Miksi laihuus on niin tärkeää suurelle ikäluokalle?
Meillä isäni jatkuvasti huomauttelee normaalipainoisen tyttäreni painosta, lapsena kuulin molemmilta että voisin laihduttaa (olin normaalipainoinen). Äiti surkutteli jatkuvasti omaa painoaan ja laihdutti jatkuvasti. Jokaista suupalaa kytättiin ja tehtiin aina järkyttävän suuri numero siitä, että hyi että minua oikein ällöttää tuo kakku/leivos/suklaa, en voi sietää makeaa.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat siis syntyivät sodan jälkeen. Silloin oli pulaa kaikesta. Monesta perheestä puuttui myös isä, tai isä oli, mutta järki tai terveys oli jäänyt rintamalle. Silti he rakensivat kovien rauhanehtojen alla meille Suomen
Saisitte hävetä te typerät laiskat katkerat ihmiset, jotka viitsitte kadehtia näitä ihmisiä. No kohta kadehtimisen voi lopettaa, kun he kuolevat.
Kysyn vaan, että mitä te saatte aikaan vai saatteko mitään muuta kuin ruikutusta? Mitä tulee lihavuuteen, niin suomalaiset ovat pian samannäköisiä lylleröitä kuin amerikkalaiset, joten ruokaa täältä ei ainakaan puutu.
Miksi se paha olo niistä sotatraumoista pitää EDELLEEN purkaa omiin lapsiin ja monta sukupolvea heidän jälkeen? Suomen olette osanneet rakentaa mutta miksi ihmissuhteiden pilaamisen hinnalla? Tätä minä en ymmärrä että nuo suuret ikäluokat eivät henkisesti ole kehittyneet juuri ollenkaan kymmenien vuosien aikana. Raha on aina ollut tärkeintä ja näyttämisen halu. Omakin äitini aina vinkuu kun joutui tekemään töitä niin paljon. Olisi huomattavasti vähemmällä päässyt kun ei olisi ollut pakko kilpavarustella. Kyllä minäkin töitä tekisin reippaasti jollei terveys olisi mennyt ja suurin osa terveistäkin tekisi paljon töitä jos annettaisiin. Eikä hän ymmärrä millään sitä että nyt pitää käydä nelipäiväiset rekrykarkelot myyjän työhön, kun ennen riitti että käveli kauppaan kysymään töitä.
60-luvulla 20-30-vuotiaat naiset söivät järjestelmällisesti amfetamiinijohdannaisia laihdutuslääkkeitä. Että se niistä tervehenkisistä uudisrakentajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppineet tai heille on opetettu sellainen kauneusihanne. Eikö ole vielä kummallisempaa nykyiset peppuimplantit ja jättikokoiset huulet?
Mutta miksi lapsen tai lapsenlapsen ulkonäkö on niin tärkeä asia että siitä pitää huomautella. Häpeävätkö kenties jälkikasvuasn jos nämä eivät ole hoikkia?
Peppuimplantien ottajat harvoin huomauttelevat lastensa pakaroista, olettaisin,
No kyllä minäkin huomauttelisin jos lapseni olisi läski,Siis sun mielestä nuoren ihmisen ylipaino ei ole vakava asia?Kesällä uimarannalla näkee paljon lihavia lapsia ja todellakin kauhistuttaa. tuo näky.
Olen huomannut monissa tuon ikäluokan ihmisissä samaa. Ei kaikissa tietenkään. Olen myös huomannut että mitä iäkkäämmäksi ihminen tulee hänen ruokahalunsa saattaa kadota eikä hän syö välttämättä juuri mitään. Silloihan alkaa paino pudota ja kohta ollaan luisevia ja laihoja. Ja mikä parasta rahaa säästyy ja voi tuntea itsensä joka päivä rikkaammaksi. Monilla voi olla juuri tuo rahan säästäminen ja nuukuus todella iso syy syömättömyyteen. Aivot ja järjenjuoksu siitä syömättömyydestä kärsivät kun ei saa riittävästi ravintoaineita.
Vierailija kirjoitti:
60-luvulla 20-30-vuotiaat naiset söivät järjestelmällisesti amfetamiinijohdannaisia laihdutuslääkkeitä. Että se niistä tervehenkisistä uudisrakentajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut, naiset söivät 60-70-luvulla kaikenmaailman laihdutuspillereitäkin pysyäkseen hoikkana ja hoikkuus miellettiin älykkyyteen ja terveyteen. N60
Vaatteetkin oli sellaisia, ettei niihin mahtunut kuin laiha. Eräs tyttö puki housut jalkaan niin, että meni selälleen makaamaan ja isä veti vetoketjun kiinni.
