Avioliiton kulissit kunnossa, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Ota jännämies, niin ne muutkin emakot tekevät.

Jännämiehet ei vaan jaksa kovin pitkään olla saman naisen kanssa, niin ei oikein sekään ratkaise ongelmaa.

Niin.

Mutta onko se ruoho lopulta sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan...? 

Meillä on kotona samanlainen tilanne. Kaksi lasta, jotka ovat ala-asteella. 

Olen kaikessa hiljaisuudessa alkanut hoitaa eroon liittyviä asioita ja jätän eropaperit kevään aikana. 

Takana parisuhdetta 20 vuotta, seksiä ei ole, ei läheisyyttä, ei tosin riitojakaan. Hoidan kaikki lapsiin liittyvät asiat. 

Tähän mennessä kaikkea on kokeiltu: pariterapia, yksilöterapia, avioliiton ulkopuolinen suhde (molempien toimesta). 

En ajattele, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, vaan mies ei enää tuo mitään positiivista elämääni, joten haluan parempaa elämänlaatua kolmestaan lasten kanssa. 

Moni varmasti jäisi tähän (tyytyisi tilanteeseen), mutta en ole ihmistyyppinä sellainen, joka tyytyy huonoon parisuhteeseen. 

 

N41

Meillä taas on suhde ja sänkyjututkin pääosin kunnossa, mutta mies on alkanut ukkoontumaan. Ikää ei ole edes 40 vuotta vielä, arki on kuin eläkeläisellä. Töiden jälkeen ei jaksa mitään, vähäisetkin kotityöt jää tekemättä. Ei huvita mikään, marisee paljon. 

Koen masentuvani kun aiemmin elämänmyönteinen, poikamainen mies on vaihtunut tuohon eläkeläiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Niin.

Mutta onko se ruoho lopulta sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan...? 

 

Kyllä se oli. Avioliittoni oli surkea. Jokin ihme toivo oli siitä, että se muuttuisi eli siis mies muuttuisi. Ei niin käynyt, vaan pahemmaksi meni. Uusi suhde on ihan toista. Kahdeksan vuotta oltu yhdessä ja paranee vain. 

Älkää aina etsikö asuinkumppania. Seksi pysyy mukana kun ei asuta saman katon alla ja jaeta arkea tiskivuorineen ja likaisine kalsareineen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kotona samanlainen tilanne. Kaksi lasta, jotka ovat ala-asteella. 

Olen kaikessa hiljaisuudessa alkanut hoitaa eroon liittyviä asioita ja jätän eropaperit kevään aikana. 

Takana parisuhdetta 20 vuotta, seksiä ei ole, ei läheisyyttä, ei tosin riitojakaan. Hoidan kaikki lapsiin liittyvät asiat. 

Tähän mennessä kaikkea on kokeiltu: pariterapia, yksilöterapia, avioliiton ulkopuolinen suhde (molempien toimesta). 

En ajattele, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, vaan mies ei enää tuo mitään positiivista elämääni, joten haluan parempaa elämänlaatua kolmestaan lasten kanssa. 

Moni varmasti jäisi tähän (tyytyisi tilanteeseen), mutta en ole ihmistyyppinä sellainen, joka tyytyy huonoon parisuhteeseen. 

 

N41

Olet oikealla tiellä. Yksin on parempi kuin toisen kanssa yksin, se on hyytävää. Lapsista on oma mukava seuransa, on myös hyvä totutella omaan seuraansa, se on parhaimmillaan hyvin rentouttavaa. Eikä joudu enää katkerana odottamaan joltakulta jotain mitä ei koskaan tule.

Voimia, tsemppiä ja rohkeutta sinulle ja kaikille samassa tilanteessa! 

Pahinta olisi vanhuuden katkeruus.

Kun ei uskaltanut. 

Kun jätti oman onnellisuuden toisarvoiseksi.

Kunnes kaikki onkin jo myöhäistä.

Aihe, jossa on todella paljon puntaroitavaa.

Mikä painaa vaakakupissa eniten.

Miehiä mollaavalla kulttuurillahan ei ole mitään tämän ilmiön kanssa tekemistä. Niin se metsä vastaa kuin sinne huutaa. Naattikaatten :D

Jos olisin nelikymppinen, niin tekisin rohkeamman ratkaisun ja lähtisin sinne vihreämmän ruohon perään, oli se sitten vihreämpää tai ei. 

Itse +50v. olen edelleen kiinnostunut seksistä, mutta puoliso ei. Tai ehkä kiinnostusta olisi, mutta ei "toimintakykyä", eikä apua halua hakea. No, ehkä mä tyydyn haaveiluun. 

Meillä sama tilanne läheisyyden osalta mutta onneksi vasta nyt 60+v iässä. Itse kärsin tästä paljon - jos tämä olisi ollut tilanne jo 20v sitten olisin eronnut! Ei se parane tuosta!

Nyt meitä pitää yhdessä rakkaus, kumppanuus ja yhteinen historia. Ihan kivaa muttei korvaa läheisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa vuokrakämppä ja laita ero vireille. Tuo ei tuosta paremmaksi tule muuttumaan ja lapset kyllä liittonne tilanteen tietävät paremmin kuin uskotkaan.

