*MAALISmasujen synnytystarinoita*

Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu, tuntuu niin julmalta miten näin voi käydä. Minut sai ainakin miettimään miten hektistä kaikki on.

Kovasti voimia ja jaksamista surun keskellä. Ihailen sinua kun jaksat vielä täällä vauvauutisia lukea...



Zeldatar ja tyttö 7 viikkoa

..että en ollutkaan ainoa surullinen äiti maaliksissa.



Zeldatar: välttelin aluksi näitä sivuja, mutta uteliaisuus voitti ja halusin käydä lukemassa oliko puksut, pavut sun muut masuasukit tyttöjä vai poikia :)



Tulee myös itselle hyvä mieli kun tajuaa että suurimmalla osalla kaikki menee hienosti. Nyt kun ihmiset haluaa kertoa mulle vaan niitä surullisia tarinoita, on väillä ihan terapeuttistakin lueskella onnistumisista. Meillä kuitenkin tulevaisudessa haaveena pikkuveikka tai sisko meidän esikoiselle ja teidän tarinat antaa uskoa että sellainen ihme todella voi tapahtua, että vauvan saa elävänä laitokselta kotiin :)



Maria

Voi Maria...eipä ole paljoa mitä vois sanoa, kyynel vierii poskelle - kaikki on niin kovin pienestä kiinni.

Ihanaa että jaksat ajatella positiivisesti kuitenkin - VOIMIA sulle tulevaan ja nykyiseen, niitä varmasti tarvitset. ((halaus))



Tappert ja Puksu

Olen niin pahoillani teidän puolesta!!

Sanattomaksihan tässä menee, en voi muuta sanoa kuin toivon teille kaikkea hyvää ja paljon voimia!



Hanan ja Safia

Perjantai aamuna n.5.30 lirahti jotain kylkeä kääntäessäni.Kipitin reippaasti vessaan jos sieltä sattuisi hulahtamaan jotain oikein kunnola,mutta mitään ei sen enempää valunut.

En uskaltanut kuitenkaan mennä enää nukkumaan vaan jäin katselemaan aamuohjelmia telkkarista.



Suunnilleen seitsemään mennessä supistukset olivat alkaneet.Niitä tuli eka noin 9min välein mutta heti alusta asti säännöllisesti.



Klo9 Soitin kättärille kysyäkseni lisäohjeita. Siellä sanottiin että pitäisi tulla näytille ennen puolta päivää ja n.11.30 olin jo menossa kättärille.



Kättärillä kätilö totesi tutkittuaan minut että olin vasta yhden sentin auki ja hän ei uskonut synnytykseni edes alkaneen.Hän ehdotti minulle että minun pitäisi lähteä takaisin kotia,mutta kieltäydyin lähtemästä koska en halunnut poikani näkevän kuinka kipeä olin jo siinä vaiheessa.

No se kätilö vaikutti todella inhalle ja hän vain unohti minut sinne odotus tilaan istumaan.



Klo 14 mennessä supistukset tulivat jo 4min välein ja olin jo todella kipeä.Se kätilökin taas muisti minut ja suostui tässä vaiheessa ohjaamaan minut huoneeseen.Vajaan tunnin kerkesin siellä huoneessa kierrellä ympyrää kun lapsivedet poksahtivat todella kova äänisesti.

Siitäkös supistukset saivatkin voimaa.Kivut vaan kovenivat ja saliin ei ollut toivoakaan päästä koska kättäri oli ihan tukossa, ja jouduin vain osastolla kärvistelemään.Mitään toivoa kipulääkkeestä ei ollut ennen kuin pääsisin synnytys saliin.



Kuudelta soitin miehelle,et jos hän aikoi kanssani synnytykseen parasta olisi siinä vaiheessa lähteä tulemaan.

Vihdoin ja viimein klo19 pääsimme synnytys saliin,tosin haikanpesään koska muualla ei ollut tilaa.haikaranpesän Kätilö ( tämä kätilö oli erittäin mukava)kutsui heti anesteesia lääkärin paikalle antamaan minulle epiduraalia koska kivut olivat jo erittäin kovia.Hengitin sitten siinä ilokaasua samalla kun se lääkäri tökki selkääni,mikä tuntui erittäin epämukavalta.Kätilö oli koko ajan vierelläni ja se tuntui erittäin turvalliselta ja rauhoittavalta siinä vaiheessa.Mies istui edessäni ja piti minua kädestä kiinni.



Kun viimein se epiduraali homma oli laitettu,kätilö käski minun mennä kyljelleni jotta aine vaikuttaisi nopeammin.Tuli kaksi voimakasta supistusta,hengittelin ilokaasua.Sen jälkeen rupesin tuntemaan outoa voimakasta kipua,tunsin kuin jokin olisi tulossa ulos peräsuolestani ja sanoinkin kätilölle että nyt sattuu ja tosi pahasti.Yritin hivuttaa itseäni karkuun sängyltä sängynpäädyn kautta,mutta kätilö ja mieheni käänsivät minut pakolla selälleni jotta kätilö pääsi katsomaan tilannetta.Hän sanoi että vauva syntyy nyt heti.Epiduraali ei kerennyt vaikuttamaan ollenkaan.

Saliin tuli toinen kätilö avustamaan ja ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ruveta ponnistamaan.

Valitin kätilölle etten halua ponnistaa ollenkaan koska se teki niin kipeää,mutta eihän siinä muuta oikein voi tehdä.



Tyttö syntyi kahdella ponnistuksella.Klo 20.29

Synnytys kesti vain 5½h,ponistus vaihe yhteensä 4min.

Nopea mutta kivulias synnytys..hukkaan meni sekin epiduraali kun ei kerennyt vaikuttamaan ollenkaan.

Sanoin miehelle sunnuntai-iltana, että tulee ihmeellisiä kuumia aaltoja. Supistuksia ei ollut, mutta hikoilutti välillä. Heitin vitsillä, että jospa ens yönä synnyteteään.



Yöllä kaävin vessassa ja samalla tuli eka suppari 2.20. Menin sänkyyn ja aloi lukemaan kirjaa. Seuraava suppari tuli 2.40, joten ajattelin, että eipä taida vieläkään alkaaa. Kolmelta alkoikin sitten tulla suht säännöllisesti 10minuutin välein (kävin laittamassa lasten vaatteita valmiiksi ma-aamua varten). Neljältä tuli eka kipeä suppari. Toiseen heräs mieskin ja kysyi, että mikä hätänä (aikaisemmin on melkein joka voihkaisusta ollut lähdössä). Minä siinä että supistelee. Lähdin soittamaan Kättärille, kun en oikein tiennyt pitikö jo mennä, kipu oli kuitenkin siedettävä. Koska aikaisemmat synnytykset oli olleet suht nopeita varsinkin 5cm-10cm, kätilö pyysi näytille.



