Lue keskustelun säännöt.
Minua hyljeksitään äiti-piireissä =(
05.03.2007 |
Mulla on outo ongelma, johon ei varmasti monikaan äideistä törmää. En siis odota vertaistukea, haluan vaan purkautua.
MINUA HYLJEKSITÄÄN ÄITIPIIREISSÄ AMMATTINI TAKIA!
Olen sosiaalityöntekijä, toimin lastensuojelussa.
Olen äitiyslomalla. Käyn aktiivisesti eri perhekerhoissa. Kaikki sujuu hyvin siihen saakka kun kukaan ei tiedä mitä teen työkseni. Minua ja lapsiani pyydetään ulkoilemaan, meitä pyydetään piipahtamaan kylässä ym.. Mutta kun kerran erehdyin kertomaan ammattini ja toimenkuvani, ei minun kanssani enää tulla juttelemaan. Kun astun kerhoon, tunnelma menee.. hmm.. teennäiseksi. Kukaan ei enää uskalla komentaa lapsiaan " kunnolla" (kuten ennen kuin kerroin ammattini), vaan hiljaisesti hyssyttelevät ja lässyttävät. Kukaan ei enää puhu väsymyksestään tai lastensa kiukkukohtauksista eikä mistään vaikeuksista joita lasten kanssa väistämättä tulee (väsymys, univelka, uhmakohtaukset ja " hermojen menetys" , ym normaalit lapsiperheen ongelmat).
Enää meitä ei kutsuta kylään, ja ne harvat jotka kutsuu, valittelevat kuinka nyt on sekaista.. kuinka lapsi nyt onkaan noin itkuinen kun ei se yleensä vaan ole.. Voivoi kun ei ehditty nyt itse leipomaan.. Selitellään siis kaikkea.
Voi hitsi!
Äiti se olen minäkin. Ihminen, kuten muutkin. Minullakin on kotona joskus sekaista. Minäkin hermostun joskus lapsilleni. Minäkin korotan ääntäni, jos hermostun uhmaikäisen kanssa. Minä olen normaali äiti siinä missä muutkin!!
En todellakaan tule kerhoihin vahtimaan miten muut hoitavat lapsiaan, enkä tule toisten koteihin arvostelemaan lasten kotioloja!
Minä kaipaan äitikavereita. Tasa-arvoisia kavereita, kahviseuraa, juttuseuraa. Kaipaan ihmisiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin minä, kotiäitejä, jakamaan arjen iloja ja suruja.
Jos joku tunnistaa, tai luulee tunnistavansa minut, niin PYYDÄN; Olkaa kavereitani. Älkää hyljeksikö minua. Tavallinen äiti se olen minäkin, ammatistani huolimatta.
Kommentit (43)
Itse en todellakaan hingu tällaisiin pikku piireihin, päinvastoin pysyn kaukana. En ole koskaan äitiyslomalla käynyt perhekerhoissa. Puistoissa käymme, mutta siellä en edes yritä lyöttäytyä piiri pieni-ympyröihin. Joidenkin kanssa vaihdan puistossa muutaman sanan, se riittää. Ne todelliset ystävät löytyvät ihan muualta kuin puistosta tai perhekerhosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun kotiäitiaikani oli hyvin ankeaa juuri siitä syystä että puistokavereita itselle tai lapsille ei kertakaikkiaan ollut. Olen suht seurallinen ihminen, pääsen juttuyhteyteen esim. muskarissa, kerhoissa tai puistossa, mutta sellaisia ystäviä jotka tulisivat kylään/kutsuisivat kotiinsa ei koko neljän vuoden aikana ilmaantunut.
Asumme alueella jossa melko vähän lapsia joten puistossakin oli etenkin talvisin aika autiota. Mutta esim. naapurissa asuu eräs tuttava jolla samanikäiset lapset, olet useasti kutsunut kylään, ehdottanut yhdessä ulkoilua (lapset viihtyisivät hyvin keskenään) -> ei mitään reaktiota! Hän on hyvin mukava ihminen ja tulemme hyvin juttuun mutta hän ei millään tavalla tee elettäkään että tapaisimme joskus muutenkin kuin sattumalta ohikulkiessamme.
Että kunpa pääsisikin sille asteelle että voisi edes kertoa ammattinsa, mutta kun ei, tämä ympäröivä jurous tuntuu välillä ahdistavalta. Näin täällä Tampereella...
Kaikki vastaanotetaan eikä kukaan jää yksin, meidän puistossa jokainen on oikeasti JOKU.
Kiitos Haukiluomalaisille, täällä on ihanaa :)
Olen itsekin sosiaalialan ammattilanen- samalla lailla kävi, jos EREHDYIN ammattini mainitsemaan eli elä kerro ammattiasi jatkossa....
edllämainittua nenävarttapitkin katselua, mikäli sinulla ei suurinpiirtein ole pahimmilla loskakeleilläkin puistossa Burberryt päällä. Samoin kerhoissa tuntuu, että sinua arvioidaan vain ulkoisten statusmerkkien perusteella. Ihan käsittämättömät omat piiri pieni pyörii-leikit. Olemme vasta muuttaneet ko alueelle ja kovasti olen puistoissa yms. yrittänyt olla sosiaalinen, sillä olisi mukavaa saada sekä äitiseuraa itselleni, että seuraa pojalleni. Ilmeisesti minut sitten rankataan johonkin pohjasakkaluokkaan, koska en jaksa puistoihin meikata ja pukeutua kuin juhliin. Itselläni on vielä lisäksi sellainen ammatti, etten myöskään viitsi siitä paljoa huudella. Että on meitä muitakin, ap... jos se sinua yhtään lohduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tyhmä, ruma, lihava teiniäiti jolla kaksi lasta jne. mies kuitenkin on.
