. Lapsena söin ennemmin perunatkin voinokareen kanssa kuin sitä siansivua.
Ruoka oli juures/puuropainotteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa.. 50-luvulla keskiverto suomalainen söi n. 400-500g lihaa viikossa. Nykyään se määrä on lähemmäs 1,5kg. Mutta joo, kasvisruokahan sen syövän aiheuttaa, toki.
Koskaan ihmisen historiassa ei lihaa ole mätetty tähän tahtiin kuin nykyään. Liha oli luksustuote aina 1900-luvulle asti ja maltillisesti sitä vuosisadan alussakin syötinn.
Nykyään ihmiset elävät pidempään lihansyönnin ansiosta joten kumulatiivinen kasvisaltistus ehtii aiheuttaa syövän. Ihmisen luontainen ruokavalio on liha ja eläinrasva jota ihmiset söivät ennen suurriistan loppumista - turha verrata mihinkään pula-ajan ihmisiin. Maanviljely ja kasvisten puputtaminen on vain 6000-10000 vuotta vanha ajanjakso ihmisen 2M vuotiaassa historiassa.
Jos meidän luontainen ruo
Onko ihmisellä myös samanlaiset raateluhampaat poskissa ja yhtä isot kulmahampaat kuin koirilla? Samanlainen purentavoima että saa revittyä lihaa irti luista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sokerinmässytys se suurin ongelma on.
Jos olisikin puhdasta sokeria, eikä tekosokeria, vai mitä se imelä on nimeltään.
Taitavat olla keino-makeutusaineita. Niitä kannattaa välttää, eivät ole mitenkään ihmisen ravintoon/elimistöön kuuluvia välttämättömiä aineita. Haittaa on pidemmän päälle, enemmän mitä kukaan luvat antanut taitaa edes ymmärtää. Yleensä sanotaan, ettei ole pienissä määrissä haitallisia, mutta kuka takaa sen ettei osa kuluttajista käytä niitä tuotteita ylen määrin joka päivä. Olkaa kriittisiä, tsekatkaa mitä ostatte, keino-makeutusaineita sekä lisäaineita on jopa terveyden hoitoon myydyissä vitamiineissa. Ei p...ele, miettikää, oletko tai pysytkö terveempänä ilman sellaisia tuotteita vai niitä käyttäen.
Juuri noin tilastoissa on, että lihan osuus ravitsemuksesta on kasvanut hurjaa tahtia. Laskua on ollut vain viimeisinä vuosina, erittäin pientä laskua. Montakymmentä kiloa enemmän syödään vuodessa lihaa kuin 70-luvulla. Samaan aikaan kasvisten käyttö on korvaantunut lihalla. Esimerkiksi Suomessa syötiin 70-luvulla paljon kaalia, lanttua, porkkanaa, naurista ja tietenkin perunaa. Marjoja syödään vähemmän kuin koskaan aiemmin. Ilmeisesti monet eivät jaksa kerätä marjoja eikä niiden merkitystä terveydelle ymmärretä. Joku raakana poimittu tuontiappelsiini ei sisällä lähestulkoonkaan samaa määrää vitamiineja ja antioksidantteja kuin vaikkapa mustikka tai puolukka, joita on Suonessa kerätty ja syöty aina,