Kättärillä olimme noin viideltä ja eka sisätutkimus, 6CM AUKI!!! Multa pääsi itku, kun pelkäsin joutuvani synnyttämään ilman kivunlievitystä (peräruisketta ei voinut antaa, koska kätilö pelkäs että vauva voi syntyä vaikka vessaan). Sain kuitenkin pian spinaalin ja ihanan kivuttoman olotilan. Kätilö ei uskaltanut puhkaista kalvoja, koska vauvan pää lepäs ikäänkuin vesipatjan päällä, synnytys olis saattanut alkaa vauhdilla. Lääkäri kävi liruuttelemassa vedet ja sitten Hipun sydän äänet alkoikin hiipua. Lapsivesi oli vihreänruskeaaa ja kätilö muistutti, että kun pää on ulkona, ensin imetään vedet vauvan masusta pois. Yhtäkkiä mut käännettiin kontilleen ja happinaamari laitettiin kasvoille. Sydänäänet saatiin taas kuuluviin ja pian sain kääntyä taas kyljelleni. 6.30 alkoi taas suparit tuntua ja kätilö sanoi, että soita kelloa, niin hän tulee antamaan epiduraalin. Huikkas vielä mennessään ettei taida hänen vuorollaan syntyä(mies sanoi jälkeenpäin, että tuon hän on kuullut ennenkin, viittas edelliseen synnytykseen). Pari supistusta ja kellon soittoon. Kun kätilö tuli huoneeseen sanoin, että nyt tuntuu, kun pitäis ponnistaa. Sisätutkimus, yks suppari ja ponnistus lupa (eikä ehditty laittaa sitä epiduraalia).



Sitten yht´äkkiä tupa olikin täynnä (kaks lääkäriä, kätilö, myös seuraavan vuoron, ja harjottelija). Mut laitettiin selälleen ja sanoin, että haluan synnyttää kyljelläni. Siihen vaan tokaistiin, että nyt pitäis ponnistaa vauva pian ulos. Jalat laitettiin tuille ja sängyn pääty nostettiin aika ylös. Ja sitten komennettiin pitkiin ponnistuksiin. Hippu tuntui olevan paljon kauempana kun aikaisemmissa synnytyksissä, missä ponnistusvaihe oli ollut 5 min. Seuraavaks kätilö oli jo puudutuspiikin kanssa huseeraamassa ja sanoi että jatka vaan ponnistuksia, älä välitä hänestä. Sain kysyttyä, että joudutko leikkaamaan. Kyllä, eppari oli tehtävä, jotta vauvalla olis enemmän tilaa. Mua pelotti, sillä toinen kätilö seisoi mun ja miehen välissä, enkä saanut pitää hänestä kädestä. Sitten olikin jo yks kätilö nostamassa niskaa, toiset veti polvtaipeista vastaan ja yks lääkäri piti sormiaan epparihaavssa (tai ainakin siltä tuntui) ja sanoi, että ponnista kivun suuntaan. Minä vaan huusin ettei mahdu ja seuraavaks olikin Hipun pää näkyvissä. Vielä ponnistus ja pää oli ulkona, sitten imettiin likainen lapsivesi pois ja sain ponnistaa vauvan ulos. Hippu syntyi 7.09. Ihmetys oli suuri kun tulikin tyttö. Oltiin niin varmoja pojasta. Ihana oli kuitenkin saada vauva masulle. Sitten vielä ne jälkeiset ja inhottavaa kohdun painelua. Epparin ompeleminen vei aikansa ja samalla vauvaa hapetettiin. Pesun jälkeen sain uudelleen vauvan rinnalle ja heti imetyspuuhiin. Kyllä oli ihana olotila. Ihanaa oli, että vauvalla oli kuitenkin kaikki arvot kohdallaan.



Paino 3760g

Pituus 51cm

Py 35,5cm



Loppu hyvin, kaikki hyvin (vaikka oli ehkä epparin ja pitkän ponnistusvaiheen, 19min, takia rajuin synnytys aikaisempiin verrattuna).



Synnytys kesti 4,5 tuntia, josta sairaalassa 2 tuntia.



-m- (ja mieleen on alkanut hiipiä toive vielä yhdestä vauvasta)

Nostan ettei vaan nää kertomuksen häviä jonnekiin netti pimentoon!!



Kiitos tässä samalla kaikille jotka ovat jo jakaneet synnytyksensä täällä!!!



On ollut tippa linssissä näitä lukiessa.



Hanan

Minäkin kannan korteni kekoon ja kerron oman synnytystarinani. Minulla tämä oli kolmas synnytys ja kaikki ovat alkaneet samalla tavalla mutta synnytyksen kulku on mennyt erilailla.

Perjantai-iltana 16.3. ei ollut mitään sen kummempaa. Niitä napakoita supistuksia oli ollut jo parisen viikkoa mutta ei mitään muuta merkkejä.



Lauantaita vasten yöllä sitten heräsin joskus kahden jälkeen kun supisti ihan " oikeasti" mutta seuraavaa odottaessa meni 20 min. Yritin olla hiljaa ettei mies herää mutta parin supistuksen jälkeen väli olikin jo 7 min.

Mies hoputti laittamaan vaatteita ja soittamaan ambulanssin. Pelkäsi raukka koko ajan, että synnytys on nopea enkä ennätä sairaalaan... siitä oli ollut jo puhettakin ettei aikailla kotona. Minä tosin olin vähän, että enpä taida vielä lähteä kun eihän nämä supistukset nyt niin kipeitä ole mutta kelloa katsoessa ajattelin kuitenkin, että auto on soitettava.



Supistukset kovenivat ambulanssia odotellessa mutta ihan siedettäviä olivat vielä. Kävelin ulkona edestakaisin ja supistuksen tullessa roikuin postilaatikossa kiinni :) Autoa odoteltiin n. 15 min. ja sairaalaan matkatessa ambulanssimies kellotti supistuksia jotka tulivat tasaisesti 5 minuutin välein.



Sairaalaan minut oli sisäänkirjattu klo 4.30.

