Onko monikin 50 lähestyvä alkanut miettimään elämän rajallisuutta ihan tosissaan ja harkitsee eroa?

Mitä sinä vapaana? Tajuat kai, ettei se maailma ole sama kuin nuoruudessasi, seuraelämästä puhumattakaan? Kestääkö taloutesi?

Olen 50+ ja ajattelin erota. Ajatus loppuelämästä miehen kanssa stressaa, koen että olen osuuteni muiden huomioimisista ja kotitöistä muiden puolesta tehnyt. Lapsi on lähtenyt pois pesästä ja vihdoinkin voin päästä omaan rauhaan ja siivota vain omia sotkujani.

Viillitys ja hormoonit. Odota viisi vuotta niin hymyilet noille lapsellisille teiniajstuksillesi. Juna meni jo.

Mikä juna? Mikkeliinkö?

Ei ole tarvinnut miettiä, kun erosin 40-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Olen 50+ ja ajattelin erota. Ajatus loppuelämästä miehen kanssa stressaa, koen että olen osuuteni muiden huomioimisista ja kotitöistä muiden puolesta tehnyt. Lapsi on lähtenyt pois pesästä ja vihdoinkin voin päästä omaan rauhaan ja siivota vain omia sotkujani.

Samaa olen ajatellut minäkin.

Miehet heti luulee, että viisikymppisenä eronnut nainen etsii heti uutta miestä. No ei todellakaan etsi. Taitaa miehillä olla itsellään pelko persiissä, että oma vaimo pohtii samaa. Miehet jää sitten ihan heitteille, nyyh.

Minulla on aivan ihana vaimo ja teen parhaani, että hän haluaisi vanheta yhdessä kanssani.

Odotan viimeisen lapsen muuttoa kotoa. Itse lähden samalla oven avauksella vapauteen. Talo myyntiin ja rahat puoliksi.

M51

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan ihana vaimo ja teen parhaani, että hän haluaisi vanheta yhdessä kanssani.

Monikaan mies ei tätä ymmärrä. Ajatellaan, että kun tässä on tähänkin asti menty, niin mennään päätyyn asti. Naisen omanarvon tunnossa tapahtuu jotain tuossa 5 kympin tietämillä. 

Vierailija kirjoitti:

Odotan viimeisen lapsen muuttoa kotoa. Itse lähden samalla oven avauksella vapauteen. Talo myyntiin ja rahat puoliksi.

M51

Tämä on monen miehen painajainen, että se talo menee jakoon. Olet harvinainen poikkeus. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan ihana vaimo ja teen parhaani, että hän haluaisi vanheta yhdessä kanssani.

Kauniisti sanottu. 

Minullakin on rakas puoliso, jonka kanssa haluan elää loppuun asti. Emme puhu pahasti toisillemme. Tilanne on ihan erilainen kuin tuolla aloittajalla. 

En ole ajatellut.

T. Sinkku

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotan viimeisen lapsen muuttoa kotoa. Itse lähden samalla oven avauksella vapauteen. Talo myyntiin ja rahat puoliksi.

M51

Tämä on monen miehen painajainen, että se talo menee jakoon. Olet harvinainen poikkeus. 

 

Mulla on moottoripyörä ja muut jutut jo kuin liian suuri talo. Pojat ovat muuttaneet kotoa muutama vuosi sitten, ja nyt on ihana ajatuskin ajella auringonlaskuu - vapaus kymmenien vuosien perhevankeuden jälkeen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotan viimeisen lapsen muuttoa kotoa. Itse lähden samalla oven avauksella vapauteen. Talo myyntiin ja rahat puoliksi.

M51

Tämä on monen miehen painajainen, että se talo menee jakoon. Olet harvinainen poikkeus. 

Duunin kautta oma pinkka kasassa. Muijan hoivatyö saattaa yskittää, kun on syönyt eron jälkeen talon puolikkaansa. Kaikki muu paitsi talo on avioehdon alla.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä vapaana? Tajuat kai, ettei se maailma ole sama kuin nuoruudessasi, seuraelämästä puhumattakaan? Kestääkö taloutesi?

Voi hyvänen aika. Ei avaruudessa ole ollut, eikä mahdottomia vaatinut. Jos oma taloutesi tai seuraelämäsi on kuralla, niin ei se tarkoita  että ap olisi ystävätön ja uraton. Kuulostaa naiselta, jolla on pakka kasassa, eikä enää jaksa katsella riippakiveä nurkissaan. 

Vaikka itse en harkitse eroa ymmärrän hyvin ap:n ajatuksia ja rohkaisen miellyttämään vain itseään ja tekemään elämästä itselleen sopivaa. 

Olen vasta pikkuisen päälle 40, mutta se elämän rajallisuus on kyllä ollut jonkin verran mielessä. Miestä en kyllä vaihtaisi mistään hinnasta, mutta mietin töissäkäyntiä. Tai siis haaveilen, että pääsisin sanomaan pomolle, että en tule enää ikinä takaisin.

Töissäkäynti vie kaiken energian. En ole aamuihminen ja nykyisin työvuoroni ovat pääasiassa aamuja, eli ennen kuutta pitää jo raahautua paikalle. Päivän jälkeen olen ihan loppu ja tarvitsen päiväunet. Sitten onkin rytmi sekaisin ja nukun 2-4h pätkissä milloin sattuu vapaapäivää odottaen ja miestä näen useamman tunnin kerralla vain pari kertaa viikossa. Kotihommat laahaa, urheilla en jaksa, kavereita ei enää ole (koska "ei ole aikaa" ) koirien kanssa touhuan sen mitä hereillä olen. Ja palkkapäivänä 1700e käteen. Yli 20v eläkeikään, joka karkaa vaan kauemmas ja kauemmas. Luultavasti ehdin kuolla ennen kuin olen työstä vapaa. Onko tässä mitään järkeä??

Vierailija kirjoitti:

Miehet heti luulee, että viisikymppisenä eronnut nainen etsii heti uutta miestä. No ei todellakaan etsi. Taitaa miehillä olla itsellään pelko persiissä, että oma vaimo pohtii samaa. Miehet jää sitten ihan heitteille, nyyh.

No ainakin miun exä etti. Pari kuukautta kerkes olla sinkkuna.

Sitten sairastutaan syöpään 55-vuotiaana ja kumppania tulee ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten sairastutaan syöpään 55-vuotiaana ja kumppania tulee ikävä.

Minä sairastuin syöpään 50+ ja sen seurauksena juuri päätinkin erota. Tajusin, että en halua viettää loppuelämääni miehen kanssa, haluan omaa rauhaa ja tehdä vain omat kotityöt.