mitä synnytyksen jälkeen?

Ekan lapsen syntymästä sain alapäähäni tikit (eppari) ja kävely oli pari päivää hankalampaa muttei missään nimessä mahdotonta. Nouseminen ja laskeutuminen sängylle piti tehdä varovasti. Pissaaminen onnistu heti kivutta kunhan muisti suihkutella samalla (ei kirvele), kakkakin taisi tulla parin päivän sisällä ilman kipua.

Haava ei särkenyt lainkaan.

Parani noin viikossa.



Tokalla kerralla ei tullut tikkejä, joten alapää oli kondiksessa heti.

Ei siis sattunut istuminen, ei kävely, ei mikään.

Tosin jälkisupparit olivat kipeempiä kun ekalla kerralla, mutta ne ei liity tuonne alas mitenkään.

olin synnytyksestä seuraavan päivän tosi kipee, en jaksanut ees sängystä nousta, mutta sen jälkeen alkoi sitten sujumaan istuminen ja vessassa käyminen. Mä myös suihkuttelin aina pissalla käydessä (tikit jouduttiin repeämän takia laittamaan) ettei kirvele, mutta nopeasti sekin helpotti.



Mä en ole koskaan sen kummemmin jaksanut stressata itteeni noilla peloilla, oon toki miettiny että mitä jos repeänkin pahasti tms, mutta ei siitä mitään pelkotiloja ole tullut. Synnyttää joudun joskus kuitenkin, ei sitä karkuun pääse :D Ja kun se synnytys vielä käynnistyisikin!!!



H 40+2

... synnytyksen jälkeisestä ajasta ei puhuta riittävästi vaan se painetaan villaisella sanoen, että kun saat lapsen rinnallesi niin kaikki kivut häviävät.

Yksi syy tähän puhumattomuuten on varmaan se, ettei haluta pelotella naisia, että se synnytys ei välttämättä ole se pahin ja kivuliain asia vaan joillakin se on se toipuminen.



Onneksi pari hyvää ystävääni oli kertonut, että synnytyksen jälkeisiin kipuihin kannattaa henkisesti varautua, joten omalla kohdallani se ei tullut sitten yllätyksenä, että vauvan rinnalle saanti ei vienytkään kipuja pois.



Itse pelkäsin myös synnytystä ihan kamalasti ennenkuin tulin raskaaksi, mutta vaikka kuinka yrittäisi niin synnytykseen ei pysty täysin valmistumaan, koska koskaan ei tiedä miten synnytys etenee, ja mahdollisuuksia on niin monia.



Joten neuvoni on, että vaikka kuinka pelottaisi niin yritä mennä avoimin mielin sairaalaan ja kerro, että haluat kaikki mahdolliset kivunlievitykset.

Synnytyksessä ollaan sitten niin siinä tilanteessa, että huomaat pian ajattelevasi ainoastaan vauvan ponnistamista ulos.



Eräs ystäväni kuvasi synnytystä sukeltamiseen... siis sillä tavoin, että aina välillä on mahdollisuus käydä pinnalla henkäisemässä happea ja sitten taas mennään! :-)



Se kuinka kipeä olet synnytyksen jälkeen riippuu täysin siitä kuinka synnytys on mennyt, oletko revennyt ja kuinka paljon.



Ja ei noita repeämiäkään tarvitse pelätä etukäteen, vaikka ne kuulostavat kamalilta niin todennäköisesti et edes itse huomaa, jos niin sattuu käymään.



Mutta mielestäni kannattaa henkisesti varautua siihen, että kävely saattaa muuttua ainakin muutamaksi päiväksi " ankka kävelyksi" , kun pitkiä askeleita ei pysty ottamaan.

Istuminen voi olla kiellettyä/kivuliasta.



Mutta pyytämällä saat sairaalasta kipulääkettä noihin kipuihin. Kannattaa rohkeasti vain pyytää/vaatia.