Sain ilokaasun samantien kun olo oli jo aika tukala. Yövuoron kätilö laittoi tipan ja olin 4 cm siinä vaiheessa auki. Vajaan tunnin sinnittelin ilokaasulla ja sen jälkeen pyysin epiduraalin joka vei kaiken kivun pois, taivaan lahja. Klo 7.20 meni lapsivedet ja sen jälkeen

alkoikin tapahtumaan vauhdilla. Synnytysosastolla oli juuri vuoronvaihto klo 7.30 ja lennossa vaihtui kätilö aamuvuorolaiseen. Olin aamuvuorolaisen tullessa tasan klo 7.30 jo 10 cm auki ja

valmiina ponnistamaan vauvan maailmaan. Siinä vaiheessa epiduraalin voima oli jo hävinnyt eikä lisää enää voitu laittaa, siispä oli selvittävä ilokaasun voimin.



Minulla oli muuten mukana koko synnytyksen lääkärikandi, sellainen nuorimies jolle minun synnytys oli ensimmäinen. Kyllähän sillä vähän silmät pyöri päässä ponnistusvaiheen aikana... mutta ei pyörtynyt ;) Ja hänestä oli ihan apuakin :)



Sain tuekseni vielä yhden kätilön joka tsemppasi puskemaan vauvaa maailmaan. Klo 8.04 (ponnistusvaihe kesti 14 min.) ja ihana

pieni nyytti nostettiin paidan alle. Täydellinen tyttö! Hän alkoi heti

syömään rintaa kovalla imulla. Napanuora oli löysästi kaulan ympäri ja sillä olikin pituutta hurjasti. Käytäntö kuulemma on, että jos napanuora on yli 1 m niin kätilö tarjoaa kaikille synnytyksessä avustaneille kakkukahvit. Minun napanuoran mitta oli 87 cm joten ihan ei kakkukahveja tarvinnut tarjota.



Siinä me sitten ihmeltiin maailman menoa, minä ja vauva. Soitin

miehelle joka ei tietysti ollut nukkunut silmällistäkään, odottanut vaan soittoani. Hän oli onnesta ymmyrkäisenä. Sisarukset ja mies tulivat sitten päivällä katsomaan kun pääsin osastolle.



Miinä selvisin vähin vaurioin, ei tullut edes repeämiä mutta nyt on lihakset krampissa niin, että istualtaan nousu tekee tiukkaa. Alaselkä ja -vatsa on aika jumissa.



Synnytys oli suht nopea ja siitä jäi hyvät muistot. Olen onnellinen tästä pienestä ihmeestä joka meille vielä suotiin :)



Vauva syö hyvin, maitoa tulee puolelle kylää. Kotiinlähtöpainokaan ei

ollut tippunut kuin 97 g joten syömärin ainesta on.



Täällä me sitten vaan höllötellään ja opetellaan tuntemaan toisemme. Olen vielä niin hormoonihuuruissa etten oikein tajuakaan miten ihanaa tämä jälleen on.



Tytön mitat 4162 g ja 49 cm, päänympärys 37 cm.

Kirjoitin tämän odotus-puolellekin luettavaksi.



Poika syntyi maanantaina 19.3 klo 11.02. Pituutta 53 cm ja painoa 3900g, pipo 36cm.



Säännölliset supparit alkoi kahden maissa maanantaiyönä ja puoli tuntia myöhemmin soitin vanhemmat lapsenvahdiksi. Heiltä matkaan kului reilu tunti. Oli satanut kauheasti raskasta lunta ja tiet tietenkin auraamattomina. Eivät meenanneet päästä viimeistä mäkeä ylös.



Supparit tuli 3 min välein, kukin kesti n. 1 min. Sairaalassa oltiin klo: 4.10. Supistukset voimistuivat ja sain epiduraalin. Noh, piikki osui johonkin ihan vika paikkaan, pisto tuntui kyljessä ja nytkähdin kun se osui johonkin hermoon. Huonohkoa suomea puhuva anestesialääkäri rupesi ähkimään, ettei saa liikkua yhtään kun liikutaan näin vaarallisella alueella. Vihdoin sain sanottua, että se osui johonkin hermoon, etten tahallani liikkunut.



Puudutus tehosi vain oikealle puolelle. Hengittelin typpioksiduulia joka hieman hellitti kipua. Useiden tuntien kuluttua tuli uusi anestesialääkäri, joka veti selkäydinletkua ulommas. Se ei kuitenkaan auttanut mitään. Sain spinaalin. Kauhea kutina koko vartalossa rinnasta alaspäin, mutta ei se mitään, kivut hävis kokonaan.



Ponnistusvaihe oli kauhea. Tällä kertaa tämä vaihe ei tosiaankaan ollut kivuton. Vauvan sydänäänet heikkeni aina supistuksen tullessa palautuen kuitenkin pian normaaleiksi. Sitten koitti vaihe, että sydänäänet hiipui ilman supistuksiakin, eikä enää palautuneet. Sitten kaikki voimat peliin ja vauva ulos ja äkkiä. Tälläkin kertaa napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympäri, mutta nyt kätilö ei saanut sitä löystytettyä. Saliin tuli säpinää. Tajusin, että nyt on kiire, vauva ei saa happea. Itse hengittelin sitä maskin kautta. Ponnistin sitten loput vauvasta vauhdilla ulos. Kaikki oli kunnossa vauvalla, huuto oli kovaa :) Ponnistus kesti 17 min.



Kuului kovaa lorinaa ja kuvittelin sen olevan lapsivettä. Kuulin kätilön sanovan, että vuoto ei lopu. Pian salissa oli 6 naista ja mieheni. Hälinä tuntui päätä huimaavalta. Lorinaa kuului lattialtakin. Yrittivät rakentaa jonkin sortin patoa, ettei lattia lainehtisi, mutta pato petti. Sitten tajusin, että se olikin verta! Oksitosiinia ja kaiken maailman litkuja meni litrakaupalla ja suoneenkin pistettiin jotakin. Pian virtsaputkeen laitettiin katetri, virtsarakko pieneni ja kohtu pääsi supistumaan ja vuoto tyrehtyi normaaliksi. Verta meni tuon pienen hetken aikana 1,6 litraa kohdusta. Tikkejä sinne sun tänne, yhteensä 10.



Oli kummallinen olo. Kaikki tuntui epätodelliselta. Vauva imi rintaa tunnin. Oma ääni kaikui päässä. Pissasin pottaan (vai mikä portätiivi-mikälie se onkaan) ja taju lähti pariksi sekunniksi. Onneksi oli kätilö toisella ja mies toisella puolella tukemassa. Salissa vietin synnytyksen jälkeen 5 tuntia, kunnes minut siirrettiin sängyllä synnyttäneiden osastolle.



