Mies on sairastanut 4 vuotta masennusta

Eroat. Äitini kärsi mielenterveysongelmista vuosikymmeniä.  Oli lääkkeet ja terapiat mutta ei ne auttaneet. Isä oli niin nössö ettei eronnut. Lapsuus oli kamalaa. Eli eroa.

Nyt on aika jättää ukko. Pilaat selä lasten että oman loppuelämäsi jos jäät suhteeseen. HÄIVY! NYT!

Joskus se ero saa toisen hakeutumaan sinne hoitoon. Tai sitten toteuttamaan uhkauksensa. Siitä ei voi kuitenkaan kukaan olla vastuussa kuin henkilö itse. Hoitamaton masennus syö myös sinun omaa jaksamistasi ja todennäköisesti vaikuttaa lapsiinkin todella pahasti. 

Minä luultavasti olen miehesi tavoin masentunut, tosin sitä on kestänyt jo vuosikymmeniä. En edes koe sitä enää masennukseksi, vaan tällainen minä olen: kyyninen nihilisti. Sen verran olen oppinut, että en enää jaa muille sielunmaisemiani paitsi sitten verkossa ns kaltaisteni keskellä. Jos oikeasti uskot tulevaan, tulevaisuuteen, positiivisuuteen ja mitä näitä nyt on, pitää sinun reippaasti se ilmoittaa puolisollesi. Sano myös, ettei pääsi kestä hänen todellisuuttaan - ottamatta kantaa onko se totta vai ei. Ketään ei voi pakottaa iloiseksi ja positiiviseksi, omalla kohdallani se olisi suorastaan valheessa elämistä. Lähde lasten kanssa elämään omaa elämääsi jos siltä tuntuu. 

Älä eroa, mutta kehota vahvasti hoitoon ja terapiaan. Sano, että asialle on tehtävä jotain, koska hän on tärkeä, sinä olet tärkeä ja lapsenne ovat tärkeitä. Voimia.

Minä sairastuin vuosi sitten keskivaikeaan masennukseen ja akuuttiin ahdistushäiriöön. Asiaa jo auttoi, että psykiatri kertoi, mikä minua vaivaa. Sen jälkeen pidettiin työkykyneuvottelu töissä ja työkuomani laskettiin vastaamaan normaalia työaikaa.

Minun oireisiini auttaa pitkäkestoinen ulkoliikunta. Se virkistää päivällä ja saa nukkumaan yöllä paremmin. Lisäksi yritän harrastaa sen sijaan, että istuisin kotona ja velloisin katalissa ajatuksissani. Yritän keksiä ja tehdä mukavia asioita, mitkä pitäisivät mielen virkeänä. Lähdemme esimerkiksi viikon päästä etelään. Aurinko ja lämpö piristää kummasti harmaan loskatalven keskellä.

Sulla on tosi rankkaa kyllä, toivotan kovasti voimia. Rukoilen teidän puolesta, että tilanne paranisi ja että mies hakisi apua itselleen, jotta sinun kuormasi kevenisi

Jotkut eivät tee koskaan muutosta, jos elämän ulkoiset puitteet pysyvät ennallaan. Jos ulkoisiin puitteisiin tulee iso muutos, niin sitten lamppu saattaa syttyä päässä.

Itse velloin mukavuusalueellani 25 vuotta. En oikein ymmärtänyt sitä masennukseksi, koska luulin masennuksen olevan sitä, että koko ajan on surullinen ja synkkä. Minulla se oli vaan negatiivisten ja positiivisten tunteiden täydellistä puutetta.

Ero on kyllä sitten viimeinen vaihtoehto. Haluaisin vain että hän paranisi, edes vähän paremmin voivaksi. Ymmärrän että kokemukset voi jättää pysyvän jäljen. Ap 

Kun mies eroaa naisesta pitkän masennuksen vuoksi, hän on hirviö.

Kun nainen eroaa miehestä pitkän masennuksen vuoksi, hän on voimaantunut ja upea ihminen.