Sitten toinen asia mistä vaietaan ja mikä oli esim. yhdelle kaverilleni (joka synnytti ennen minua) kova shokki. Eli kakkaamisen kanssa voi olla ongelmia aluksi.

Mutta siihenkin on apu olemassa, joten kerro heti hoitajille, jos tuntuu että vatsa on liian kovana tai pelkäät kakkaamista niin saat ulostuslääkettä.

Ja muutenkin kannattaa suihkutella samaan aikaan kun käyt pisulla tai kakalla - helpottaa oloa huomattavasti.



Mutta vaikka olisitkin revennyt ja suolentoiminta heikkoa niin sängystä pitää nousta mahdollisemman pian, se kun auttaa toipumisessa.



Ja usko pois kun näet sen oman vauvasi, niin olivat kivut sitten kuinka kovat tahansa synnytyksen jälkeen on vauvasi niiden läpikäymisen arvoinen.



Ja voihan olla, että selviät synnytyksestä niin hyvin, ettei jälkikipuja ole paljon yhtään! :-D



Tsemppiä synnytykseen ja siitä toipumiseen!

Ekaa odotellaan. Mutta voin sanoa, että loppuraskaudessa suurimmalla osalla on erinäisiä kolotuksia ja kipuja, kävely on vaappuvaa. Sängystä et ponkaise raketin lailla ylös, kylkeä käännetään rauhallisesti ja yleensä se tuntuu nivusissa ja selässä jne. Maha kun alkaa olla iso, et saa kenkiä kunnolla jalkaan jne. Kyllä tässä jo synnyttämään odottelee pääsevänsä. Ja naisen kroppa on suunniteltu niin, että se joustaa tietyistä kohdin ja luonto parantaa ne kohdat jotka repeävät. Ei kannata odottaa, että synnytystä seuraavana päivänä olet entiselläsi, sillä kestäähän raskauskin sen 10 kk. Mutta suurimmalla osalla toipuminen edistyy ihan hyvin, ja lähikuukausina kehon toiminta normalisoituu. Ja mitä sitten, jos alapää on vähän aikaa telakalla eikä kakka heti seuraavina päivinä kulje? Annat kehollesi aikaa, niin kyllä se siitä.



-Niinu 36+0 (ja kyllä muakin pelottaa!)

Oli vähän kaikenlaista remppaa. Pallea ei toiminut pitkän ponnistusvaiheen jälkeen, mutta se korjaantui hyvillä yöunilla. Alapää oli kauhistelun aihe useimmille kätilöille, oli niin turvoksissa, mutta sekin korjaantui ajan kanssa. Vesi on synnyttäjän paras apu. JOs pissaaminen meinasi kirvellä, suihku auttoi. Ja pissaamisen saa käyntiin myös suihkun lorina, jos siinä on ongelmia. Vähän tuskaista istuminen oli minulle, eikä ne sairaalan istuinrenkaa olleet hyviä minulle. Kannatan lämpimästi kotiin sellaisen lasten uimarenkaan ostamista. Sillä pystyi istumaan tosi hyvin ja myöhemmin sitä voi käyttää siihen ihan oikeaan tarkoitukseen. Vaikka alku oli tuskaista, siitä ei jäänyt paha maku suuhun, sillä vauvaa pystyi hoitamaan hyvin ja ruoankin pystyi sairaalassa syömään huoneessa puolmakuultaan. Suurimalla osalla tuo toipumisvaihe on tosi paljon helpompi kuin minulla ja silti se oli ihan inhimillisen tuntuista. Kipulääkettä saa sairaalasta.

