Älkää antako se häiritä, että säätytalon remontin yhteydessä löytyi ihmisen luita!!
Säätytalon remontin yhteydessä löytyi maagisesti aseltuja eläinten luita ja ihmisen kaularanka välikatosta:
Kommentit (86)
Tuossa lähellähän on ollut kirkko ja luu on saattanut tulla vaikka rottien tuomana vanhasta haudasta tai tullut jonkun täytemoskan mukana, kuten tuo vanha sukkakin.
Mutta ennen hautoja oli taloissa tai murhattu muurattu muuriin. Mutta joillakin oli hautapaikka talossa tai sen alla. Kirkoissa usein lattian alla ja ympärillä. Kuten tiedetään syntymä ja kuolema siinä välillä eletään. Senaatilla on alunperin ollut ruotsin katolisen ajan kirkko ja hautausmaa. Oli myös Viipurissa katolinen kirkkomme. Ja meidän hautausmaat. Helsingin ruttopuisto on ollut suuri hautausmaa sitten myös ruttoon kuolleet siihen. Nykyään se on muisto puisto. Historia alue. Katolisen kirkon omaisuutta on paljon koko Karjalan alue. Koulut ja kaikki. On ja oli. Mitä rosvot ryöstelee. Senaatin alueella on monia eri uskontoja nykyään. Ennen oli kristittyjä. Toinen uskontoinen käy varastamassa toisen uskontoisen rahoja ja tavaraa toisten tiloista. Tätä on ollut. Hautausmaita on syntynyt aina missä asuu paljon ihmisiä. Yksittäisiä hukkuu maastoon. Ennen ei poltettu ihmisiä vaan haudattiin maahan. Tai toisilla oli kivestä tehty koppi. Ihmisen luut on erilaista kuin elukan silti niitä on vaikea erottaa jos yksittäisiä pieniä luita. Tai sääriluu. Miten paljon elukan selkäranka eroaa ihmisen tai häntä luut. Kallon muoto eroaa kyllä. Elukoita ei tarvi uhrata ne kuolee itsekseen kyllä ja Jeesus sovitti jo meidät. Ihminen luulee niin itsestään suuria mutta pahan tekoon kyllä osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loogisin selitys lienee se, että välikattoon käytetty täyte on hankittu puretusta rakennuksesta. Tuohon aikaan oli ihan tyypillistä kierrättää käyttökelpoista rakennusmateriaalia jopa useaan kertaan. Eli voi hyvinkin olla alunperin lähtöisin entiseltä hautausmaalta.
Jokin historiallinen, poliittinen mielenilmaus olisi kyllä mielenkiintoisempi teoria mutta tuskin kovin todennäköinen.
Siis wtf? Mitä ihmettä??
Juu, ennen vanhaan materiaaleja kierrätettiin paljon, myös rakentamisessa. Mutta mitä vttua se ihmisen luu tekisi siltikään missään rakennuksessa???
Ja Suomessa kirkot on yleensä rakennettu kivestä, ne ovat olleet tyyliin ainoita rakennuksia hautausmailla. Eli hautausmaille ei rakennettu sellaisia rakennelmia, joita purettiin pois ja joiden materiaalia olisi käytetty uudestaan.
Sitä vttua, että vielä 1800-luvun lopulla ei ollut mitään villalevyeristeitä vaan välipohjat tyypillisesti eristettiin maa-aineksesta. Varsinkin jos se on peräisin vielä vanhemman talon pohjista, tuo luu voi olla ties kuinka vanha - kenties alunperin kaivettu paikasta, jossa ei ole tiedetty olleen hautausmaata lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa lähellähän on ollut kirkko ja luu on saattanut tulla vaikka rottien tuomana vanhasta haudasta tai tullut jonkun täytemoskan mukana, kuten tuo vanha sukkakin.
Miten se luu on päätynyt lähellä olevasta kirkosta (ja onko sen kirkon ympärillä edes hautausmaata!?) muka säätytalon välikattoon??? Kirkosta ei varmasti ole tuotu mitään täytemoskaa säätytalolle, koska kirkkoja ei Suomessa purettu. Kyllä sen on tuonne ihminen tuonut.
Vierailija kirjoitti:
Juu, se on rakennettu hautuumaan päälle.
Ei se Säätytalolle saakka ulottunut. Käytännössä se hautausmaa on Senaatintorin kokoinen, vähän pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista vanhoista rakennuksista löytyy välikatosta ja lattioiden alta eläinten luita. Ne on niitä työmiesten eväitä, jotka on vaan heitelty sinne eristeenä toimivien olkien joukkoon
-Nähnyt pari entisöintikohdetta
Ja työmiehetkö ennen vanhaan söivät ihmisiä? Vai millä selität sen ihmisen kaulanikaman? Sitähän kun tässä eniten on ihmetelty.
Jos se on ryssíẹn rakentama?
