Pitkittynyt influenssa, long covid ym, mulla ollut oireita jo 4 vuotta, muita?
Yhdestä influenssasta en tavallaan parantunut koskaan. Järkyttävä väsymys, huimaus, toistuvat flunssaoireet, lämpöily ja päänsärky jäi päälle. Pitää tarkasti miettiä, mitä pystyy päivän aikana tekemään, eikä uni enää palauta. Elämä on muuttunut paljon enkä enää usko, että palaudun ennalleni.
Lääkärissä aikani ravasin ja pari kertaa olin sairaalassakin kun oireet menivät niin pahoiksi, etten pystynyt ilman pyörätuolia liikkumaan moneen päivään ja tulehdusarvot olivat pilvissä, mutta muhun on suhtauduttu oudosti, jopa naureskellen, kuin olisin vaan järkeni menettänyt, luulosairas siis. Yksityisellä sanottiin, että mun kuumemittari on vain rikki ym. skeidaa.
Nyt on pari viikkoa ollut päällä taas joku tauti. Hengittäminen on vaikeaa, ajoittaista vapinaa, voimattomuutta niin, ettei välillä pysy edes hammasharja kädessä, voimakasta huimausta, sydänoireita ja mahakipua. Todella vaikeaa suoriutua arjesta kun jo lyhyt jalkeilla olo laittaa pyörryttämään niin, että on pakko istahtaa siihen paikkaan vaikka lattialle. Olen alkanut pelätä, että mitäs jos tämäkin jää pysyväksi, eli tilanne vain huononee entisestään.
Huomenna olen taas menossa lääkärin pakeille, mutta eipä ole odotukset katossa aiempien kokemusteni perusteella. Onko muilla ollut samanlaisia oireita?
Kommentit (36)
Onko borrelioosin mahdollisuus suljettu pois?
En ole kokenut ihan tuollaista. Koronan jälkeen kipeytyivät useat nivelet, mutta niin käy muutenkin hengitystieinfektioiden yhteydessä. Tosin tämä oireilu kesti pidempään, melkein vuoden ja kunto rapistui kun meni kävelykin kehnoksi.
kuin olisin vaan järkeni menettänyt, luulosairas siis
Itse hypokondriasta eli vanhanaikaiselta nimeltään luulosairaudesta kärsivänä en lainkaan arvosta tuota ilmaisua.
Hypokondria tekee elämästäni suurin piirtein h**vettiä päivittäin ahdistuksineen päivineen, ja järkensä menettäminen ei ole kovin kohteliaasti sanottu tästä mielenterveyden ongelmasta kärsivää kohtaan.
Hypokondriasta on paljon harhaluuloja nykyäänkin. Ota selvää ennen kuin sanot.
Ei ole tutkittu reumaa eikä borrelioosia. Reumasta kun lääkäriltä kysyin, sanoi vaan ettei voi olla jos ei ole suvussa.
Keuhkoja kuvattiin tarkemmin, kun sairaalassa todettiin jokin pieni muutos, muttei löytynyt mitään. Verikokeet otettiin, eikä niissäkään mitään ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani, en ollut tietoinen asiasta. Ei ollut tarkoitus loukata. Varmasti on hankalaa elää tuollaisen kanssa. :(
Lisään vielä, että itsellänikin on mielenterveydellisiäkin haasteita, enkä todellakaan halua väheksyä tai pilkata niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuin olisin vaan järkeni menettänyt, luulosairas siis
Itse hypokondriasta eli vanhanaikaiselta nimeltään luulosairaudesta kärsivänä en lainkaan arvosta tuota ilmaisua.
Hypokondria tekee elämästäni suurin piirtein h**vettiä päivittäin ahdistuksineen päivineen, ja järkensä menettäminen ei ole kovin kohteliaasti sanottu tästä mielenterveyden ongelmasta kärsivää kohtaan.
Hypokondriasta on paljon harhaluuloja nykyäänkin. Ota selvää ennen kuin sanot.
Olen pahoillani, en ollut tietoinen asiasta. Ei ollut tarkoitus loukata. Varmasti on hankalaa elää tuollaisen kanssa. :(
Voi ei, nyt alkoi säälittää :(( Sanoin ihan liian suoraan tuon, olen pahoillani ja sulla on selkeästi paljon rankempaa, kuulostaa kauhealta tuo mistä kirjoitit aloituksessa!! Saat tietenkin anteeksi, ja pahoittelen itsekin tuota suorasukaisuuttani..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuin olisin vaan järkeni menettänyt, luulosairas siis
Itse hypokondriasta eli vanhanaikaiselta nimeltään luulosairaudesta kärsivänä en lainkaan arvosta tuota ilmaisua.