Arastelin mennä juttelemaan muille äideille, mutta onneksi aloin jutella yhden mamman kanssa.
Ko. mamma on yli 30v. todella koulutettu ja fiksu, lisäksi ovat miehensä kanssa ilmeisesti perineet rahaa koska heillä on millä mällätä, tosin eivät sitä mainosta mutta ymmärränhän minä sen muutenkin.
Kaikki on heillä viimeisen päälle uutta, hienoa ja kallista.
Silti, tämä äiti oli yksinäinen, ja olen huomannut että hän on aivan ihana ihminen! Arastelin kertoa hänelle ensin itsestäni, mutta hän ei ole minua tuominnut. Pidän hänestä koko ajan enemmän, hän onkin ihan tavallinen äiti joka miettii ihan samoja asioita kuin kuka tahansa.
Olkaa reippaita ja hakekaa itse seuraa niistäkin, jotka alussa vaikuttavat olevan ihan erilaisia!
Sovin lähipuiston äitipiiriin oikein hyvin, kunnes lapsonen oli vajaa 2v. ja olin piakkoin palaamassa töihin. Siihen asti ammattini ei ollut muiden tiedossa. Eipä sillä, että muidenkaan ammateista olisi keskusteltu. Joku sitten kysyi, mitä teen ja kerroin olevani lääkäri. Tarkempaan tiedusteluun kerroin olivani erikoistunut ja töissä sairaalassa. Sanoin tämän neutraalisti ja ohimennen, eikä se ihmeempiä reaktioita herättänyt, jatkettiin juttua tavalliseen tapaan. Seuraavana päivänä minua alettiin kyräillä, ja jonkin ajan kuluttua aika avoimesti arvosteltiin " kovaksi uraäidiksi" . Ikävältähän tuo tuntui, kun olin aiemmin sopinut joukkoon. Muiden valintoja en ollut koskaan puolella sanalla arvostellut. Työkavereiden reilu seura tuntuu vaihteeksi tosi hienolta, ja taidan jättää puistopiirit väliin, kun jään pian uudestaan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi, että ihmisillä olisi koulutuksen myötä myös jonkinlaista sydämen sivistystä, mutta ei...
tai sit se vaan on erityisen tavallista täällä " rannoilla" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lastensuojelun sosiaalityöntekijänä toimin minäkin esikoisen syntyessä ja ollessa pieni. Tiedän, että monet julkisen sos. - ja terveydenhuollon piirissä työskentelevät ovat samassa jamassa eli eivät kuuluta omaa ammattiaan. Onneksi asuimme isossa kaupungissa, joten ei tarvinnut kuikuilla, josko omia asiakkaita olisi samassa leikkipuistossa, neuvolassa tai perhekerhossa, jollaisessa mekin kävimme. Olen samaa mieltä kuin sinäkin ap, että vapaa-ajalla haluaa keskittyä vaan siihen omaan, tavalliseen arkeen. Ja että sosiaalityöntekijäkin (tämä nyt korostetusti ja rankasti huumorilla huom) on vain ihan tavallinen vanhempi. Monesti mietin, että mitähän perhetyöntekijät tai omat kollegat olisi miettineet tämän mamman jaksamisesta, jos olisivat piipahtaneet yllätysvierailulle. Aina ei todellakaan ollut huusholli tiptop.
No, minulla oli onni, pari työkavereistani oli samoihin aikoihin kotona pienen lapsen kanssa. Toivottavasti myös sinä öydät samanhenkistä äitiseuraa kotona ollessasi. Jos olet ammattiyhdistys-ihmisiä, olisiko se yksi keino tutustua uuden asuinpaikkakunnan ihmisiin? Nimittäin naisvaltaisella alalla aika usein mammalomalaisia.
Mukavaa alkukevättä!
kunnes palasin töihin lapsen ollessa alta kolmen. Se oli heille liikaa. Mitään yhetdenottoja ei enää ole sen jälkeen tullut, ei vastauksia edes viesteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei sinulle sossun täti!
Voi kun kuulosti tutulle. En ole kolleegasi mutta sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla kuitenkin. Niin meitä ei huolita sinne eikä tänne. Oleme jotain kummajaisia edelleen näin 2014 luvullakin. Mutta mikä meitä ei tapa se vahvistaa! Ennen kaikkea me ollaan äitejä isolla Ä:llä.
Tämä ei nyt ole ihan sama asia mutta eräs kaupunkimme perhetyöntekijöistä on lapsuudenystäväni, ja sama ihminen siellä on kun silloin nuorena. Että ymmärrän ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Äippälomalla oleva terkkari.
Ne on niitä kuuluisia ammatinvalintakysymyksiä. Valitettavasti. :-(
Joo, minä voin olla.
t.sossun lähes hengiltä jahtaama
Miten voi olla että joistain ketjuista näkyy vain ensimmäinen viesti...
Toivottavasti löydät jonkun äitikaberin! :)
Mulla ei ainakaan ole mitään häntä vastaan. Lasten parhaaksi he tekevät töitä ja yrittävät perheitä auttaa jos on ongelmia. Itse ihmettelen miksi lastensuojeluun suhtaudutaan niin nihkeästi. Heidän työnsä on toimia LASTEN JA PERHEIDEN PARHAAKSI.