Miksi akateeminen ei saisi haluta akateemista kumppania?
Niin, miksi? Toiveensa kullakin ja akateemisena en itse halua kuin korkeakoulun vähintään käynyttä kumppania (tämäkin jo jousto tuosta, että vaatisi akateemisuutta)? Mieluiten kyllä akateeminen, kunhan ei ole tylsä.
Ihan siksi, että yleensä se ajatusmaailma harjaantuu yliopiston myötä.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Akateemisena miehenä en edes halua akateemista naista burnoutteineen ja pätemisineen nalkuttamaan jostain turhasta ja kertomaan kierrätyksen ihanuudesta.
Sama, en jaksa akateemisia naisia, joiden käsitys illanvietosta on "keskustella yhteiskunnallisista asioista punkkulasillisen ääressä". Seurustelen sairaanhoitajan kanssa, sopiva kombo koulutusta, hyviä työmahdollisuuksia, mutta toisaalta ei liihota uraputkessa. Ensi kesänä häät.
Kaverini kertoi aikoinaan, ettei voi enää edes keskustella ihmisten kanssa, joilla ei ole vähintään maisterin tutkintoa - romanttisista ihmisuhteista puhuttakaan. Kuulemma maisteria alemmat eivät ymmärrä. Meni sitten hiljaiseksi kun muisti, että puolisoni on käynyt vain lukion.
No nyt hänellä on tohtorin tutkinnon omaava puoliso. Toivottavasti on tyytyväinen. Lapsia ei ole ja biologinen kello on tulossa kovaa kyytiä vastaan, mutta molemmilla on valtava kiire uransa kanssa. Sikäli kuin tiedän, kaverini on aina halunnut lapsia, että toivotan parasta onnea.
Tottakai saa haluta mitä vaan. Minulle tärkeää on miehessä älykkyys. Koulutus ei sitä tuo. Itse osittain opiskelin työläiseksi, koska se maailma on enemmän omaa. En viihdy akateemisten seurassa, vaikka tiedän toki että sielläkin on paljon myös ihan tavallisia ihmisiä. Ja tuttuja on monelta alalta. Työmaailmassa taas työkavereita ei yleensä voi valita. Omalla alalla vaaditaan älyä ja matematiikan sekä fysiikan taitoja. Tienaakin enemmän kuin moni akateeminen. Ja kyllä se miehillekin tuntuu merkitsevän mitä nainen tekee. Niin monesti on ghostattu sen jälkeen kun kerron ammattini. Joko siinä on se, että on miesten alaa tai sitten se että on duunarityö.
Saa haluta. Minullakin on kaikenlaisia vaatimuksia, joita sinä et todennäköisesti täytä. Noin, asia on sillä selvä, hyvää jatkoa
Vierailija kirjoitti:
Kaverini kertoi aikoinaan, ettei voi enää edes keskustella ihmisten kanssa, joilla ei ole vähintään maisterin tutkintoa - romanttisista ihmisuhteista puhuttakaan. Kuulemma maisteria alemmat eivät ymmärrä. Meni sitten hiljaiseksi kun muisti, että puolisoni on käynyt vain lukion.
No nyt hänellä on tohtorin tutkinnon omaava puoliso. Toivottavasti on tyytyväinen. Lapsia ei ole ja biologinen kello on tulossa kovaa kyytiä vastaan, mutta molemmilla on valtava kiire uransa kanssa. Sikäli kuin tiedän, kaverini on aina halunnut lapsia, että toivotan parasta onnea.
Jaa siellä joku kiroaa toisia lapsettomuuteen. Varo ettei lankea omaan nilkkaan.

Ei lankea omaan nilkkaan. Itselläni on lapset hankittuna.
Vierailija kirjoitti:
Jotta ei olisi sitten siinä ylemmyydentuntoisessa elämästä vieraantuneessa akateemisessa kuplassa.