Vessassa kävin pyörätuolin ja myöhemmin kätilön avustamana. Pää ei kestänyt ollenkaan. Keskiviikkona sain nousta valvonnan alla jalkeille. Häpyluun liitos oli niin kipeä, etten voinut kävellä kuin takaperin. Vasemman jalan liikuttelu sattui hulluna. Kätiö tunnusteli, ettei häpyluu ole murtunut. Samana päivänä kävin alakerran aulassa asti käpötellen mieheni valvomana. Ja illalla kävin jo yksin suihkussa, yksin, seisaalleen! Vähänkö oli voittajaolo! Pystyin jopa ensimmäistä kertaa osallistumaan vauvani hoitoon muuten kuin imettäen. Kanyylin sain pois vasta keskiviikkoaamuna sillä ehdolla, etten enää pyörtyile.



Hemoglobiini oli 85, kun se synnyttämään mennessä oli 126. Verta olisi tiputettu, jos hemppa olisi laskenut 75:een.



Torstaina pääsin kotiin, vaikka vauvan keltaisuus oli lisääntynyt edellisestä päivästä. Turvotus oli kauheaa, hirveämpää kuin kertaakaan raskaana ollessa.



Vauva on käynyt verikokeissa perjantaina ja lauantaina ja bilirubiiniarvon nousu on hidastunut. Ainakaan vielä ei tarvita valohoitoa.



Nyt on kipeänä alaselkä, yksi pukama ja pari tikkausta. Rinnat on arkana, vuotavat välillä verta. Vauva saa lisänä Nania, vaikka maito heruukin varsin mukavasti. Vauveli on kauhea syöppö! Öisin herää n. 4 h välein, mikä on ihan hyvä väli. Ehtii itsekin nukkumaan. Heräämisiinhän tottui jo raskausaikana vessareissujen muodossa.



Flunssa on edelleenkin sekä miehellä, että minulla. Maidonnousu aiheutti mulle kuumetta toissayönä. Onneksi esikoinen ja vauva ovat ainakin toistaiseksi terveenä. Ja onneksi mies sai jäädä heti isyyslomalle.



Tämä synnytys oli puolta lyhyempi (kesto n.9h) kuin esikoiselta, mutta rajuudessaan paljon kauheampi. Esikoisen synnyttyä olin jo suihkussa tunnin kuluttua. Nyt oli ihan kuollut olo. Olipahan tämä vauva huomattavasti esikoista isompikin. Ponnistusvaihe oli kamalampi. Ainoa positiivisempi juttu edelliseen synnytykseen verrattuna, on se, että kykenin rentoutumaan supistuksissa niin, että kestin kovimmatkin supistukset ilman ininöitä, panikoinnista puhumattakaan. Supistuksethan lakkasi tuntumasta vasta muutamaa tuntia ennen ponnistamista, kiitos onnistuneen spinaalin!



Vauva alkaa heräillä, joten tissit esille!



rimma ja poika 6 pvää

Minä olin aivan varma vielä ennen viime sunnuntaita (siis 18.3), että tää lapsukainen on päättänyt jäädä pysyvästi asumaan tonne mahaan.



Supistelut alkoivat sunnuntaina 18.3 n. klo 21.30 tienoilla säännöllisesti ja tulivat n.5-8 min välein aluksi, mutta muuttuivat puolen yön aikaan 5 min välein tulemaan. Silloin vielä jahkasin lähdenkö sairaalaan vai en , mutta kun tuota matkaa on 120 km ei kauheasti voi lykätä tuota lähtemistä.



Sairaalassa olimme n. 2 yöllä ja onneksi lähdimme, koska tästä tunti eteenpäin en enää kärsinyt olla istualla, en seisaalla, en maaten , mitenkään ei ollut hyvä olla.



Kolmen aikaan yöllä siirryimme saliin, että saisin epiduraalin ja olo helpottaisi, ja sen myös sain, mutta siitäpäs ei ollut apua yhtään. No kivun huiput oli pois, mutta työntämisen tunne oli kamala. Ja vielä kamalamman siitä teki se, että olin vain 4 cm auki ja työnnätti.Positiivista tässä oli kuitenkin, se että supistukset aukaisivat paikkoja kokoajan lisää ja synnytys edistyi vaikka kovin tuskin.



Sitten kun sain luvan ponnistaa meni vain 5 minuuttia kun tyttö oli maalimassa, mutta kyllä minusta tuntui, että minun alakerta repiää kahteen osaan. Mutta yllätys yllätys en revennyt yhtään vaikka tyttö olikin iso.



Nyt kaikki ovat onnellisia vaikka pieni nilkan suoristus operaatio onkin edessä, mutta se ei elämää haittaa vaan se kuuluu nyt tähän juttuun mukaan. Nilkassa pidetään kipsiä nyt aluksi ja sitten katsomaan mitä tarvitaan lisäksi, mutta se on sen ajan murhe. Tämä on meidän tytön ominaisuus ja kun kaikki muu on hyvin en ole huolissani.



Kaksosmamma ja Elli 1vk

Terve taas siskot!

Eli mulla lähti sitten vauva tulemaan kun menin Kättärille siihen verenpaine/proteiini tarkastukseen viime torstaina. Jo kätilön kuunnellessa sydänääniä tuli parit supistukset ja sitten lääkärin tutkimuksen jälkeen pääsinkin jo odottamaan käynnistymistä osastolle.



No, sitten alkoi se hankala vaihe: supistuksia tuli, muttei tarpeeksi tiuhaan. Ja 20 tuntia meni niitä tarkkaillessa milloin minkäkin kivunlievityksen klanssa. Olivat nimittäin tosi kipeitä muttei avanneet mitään. Sitten alkoi esikoisen synnytyksestä tuttu sydänäänten lasku vauvalla ja mentiin leikkaukseen. 9 pisteen yttö syntyi klo 9.40 perjantai aamuna. 3370gr ja 50cm. =o)



Kaikki meni siis loppujen lopuksi hyvin, vaikka taas tuli ensin kärsittyä kipuja ja sitten kiireelliseen sektioon... =o/



No, arpia tuli sitten taas yksi lisää edellisten joukkoon mahalle! Avasivat nimittäin pystyyn kun edellisen sektioarven luona on tyräverkko ja epäilivät kiinnikkeitäkin kun on endoa myös leikattu. Maha on kuin HKL:n reittikartta, mutta vieläkin olen niin euforiassa tuosta vaaleanpunaisesta nyytistä ettei yhtään harmita!

