Mitä hyviä puolia näet siinä, että elää koko elämänsä teinirakkautensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse pelätä sukupuolitauteja. Siis jos elää uskollisena.

Tuuria on, jos sopii vielä aikuisenakin aidosti yhteen eikä kasva erilleen. Se ei ole klisee. Tiedän kokemuksesta, että erilaiset polut mm. työelämässä voivat eriyttää.

Mutta jos kaikki natsaa, yhteinen tarina on hieno.

Suhteessa pitää tehdä myös kompromisseja. Ei se niin mene, että hyvässä kestävässä suhteessa "nyt vaan sattuu natsaamaan kaikki". Myös sen erilleen kasvamisen voi halutessaan estää.

Mutta toisaalta ihmiset nyt vain kasvavat ja muuttuvat. Ei se ole surullista tai jotain, mikä pitäisi estää, että välillä kasvetaan eri suuntiin. Siitä voi olla iloinen ja kiitollinen, että jonkun kanssa on löytänyt suunnan elämälle, vaikkei yhteinen elämä jatkuisikaan.

Mutta tässä ketjussa puhuttaan nyt niistä joilla yhteinen elämä ON jatkunut.

Toisekseen, on vähän hassua miten usein "kasvettiin erilleen"-selitystä käytetään, kuin se olisi jokin yllättävä, kummallinen asia joka vaan tapahtui, eikä sille voinut mitään. Voisi kyllä, jos haluaisi.

No näin viisikymppisenä naapurin teini on kuitenki selvästi kosteampi, kuin oma exä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse pelätä sukupuolitauteja. Siis jos elää uskollisena.

Tuuria on, jos sopii vielä aikuisenakin aidosti yhteen eikä kasva erilleen. Se ei ole klisee. Tiedän kokemuksesta, että erilaiset polut mm. työelämässä voivat eriyttää.

Mutta jos kaikki natsaa, yhteinen tarina on hieno.

Suhteessa pitää tehdä myös kompromisseja. Ei se niin mene, että hyvässä kestävässä suhteessa "nyt vaan sattuu natsaamaan kaikki". Myös sen erilleen kasvamisen voi halutessaan estää.

Mutta toisaalta ihmiset nyt vain kasvavat ja muuttuvat. Ei se ole surullista tai jotain, mikä pitäisi estää, että välillä kasvetaan eri suuntiin. Siitä voi olla iloinen ja kiitollinen, että jonkun kanssa on löytänyt suunnan elämälle, vaikkei yhteinen elämä jatkui

 

Mutta jos estää sen eri suuntiin kasvamisen väkisin vain siksi, että parisuhde jatkuu, ei se parisuhde välttämättä enää ole kovin onnellinen. Ehkä vähän ohi ketjun aiheen kyllä joo, mutta silti olen sitä mieltä, ettei se eri suuntiin kasvaminen aina ole surullista tai huonon suhteen merkki vaan välillä ihan päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Alkaa maistua puulta ajan kuluessa.

Voi kuule kyllä se välillä tympäiseekin varmaan kumpaakin, silti ihan parhaat vuodet on olleet nyt, kun ollaan oltu yli viiskymmentä vuotta aviossa.

Ihan kaikki tunteet mahtuu mukaan pitkässä liitossa. Silti on muka heti ikävä, jos ei toista näe vähään aikaan. 

No ainakin se, että ne muut rakkaudet sen ekan jälkeen ei tunnu yhtään samalta. En ainakaan itse usko koskaan tuntevani enää samalla tavalla, vaikka pitkiä parisuhteita on ollut monta sen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos estää sen eri suuntiin kasvamisen väkisin vain siksi, että parisuhde jatkuu, ei se parisuhde välttämättä enää ole kovin onnellinen. Ehkä vähän ohi ketjun aiheen kyllä joo, mutta silti olen sitä mieltä, ettei se eri suuntiin kasvaminen aina ole surullista tai huonon suhteen merkki vaan välillä ihan päinvastoin. 

Huomaatko ettet myöskään näe lainkaan sitä vaihtoehtoa, että moni estää eri suuntiin kasvamisen koska rakastaa toista ja toivoo suhteen kestävän, ja sen jälkeen liitto jatkuu onnellisena? Sinulle se kuulostaisi, kirjoittamasi perusteella, olevan lähinnä vain tapa päästä parisuhteesta eroon.

Pitkässä suhteessa ongelmien yli ei yleensä pyritä siksi että parisuhde jatkuisi hinnalla millä hyvänsä, vaan siksi että se suhde paranee entisestäänkin, kun vaikeuksien jälkeen toiseen rakastuu uudelleen. Koska se suhde ihan oikeasti on meilläkin vain parantunut, syventynyt ja vieläkin vaan parantunut. 

4. vuosikymmentä yhdessä.