Onhan sen luun voinut kuskata paikalle vaikka joku rotta, varis mikä nyt vaan joka pääsee välikatolle. Onko sitten vaikka joltain onnettomuuspaikalta tai vaikka hautausmaalta pintaan nousseita luita (tämä on ihan oikea juttu. Jopa pääkalloja ilmestyy välillä)
Vierailija kirjoitti:
Tattarisuolla on ainakin ollut se yksi haudanryöstelytapaus.
"Vuoden 1932 elokuussa poliisi lopulta ratkaisi Tattarisuon tapauksen. Rikoksen takana oli kolmen miehen ja kolmen naisen joukko, joka harjoitti noituutta."
Jäljet johtivat sylttytehtaalle
Kyllä varmasti oli vielä pakanuutta jäljellä vielä Suomenmaalla, en ihmettelisi, jos olisi tosiaan kyseessä jonkinlainen loitsu vaikka
Mitähän muita luurankoja löytyy valtiovallan ja hallituksen kaapista?
Tuossa jutussa sanotaan, että eläinten luita löytyi joka lattian alta ja vaikutti, että ne oli tarkoituksella aseteltu sinne. Siitä päätellen tuskin se ihmisen luukaan sinne vahingossa on päätynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, se on rakennettu hautuumaan päälle.
Kyseinen ihmisen kaularanka löytyi VÄLIKATOSTA eli ei lattian ja maan välistä!! Ja ne lattioiden alta löytyneet muut luut olivat eläinten luita.
Mutta niitä löytyi joka huoneesta ja ne oli aseteltu selkeästi paikoilleen. Eli joku on tahallaan asetellut eläinten luut lattian alle.
Välikattoon on voinut joutua IHMISEN kaularanka vain jonkun tuomana. Pahimmassa tapauksessa joku on m*rhattu.
Jokin eläin kuljettanut jostakin? Savupiippuun tai välikattoon on ihminen jäänyt jumiin, kuollut. Voiko kuitenkin olla samasta syystä kuin eläinten luut?
Vierailija kirjoitti:
Kaikista vanhoista rakennuksista löytyy välikatosta ja lattioiden alta eläinten luita. Ne on niitä työmiesten eväitä, jotka on vaan heitelty sinne eristeenä toimivien olkien joukkoon
-Nähnyt pari entisöintikohdetta
Työmies murhannut jonkun ja syönyt?
Vierailija kirjoitti:
Sieltä löytyi myös sukka! Kuka tunnistaa omansa?
Kuka tunnistaa hukanneensa kuppalääkereseptin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, se on rakennettu hautuumaan päälle.
Ei se Säätytalolle saakka ulottunut. Käytännössä se hautausmaa on Senaatintorin kokoinen, vähän pienempi.
Ja edelleen muistutan, että se ihmisen niskanikama löytyi VÄLIKATOSTA eli ei maan ja lattian välistä!
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa sanotaan, että eläinten luita löytyi joka lattian alta ja vaikutti, että ne oli tarkoituksella aseteltu sinne. Siitä päätellen tuskin se ihmisen luukaan sinne vahingossa on päätynyt.
No tämä. Ihmettelen suuresti, mikä kieltämisen defenssi osalla porukasta tuntuu täälläkin olevan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta ennen hautoja oli taloissa tai murhattu muurattu muuriin. Mutta joillakin oli hautapaikka talossa tai sen alla. Kirkoissa usein lattian alla ja ympärillä. Kuten tiedetään syntymä ja kuolema siinä välillä eletään. Senaatilla on alunperin ollut ruotsin katolisen ajan kirkko ja hautausmaa. Oli myös Viipurissa katolinen kirkkomme. Ja meidän hautausmaat. Helsingin ruttopuisto on ollut suuri hautausmaa sitten myös ruttoon kuolleet siihen. Nykyään se on muisto puisto. Historia alue. Katolisen kirkon omaisuutta on paljon koko Karjalan alue. Koulut ja kaikki. On ja oli. Mitä rosvot ryöstelee. Senaatin alueella on monia eri uskontoja nykyään. Ennen oli kristittyjä. Toinen uskontoinen käy varastamassa toisen uskontoisen rahoja ja tavaraa toisten tiloista. Tätä on ollut. Hautausmaita on syntynyt aina missä asuu paljon ihmisiä. Yksittäisiä hukkuu maastoon. Ennen ei poltettu ihmisiä vaan haudattiin maahan. Tai toisilla oli kivestä tehty koppi. Ihmisen luut on er
Mitäääh?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tattarisuolla on ainakin ollut se yksi haudanryöstelytapaus.
"Vuoden 1932 elokuussa poliisi lopulta ratkaisi Tattarisuon tapauksen. Rikoksen takana oli kolmen miehen ja kolmen naisen joukko, joka harjoitti noituutta."
Jäljet johtivat sylttytehtaalle
Juu. Siitähän se sanonta tulee.
Mikähän syy tätäkin oli alapeukuttaa? Faktaa joka sana.