Traumaside omaan vanhempaan? En kestä tätä mutta en pysty myöskään päästämään irti

Kannattaisi vaan päästää irti eikä jäädä roikkumaan velvollisuudesta.

Kuulostaa tosi kamalalta. Olen pahoillani puolestasi, olet kokenut asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi kokea.

Olet oikeassa siinä, että etäisyyden hakeminen olisi viisasta. Hyötyisit varmasti terapiasta, se auttaa ottamaan etäisyyttä asiaan ja saat ymmärrystä myös omaa toimintaasi kohtaan. 

Unohdin kertoa, että myös on monta kertaa lapsena iskostanut sen ajatuksen, että hän on käsillään tehnyt paljon töitä, että olemme saaneet ruokaa tai muita perustarpeita, kuten vaatteita. Itkenyt kuinka paljon hän on meidän vuokseen tehnyt ja tätä kautta myös tiedostan että mieleeni on iskostunut tosi vahvasti sellainen tunne, että olen kiitollisuuden velassa hänelle ja tätä on myös jatkunut aikuisena ollessani, jos on huonosti mennyt niin hän on auttamassa ja tavallaan en voi tuomita häntä koska on vanhempi, joka välittää ja auttaa. En kuitenkaan tiedä onko tämä ollut manipulointia ja onko sillä väliä onko se tapahtunut kun hän on humalassa vai selvinpäin. On alkoholisti, joten sekin vähän hämärtää sitä että kuka hän oikeasti on. Se on kuin kaksipuolinen kolikko, tässä tapauksessa koen hänet tietyltä osaltaan demoniseksi ja tavallaan myös hyväksi ihmiseksi. Ap 

Vanhempasi vaikuttaa todella häiriintyneeltä persoonalta, ei ihme että hänen seuransa saa voimaan pahoin. Katko välit. Et ole hänelle mitään velkaa.

Ota etäisyyttä, harvenna tapaamisianne ja erityisesti vältä hänen ja menneiden ajattelua

Muistoista voit miettiä, että miten olisi toiminut sellainen vanhempi, jonka sinä ansaitset. Traumoissa ei kannata velloa, eikä niitä kannata myöskään kylvää ympärilleen. Mieti sen sijaan se fiksu ja oikea vaihtoehto, eläydy siihen, ja mene eteenpäin

Vanhemmat harvemmin pyytävät anteeksi tai oppivat julmista, vääristä, tai haitallisista kasvatusmenetelmistään. He ovat itse altistuneet lapsena pahemmalle ja joutuneet lapsen vuoksi esim. sietämään itse r aiskauksia, ym. Se ei toki ole lapsen vika, mutta jos sosiaalisessa kulttuurissamme väkivalta vanhempia kohtaan tulee lapsen mukana (niinkuin se tulee), totta kai lapseenkin muodostuu välttelevä suhde

Se miten vanhempi diilaa sen kanssa, että suojelet itseäsi häneltä, ei kuulu sinulle. Jos olisin sinä, en tekisi asiasta numeroa vaan yksinkertaisesti välttäisin häneen yhteydenpitoa ja hänen ajatteluaan. Elä omaa elämääsi. Velloessasi ja draamatessasi menneissä ylläpidät itse traumabondia ihan yhtä lailla.

Tee mistä pidät ja elä omaa elämääsi. Mene eteenpäin. Jätä paha omaan arvoonsa - sellaiset ihmiset kyllä löytävät toisensa ja myrkyttävät toisensa hengiltä.

Hyvin samanlainen kokemus itselläni. Päivittäistä henkistä väkivaltaa, ruoan kieltämista, veljeni suosimista koko lapsuus ja nuoruus. Jonkin aikaa pidin yhteyttä aikuisena mutta erään tapahtuman jälkeen katkaisin välit kokonaan.Voin sanoa että kyllä kannatti. Muistot ei ole enää päällimmäisenä mielessä ja ahdistuneisuus lieventynyt huomattavasti.

Tämä ei ole mitenkään suoraviivaista, että velloisin tässä asiassa koko aikaa. Suurimman osan ajasta en edes muista, en välitä, en koe mitään tällaisia tunteita enkä noteeraa menneisyyttä. Sitä omaa rajaa kyllä koko ajan pidän yllä jollain tapaa koska se energia on sellainen joka tulee aina läpi, sitä ei siis voi olla noteeraamatta siinä hetkessä. Joku asia triggeröi kuitenkin välillä, sitten tulee todella tuskainen olo ja menee pari päivää tosi ahtaassa olotilassa. Silloin nämä muistot pulpahtaa ja läpielän uudelleen ja kyseenalaistan paljon asioita. Tämä tapahtuu kerran pari vuodessa ja ovat ajaltaan vaihtelevia. 

Tämä on siis asia joka elää mutta ei se silti minussa koko aikaa ole ja pystyn sen helposti hautaamaan. -ap

Minulla auttoi etäisyys, kun vanhempani muutti yli sadan kilometrin päähän, jolloin en enää nähnyt häntä niin usein. Hänen ikääntyessään yhteydenpito väheni edelleen kuten myös puhelinsoitot. Kokonaan en yhteyksiä koskaan katkaissut, koska olin hänen lähin omaisensa, eikä hänellä ollut juuri ketään muuta. Hänen kuolemansa olisi luullut olevan helpotus, mutta siitä se alamäkeni vasta alkoikin, kun kävin sen kaiken paskan mielessäni uudelleen läpi eikä mahdotonta toivoa suhteen ihmekorjaantumisesta enää kertakaikkiaan ollut. Terapia, lääkitys ja aika lopulta auttoi. Nyt olen aikalailla sinut menneisyyteni kanssa. 

