Minua hyljeksitään äiti-piireissä =(

Mulla on outo ongelma, johon ei varmasti monikaan äideistä törmää. En siis odota vertaistukea, haluan vaan purkautua.

MINUA HYLJEKSITÄÄN ÄITIPIIREISSÄ AMMATTINI TAKIA!



Olen sosiaalityöntekijä, toimin lastensuojelussa.

Olen äitiyslomalla. Käyn aktiivisesti eri perhekerhoissa. Kaikki sujuu hyvin siihen saakka kun kukaan ei tiedä mitä teen työkseni. Minua ja lapsiani pyydetään ulkoilemaan, meitä pyydetään piipahtamaan kylässä ym.. Mutta kun kerran erehdyin kertomaan ammattini ja toimenkuvani, ei minun kanssani enää tulla juttelemaan. Kun astun kerhoon, tunnelma menee.. hmm.. teennäiseksi. Kukaan ei enää uskalla komentaa lapsiaan " kunnolla" (kuten ennen kuin kerroin ammattini), vaan hiljaisesti hyssyttelevät ja lässyttävät. Kukaan ei enää puhu väsymyksestään tai lastensa kiukkukohtauksista eikä mistään vaikeuksista joita lasten kanssa väistämättä tulee (väsymys, univelka, uhmakohtaukset ja " hermojen menetys" , ym normaalit lapsiperheen ongelmat).

Enää meitä ei kutsuta kylään, ja ne harvat jotka kutsuu, valittelevat kuinka nyt on sekaista.. kuinka lapsi nyt onkaan noin itkuinen kun ei se yleensä vaan ole.. Voivoi kun ei ehditty nyt itse leipomaan.. Selitellään siis kaikkea.

Voi hitsi!

Äiti se olen minäkin. Ihminen, kuten muutkin. Minullakin on kotona joskus sekaista. Minäkin hermostun joskus lapsilleni. Minäkin korotan ääntäni, jos hermostun uhmaikäisen kanssa. Minä olen normaali äiti siinä missä muutkin!!

En todellakaan tule kerhoihin vahtimaan miten muut hoitavat lapsiaan, enkä tule toisten koteihin arvostelemaan lasten kotioloja!

Minä kaipaan äitikavereita. Tasa-arvoisia kavereita, kahviseuraa, juttuseuraa. Kaipaan ihmisiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin minä, kotiäitejä, jakamaan arjen iloja ja suruja.



Jos joku tunnistaa, tai luulee tunnistavansa minut, niin PYYDÄN; Olkaa kavereitani. Älkää hyljeksikö minua. Tavallinen äiti se olen minäkin, ammatistani huolimatta.