Oma synnytyskertomukseni menee näin :)



Menin 12.3 äitipolille verenpainekontrolliin, sillä minulla oli loppuraskaudesta ilmennyt kohonnutta verenpainetta. Paineet olivat taas koholla, ja olihan la aikakin ollut jo edellisenä päivänä 11.3, joten päättivät ottaa minut osastolle. Tiistaina aamusta alettiin sitten käynnistää synnytystä emättimeen laitettavalla tabletilla, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraava tabletti laitettiin saman päivän iltapäivällä. Silloin minulle tuli kuukautismaista jomotusta, mutta ei supistuksia. Yöllä kahdentoista aikaan alkoi supistella jo hiukan. Kävin suihkussa, josta en kokenut saaneeni apua supistuksiin. Kahden aikaan supistukset tihenivät ja olin kätilön mukaan auennut vasta sormelle. Samaan aikaan sain supistuksiini petidiini-piikin reiteen, joka rentoutti oloa, mutta ei auttanut kyllä yhtään supistuksiin. Puoli neljän aikaan yöllä sitten supistukset olivat jo niin rajuja, että pyysin kätilöä tarkistaan tilanteen. Olin auennut 4 cm auki. Sitten minua alettiin valmistella synnytykseen, olo alkoi olla melko tuskainen. Minulle kerrottiin, ettei ole vielä kiirettä soittaa miestä paikalle, vaan sitten vasta salista. Saliin päästyäni olo on vieläkin tuskaisempi, joten minulle tehtiin sisätutkimus. Olin auennut noin 15 minuutissa 4cm->10 cm. Ehdin saada ainoastaan ilokaasua muutaman kerran. Siinä me kätilön kanssa jännittyneenä odoteltiin miestä saapuvaksi paikalle. Minä olin aloittanut jo ponnistuspuuhat kun mies viiletti paikalle. Hän ehti olla paikalla 7 min ja lapsemme oli maailmassa. Minä siis ehdin itse olla salissa 35 min. Joten aika nopea oli ensisynnytykseni! Synnytyksestä jäi kuitenkin ihanat muistot, vaikka oltiinhan sitä kipeä! Toivottavasti ensi kerralla ehdin saada edes jotain kivunlievitystä.

En halunnut että me maalikset joudutaan vielä unohduksiin....

Joten jos vielä muutaman päivän ajan nämä kalliit muistot säilyisivät täällä.

Lapsivedet menivät kotona 2.4 klo.6.30 ja muutaman tunnin ajan odoteltiin lähtöä laitokselle. Ennen klo.12 olin kirjautunut sairaalaan, ja heti laitettiin käyrille ja otettiin verikokeita tulehdusvaaran takia. Kätilö tarkasti tilannetta, ja mitään ei ollut tapahtunut tuolla alapäädyssä ja ei tullut supistuksiakaan muuta kuin niitä harjoitus suppareita-kivuttomia. Miehen kanssa koitettiin tappaa aikaa ja toivottiin, että supistukset alkaisivat, mutta ei sitten yhtikäs mitään. Mies poistui sairaalasta klo.19 ja sitten olikin lääkärikierron aika, lääkäri tuli siihen tulokseen, että synnytystä ei käynnistetä enää sinä iltana vaan seuraavana aamuna, johon oli tyytyminen, eli tableteilla päättivät käynnistää.



Aamulla tuli taas verikokeiden ottaja klo.7 ja sen jälkeen lääkäri ja kätilö. Lääkäri sanoikin, hyvä hyvä, täällä ei tarvitse käynnistää tableteilla koska paikat ovat lähteneet aukenemaan, joten ei muuta kuin siirto synnytyssaliin ja oksi-tippa käsivarteen. Ihmettelin tuota paikkojen aukenemista, koska mulla ei ollut koko yönä yhtä ainuttakaan supistusta, vaan tunsin olevani elämäni kunnossa (?)



Synnytyssalista soitin miehelle, että tule tänne pian ehkä alkaa tapahtumaan. Oksi-tippa laitettiin klo.12 ja klo.14 alkoi tuntumaan supistuskia, sellaisia hentosia ensin ja väli oli about 15min, mutta sitten ne supistukset pikkuhiljaa muuttuivat kivuliaammiksi ja väli tiheni, lopulta nmiitä tuli 2-3 min välein ja itse koitin huohottaa, ja välillä tuli jopa tihrustettua muutama kyynel :-// Pyysin kätilöä tarkastamaan tilannetta, mutta m,itään ei tapahtunut, ja lääkäri päätti lopettaa meikäläisen kiduttamisen klo.18 ja sanoi, että oksi-tippa laitetaan uudestaan keskiviikkona aamuna. Voitte vain kuvitella miten pettynyt olin, väsynnyt ja kipeä !! Kätilö ehdotti, etä lähdettäisiin miehen kanssa kävelylle, josko vaikka se auttaisi. Käveltiin neljännestä kerroksesta alas ykköseen portaita pitkin, ja taas takaisin ylös, ja siinä ylöstulo vaiheessa alkoi supistukset todella kivuliaina, mutta väli oli sellainen 10-15min. Huohottelin pitkin matkaa, istuin, ja taas käveltiin. Mentiin takaisin synnytyssaliin, ja siellä kätilö tarkasti tilanteen, ei muutoksia missään .. Olin todella nälkäinen, olin viimeksi syönnyt vuorokausi sitten, ja kätilö toikin hedelmiä, juotavaa ja voileipiä. Miehen kanssa juteltiin ja koitettiin kuluttaa aikaa, ja sitten se yhtäkkiä alkoi siinä klo.22, supistukset kovenivat ja tulivat lyhyellä välillä. Kätilö taas paikalle, mutta ei mitään muutosta (?) Klo.24 aloin jo anoa armoa, etä antakaa please se epiduraali, en kestä .. Taas tarkastettiin tilannetta, mutta ei erityistä muutosta, helvetti aattelin mielessäni .. Klo.2 yöllä olin jo aivan epätoivoinen kivusta, väsymyksestä ja siitä ettei mitään kipua suurempaa tapahtunut. Soitin kelloa, ja VAADIN kivunlievitystä, mulle annettiin ilokaasu ja petidiinipiikki, mitkä vapauttivatkin kivusta, ja rentouttivat kaikki lihakset-ihana olotila tuli aaaahhhh .. Mutta sitä ihanuutta kesti 2tuntia, ja klo.4 vaadin uutta petidiinia, sitä ei vielä silloin saanut antaa, joten klo.6 luvattiin uusi. Otin epiduraalin taas puheeksi, ja kätilö tutkaili alapäädyn tilanteen, ja sanoi, ettei vielä tarvitse ottaa sitä (?) Klo.6 olin kivusta turta, ja soitin kelloa, ja kätilö taas tuli tutkailemaan tilannetta ja antamaan petidiinia, MUTTA sitä piikkiä ei voitukaan antaa, koska olinkin auennut 7cm yllättäen, huoh, ja sanoi, ettei tulisi epiduraaliakaan, koska mulle piti tiputtaa se willebrandt lääkekin suoneen, silloin tuli itku .. Olin niin väsynnyt, etten olisi jaksanut enää yhtään.