Ihmiset ei taida oikein käsittää mitä on kehityksellinen trauma ja miksi se vaikuttaa niin paljon aikuisenakin. Varmasti moni tekisi mitä vain ettei tarvitsisi elää niiden asioiden kanssa ja voisi päästä vain eteenpäin. Moni tekeekin niin päihteiden avulla.

Ei mitään siteitä. Vanhemmat kuolleet. Mutta kun luulis että ne kontrollointiyritykset, seuraaminen ja juorujen levittäminen olis loppuneet äidin kuoltua mutta ei, koko suku osallistuu tähän nyt.

Sekavan sepustuksen perusteella sairastat vakavaa läheisriippuvuutta. Alistumalla rajattoman vanhemman kynnysmatoksi mahdollistat hänen perseilynsä ja tuhoat koko elämäsi.

Jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Lopeta vanhempasi ymmärtäminen. Aikuisenakaan lapsena et ole hänelle mitään velkaa.

Miksi vähän koulutetuilla naisilla aina on näitä?

Vanhemman pitää rakastaa yläpuolelta, ei samalta tasolta niin että kohdellaan kuin itseä, omaa peilikuvaa tai vertaista, että kun ärsyttää niin hyökätään kimppuun ja kun ollaan heikkoja niin otetaan ja annetaan kaikki rakkaus. Vanhemman rajattomuus ja sinun läheisriippuvuutesi. Tässä kaksi ongelmaa ja haastetta, jotka sinun pitää käsitellä, päästää irti ja mennä eteenpäin.

Rajat vanhemmalle ja rajat itsellesi, ala itse rakastaa itseäsi ja käsittele se suru että lapsi sinussa ei ole saanut oikeaa vanhemmuutta. 

En yhtään ihmettele miksi lisäännytään. Ei heidän seuraansa kukaan vapaaehtoisesti halua.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole mitenkään suoraviivaista, että velloisin tässä asiassa koko aikaa. Suurimman osan ajasta en edes muista, en välitä, en koe mitään tällaisia tunteita enkä noteeraa menneisyyttä. Sitä omaa rajaa kyllä koko ajan pidän yllä jollain tapaa koska se energia on sellainen joka tulee aina läpi, sitä ei siis voi olla noteeraamatta siinä hetkessä. Joku asia triggeröi kuitenkin välillä, sitten tulee todella tuskainen olo ja menee pari päivää tosi ahtaassa olotilassa. Silloin nämä muistot pulpahtaa ja läpielän uudelleen ja kyseenalaistan paljon asioita. Tämä tapahtuu kerran pari vuodessa ja ovat ajaltaan vaihtelevia. 

Tämä on siis asia joka elää mutta ei se silti minussa koko aikaa ole ja pystyn sen helposti hautaamaan. -ap

Koitapa tehdä niin, että ensi kerran kun huomaat näiden alkavan nousta, niin koita vaan sivuuttaa ne. Syö vaikka jotain ja totea miten ihanaa on kun sinulla on oma asunto, oma rauha ja saat valita itse kivat kaverisi nyt. Keskity tällaisiin ajatuksiin ja huolehdi fyysisestä hyvinvoinnistasi, niin nuo negatiiviset narratiivit ja tuntemukset pikku hiljaa häviävät

Tuo että iso osa aikaa muistot eivät häiritse sinua ja tulee vaan välillä takaumia, kuulostaa siltä että pystyt helpostikin karistamaan tuon lopun. Nyt lähdet tavallaan spiraaliin, kun muisto alkaa. Koita siis jatkossa huomata sen alkaminen välittmöästi ja katkaista se ohjaamalla huomiosi muualle, esim. palauttamalla se nykyhetkeen. Myös tuo fyysisestä hyvinvoinnistaan huolehtiminen (sokeritasapaino, happi) on tärkeää, sillä huono fyysinen olo tuottaa myös ikävää oloa ja ajatuksia.

Vanhempien kuuluu nauttia lastensa hoivaamisesta, jos se on tuollaista narsistista uhrautumista ja hirveää kärsimystä niin vika ei ole lapsessa vaan vanhemmassa. Aika iso osa boomereita ja osa x-sukupolvea eivät tajua mitä vanhemmuus on, sillä heidät on käytännössä pakotettu tekemään lapsia jo kauan ennen, kuin he ovat olleet lähelläkään henkisesti kypsiä sitä varten. Ei ole heidän vikansa sinänsä, muttei myöskään heidän lastensa tehtävä kärsiä siitä ikuisesti ja oikeuttaa tai uhrautua tuolle heidän rakentamalleen uhrialttarille.

Jättäkää tällaiset vanhemmat ulisemaan keskenään ja keskittykää omaan elämäänne. Jokaisella lapsella on velvollisuus kasvaa, elää itselleen, omalle perheelleen ja huolehtia ja suojata omia lapsiaan. Jos tässä yhtälössä vanhempi/isovanhempi on rääkymässä ja tuomassa negatiivista energiaa, pahimmillaan vahingoittamassa omaa lastaan, välittömästi eroon tällaisesta sukulaisesta. Hyvät vanhemmat/isovanhemmat eivät oksenna, itke, vuoda verta, tai pasko omien lastensa päälle. Fyysisesti tai henkisesti.

Et ole ap millään tavalla vastuussa tuommoisen moukan ja manipuloijan pahasta mielestä. Kun vedät nyt rajat niin suojelet itseäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi vähän koulutetuilla naisilla aina on näitä?

Ehkä tuollainen tausta ei anna parhaita eväitä koulutukseen?