Täällä on tullutkin jo paljon hyviä syitä olla ensimmäisensä kanssa koko elämänsä. Keskeisintä on tietenkin yhteinen luottamus ja rakkaus. Jos on löytänyt sen oikean heti nuorena, välttyy todella paljolta rasitukselta, joka liittyy deittailuun, eroamiseen, sydänsuruihin, uuden etsimiseen, ei-toivottuun lapsettomuuteen, uusperhekuvioihin ym. ym.

Voi myös olla, että se nuorena löydetty kumppani on sekä ulkoisesti että sisäisesti todellinen helmi, koska silloin oli vielä vara valita eivätkä kaikki hyvät olleet varattuja. On mahdollista hankkia nuorena perhe, jolloin lapset voi olla jo saatettu maailmalle, kun itsellä ei ole välttämättä ikää kuin neljäkymmentä.

Elämässä on ihan riittävästi säätöä muutenkin. On helppoa ja turvallista, kun on pitkä suhde, mikä on ja pysyy.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä on ihan riittävästi säätöä muutenkin. On helppoa ja turvallista, kun on pitkä suhde, mikä on ja pysyy.

Nimenomaan näin, mutta ehtii kyllä aikuisenakin.  Poika sitten kun on armeija käyty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse pelätä sukupuolitauteja. Siis jos elää uskollisena.

Tuuria on, jos sopii vielä aikuisenakin aidosti yhteen eikä kasva erilleen. Se ei ole klisee. Tiedän kokemuksesta, että erilaiset polut mm. työelämässä voivat eriyttää.

Mutta jos kaikki natsaa, yhteinen tarina on hieno.

Suhteessa pitää tehdä myös kompromisseja. Ei se niin mene, että hyvässä kestävässä suhteessa "nyt vaan sattuu natsaamaan kaikki". Myös sen erilleen kasvamisen voi halutessaan estää.

Mutta toisaalta ihmiset nyt vain kasvavat ja muuttuvat. Ei se ole surullista tai jotain, mikä pitäisi estää, että välillä kasvetaan eri suuntiin. Siitä voi olla iloinen ja kiitollinen, että jonkun kanssa on löytänyt suunnan elämälle, vaikkei yhteinen elämä jatkui

 

Moni eroileva kääntää syyttävän sormen itsestään poispäin. Harva sellainen pystyy kohtaamaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Onko 19 vuotiaana alkanut suhde teinirakkaus?

ei. 19v on aikuinen kuten tiedät

Omasta kokemuksesta: 

Luottamus, se, että toinen tuntee sinut läpikotaisin, on ollut rinnalla ne hyvät ja huonot hetket vuosikymmeniä. Ei tarvitse selittää, miksi jonkun ihmisen kommentti vaikka menee tunteisiin, kun tietää, mistä toisen reaktiot kumpuavat. 

Kaikeasta voidaan keskustella, ei ole kiellettyjä aiheita. On kasvettu, yhdessä ja erikseen, toisaalta samaan ja toisaalta eri suuntiin. Vahva luottamus tekee sen, että voidaan myös olla avoimesti omia itsejämme, ja myös viettää tavallaan omaa elämää, vaikka yhdessä ollaankin. 

Vanhemmuus, ja toivottavasti tuleva isovanhemmuus, on ihana jakaa yhtenä yksikkönä. Oma kumppani on ollut läsnä myös lasten elämän kaikissa vaiheissa, ja lapset ja heidän onnellisuutensa merkitsee hänelle samaa kuin sinulle. Eikä säätöjä exien ja nyxien kanssa. 

Seksi on turvallista ja hyvää, ja on myös turvallinen maaperä kokeilla kaikkea uutta. Uutuudenviehätystä ei ole, mutta intohimoa kyllä, ehkä jopa aiempaa enemmän. Ei tarvitse miettiä tauteja tai ehkäisyä. 

Vaurastuminen on helpompaa, kun ei tarvitse resetoida tilannetta muutaman vuoden välein eroamalla, muuttamalla ja sisustamalla uusiksi. Uskon, että myös lapset aikanaan kiittävät siitä, että perinnönjaossa on vain yhteiset lapset jakajina.

Yhdessä 30+v, 19v alkaen.

En oikeasti mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse luopua siitä ajatuksesta, että on joku yksi "se oikea".

Pitkät ihmissuhteet ovat yleensä kivoja, kun on tuntenut toisen eri ikäisenä. Erot ovat yleensä raastavia, joten niiltä on kiva välttyä. Lasten yrittäminen käy siinä sivussa eikä tarvitse jännätä jääkö kumppanin puutteen takia lapsettomaksi.

 

Toisen kuolema on sitäkin kauheampi. Yleensä leski ei kauan pysy elossa.