Piti olla poikamainen unisexluuranko.
Siis 70-luvullahan kaikki puki (kosteat) farkut tuolla lailla päälle. Eikä kyse ollut laihuudesta, vaan siitä, että housujen piti olla tiukat.
Ne oli myös kaavoitettu tiukoiksi. Ne kiristivät.
Ehkä muodinluojat olivat nykyistä enemmän gay-väkeä. He halusivat nostaa laihan pojan ihanteeksi. Onhan luurankomalleja ollut muinakin aikoina.
Lihavien mielestä normaalipainoinen on 'laiha" mikä taasen vääristää koko asiaa todella paljon. Täälläkin jäätävät läskit koittavat puolustella olemassa oloaan kuka milläkin verukkeella ja vieläpä epätoivoisesti terveiden ihmisten kustannuksella. Läski nainen on ruma eikä kaunistu yhtään sillä että mollaa meitä normaalipainoisia kauniita terveitä naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat siis syntyivät sodan jälkeen. Silloin oli pulaa kaikesta. Monesta perheestä puuttui myös isä, tai isä oli, mutta järki tai terveys oli jäänyt rintamalle. Silti he rakensivat kovien rauhanehtojen alla meille Suomen
Saisitte hävetä te typerät laiskat katkerat ihmiset, jotka viitsitte kadehtia näitä ihmisiä. No kohta kadehtimisen voi lopettaa, kun he kuolevat.
Kysyn vaan, että mitä te saatte aikaan vai saatteko mitään muuta kuin ruikutusta? Mitä tulee lihavuuteen, niin suomalaiset ovat pian samannäköisiä lylleröitä kuin amerikkalaiset, joten ruokaa täältä ei ainakaan puutu.
Miksi se paha olo niistä sotatraumoista pitää EDELLEEN purkaa omiin lapsiin ja monta sukupolvea heidän jälkeen? Suomen olette osanneet rakentaa mutta miksi ihmissuhteiden pilaamisen hinnalla? Tätä minä en ymmärrä että nuo suuret ikäluokat eivät henkisesti o
Se että sinulla on ollut huono äiti ei tarkoita että muut ovat sellaisia.Miksi sinua huolettaa työssäkäyvien asiat kun itse et ole työkykyinen?
Vierailija kirjoitti:
Lihavien mielestä normaalipainoinen on 'laiha" mikä taasen vääristää koko asiaa todella paljon. Täälläkin jäätävät läskit koittavat puolustella olemassa oloaan kuka milläkin verukkeella ja vieläpä epätoivoisesti terveiden ihmisten kustannuksella. Läski nainen on ruma eikä kaunistu yhtään sillä että mollaa meitä normaalipainoisia kauniita terveitä naisia.
Täällä pilkataan ja solvataan ylipainoisia, sen olen huomannut. Vanne kiristää päätä ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha tätini joka kerran tavatessamme kävi läpi perheenjäsentemme painot. Ja kaikkien muiden painot "se ja se lihonut" kuin suurenkin uutisen.
Sinulla ja AP:llä on vaan oudot suvut.
Ja AP on luultavasti joku jolla on pakkomielle suuriin ikäluokkiin.
Koko ajan joku aloitus suurista ikäluokista.
Tuskin niitä vanhoja lähemmäs 80v mummoja kauheasti jaksaa teidän painot kiinnostaa.
AP on saanut huonot vanhemmat ja siksi purkaa kiukkunsa kaikkiin vanhempiin ihmiseíin.Jatkuvaa valitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha tätini joka kerran tavatessamme kävi läpi perheenjäsentemme painot. Ja kaikkien muiden painot "se ja se lihonut" kuin suurenkin uutisen.
Sinulla ja AP:llä on vaan oudot suvut.
Ja AP on luultavasti joku jolla on pakkomielle suuriin ikäluokkiin.
Koko ajan joku aloitus suurista ikäluokista.
Tuskin niitä vanhoja lähemmäs 80v mummoja kauheasti jaksaa teidän painot kiinnostaa.
Näyttää kiinnostavan huomattavasti enemmän kuin mikään muu ihmisten elämässä. Kuitenkin peiliin katsovat silmät kiinni kun eivät niitä omia ongelmiaan näe.