Vaikka synnyttäisitkin alateitse. Itse sain hyvin kivunlievitystä synnyksen aikana ja itse synnytys oli lähes kivuton lääkkeiden ansiosta. MUTTA. Repesin todella pahasti ponnistusvaiheen aikana ja eka viikko synnytyksen jälkeen oli kyllä aivan kamala. Sairaalassa antoivat kyllä kipulääkkeitä, mutta ei niistä paljon apua ollut. :( Käveleminen ja istuminen olivat tuskallisia myös ekan viikon ajan. Vessassa käymisistä en halua edes puhua, niin kauheaa se oli. Nyt kun synnytyksestä on 1,5 kk yksi ommel vaivaa edelleenkin.



Mutta: ei sinulle välttämättä käy noin, vaan voi olla ettet saa yhtään repeämää. Olen kuitenkin samaa mieltä Iluvatar-76:n kanssa siitä, että noita synnytyksen jälkeisiä tuskia vähätellään eikä niistä puhuta riittävästi. Jostain syystä sanotaan aina niin, että sektion jälkeen voi olla kipeä, mutta itse näin sairaalassa muutaman sektiolla synnyttäneen äidin ja he olivat paljon paremmassa kunnossa kuin meikäläinen. :(

Eli mielestäni kannattaa perehtyä kaikenlaisiin lääkkeettömiin kivunlievitysmenetelmiin ja sitä kautta asettua synnytystaajuudelle. Tarkoitan että jos vain menet synnyttämään ajatellen, että kaikki mahdolliset lääkkeet vain, niin synnytys saattaakin hiukan mutkistua. Lääkkeet ovat hyviä jos oma sietokyky loppuu, mutta toisinkin päin synnytys voi yllättää! Puudutukset ja niihin liittyvät toimenpiteet voivat hidastaa synnytystä, eli eivät ole koskaan vaarattomia. Esim. Erja Halmesmäki totesi hiljattain että imukuppisynnytykset ovat lisääntyneet kovasti kun epiduraalin käyttökin on lisääntynyt. Lisäksi alapään vaurioita voit ehkäistä esim. öljyämällä ja venyttämällä ennen synnytystä, myös ponnistusasennolla on merkitystä. Pysty asento avautumisvaiheessa auttaa vauvaa laskeutumaan ja kiertymään oikeaan tarjontaan jne. Aktiivisuus kannattaa, vaikka eihän se ihmeitä tee, mutta itsensä vuoksi kannattaa ottaa selvää ja kokeilla. Mielenkiintoisia artikkeleita löysin www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/



Itselläni on ollut 2 helppoa synnytystä. Helppoa siinä mielessä, että mitään toimenpiteitä ei ole tarvinnut tehdä. Ekassa tuli pieni nirhauma ja peräpukama, suihkuttelin sitten vessakäynnillä, vähän kirveli vaikka ei tarvinnut tikata. Peräpukama taisi vaivata enemmänkin, mutta siihen auttoi se voide. Esikoisen ponnistin jakkaralla. Seksiä kokeiltiin varovasti ennen jälkitarkastusta ja oli ihan ok, mutta limakalvot olivat pitkään tosi kuivat kun hormonit on niin lamassa synnytyksen jälkeen, liukkaria kehiin! Itse ostin muistaakseni Microlax-nimisiä miniperäruiskeita, auttaa isolla hädällä jos tuntuu ettei ota sujuakseen. Mulla on ollut ongelmaa sen vuoksi, etten ole muistanut juoda tarpeeksi synnytyksen jälkeen. Vettä kuluu imetyksen ja hikoilunkin vuoksi hurjasti.



Toisessa synnytyksessä ei tullut yhtään mitään, olisin heti voinut lähteä vaikka polkupyörälenkille. Kakkonen syntyi niin että seisoin ja nojasin sänkyyn. Seksikin sujui heti, tosin pari viikkoa synnytyksestä taisi vasta tulla ekan kerran mieleen, ja itse asiassa se on parempaa kuin ennen tätä toista synnytystä:-).



Imetys sattui ainakin minulla aluksi pitkään, toisen kanssa sujui melkein heti, ekan kanssa tuskailin parisen kuukautta kipeiden nännien ja rintojen ja rintatulehduksen kanssa.