Eivät tiedä. Kaasuvalotusta vaihteeksi palstalla.

Me ollaan vaihdettu jo aikaa sitten sähköttömällä mökillä ladattavaan led-lyhtyyn. Ei tuo kaasuvalo oikein ole enää nykypäivää.

Hyvin tyypillinen tarina. Intohimo laantuu ajan kanssa. 

Monessa mielessä sinä olet kuitenkin voittanut elämässä. Kolme lasta ja (oletettavasti) pitkälle maksettu talo. Moni olisi kateellinen tuosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vaihda uuteen ja olet parissa vuodessa samassa tilanteessa. Ja sitten uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Miksiköhän niin monet tykkää tätä väittää? Välttyykö tuota uskottelemalla kohtaamasta todellisuuden? Yritetään estää puolison lähtö sanomalla, että muutkin ovat ihan yhtä paskoja kohta? Meillä rakkaus on vain kasvanut vuosi vuodelta, kohta tulee 20 vuotta täyteen. Älkää tyytykö tällaisiin, jotka ryhtyvät parin vuoden sisään yrittämästä ja muuttuvat lapamadoiksi, joita pitää hampaat irvessä sietää, koska syyt. 

Minuakin pelottaa lasten lähtö kodista. Kun miehellä ei ole minulle mitään sanottavaa. Minun juttuja ei kuuntele. Illat pelaa videopeliä. Viikonloput pelaa videopeliä. 

Sängyssäkin on ongelmia. Niistä ei tietenkään voi puhua. Ylipäänsä toi puhumattomuus. Terapiaan ei suostu. 

On lievää mielenterveysongelmaa. Masennusta jne. Siksi en harkitse eroa. Se oli myötä- ja vastoinkäymisissä ja terveysongelmia ei kukaan valitse. Mutta kun puoliso ei hoida itseään. 

Koskettavaa tekstiä. Me miehen kanssa 25 vuotta yhessä. Lapset nyt itsenäistymässä. Läheisyyttä ei ole ollut vuosiin vaikka muutoin arjessa vedämme yhtä köyttä ja elämän arvomme ovat samanlaiset. Puitteet llisivat kunnossa. Mieheni haluaa enemmän läheisyyttä ja seksiä jota ei kunnolla ole ollut vuosiin koska minulla ei ole haluja. Vetäydyn fyysisesti kaikesta kosketuksesta.

Oletteko kysyneet puolisoiltanne miksi he eivät halua läheisyyttä? Minulta ei ole kysytty. Minä vihaan itseäni, kehoani, kaikkea itsessäni. Koen oloni täysin arvottomaksi. En ole puhunut koska vihaan kaikenlaista säälittävää lässytystä. Olooni ei auta se että mieheni osoittaa rakkauttaan monin tavoin. Olen jotenkin täysin käpertynyt itseeni sekä fyysisesti että henkisesti. En osaa puhua asiasta kenenkään kanssa. Luulen että tilanne kriisiytyy lasten muuttaessa kotoa. Mieheni on kanssani säälistä, tiedän sen, on aina ollut. Ja näinhän se menee että jos hän jättäisi minut, minulle ei jäisi mitään ja päätyisin itsemurhaan. Säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Koskettavaa tekstiä. Me miehen kanssa 25 vuotta yhessä. Lapset nyt itsenäistymässä. Läheisyyttä ei ole ollut vuosiin vaikka muutoin arjessa vedämme yhtä köyttä ja elämän arvomme ovat samanlaiset. Puitteet llisivat kunnossa. Mieheni haluaa enemmän läheisyyttä ja seksiä jota ei kunnolla ole ollut vuosiin koska minulla ei ole haluja. Vetäydyn fyysisesti kaikesta kosketuksesta.

Oletteko kysyneet puolisoiltanne miksi he eivät halua läheisyyttä? Minulta ei ole kysytty. Minä vihaan itseäni, kehoani, kaikkea itsessäni. Koen oloni täysin arvottomaksi. En ole puhunut koska vihaan kaikenlaista säälittävää lässytystä. Olooni ei auta se että mieheni osoittaa rakkauttaan monin tavoin. Olen jotenkin täysin käpertynyt itseeni sekä fyysisesti että henkisesti. En osaa puhua asiasta kenenkään kanssa. Luulen että tilanne kriisiytyy lasten muuttaessa kotoa. Mieheni on kanssani säälistä, tiedän sen, on aina ollut. Ja näinhän se menee että jos hän

No on kyllä säälittävää. Hae itsellesi apua. Sillä se parisuhdekin paranisi, jos edes itse sietäisit itseäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse +50v. olen edelleen kiinnostunut seksistä, mutta puoliso ei. Tai ehkä kiinnostusta olisi, mutta ei "toimintakykyä", eikä apua halua hakea. No, ehkä mä tyydyn haaveiluun. 

Näin myös meillä. Olen 50v ,hän nuorempi.

Kiukuttelee vaan.

Ei tätä loputtomiin jaksa.