Onko sinun lihavuudesta huomautettu? Siksikö olet niin katkera?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavien mielestä normaalipainoinen on 'laiha" mikä taasen vääristää koko asiaa todella paljon. Täälläkin jäätävät läskit koittavat puolustella olemassa oloaan kuka milläkin verukkeella ja vieläpä epätoivoisesti terveiden ihmisten kustannuksella. Läski nainen on ruma eikä kaunistu yhtään sillä että mollaa meitä normaalipainoisia kauniita terveitä naisia.
Täällä pilkataan ja solvataan ylipainoisia, sen olen huomannut. Vanne kiristää päätä ilmeisesti.
Kun "joutuvat" itse kyttäämään painoaan, kokevat että muidenkin täytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ovat typerä kansakoulun käynyt ikäluokka. Herne pyörii päässä etsien seuralaista ja ainoa mielenkiinnon aihe on oma narsistinen peilikuva sekä muiden arvostelu ja haukkuminen.
Hyvin sanottu. Olen huomannut että ulkonäkökeisyys korreloi todella paljon heikkojen älynlahjojen sekä vähäisen sivistyksen kanssa.
Juuri kuten nykyinen nuoriso.Irtotukka,geelikynnet,implantit,irtoripset ym.Näin se menee.
Kun "joutuvat" itse kyttäämään painoaan, kokevat että muidenkin täytyy.
Täähän se ois. Ihan kuin jotkut uskovaiset moralisoivat joka asiaa. Itsekkyyttä ja kapeakatseisuutta, jopa narsismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavien mielestä normaalipainoinen on 'laiha" mikä taasen vääristää koko asiaa todella paljon. Täälläkin jäätävät läskit koittavat puolustella olemassa oloaan kuka milläkin verukkeella ja vieläpä epätoivoisesti terveiden ihmisten kustannuksella. Läski nainen on ruma eikä kaunistu yhtään sillä että mollaa meitä normaalipainoisia kauniita terveitä naisia.
Täällä pilkataan ja solvataan ylipainoisia, sen olen huomannut. Vanne kiristää päätä ilmeisesti.
Rakas mieskaverni on lihava, mutta hänen painollaan ole mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ovat typerä kansakoulun käynyt ikäluokka. Herne pyörii päässä etsien seuralaista ja ainoa mielenkiinnon aihe on oma narsistinen peilikuva sekä muiden arvostelu ja haukkuminen.
Hyvin sanottu. Olen huomannut että ulkonäkökeisyys korreloi todella paljon heikkojen älynlahjojen sekä vähäisen sivistyksen kanssa.
Muistapa vaan, että omena ei putoa kauas puusta.
Niin,eikö sen äiti ole näitä suuria ikäluokkia?Unohtuu että geenit periytyy.
Kyllähän nykyään tosi monilla on pahasti hämärtnyt normaalipainon ja "laihuuden" ero, miehillä ja naisilla. Karmeeta kun katsoo jotai 80/90-luvun kuvia kaupungilta ja nykyaikaa...miestissit vaan pomppii jo parikymppisillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä totta. Seitsemänkymppiselle äidilleni on todella tärkeätä että näin nelikymppisenä mahdun edelleen XS-koon vaatteisiin. On ylpeä siitä. Ja sitten kun heidän ystävänsä (mies) tulee käymään samaan aikaan kun olen vanhempien luona vierailulla niin kyselee minulta kahvipöydässä paljonko painan.
Ihan helvetin sairasta! Minun äitini on myös tuollainen, eikä ollenkaan ymmärrä olevansa epäkorrekti laukoessaan totuuksia muiden ihmisten painosta julkisesti! Ja muuten ollaan niin niin hienoa rouvaa. Kuvottava lehmä!
Sinun äiti on onnistunut kasvattamaan oikein superihanan ihmisen!Onnea hänelle!
Näiden buumereiden mielessä ihmisen arvo riippuu hänen painostaan.
Sain henkisesti terveitä, tasapainoisia lapsia, jotka katsovat tulevaisuuteen. En pistänyt älyttömyyksiä kiertoon.
Lapsilla oli siisti koti, hyvää ruokaa, vapaus valita mielenkiinnon kohteet ja vanhempien tuki takanaan. Heitä ei ole tarvinnut viedä psykiatrin hoitoon päivähoidon sijasta.