Mielestäni on hyvä puhua synnytyksen jälkeisestä ajasta, silloin kun on muutenkin herkkänä hormonejen ja elämänmuutoksen takia. Vauvat ovat ihania, mutta kyllä minä ekat päivät sairaalassa pillitin, ihan " ilman syytä" , ne on ne hormonit! Olo ei ole välttämättä kovin hehkeä kun hiki haisee, maito valuu tai takkuaa, rinnat ovat kipeänä jne., mutta se vain kuuluu asiaan. Ajan myötä elämä ja kroppa palaa taas raiteilleen, sitä ennen voi ihmetellä vauvaa ja ottaa rennosti. Nykyaikana on vaan niin paljon ulkonäkö- yms. paineita. Heti pitäisi kaikki sujua ja olla jaksava ja laitettu, kodin viimeisen päälle, olla haluttava ja haluta seksiä...HUH huh sanon minä!

Henkilökohtaisesti olen kai päässyt helpolla tai sitten kestän kipua hyvin. Synnyttänyt olen kaksi kertaa ilman kivunlievitystä, kipu on aivan järkyttävä, mutta asennoiduin niin, että se kuuluu asiaa. Äidin henkinen voimavara on puolet synnytystä. Täällä Britanniassa uskotaan, että pelko pahentaa kipuja ja vaikeuttaa synnytystä. Synnytyksen jälkeen oli esikoisen kohdalla ihana euforinen olo ja vaikka repesin, niin kävelin salista pois ja mitään negatiivista ei ole sanottavana kokemuksesta. Toisen kanssa pallea kiukutteli, kohtu ei supistunut ja vuosin paljon eli lääkkeillä laitettiin todella kivuliaat jälkisupparit käyntiin, mutta silti hyvä ja positiivinen kokemus.

Rohkeasti vaan ja aimo annos postiivista mieltä mukaan.

Onnea ja voimia raskauteen sekä synntykseen:)

Ekoina päivinä oli pientä eli lähes olematonta jomotusta alapäässä, ekoina päivinä en myöskään olisi hypännyt pyörän selkään mutta pystyin istumaan yms neljän tikkini/1. asteen repeämän kanssa. Kirvelyä oli pissareissuilla parin viikon ajan.



Halusin mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen sen vuoksi, ettei synnytyksen kulku häiriinny, hidastu ja paikat repeä esim. epiduraalin takia, niinpä napsasinkin pelkkää ilokaasua hetken aikaa.

Mulla pahinta taisi (ekan) synnytyksen jälkeen olla se shokki, kun tajusin miten paljon se pieni vauva oli musta riippuvainen. Ja se, että niistä kaikista vaivoista huolimatta olin se ainoa jonka silti täytyi siellä sairaalahuoneen pimeydessä se nyytti hoitaa. (Aikamoinen tajunnanräjäytys kun sihen saakka oli ollut vapaa kuin taivaan lintu tekemään mitä vaan itsekästä, kuten harrastamaan nukkumista).



Mutta sitä mieltä olen, että ei kannata ajatella että synnytys on joku musta seinä minkä taakse ei näe. Ennemmin niin, että oli synnytys millainen tahansa, se on (ajallisesti) vain pienenpieni murto-osa elämästä, jonka takana se oikea homma vasta alkaa.



Noin konkreettisesti noissa viesteissä on kuvailtu kyllä hyvin tikkien tuntua, repeämisiä, kakkimisongelmia. Lisäisin mahdollisesta runsaasta vuodosta synnytyksestä johtuvan alhaisen hemoglobiinin (järjetön pyörrytys/hengästys), ja vielä pukamat (jotka kasvoi vielä isommiksi ja kipeämmiksi mitä raskausaikana (jos ei niitä silloin ole ei välttämättä synnytyksessäkään tule) ja rintojen jomotus kun maito viimein paukahtaa niitä täyttämään. Nämäkin ovat vaan lyhykäisen aikaa vaivoina ja unohtuvat pian.