Noista kuplista ei tule koskaan mitään kivaa tai kaunista ulos. Aika hyvä vinkki siitä, kannattaako sinne pyrkiä sisäänkään
En usko ap:n olevan akateeminen tai sit on joku autistiburgeri.
kuka aikuinen tuollaisia kyselee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini kertoi aikoinaan, ettei voi enää edes keskustella ihmisten kanssa, joilla ei ole vähintään maisterin tutkintoa - romanttisista ihmisuhteista puhuttakaan. Kuulemma maisteria alemmat eivät ymmärrä. Meni sitten hiljaiseksi kun muisti, että puolisoni on käynyt vain lukion.
No nyt hänellä on tohtorin tutkinnon omaava puoliso. Toivottavasti on tyytyväinen. Lapsia ei ole ja biologinen kello on tulossa kovaa kyytiä vastaan, mutta molemmilla on valtava kiire uransa kanssa. Sikäli kuin tiedän, kaverini on aina halunnut lapsia, että toivotan parasta onnea.
Jaa siellä joku kiroaa toisia lapsettomuuteen. Varo ettei lankea omaan nilkkaan.
Ei lankea omaan nilkkaan. Itselläni on lapset hankittuna.
No sitten lapsille. Niin käy jos vanhempi ei itse vastaa pahoista teoistaan, lapset maksavat
Vierailija kirjoitti:
En usko ap:n olevan akateeminen tai sit on joku autistiburgeri.
kuka aikuinen tuollaisia kyselee.Meillä itsekullakinnon enemmän ja vähemmän vahvat mielikuvat siitä, mitä odotamne ja taibkenties jopa vaadimme kumppanin olevan.
En ole somen tai tinderin kaltaisilta alustoilta rohjennut etsimään kumppania vaikka alkoholia vähän kuluttavana baareissa ja yökerhoissa melko huonosti viihtyvänä akateemusena yksinelävänä miehenä ("heh ") olisin kai näiden alustojen ns kohderyhmää.
Jos olen oikein ymmärtänyt niin niissä osa ymmärtää kirjoittaa , koodikieltä, koka avautuu erivtavoin.
Esinerkiksi kun mies (oletettu) kirjoittaa, että hän haluaisi löytää urheikullisen puolison, niin se tarkoitraa suunnilleen sanaa useimmille mIehilke kuin, että toivon, että kumppanini ei omaa (merkittävää) ylipainoa ja on minua sirompi.
Vastaavasti kun nsinen kirjoittaa, että toivoisin mueheni olevan korkeakoulutettu ja akateemiben niin hän toivoo, että mies kykenee keskustelemaan ja kuuntelemaan naista. Keskustekemaan nuutoinkin kuin vain perustelenalla kuin sillä, että kyllä minä miehenä tiedän tai muutoin hyvin yksiulotteisesti ja mikä vielä pahempaa mitätöiden/ väheksyen nsisen mielipidettä.
Tämä koodikielisabasto on siinämielessä haastavaa, että on asioita, jotka voivat vaikeuttaa huomattavastikin suhteen syntymistä jos saman koidisanan ilmaus ymmärretään, jollain ratkaisevalla kohtaa aivan väärin
Esimerkiksi kun mies kertoo, että lomaviikolla hän haluaa ja tapaa käyttää alkoholia kohtuullisesti, niin tuo määrä saattaa olla sama kuin mitä nainen käyttää alkoholia vuiden aikana tai enemmän.
Niinpä sitä ihnetelkessä meneekin vielä toinenkin viikko loman jälkeen, että miksei toinen tajunnut.
Mä en ymmärrä, kun jotkut tekevät tarkkoja listauksia siitä, mitä ominaisuuksia ja millainen kumppanin tulee olla. Mitä väliä sillä on, onko kumppani vaikka leipuri vai varhaiskasvatuksen opettaja? Tai jos nainen on 170cm, niin mitä väliä sillä on, onko mies pituudeltaan 170cm, 175cm vai 180cm ?