Hypokondria tekee elämästäni suurin piirtein h**vettiä päivittäin ahdistuksineen päivineen, ja järkensä menettäminen ei ole kovin kohteliaasti sanottu tästä mielenterveyden ongelmasta kärsivää kohtaan.
Hypokondriasta on paljon harhaluuloja nykyäänkin. Ota selvää ennen kuin sanot.
Olen pahoillani, en ollut tietoinen asiasta. Ei ollut tarkoitus loukata. Varmasti on hankalaa elää tuollaisen kanssa. :(
Voi ei, nyt alkoi säälittää :(( Sanoin ihan liian suoraan tuon, olen pahoillani ja sulla on selkeästi palj
Hyvä vaan kun sanoit, nyt olen jatkossa tietoinen asiasta. Tsemppiä! <3
Tuohon edelliseen, kun tuo lainaamistoiminto ei mulla toimi kunnolla:
Tosi isot tsempit sullekin, oot aivan ihana <3
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tutkittu reumaa eikä borrelioosia. Reumasta kun lääkäriltä kysyin, sanoi vaan ettei voi olla jos ei ole suvussa.
Keuhkoja kuvattiin tarkemmin, kun sairaalassa todettiin jokin pieni muutos, muttei löytynyt mitään. Verikokeet otettiin, eikä niissäkään mitään ihmeellistä.
Olipa vastaus lääkäriltä! Tottakai voi tulla reuma, kuten mikä sairaus tahansa vaikka suvussa ei olisi sitä! Sukurasitus lisää vaan riskiä enemmän sairastua.
Sitä minäkin silloin ihmettelin, enkä osaa edes sanoa, onko suvussani reumaa, lähisuvussa vain ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tutkittu reumaa eikä borrelioosia. Reumasta kun lääkäriltä kysyin, sanoi vaan ettei voi olla jos ei ole suvussa.
Keuhkoja kuvattiin tarkemmin, kun sairaalassa todettiin jokin pieni muutos, muttei löytynyt mitään. Verikokeet otettiin, eikä niissäkään mitään ihmeellistä.
Olipa vastaus lääkäriltä! Tottakai voi tulla reuma, kuten mikä sairaus tahansa vaikka suvussa ei olisi sitä! Sukurasitus lisää vaan riskiä enemmän sairastua.
Siis sukurasite, piti kirjoittaa! ; )
Mä sairastuin Pfizerin rokotteesta ja mulle myös sanottiin terveyskeskuksesta jossain kohti, että ei tarvii tänne enää soitella. Ei oo paljon ketään kiinnostanut mun oireiluni. Yksityisellä saan hoitoa pahimpiin oireisiin, kun kunnallisella ei oo ketään kiinnostanut. Hoitoihin menee noin 1700e vuodessa ja vakuutusyhtiö ei korvaa mitään, kun alkuperäiset kanta.fi kirjaukset sanoo, että ei potilaassa ole mitään vikaa, omiaan hourailee, mutta ei kokeissa ja testeissä näy mitään. Olisin täysin invalidi ilman näitä hoitoja.
Nyt olen pääsemässä pään alueen magneettikuvaan, kun mm. 24/7/365 poraava krooninen migreeni puhkesi pari tuntia tuon rokotteen ottamisen jälkeen.
Kyllä long covid-oireetkin voivat kestää pitkään, jopa vuosia.
Homekoira tarkistaa asunto. Mulla oireili vastaavasti homeen takia, lääkärit tutki paljon, eikä löytänyt syytä, eivätkä hometta edes ehdottaneet oireisiin, siihen vaihtoehtoon tutustunut aivan itsenäisesti. Muutto vei oireet nopeasti pois.
Piikkihaitta? Allergioita? Onko uusiutuva. Kitarisat ja nielurisat? Angiina? Jokin muu oireisto siinä mukana? Onko mitään troppeja.
Ap on turha etsiä vastausta täältä koska jokaisen sairauden ja tapaturman syynä on rokote.
Olen perehtynyt piikkihaittoihin enkä kiellä niitä, mutta mun oireilu alkoi jo ennen piikkiä.
Lähipiirissäni on kaksi ihmistä, joille tuli vakavia haittoja rokotteesta, toisella menivät ohi, toisella on yhä.
Onko reumat ym. suljettu pois?