MUTTA: Lääke löytyy. Musta vauva on luonnon paras keino saada äiti unohtamaan nuo kaikki epämukavuudet. Itelläni on käynyt niin onnellisesti että olen rakastunut kertasilmäyksellä lapsiini, jolloin pelkkä se tunne tasoittaa pikku hankaluuksia. Jos se tunne ei herääkään ihan heti, menee ajatukset vaivojen sijasta kuitenkin siihen, että miten hoitaa kunnolla lastansa vaikkei sitä heti rakastaisikaan täysillä. Ja kolmanneksi, vauva lisäksi auttaa erinomaisesti noihin rintaongelmiin, jos toki niitä myös aiheuttaa.

Mulla on synnytysten jälkeen ollut aika jyrätty olo, mutta olen ihmetellyt sitä, miten nopeasti siitä toipuu. Lisäksi ajatukset ovat vauvassa, jolloin omaan vointiin ei sillä tavalla kiinnitä huomiota. Pahimmat episiotomia- ja repeytymäkivut mulla on ollut 4.-5. päivänä synnytyksestä, mutta jo pari päivää myöhemmin olo on tuntunut lähes normaalilta.



Kävely ei mulla varsinaisesti ole sattunut, on vain ollut aluksi jähmeää. Ei ole tarvinnut jäädä sänkyyn makaamaan. Esikoinen vietti ekat viikkonsa Lastenklinikalla, jonne piti päivittäin päästä. Ensin tunnelia pitkin Naistenklinikalta ja myöhemmin sitten julkisilla kotoa käsin. Hyvin sujui.



Mun mielestäni vasta synnyttänyt nainen saa myöntää olevansa väsynyt ja kipeä, jos siltä tuntuu. Vaikkei meillä enää äitejä makuuteta lapsivuoteessa, lepo on tärkeää. Suorittamisen voi hyvillä mielin jättää. Mutta lantionpohjan lihaksia kannattaa alkaa treenata heti!

kesti fyysinen toipuminen kuukauden synnytksestä ja siinä ei todellakaan nauttinut edes vauvan hoidosta, eppari tehtiin ja sen jälkeen oli todella vaikea kävellä ,saatika istua, suihkutella piti mutta kun kotiin pääsin olivatkin tikit leikanneet läpi ja katkenneet,joten haava revähti auki...siinä sitten lekurit sano että suihkuttelua vaan ja kun suihkutin tai pissasin meinasi taju lähteä ja itkin vaan, uudestaan ompelemaan lääkärit eivät lähde kun harvoin...eli kipu piti kestää...

silloin ajattelin etten ikinä tee toista lasta, kukaan ei ollut kertonut että noinkin voi käydä, kävelläkä ei pystynyt..4 viikkoa kesti kun pystyin kävellä ja istua toisella kankulla edes...

nyt synnytyksestä kohta 4kk ja kyllä varmaa joskus voi toisenki lapsen tehdä, niin se vaan unohtuu kipu ja tuska....sori kirjoitusvirheet...

molempien synnytysten jälkeen.



Ensimmäinen kesti 7,5 h, jolloin ehdittiin laittaa epiduraali, vaikka ilman sitäkin olisin ihan mainiosti selvinnyt ilokaasua pössytellen.



Toinen kesti vain 2 h, jolloin oli tosi jännä juttu ponnistaa kun ei ollut epiduraali vaimentamassa menoa. Varmaan jossain laskuvarjohypyn vapaapudotuksessa saattaa olla samat fiilikset. Ou yeah!



Ekassa tuli nirhaumaa, tokassa ei, mutta kummankin synnytyksen jälkeen pissatessa kirvelsi. Pissaaminen ja kakkaaminen pitää ottaa uudelleen " haltuun" synnytyksen jälkeen, siis tunnustella miltä tuntuu, vaikka paikat olivat ihan kunnossa varsinkin tokan synnytksen jälkeen.