Mietipä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Ero on kyllä sitten viimeinen vaihtoehto. Haluaisin vain että hän paranisi, edes vähän paremmin voivaksi. Ymmärrän että kokemukset voi jättää pysyvän jäljen. Ap 

Olen tuo kyyninen nihilisti. Jos et halua erota, laita puolisollesi vaihtoehdoksi pitkä yksilöterapia. Siellä saa sitten velloa pimeässään niin paljon kuin sielu sietää. Ihan rehellisesti kerrot, että sinulla ei riitä paukut kuunnella moista, etkö edes halua jakaa moista matalalentoa vuodesta toiseen; voi mennä muualle levittelemään varjoisuuttaan - perhekin on hoidettava. Oikeasti: ole napakka. Jos ei jaksa kuunnella, ei tarvitse kuunnella; siihen löytyy muita tahoja.

Olen/olin samanlaisessa tilanteessa. Mies on nyt vihdoin vuosien masennuksen jälkeen sairaslomalla, terapiassa ja uudella lääkityksellä, ja tilanne on jo selvästi parempi. Toivottavasti toipuminen jatkuu. Minulle oli vaikeinta itsekin masennuksen moneen kertaan sairastaneena ja siitä kovalla työllä parantuneena tuo mitä kuvasit, että mies ei tehnyt elettäkään korjatakseen tilannetta moneen vuoteen. Yhä yrittää venkoilla ihan perusasioissa, esim. pitäisi syödä ennen lääkkeen ottoa tai tulee huono olo, niin hän ei syö silti mitään vaan valittaa huonoa oloa ja ettei halua ottaa lääkettä enää. Turhauttaa itseä tuollainen vastuuttomuus, kun ei sieltä suosta lopulta kuitenkaan nousta muuten kuin ihan itse. Lääkäri ei voi tulla kotiin katsomaan, että ymmärtääkö hän syödä, se pitäisi aikuisen ymmärtää itse. 

Aloite hänen hoitojensa aloitukseen tuli hänen työpaikaltaan, kun sielläkään ei jaksettu enää katsoa jatkuvaa synkistelyä ja murjotusta, vaan käskettiin suurinpiirtein painua he*vettiin ja tulla takaisin vasta kun pystyy olemaan ihmisiksi. Ilman sitä ei varmasti vieläkään olisi ottanut ohjia käsiinsä. Itse en uskaltanut uhkailla tuosta asiasta, mutta näköjään se toimi, että joku uhkaili. Nyt on jokseenkin sitoutunut avun saamiseen ihan oikeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Kun mies eroaa naisesta pitkän masennuksen vuoksi, hän on hirviö.

Kun nainen eroaa miehestä pitkän masennuksen vuoksi, hän on voimaantunut ja upea ihminen.

Mietipä sitä.

Miehet eroaa huomattavasti useammin sairaasta kumppanistaan kuin naiset. Tässäkin tapauksessa vaimo yrittää kaikin keinoin pitää perheensä kasassa, mutta mies ei ota apua vastaan eikä tilanteeseen siis ole muutosta. Mitä muuta pitäisi tehdä vielä? Jos mies ajattelisi lasten etua, hän menisi kyllä hoitoon ja hakisi kaiken mahdollisen avun. Mutta jos ei, niin lapsia on suojeltava.

Ikävä sanoa mutta tilanne on täysin sama kuin jos mies olisi alkoholisti suostumatta hakeutumaan hoitoon. Heitäkin hyysää usein puoliso, kestää loputtomiin sen vastuuttomuuden. Miehelläsi on tavallaan ihan mukavat oltavat, kärsii kyllä mutta on täysin uhriutunut eikä näe miten paljon hän tuottaa tuskaa muille sillä ettei suostu ottamaan vastuuta. Uhrin rooli on siitä kätevä ettei mitään tarvitse tehdä toisin, ei tarvitse ottaa itsestään sitä vastuuta. Sinä mahdollistat tuon kaiken, sekin voi olla vaikea tunnustaa mutta näin se on. Miehen ongelmat ovat todennäköisesti persoonallisuushäiriötasoa.