Useammassa suhteessa sekoilleena ajattelisin, että teinirakkauden kanssa onnellisena yhdessäolo olisi säästänyt minut monenmuotoiselta väkivallalta, pettämiseltä, ghostaamiselta ja rahanmenolta (erot tulee kalliiksi, jos on ollut yhteinen talous).

Olen itse eronnut (en omasta tahdostani) ja eniten kaipaan sitä me-henkeä, sitä että rinnalla on joku, joka tuntee sinut ja johon voit luottaa. No joo, ei lopulta mennyt ihan niin, pitkä suhde päättyi siihen, että mies löysi toisen. Joka tapauksessa kaipaan sitä luottamuksen tunnetta, olin pitkässä parisuhteessa hyvinkin rohkea ottamaan riskejä esimerkiksi uralla - olihan kotona kannustava kumppani ja jos kävisi huonosti, myös toinen palkansaaja. Kun on yksin, niin sitä tulee jotenkin tosi varovaiseksi, kun kaikki on koko ajan kiinni vain itsestä. Toisella kierroksella kaikki on tosi tarkkoja siitä, mikä on sinun, minun ja meidän, sellaista samanlaista hitsautumista ja kasvamista yhteen ei oikein tapahdu. Oman kokemukseni mukaan nelikymppisten deittiskene on täynnä haavoitettuja ja rakkaudessa pettyneitä ihmisiä. Suhdeviritykset ovat tästä syystä tosi vaikeita, ihmisillä on taustalla niin paljon suhdehistoriaa ja traumaa - moni myös kaipailee niitä alkuperäisiä kumppaneitaan. Eroista annetaan paljon ruusuisampi kuva kuin mitä tosielämä on.

Vierailija kirjoitti:

Useammassa suhteessa sekoilleena ajattelisin, että teinirakkauden kanssa onnellisena yhdessäolo olisi säästänyt minut monenmuotoiselta väkivallalta, pettämiseltä, ghostaamiselta ja rahanmenolta (erot tulee kalliiksi, jos on ollut yhteinen talous).

Näinhän se useimmiten menee.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse eronnut (en omasta tahdostani) ja eniten kaipaan sitä me-henkeä, sitä että rinnalla on joku, joka tuntee sinut ja johon voit luottaa. No joo, ei lopulta mennyt ihan niin, pitkä suhde päättyi siihen, että mies löysi toisen. Joka tapauksessa kaipaan sitä luottamuksen tunnetta, olin pitkässä parisuhteessa hyvinkin rohkea ottamaan riskejä esimerkiksi uralla - olihan kotona kannustava kumppani ja jos kävisi huonosti, myös toinen palkansaaja. Kun on yksin, niin sitä tulee jotenkin tosi varovaiseksi, kun kaikki on koko ajan kiinni vain itsestä. Toisella kierroksella kaikki on tosi tarkkoja siitä, mikä on sinun, minun ja meidän, sellaista samanlaista hitsautumista ja kasvamista yhteen ei oikein tapahdu. Oman kokemukseni mukaan nelikymppisten deittiskene on täynnä haavoitettuja ja rakkaudessa pettyneitä ihmisiä. Suhdeviritykset ovat tästä syystä tosi vaikeita, ihmisillä on taustalla niin paljon suhdehistoriaa ja traumaa - moni myös kaipailee niitä alku

Tuo on aivan totta. Moni tekee somessa eroita tavoiteltavaa kaikissa tilanteissa. Totuus on sitten toinen. Eli se mitä kuvasit.

Kyllä, erot tulee kalliiksi. Itse en varmaan koskaan tule asumaan velattomassa asunnossa, mutta yhdessä se olisi ollut mahdollista viimeistään viisikymppisinä. Rahasta ei koskaan saisi puhua rakkaudesta ja erosta puhuttaessa, mutta minusta sen pitäisi olla yksi tosiasia. Hyvälläkin palkalla voi joutua taloudellisesti todella ahtaalle.

Olen kateellinen ihmisille jotka ovat viihtyneet teinirakkautensa kanssa. Heillä on yhteinen omaisuus, lapset, jne. Vaikka aina ei olisikaan säpinää niin heitä yhdistää monet muut asiat.

Parhaat miehet viedään nuorena. On totta että keski-iässä sinkkuina ovat sellaiset naiset ja miehet joiden kanssa elämä ei ole kovinkaan auvoista. Ja nämä ihmiset eroavat helposti koska se on heidän tapansa käsitellä ongelmia. Nuorena ihastuin muutamaankin mukavaan mieheen mutta he eivät kiinnostuneet minusta. Nyt elävät turvallista elämää pitkissä suhteissaan lasten kera. Minä päädyin suhteeseen epävakaan miehen kanssa. Nyt jo kolme eroa takana jossa eroaloite tullut aina mieheltä eli ovat pinnallisia ja etsivät hekumaa toinen toisensa perään.

Nyt 50v. elämä jatkuu vähävaraisena eroista ja yksin.