Takapuolen lihakset olivat tosi puutuvaiset muutamia viikkoja molempien synnytysten jälkeen, ei kestänyt istua pitkään paikoillaan. Samoin vatsalihakset eivät oikein toimi kunnolla kun ovat olleet venytyksessä, joten selkälihakset joutuvat vähän kovemmalle ensimmäisen kuukauden aikana varsinkin pidemmillä kävelylenkeillä. Ekan synnytyksen jälkeen tuntui että suorastaan taittuu kaksinkerroin eteenpäin jos ei tee työtä koko ajan kun eivät lihakset tue ja " tukipallo" on poissa.



Ylimääräisen paine (mm. juokseminen, hyppiminen) tuntuu pahalta häpyluussa. Nyt synnytksestä on vajaa 2 kk ja voin jo juosta ihan ok, kun kokeilin.



Itse koen että on turhanpäiväistä lässytystä sanoa että vauvan takia unohtaa kaikki tuskat. Jos on ollut kipeä niin ei se siitä muuksi muutu. Tosin itse en ollut kovinkaan kipeä... Ja vauvahan on aivan ihana varsinkin silloin kun ei ole rasittava. :)

riippuu kyllä hirveesti ihmisestä.



itse olin seuraavana päivänä hyvässä kunnossa. pystyin kävelemään suht normaalisti(en revennyt) kävin pissalla normaalisti, nousin heti ylös seuraavana päivänä suihkuun yms. pystyin istumaan normaalisti. ja rakastelemaan n.5viikkoa synnytyksestä....mutta tämä vain minun kokoemukseni...ainut mikä oli rempallaan ni oli selkä..sitä särki ja kovaa

Laitan omat kokemukseni myös vaikka niistä onkin jo yli vuosi viimeisimmästä aikaa.



1. syntyi hätäsectiona, ja olin kyllä kipeä pari ekaa päivää kun haavaa kiristi ja puristi, mutta ei sen kummempaa vaivaa ollut.



2. syntyi normaalisti alateitse 4h30min, eppari tehtiin mutta kävelin salista osastolle ja kävin suhkuissa yms heti synnytyksen jälkeen, eli oli paljon helpompi kun tuo eka.



3. syntyi 1h36min ja ei tässäkään mitään hämminkiä ollut sen jälkeen, pari tikkiä sain mutta eivät vaivanneet ollenkaan.



Jokaisella kuitenkin on omat vaivansa synnytyksien jälkeen, synnytystä ei kannata sen takia pelätä että kuinka siitä rupeaa toipumaan, toisella se kestää aikansa ja toinen selviää nopeammin.

kiva kuulla erilaisista kokemuksista.



kyllä se olo alkaa tästä helpottamaan, kun asioista on uskaltanut ottaa selvää. eli tässä tapauksessa ei ainakaan tieto lisää tuskaa..

ja olen myös samaa mieltä siitä, että enemmän pitäisi puhua myös siitä synnytyksen jälkeisestä. ettei tule sitten ikäviä yllätyksiä, kun vähä edes tietää mihin kannattaa varautua.

niin ja osaanpa nyt ainakin ostaa kotiin tuollaisen uimarenkaan :)



17+5

kuolemaakin kauheammat kivut noin viikon päivät. kuseminen kirvelee niin että taju meinaa lähtee. käveleminen on yhtä tuskaa. yritäppä viellä istua....kaikki sattuu yli paljon, mutta siitä selviää nipin napin hengissä.



