Mitä hyviä puolia näet siinä, että elää koko elämänsä teinirakkautensa kanssa?
Siis luetellaan vain hyviä puolia, joita tällainen elämänstoori voi tuoda elämään sekä miehelle että naiselle.
Kommentit (86)
Ei seksitauteja, oletuksena että suhde on uskollinen.
Onko 19 vuotiaana alkanut suhde teinirakkaus?
Meillä on älyttömän vahva side ja luottamus toisiimme. Ollaan kasvettu aikuisiksi ja vanhemmiksi yhdessä, jaettu kaikki nuoruudesta saakka keskenämme. Materia tai raha ei luo konflikteja, koska ollaan oltu yhtä sieltä saakka, kun meillä ei ollut vielä mitään. Ollaan yhdessä luotu perusta.
Meidän suhde parantuu vuosi vuodelta kuin viini. Yhteys, ymmärrys, seksuaalisuus kehittyy. Vuosi vuodelta ollaan parempia toisillemme. Yhdessä 18 vuotta ja lapset jo teinejä.
Ei tarvitse osallistua nykyiseen, perseestä olevaan deittiskeneen.
No kaikki alle 20-vuotiaana aloitetut suhteet voidaan tässä kai "laskea". Eli kun on nuorena tavattu ja alettu yhdessä rakentaa elämää siitä alkaen. Itse olin 15v., oli toki muutama poikakaveri koulussa ennen tätä, mutta aviomieheni on ainoa jota olen ikinä rakastanut elämässäni.
(Ps. Muutama vahva ihastus on mahtunut näihin vuosiin itsellenikin, mutta olen pysynyt uskollisena ja tunteet ovat hiipuneet ajan mittaan näitä muita kohtaan. Inhimillistä sekin.)
Nuoruus ei kulu stressatessa elämänkumppanin loytymistä. Yksi isoimmista potentiaalisten ongelmien aiheuttajista on poissa häiritsemästä.
- ei saa koskaan tietää paremmasta
- voi elää kuvitelmassa että sai parhaan tai itselle sopivimman
- kasvaa kumppanin kanssa kuin muottiin, vaikka tuo muoto olisikin ihan helvetin outo ja ruma
Jos osaa lopettaa romantisoinnin ja hyväksyy sen että parittelu loppuu jossakin vaiheessa elämää, ja elämästä tulee seesteistä ystävyyttä, niin voi olla hyväkin liitto. Itse en ole nähnyt kuitenkaan yhtäkään vanhaa paria, jotka vaikuttaisivat onnellisilta ja hyvinvoivilta toistensa seurassa
Vierailija kirjoitti:
Pystyy toteuttamaan itseään ja saavuttaa unelmiaan helpommin, koska ihmissuhdepuoli on lyöty lukkoon. Moni joutuu menemään suhteesta toiseen etsiessään sopivaa. Eikä se ole loppupeleissä hehkeää. Surua, vastoinkäymisiä, ikäviä ihmisiä, pahoja ihmisiä. Kaikelta tältä välttyy. Pystyy siksi tarjoamaan vakaamman kodin ja perheen lapsilleen.
Se, kumpi jää ensin leskeksi, voi sitten hurvitella siellä vanhainkodissa.
Sinkku voi toteuttaa unelmiaan. Perhe-elämää elävä toteuttaa yhteistä perhehaavetta ja omat jutut jäävät sivuun lähtien parisuhdekompromisseista ja lapset vievät loputkin
Tekee Jumalan tahdon. Eli mennään neitsyenä naimisiin ja sitten ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa. Sellaiseksi on avioliitto alunperin tarkoitettu. Pyhäksi, elämää suuremmaksi asiaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse osallistua nykyiseen, perseestä olevaan deittiskeneen.
Ei siihen ole pakko osallistua sinkkunakaan. Sitä paitsi deittailu ei ole se, mikä on pilannut ihmissuhteet, vaan pornot ja muut mädätykset, jotka luovat ihmissuhteille misogynistisiä ja epärealistisia odotuksia. Parisuhde on aina perustunut diiliin: mies elättää, nainen synnyttää ja kasvattaa mukuloita. Ei se mitään pornoa ole koskaan ollut
Vierailija kirjoitti:
Tekee Jumalan tahdon. Eli mennään neitsyenä naimisiin ja sitten ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa. Sellaiseksi on avioliitto alunperin tarkoitettu. Pyhäksi, elämää suuremmaksi asiaksi.
Niin abrahamilaisten miesten siis. Raamattuhan kuvaa pitkälti jumalan langettamaa kirousta ja tuon kirouksen alla elämistä. Jos nainen ei koskaan käännä katsettaan pois jumalasta (mieheen), tämä ei saa niskaansa tuota kirousta
Jos juuri nyt nimeän yhden edun, niin intohimo. Seksielämä paranee vain. Juuri puhuttiin miehen kanssa, että omituista miten me nähdään toisemme niin samanlaisina kuin kuin teineinä 25 vuotta sitten. Todettiin, että ei tarvi paljon ikääntymistä ja kehon muuttumista stressata, yhtä ihana kuin aina.
Jos vielä toisen nimeäisin, niin taloudelliset edut. Yhdessä on mukava kerryttää yhteistä vaurautta ja miettiä, miten se aikanaan turvaa yhteisten lasten tulevaisuutta.
No niin. Jollain meni kuppi nurin turvaan ja vakauteen perustuvista elämänmittaisista rakkaussuhteista. Miksi?
Yllätyksetön arki. Tarkoitan sitä ettei toisesta tule esiin yllättäviä piirteitä tai tapoja. Tietää toisen lähes läpikotaisin.
Pitkään vakituista kumppania etsivänä sanon, että säästyy paljon sydänsurulta. Toki pitkässäkin suhteessa on kriisejä ja suruja, mutta ei samanlaista ihmisestä luopumisen surua kuin parisuhteen päättyessä.
Vierailija kirjoitti:
Ei seksitauteja, oletuksena että suhde on uskollinen.
Aloituksessa ei puhuta toisilleen ensimmäisinä seksikokemuksina.
Vierailija kirjoitti:
No niin. Jollain meni kuppi nurin turvaan ja vakauteen perustuvista elämänmittaisista rakkaussuhteista. Miksi?
Johtuisko epävakaasta mielestä ja luonteesta?
KUKAAN ei tunne sua yhtä hyvin. Tiedä kaikkea sinusta, tunne taustaasi, elämäsi ihmiset ym. Erittäin tiivis suhde, yhteen hitsautunut. Syvä, lämmin rakkaus. Ja kun toinen tulee kotiin, näet sekunnissa että jotain kamalaa on töissä tapahtunut, vaikka toinen on mielestään täysin normaali.
Tämä vaan on parempaa kuin yksikään alkuhuuma.
Pystyy toteuttamaan itseään ja saavuttaa unelmiaan helpommin, koska ihmissuhdepuoli on lyöty lukkoon. Moni joutuu menemään suhteesta toiseen etsiessään sopivaa. Eikä se ole loppupeleissä hehkeää. Surua, vastoinkäymisiä, ikäviä ihmisiä, pahoja ihmisiä. Kaikelta tältä välttyy. Pystyy siksi tarjoamaan vakaamman kodin ja perheen lapsilleen.
Se, kumpi jää ensin leskeksi, voi sitten hurvitella siellä vanhainkodissa.