Klo.7 alkoi ponnistuttamaan, en saanut lupaa, ja kamalaa oli pidätellä sitä tunnetta puolisen tuntia. Klo.7.30 antoivat luvan ponnistaa, ja siinä sitä ponnistettiin, ja imettiin happea. En olisi jaksanut, mutta kätilöt kovasti tsemppasivat jatkamaan. Lääkäri haettiin paikalle ja imukuppi tuli kuvioihin mukaan. Lääkäri antoi työntöohjeita, ja koitin kuunnella miten ponnistaa, ja hiki vain valui noroina hiuksista ja kasvoilta. Lopulta kuulin, etä mustat hiukset näkyy, nyt vain kova ponnistus, ja annoin KAIKKENI ja pian olikin pää ulkona, ja sitten vielä loppuponnistus, että sain loputkin ulos, ja kuului IHANA hentoinen parkaisu aaahhhh ja näin oman tyttäreni ensimmäistä kertaa, ihana mustatukkainen nirpukka, syötävän suloinen .. Antoivat rinnalle, ja neiti osasi heti imeä hienosti, ja oikein ryömi rinnoille päin. Sai 9 pistettä, yksi väheni imukupista- painoa oli vain 3200g ja pituutta 46cm ja py35, joten pieni tyttö oli, ja oma sf-mittani ei siis todellakan kertonut mitään vauvan koosta(sf-38cm) Istukka painoi melkein kilon. Sain 10 tikkiä, joten repeämiä tuli kolmeen eri kerrokseen.



Synnytys oli upea kokemus ja kaiken sen kivun arvoinen ja pitkän odotuksenkin. Nyt täytyy lopettaa, koska tämä rakas tyttönen heräsi ja tarvitsee äidin rakkautta. t. emmi ja tytteli 7vrk

Joo tyttö tosiaan tuli 28.3 klo 4.26 Mittaa oli 51cm ja painoa 3850g pipa 35cm. synnytys kesti kaiken keikkiaan 2 tuntia 45 min.

synnytys käynnistettiin 27.3 jo heti aamusta ja sain pillerin puolikkaan neljän tunnin välein. kerkesin saamaan niitä 3 ja sitten alkoi tapahtua.

Vammalan synnärillä oli ruuhkainen yö ja en saanut kivun lievitystä enkä kyllä mitään muutakaan. kätilö kerkes juokseen salista saliin vaan tarkistaan kodun kauloja. onneks opiskelija ohjas ilokaasun käytössä ja sitten olinkin ihan sekasin. Näin hallusinaatioita suurinpiirtein joka supistuksen välin enkä muistanu yhtään mitään.

ponnistusvaiheen alussa kätilö levitti jäljellä olevan reunan vielä pois tieltä ja haki jakkarat ja kaikki mutta selälläni sitten loppujen lopuksi ponnistin neidin maailmaan. ei tikkejä...



Vauvoja syntyi saman päivän aikana 6 mikä on vammalassa paljon yhdelle päivälle. ei oikein jäänyt minkäänlaista makua kun kaikki kävi niin nopeasti että tukihenkilökään ei kerinnyt mukaan.



t: -careless- ja neiti näpsä 15pv

Viesti voi olla hiukan sekava mutta ajan puutteen vuoksi on täytynyt kirjoitella niin monessa osassa.



Eli tässäpä sitä sitte....



Lähdin keskiviikkona kahden aikaan kätilö opistolle, kun supistukset oli tullut 2 tunnin ajan 5 minuutin välein ja välillä jo alle viiden minuutin. Saavuttua mentiin suoraan synnytyssaliin. Tehtiin tutkimus ja luulin, että kohdun tilanne olisi edistynyt, mutta kohdun kaulaa oli ja ei ollut auennut yhtään. Luulin, että minut laitetaan kotiin, mutta kivut olivat niin suuret, joten eivät laittaneet. Kello 20 tehtiin toinen tutkimus ja kaula oli hävinnyt ja sentin auennut kohdunsuu. Itku ei ollut kaukana tuntui, ettei mitään ollut tapahtunut. Petidin piikin sain kipuihin, mutta ei siitä ollut hyötyä. Uusi vuoro vaihtui ja toinen petidin piikki laitettiin, mutta ei vieläkään apua. Kohduntilanne ihan sama. Mikään EI edistynyt. Kello 5 aamulla sain jonkun piikin, jonka nimeä en muista ja sen vaikutuksesta sain nukuttua 2 tuntia onneksi! Kello 8 vaihtui vuoro ja sitten alkoi tapahtua. Lääkäri tuli ja puhkaisi kalvot ja laitettiin supistuksia lisäävä tippa. Lapsivesi oli hieman vihreää, mutta ei ollut mitään hälyttävää kuitenkaan. Sitten paikat aukesi sen verran, että sain epiduraalin. No siihen loppu kivut, mutta niin loppui supistuksetkin ja vauvan sydän äänet laski välillä alas. Silloin päädyttiin, että tehdään suunniteltu sectio.

Puoli tuntia ja oltiin leikkaus salissa. Vauva syntyi 12.41. Minut ommeltiin ja mies meni vauvan mukaan lastenosastolle. Minut vietiin heräämöön ja siellä odotin noin 1.5 tuntia, jotta jalat alkaisi toimia. Minä sitten oikeen urakalla koitin liikuttaa jalkoja, jotta pääsisin pian katsomaan vauvaa tai, että hänet tuotaisiin luokseni. Leikkaus meni hyvin ja henkilö kunta oli tosi ihanaa ja mitään paniikkia ei syntynyt vaikka, en koskaan ole ennen ollut leikkauksessa.

Sitten pääsin osastolle ja odotin että vauva tuotaisiin. No odoteltiin aikamme ja lasten lääkäri saapui kertomaan, että tyttö siirretään lastenklinikalle, kun hänellä oli syntynyt keuhkoihin pieni reikä. Reikä oli päässyt syntymään kun hän oli koittanut hengittää liian luja ennen kuin hänen kurkusta oli saatu poistettua mitä lienee siellä nyt olikaan ja kun kurkku oli puhdistettu oli hän koittanut hengittää yhtä lujaa ja silloin reikä oli syntynyt. Mies pääsi kattomaan vauvaa klinikalle, mutta minä en voinut koska olo oli liian heikko ja en saanut nousta vielä edes sängystä pois.