turhaan sitä kaunistellaan. SE ON KAUHEETA, KIVULIASTA TUSKAISTA.. TOISTA KERTAA EN SAMAAN LEIKKIIN LÄHDE.(ehkä)

minun kohdalleni osui aika nopea synnytys ensisynnyttäjäksi, 5h kokonaiskestoltaan. pari pientä nirhaumaa tuli seka I ja II asteen repeämiä. olikohan 4 tikkiä yhteensä, ,onneksi vähän! mutta niiden tulemista en huomannut, ennenko kätilö sanoi niin käyneen. kivut kyllä loppuivat siihen paikkaan kun syntyi, mutta tärisin (ilmeisesti shokki pienestä verenvuodosta) ja palelin. palelin ja tärisin edelleen vauva paidan sisällä kun ommeltiin, sain yli max määrän puudutteita ja ilokaasua ja se ompelu sattui. pyörryin suihkussa ja sänkyä vaihtaessa lukuisia kertoja, ei puhettakaan että olisin kävellyt itse osastolle. istuminen oli hankala alkuun, mutta helpotti aika nopeasti. ilman suihkua pissiminenkin sujui nopeampaa kuin luulin. kannattaa syödä lakuja, kuituja, luumua jos pelkää käydä vessassa, pari viikkoa synnytyksen jälkeen sain peräpukaman kun kotona se leivän syöminen unohtui aika täysin. tämä muistiin itselle ensi kerraksi.. häntäluu oli kipeä kuutisen viikko, eka kuukauden söin särkylääkkeitä aina ennen ulos ähtöä kun piti istua autossa tai kävellä. 20min bussimatka keskustaan oli kauhistus jos osui vanhanmallinen bussi kohdalle, missä rattaiden kanssa piti seisoa eikä ollut keskellä penkkiä. meillä ainakin on kotona pehmeä sohva ja nojatuolit, joten mitään rengasta en istumiseen tarvinnut. seitsemän viikon kohdalla ei tuntunut enää kipua, muutakun jälkitarkastuksessa kun asia tarkistettiin. tikit eivät missään vaiheessa tuntuneet, mutta se sulaminen sai ne kirvelemään hetkeksi, että piti suihkutella taas kun vessassa kävi. toki se mahan poistuminen muutti tasapainoa hiukan taas ja sen kanssa oli tekemistä, mutta meille ratkaisu oli kantoliina. sen kun sitoi, niin pysyi ryhtikin hyvänä ihan huomaamattaan.

Mä olen kanssa sitä mieltä että alatiesynnytyksen mukanaan tuomia vaivoja vähätellään tosi paljon. Mulla kesti melkein vuoden toipua ekasta synnytyksestä ( häntäluu murtui ), en päässyt edes sängystä ylös moneen viikkoon. Ja muuta , pienempääkin kipua oli viikkokaupalla. Repeämä, jälkisupistukset, maidonnousu ( aivan kamalaa... ) ( ja lisäksi imetykseen liittyen rikkinäiset rinnanpäät, rintatulehdus jne ...) mutta mikään ei ollut niin pahaa etten olisi ryhtynyt samaan uudelleen ; ). Kaikki on todella yksillöllistä ja voi olla että esim. repeämiä ei tule ollenkaan, epparia ei välttämättä leikata, häntäluu säilyy ehjänä jne. Onnea odotukseen ja synnytykseen !

Moni onkin jo todennut että kaikilla synnytys, kivut ja toipuminen on yksilöllistä!

Jokainen kokee kivut eritavalla, toisilla on korkeampi kipukynnys kun toisilla..

Kannattaa avoimesti puhua sairaalassa kivuista pyytää lääkettä jos johonkin paikkaan sattuu! Omat kokemukseni sairaalan henkilökunnasta on pelkästään hyviä ja viikko sitten sivusta seuranneena ensimmäisen lapsen saaneelle pariskunnalle opetettiin ja neuvottiin kaikki kädestä pitäen ja äidin oloa helpotettiin mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon ja pidettiin hyvää huolta!

Hoitajat ovat laitoksella juuri teitä, sinua ja vauvaasi varten ja auttavat kyllä!!! Onnea tulevaan!!