Onko monikin 50 lähestyvä alkanut miettimään elämän rajallisuutta ihan tosissaan ja harkitsee eroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten sairastutaan syöpään 55-vuotiaana ja kumppania tulee ikävä.

Kuvitteletko, että nimenomaan syöpäsairaana haluaa erityisesti passata miestä, joka ei tee kotitöitä? Juuri syövän saaneena erityisesti haluat pyyhkiä muruja pöydältä ja pestä vessaa miehen jäljiltä? Tiskata miehen tiskejä? Että syöpä jostain syystä aikaansaa, että et halua omaa rauhaa, vaan pitää jatkuvasti seuraa jollekin testosteroninvajauksesta kärsivälle kämppikselle, joka ei halua kanssasi seksiä ja joka kuorsaa niin, että joudut nukkumaan eri huoneessa korvatulppien kanssa? Että nimenomaan syövän saaneena ajattelisit, että ihanaa, koko loppuelämäsi ennen kuolemaasi on tällaista samaa p@skaa?

Ni huh huh, miksi kukaan menisi alunperinkään tuollaisen kanssa yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta pikkuisen päälle 40, mutta se elämän rajallisuus on kyllä ollut jonkin verran mielessä. Miestä en kyllä vaihtaisi mistään hinnasta, mutta mietin töissäkäyntiä. Tai siis haaveilen, että pääsisin sanomaan pomolle, että en tule enää ikinä takaisin.

Töissäkäynti vie kaiken energian. En ole aamuihminen ja nykyisin työvuoroni ovat pääasiassa aamuja, eli ennen kuutta pitää jo raahautua paikalle. Päivän jälkeen olen ihan loppu ja tarvitsen päiväunet. Sitten onkin rytmi sekaisin ja nukun 2-4h pätkissä milloin sattuu vapaapäivää odottaen ja miestä näen useamman tunnin kerralla vain pari kertaa viikossa. Kotihommat laahaa, urheilla en jaksa, kavereita ei enää ole (koska "ei ole aikaa" ) koirien kanssa touhuan sen mitä hereillä olen. Ja palkkapäivänä 1700e käteen. Yli 20v eläkeikään, joka karkaa vaan kauemmas ja kauemmas. Luultavasti ehdin kuolla ennen kuin olen työstä vapaa. Onko tässä mitään järkeä??

 

Sama juttu. Taas on lottokuponki tehtynä. Olis niin paljon kaikkea muuta kiinnostavampaa kuin työelämä. En ole myöskään aamuihminen pätkääkään, aamuisin pitäisi saada nukkua niin pitkään kuin vaan unta riittää. Ostaisin varmaan metsää ja hoitaisin sitä. Kotona olis tehtävää vaikka kuinka. Voi kun se voitto osuis kohdalle. Näen aina punaista kun lukee niistä voittajista joiden "elämä ei muutu mitenkään, vanha autonkottero startataan klo 6 aamulla ja räntäsateessa ajellaan töihin". 

Ei ole tullut sellaista koskaan ajateltua kun ei alkanut liian nuorena ja tyhmänä kiireellä valkkaan ketä tahansa ensimmäistä vastaantulevaa puolisoa, tullen vähän myöhemmin kypsempänä ja viisaampana valkattua puolin ja toisin oikeat kumppanit molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Sitten sairastutaan syöpään 55-vuotiaana ja kumppania tulee ikävä.

Miksi tulisi. Vielä enemmän vi-tuttais kun se olisi siinä maisemassa ja vaatimassa. Sais edes sairastaa rauhassa. Apua on tuolta turha kuvitella saavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten sairastutaan syöpään 55-vuotiaana ja kumppania tulee ikävä.

Kuvitteletko, että nimenomaan syöpäsairaana haluaa erityisesti passata miestä, joka ei tee kotitöitä? Juuri syövän saaneena erityisesti haluat pyyhkiä muruja pöydältä ja pestä vessaa miehen jäljiltä? Tiskata miehen tiskejä? Että syöpä jostain syystä aikaansaa, että et halua omaa rauhaa, vaan pitää jatkuvasti seuraa jollekin testosteroninvajauksesta kärsivälle kämppikselle, joka ei halua kanssasi seksiä ja joka kuorsaa niin, että joudut nukkumaan eri huoneessa korvatulppien kanssa? Että nimenomaan syövän saaneena ajattelisit, että ihanaa, koko loppuelämäsi ennen kuolemaasi on tällaista samaa p@skaa?

Ni huh huh, miksi kukaan menisi alunperinkään tuollaisen kanssa yhteen?

Niistä on tullut tuollaisia. Kuka tietänee miksi.

Upp

On

Vierailija kirjoitti:

Odotan viimeisen lapsen muuttoa kotoa. Itse lähden samalla oven avauksella vapauteen. Talo myyntiin ja rahat puoliksi.

M51

Kas, eroherkkien palstamammojen joukossa yksi palstapappakin.

Miten elämän rajallisuuden miettiminen ja eroaminen liittyvät toisiinsa? Joku kuvitelma, että eroamalla saisi jotenkin upean loppuelämän.

Noiden kahden asian linkittäminen kertoo lähinnä omista arvoistasi.

Rajallisuutta, kuolevaisuutta tulee mietittyä paljon. Kolmas avioliitto menossa, ja toinen lapseni on nyt kolmevuotias. Kaikki on kohdillaan, mutta pelko siitä, että elämä (ennen pitkää kaikilla) päättyy.