Vauvaa pidettiin kipulääkkeillä tajuttomana, jotta keuhkoissa oleva reikä arpeutuisi. Seuraavana päivänä hengitys putki poistettiin ja hän hengitti ihan omin avuin. Antibioottia piti laskea suoneen 5pv ja hän sai samalla tavalla ravintonsa. Lauantaina hänet siirrettiin vastasyntyneiden osastolle kätilö opistolle. Oli se ihana tunne vaikka olinkin käynyt perjantaina katsomassa häntä kaksi kertaa ja nyt olo tuntui kuin sai imettää että minä olen oikeasti äiti. Lauantaina saimme myös perhehuoneen. Ihanaa kun sai miehen sinne tueksi, kun oli ollutkin aika yksinäinen olo. Nyt tyttö oli samassa talossa ja sai käydä hänen luona milloin tahansa. Sunnuntaina saimme hänet " osastolomalle" ja yöksi hänet piti viedä vielä " tarkkailuun" ja antibiootin laskemiseen. Maanantaina hän pääsi pois ja saimme ns. kotiutuspaperit siltä osastolta vaikka viimeiset antibiootit piti käydä hänelle laittamassa ja silloin poistettiin myös häneltä viimeinen tippa letku.

Tiistaina tehtiin vika tarkistus vaatimuksestani koska vaadin, että pääsemme kotiin ja loppujen lopuksi pääsimme kotiin. Matka oli pitkä ja välillä aika raskas, vaikka koko ajan oli tiedossa, että hän ei ollut hengenvaarassa, mutta äitinä sitä se tuntui kauhealta. Maitoa tulee ainakin tällä hetkellä sen verran että ei tarvitse lisä maitoa antaa. Mitään kammoa ei reissusta jäänyt, joten seuraavaakin uskaltaudun " tekemään" jossain vaiheessa!!



Nemotus ja tytteli 3vk 1pv

Kirjauduin siis 13.3 osastolle käynnistyksee, kun ultra veikkas lapsen painoks 4,6kg, ultraava lääkäri anto arvion käsikopelolla 4,2kg..yhteistuumin päätettii että meen käynnistyksee..ja tiesin kyllä et se VOI kestää muutamankin päivän..joopa joo.



Heti ma aamupvänä alotettii niillä mikälie tabletin murusilla (1/4) kohdunsuulle..jatkettii 2x/pvässä kolme pvää...ei tehoa.



Aikoivat lisätä vaan annostusta ja uhkasin ottaa osastolta hatkat jos eivät muuta keksi..kun ne tabut ei toiminu ni ei toiminu, miks niitä sitte aina vaan. Sain sitte tapeltua toisen lääkärin tutkimaa ja se vahingossa torstaina puhkas osan kalvoista, ja pääsin saliin oksitosiinitippaan..sitä sitte nostettii ja nostettii eikä supparin supparia tullu..neljältä luovutettii ja otettii tippa pois..menin sitte nukkumaa yön yli tarkkailuun.

Aamulla toinen lääkäri tutki ja totes että kalvopussia löytyy yhä- puhkastaan ja tippaan ja illalla sectio jos ei oo syntyny. Neljän jälkeen tuli kolmas lääkäri ja sano lisäävänsä tippaa vielä " yliannostukselle" muutamaks tunniks..ei tehoa..hermo alko hiljalleen kiristyä, uskokaa pois.

Uskals sitte tulla sanomaa että mun pitäs mennä nukkumaan VIELÄ yön yli, että aamulla sitte katotaan..repesin itkemään niin hysteerisenä että lääkärikään ei tienny miten olis ollu..selvitin siinä itkuissani miten toinen lääkäri sano että illalla leikataan jos ei muuta. Uskokaa tai älkää niin se tohtori totes vaan että " selvä, kun on kerran luvattu niin alkakaahan valmistella..kohta mennään" . Poju sitte synty 20.14 sectiolla. Oli mulla kyllä sitte Crp:kin noussu jo kun odottivat niin pitkään..spinaalissa leikattii ja sen laittamine sattu ihan vi#usti kun tökkivät 5x väärään kohtaan sitä neulaa..mutta so what..poju on kunnossa.



Kohta lisää...poju itkee...



Sectio meni kyllä oikeestaan ilman spinaalin tuottamaa tuskaa ihan samalla tavoin kun envikselläkin, ainoona erona että lapsia oli vaan yks.

Yön yli makailin jossain tutkimushuoneessa tilanpuutteen vuoks ja aamulla kun sain koivet alleni, ei mua enää punkassa liikoja nähtykään. Siitäki tuli sitte sanomista kun ei olis saanu niin reipas olla. Pah.



Mut, en mä keksi enää mitään, envis laitto kaiken niin selkeesti



Tappertti ja Puksuttiini

Minä kärsin loppuajasta raskausmyrkytyksestä, jonka takia jouduin sairaalaan n.kahta viikkoa ennen synnytystä. Jatkuvasti puhuttiin käynnistyksestä, mutta puheeksi se aina jäi, 40+5 viikoilla synnytys käynnistyi sitten itsekseen. Eli sunnuntaina, 4.3, illalla klo 17 aikaan tuli ensimmäinen kipeähkö supistus, joka lupaili synnytyksen alkua. Olin silloin sisällä sairaalassa, mutta minulle oli luvattu yöloma. Halusin lähteä kotiin, vaikka kätilö ehdottikin sairaalaan jäämistä. Halusin lähteä kuitenkin kotiin, sillä en pidä sairaaloista ja halusin kärvistellä supparikivut kotona, enkä sairaalassa. No, illalla 20 aikaan katselin Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaa ja silloin supparit alkoivat olla säännöllisiä, 7-8 minuutin välein niitä tuli. Yötä kohden ne kipeytyivät ja yön vietinkin sängyssä " lepäillen" (joopa joo!), pylly kattoa kohden aina kipeän supparin aikana jumppaillen ja suihkussa ollen. Uskomaton muuten tuon lämpimän suihkun teho, kivut hävisivät minulta kokonaan suihkussa! Yö meni kokonaan tällä tavalla.