Vierailija kirjoitti:

Kun mies eroaa naisesta pitkän masennuksen vuoksi, hän on hirviö.

Kun nainen eroaa miehestä pitkän masennuksen vuoksi, hän on voimaantunut ja upea ihminen.

Mietipä sitä.

Yleensä miehet jättävät lähtiessään lapset sen masentuneen hoidettavaksi. Se on se hirviömäinen osuus siinä. 

Mies on tottunut siihen että aloittaja paapoo häntä sairaana ja terveenä. Ei edes yritä parantaa tilannettaan. Vahva suositus aloittajan itsensä ja etenkin heidän lastensa vuoksi: erotkaa! Tietääköhän ap, että masennusta sairastavien lapsilla on kohonnut itsemurhariski etenkin jos lapset elävät vaikutusalttiissa iässä masentuneen kanssa vakituisesti? 

Kukaan muu ei puolisoasi suosta nosta paitsi hän itse. Pitää olla halua, vastuuta ja motivaatiota ottaa pieniä miniaskeleita. Jos kaikki pyörii hänen ympärillään valmiina (kuten kuulostaa) ja hän saa vain rypeä pahassa olossaan ja itsesäälissä, hän niin tekee. Terapiaa ja tukea, eteenpäin katsomista, toimintaan vastuuttamista. Kannattaa lukea myös liikunnan ja ruokavalion (suolistobakteerien) merkityksestä ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille ja sen edistämiselle. Tue elämän haltuunottamista, pois uhriutumisesta, pikkuaskelein kohti parempaa. Pelkkä terapia tuskin auttaa, etenkään jos se ei johda ratkaisukeskeisesti mihinkään vaan siellä vain vellotaan ja hillotaan sitä pahaa oloa. Voimia! 

Täysin sairas tilanne, eroa. Lapsille kehittyy väistämättä vakavia mt-ongelmia tuollaisen isän läheisyydessä. Ikävää että olet tuhlannut vuosia tuollaiseen mutta tulevaisuus voi olla ihan toinen. Varaudu sitten itsariuhkailuihin ym, tyyppi vaikuttaa sen verran kipeältä päästään

Vierailija kirjoitti:

Ero on kyllä sitten viimeinen vaihtoehto. Haluaisin vain että hän paranisi, edes vähän paremmin voivaksi. Ymmärrän että kokemukset voi jättää pysyvän jäljen. Ap 

Olette sairaalloisessa riippuvuussuhteessa. Edes lasten hyvinvointi ei kiinnosta sinua sen vertaa että todellisuudessa edes harkitsisit eroamista koska yksinolo pelottaa sinua liikaa.

Ei siihen valitettavasti aina ole mitään toimivaa hoitoa. Meillä sama tilanne, mies vaikeasti masentunut, pääsi pari vuotta sitten eläkkeelle sen takia. Ja oikeasti ihan kaikki oli kokeiltu, kovista neurolepteistä sähköhoitoon (noita ennen toki ne tavanomaisemmat masennus- ja ahdistuslääkkeet). Ja terapiassa oli käynyt vuosia. 

Tietysti tässä ap:n tapauksessa, jos mies ei ole vielä hakenut edes apua, olisi hyvä hakea, aika suurelle osalle kuitenkin joku hoito auttaa. Sekin tie olisi siis hyvä katsoa. Harmi kyllä, vaikea masennus itsessään tekee sen, että on pessimisti myös hoidon suhteen, eli vaikuttaa että ei sekään kumminkaan mitään auta, ihan turva mennä lääkäriin.

Ei tuossa varmaan oikein muu auta, kuin tehdä selväksi, että oma jaksaminen on vähissä, ja että jos mies ei hae apua, niin voi olla että joutuu harkitsemaan jopa eroamista itsensä pelastaakseen. Että jos se peläyttäisi hakemaan apua. Tai jos ei, niin voihan se olla tarpeen tehdäkin että lähtee, ei itseään uhrata kannata. Itse olen päättänyt jäädä, mutta mua ei asia rasita niin kauheasti lopulta, ei enää kun lapset on jo isompia varsinkaan.