Herään öisin katumaan kaikkia valintoja elämässäni
Tai oikeastaan valintojen tekemättömyyttä. En elänyt nuoruuttani vaan märehdin yksin kotona. En saanut myöskään opiskeltua, vaikka olinkin kotona. Luin vain romaaneja ja olin netissä. Nyt keski-ikäisenä ei ole uraa, lapsia eikä ystäviä.
Katumus on kauhea tunne, vaikka kuolemanpelko onkin sitä voimakkaampi. Minusta ei jää mitään eikä kukaan tule hautajaisiini.
Kommentit (11)
Onnea ei jaeta oikeudenmukaisesti.
Mulla menee koko elämä lapsuudesta toipumiseen.
Hienoa että olet saanut luettua romaaneja. Moni ei pysty siihen ja jotkut eivät töiden vuoksi ehdi jos on lisäksi paljon muuta kuormitusta.
Samaa mieltä kuin edellinen, romaanien lukeminenhan on elämää parhaimmillaan! Itsekin haluaisin järjestää siihen enemmän aikaa, mutta tuntuu aina että muut (vähemmän tärkeät) asiat vievät sen ajan minkä voisi lukea. Itse olisin ehkä voinut nuorena lukea enemmän ja bilettää vähemmän, joskus nolottaa muistella omia toilailuja.
Mutta tähän hetkeen liittyen, ei varmasti ole myöhäistä saada puolisoa tai ystäviä. Voisiko Lukupiiriharrastus tms. olla kiva jos luet paljon, tai jopa oman sellaisen perustaminen ja samanhenkisten ihmisten tapaaminen? En tiedä ikääsi, mutta opiskeluun ei myöskään ole ikärajaa jos sellainen nyt aikuisena kiinnostaisi.
Yritä valjastaa asioiden katuminen voimavaraksi tehdä toivomiasi muutoksia elämääsi. Tiedän että on helpommin sanottu kin tehty eikä tuo ole helppo tunne, kadun itsekin monia asioita ja välillä ne vain palaavat ahdistamaan. Itselläni tällaiset liittyvät enimmäkseen ihmissuhteisiin ja aiempaan alkoholin käyttöön.
Toivon sulle kaikkea hyvää elämään!
Ei kannata katsella taaksepäin. Mieti, mitä nyt haluaisit tässä hetkessä ja alat toteuttaa niitä asioita. Se, että alkaa konkreettisesti tekemään hommia asioiden saavuttamiseksi, parantaa mielialaa.
Ap, minäkin olen elänyt hyvin pienesti ja joku voisi sanoa että olen jättänyt elämättä, olen vain olemassa. Joskus jos joudun johonkin seuraan missä puhutaan perheestä, kodin ostamisesta ja matkustelusta ynnä muusta, tunnen itseni todella ulkopuoliseksi. Ehkä voimme pikkuhiljaa muuttua sivusta seuraajista tekijöiksi, ainakin joissain asioissa? Minulle on iso kynnys lähteä kotoa minnekään, mutta ajattelin että tänä vuonna voisin yrittää tehdä muutaman päiväretken jonnekin tai käydä kiinnostavissa tapahtumissa. Vähän rikkoa rutiinia ja suunnitella tekemisiä.
Valinnan tekemättömyys on myös valinta.
Turha märehtia vääriä valintoja, sillä joskus ne tuntuivat hyviltä ideoilta.
Mitä tarkoitat sillä ettet elänyt nuoruuttasi? Kerroit ettet opiskellut, mutta etkö siis käynyt töissäkään? Etkö tavannut koskaan ketään ja tutustunut ihmisiin? Minusta romaanien lukeminen on ihan oikeaa elämää. Olisiko esim. bilettäminen ja muu sekoilu ollut elämistä?
Kyllä keski-iässäkin voi löytää ystäviä ja/tai kumppanin. Itse asiassa jopa todennäköisemmin kuin nuorena, koska vanhempana osaa arvostaa ihmisissä oikeita ominaisuuksia. Nuorena tekee helposti vääriä valintoja siten että vain matkii muita samanikäisiä sen sijaan että miettisi mitä aidosti itse haluaa.
Kuolemanpelko taas on asia jossa ei logiikka eikä siinä järkeily auta. Kurjaa että tunnet sitä. Kuolemanpelko on kuitenkin parempi kuin kuolemankaipuu. Jos pelkäät kuolemaa niin silloinhan haluat elää, eli rakastat elämää. Elämäsi ei ole ohi, ei sinnepäinkään.