Aamulla olin jo tosi kipeä ja mietin, kuinka ihmeessä saan oltua autossa sairaalamatkan. No jotenkin se matka taittui ja sairaalassa olimme klo 8. Silloin olin jo viisi senttiä auki ja pääsin suoraan synnytyssaliin. Olisin halunnut mennä ammeeseen, mutta en saanut lupaa, sillä verenpaineeni oli koholla. Niinpä menin suihkuun odottelemaan anestesialääkäriä, joka tuli antamaan epiduraalin. Se veikin kivut melkein kokonaan pois ja sain lepäiltyä parisen tuntia. Sitten, kun epiduraalin vaikutus loppui olin jo täysin auki ja sain ruveta ponnistamaan. Mutta se vasta työläs vaihe olikin! Ponnistin melkein tunnin, repesin tosi pahasti ja lisäksi jouduttiin leikkaamaan. Mutta tunne oli mahtava, kun tyttö (3880g, 51cm) syntyi! Onni jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tyttö sairastui synnytyksen jälkeiseen infektioon ja keuhkokuumeeseen. Hänet vietiin lasten osastolle hoitoon ja eka vrk olikin hänellä kriittinen. Yhteensä 6vrk:ta hän oli siellä ja nyt meillä on kotona terve, ihana tyttö, joka voi hyvin. Onneksi selvisimme säikähdyksellä! Syy infektioon ilmeisesti oli se, että lapsivesi oli vihreää ja vauva oli kakannut siihen. Hän hörppäsi sitä synnytyksessä ja siitä tuli se keuhkokuume. Synnytys siis sujui hyvin, mutta sen jälkeiset tapahtumat olivat traumaattisia, lapsen menettämisen pelko oli kauhea, kun aluksi emme tienneet, miksei hän hengitä kunnolla!

Mutta nyt olemme kiitollisia ja iloisia, nautimme perhe-elämästä ja näistä ihanista kevätpäivistä! =)



Neiti nöppösen äiti

Laskettuna päivänä(17.3)päätin,että vauvan on aika syntyä.Lähdinkin reippaalle kävelylle räntäsateeseen.Kävelyn jälkeen alkoikin tulla supistuksia 10 min välein,ne eivät vain olleet kovin kipeitä.Anoppi päätti jäädä varmuuden vuoksi yöksi.Supistukset kuitenkin loppuivat klo 23,ja pettymys oli valtava.



kahdelta yöllä heräsin napakkaan supistukseen ja aloin tuijottamaan kelloa,niitä tuli 10 min välein ensimmäisen tunnin ajan.Sitten väli lyheni 5-7 minuuttiin ja soitin miehelle töihin varttia vaille neljä,että lähdetään ainakin näytille.Suppareita tuli säännöllisesti ja ne olivat vielä siedettäviä.sairaalassa oltiin vähän ennen viittä.



Käyrää otettiin vajaa tunti ja ensimmäisessä sisätutkimuksessa kuudelta oli paikat 3 cm auki ja kanavaa jäljellä.Siirryttiin seurantahuoneeseen ja yritin ylläpitää supistuksia,kun tuntui että aina makuulle mennessä supistukset harvenivat.Seuraavassa stutkimuksesa klo 9 olin auki 4 cm ja kanava oli hävinnyt,supparit oli edelleen kestettävissä.Kymmenen aikaan menin taas käyrille ja 20 yli kymmenen supistuksen aikana,vauva potkaisi,kuului kamala rushdus ja kipu oli valtava.Pyysin päästä suihkuun ja salin puolelle.Suihkussa meni vedet ja supistuksista tuli todella kipeitä.



suppareita tuli 2 min välein ja pyysin saada spinaalin.Klö tutki ja olin auki 6 cm.Seuraavat 20 minuuttia olivat todella tuskaiset.Kipu oli kauhea ja alkoi tulla jo ponnistamisen tarvetta.Kätilö ja anestesialääkäri tulivat ja olin jo 8 cm auki.Sain kuitenkin vielä spinaalin ja helpotus tuli muutamassa minuutissa.puudute kuitenkin toimi sen verran tehokkaast,että kun olisi ollut paikat kokonaan auki,ponnistamisen tarve oli hävinnyt.Niinpä laitettiin tippa valumaan jotta supistukset jatkuisivat ja vauva pääsisi laskeutumaan,koska oli vielä kovin ylhäällä.Aloin siinä sitten varovasti ponnistelemaan ja virallinen ponnistusaika laitettiin alkamaan klo 12.20.kuuden minuutin ponnistamisen jälkeen klo 12.26 syntyi neljäs tyttäremme.Pisteitä tuli 9,yksi menetettiin varpaiden väristä.Mitat oli 3170g ja 49 cm ja rv 40+1,melko täsmällinen neiti.Itse selvisin ilman repeämiä ja tikkejä ja kotiin päästiin jo tiistaina.





tityli ja tyttö 2 vko

26.3 klo 4 heräsin älyttömään päänsärkyyn, tuntui että pää räjähtää. Otin 1g panadolia ja jääpussin pään päälle, ei auttanut oikeastaan ollenkaan, pieneksi hetkeksi torkahdin. Ajattelin jo soittaa sairaalaan, että nyt tarvitaan kunnon lääkkeet. Äitini tuli meille klo 8, koska mulla olisi ollut neuvola, soitin äitipolille ja käskivät näytille. Lähdin sinne ja äitini jäi poikaa hoitamaan. Polilla sain odotella pitkään ja tuntui, että en kestä, sitten otettiin käyrää ja taas piti odotella ja pää tuntui räjähtävän, odotin lääkäriin pääsyä melkein tunnin käyrien jälkeen.



Pääsin lääkärille ja lääkäri meinasi että on migreeniä, mutta otetaan varmuuden vuoksi verikokeet ja sanoi heti kätilölle, että nyt litalginin hakuun ja mä jään polille kunnes särky helpottaa. Sitten alettiin ultrata lapsivettä ei ollut juurikaan ja istukka kalkkeutunut, virtaukset kuitenkin hyvät. Sisätutkimuksessa totesi, että kohdunsuu oli 3cm auki ja kanavaa ei oikeastaan ollenkaan. Halusi käynnistää, mutta kyseli, että mitenkäs kun on päänsärky. Sanoin, että olen kyllä valmis synnyttämään jos päänsärky hoidetaan ensin, Soiteltiin saliin ja salit oli tyhjänä. Lääkäri sitten totesi, että hoidetaan päänsärky ja sitten laitetaan kalvot puhki, joten ei kun saliin vaan. Sain sen Litalginin.

Soitin Äidille, että nyt käynnistetään ja nopeasti järkkäiltiin pojan hoitoa, miehelle soitin että alkaa tulla synnytyssaliin, mä meen edeltä :).



Nyt mentävä vaihtamaan vaippa ja imettämään, yritän jatkaa sen jälkeen..