Miksi laihuus on niin tärkeää suurelle ikäluokalle?
Meillä isäni jatkuvasti huomauttelee normaalipainoisen tyttäreni painosta, lapsena kuulin molemmilta että voisin laihduttaa (olin normaalipainoinen). Äiti surkutteli jatkuvasti omaa painoaan ja laihdutti jatkuvasti. Jokaista suupalaa kytättiin ja tehtiin aina järkyttävän suuri numero siitä, että hyi että minua oikein ällöttää tuo kakku/leivos/suklaa, en voi sietää makeaa.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heille se Barbie-ulkonäkö todella on ihanne. En tiedä miksi.
Ei päässyt muuten naimisiin. Mies saattoi kyllästyä lihavaan vaimoon =tehoton, päällepäsmäri, muiden silmissä hävettävä.
Hei alapeukuttajat, kysykääpä vanhoilta ihmisiltä muistavatko he tämän. Veikkaan, että kyllä.
Avioitumisen optimaalisen aikaikkunan katsottiin olevan lyhyt, nuoruuteen sijoittuva. Silloin sai ja piti olla edukseen. Monesti ajateltiin, mitä muutkin meistä ajattelevat ja ihmiset sanovat. Miehille on tärkeää että kaverit ovat samaa mieltä ja hyväksyvät, yhä edelleen.
Minunkin isä alkoi vanhoilla päivillään kommentoimaan lihomistani (olin normaalipainoinen, jos sillä edes on väliä).
Nuorena olin kevyempi, sekään ei tosin ollut ok, koska olisi pitänyt olla enemmän painoa.
Nykyisin isäni on kuollut ja kommentointi on päättynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että läskille naiselle löytyy aina ottajia. Ruma ja lyhyt mies taas ei kelpaa naisille kovinkaan helposti, vaikka olisi laiha ja lihaksikas. Rahaa jos on, ulkonäöllä ei ole väliä ja jos olet pitkä, saatat jollekkin kelvata, vaikka olisi vähän löysää + läski hukkuu ehkä helpommin kroppaan, varsinkin jos kaikki ei mene leuan alle ja vatsaan. Hoikka ihminen on aina paremman näköinen, joten parisuhde/seksi mahdollisuudet halutun näköisten kumppanien kanssa paranevat. Ihmiset on läskejä, koska ei ole tarpeeksi motivaatiota laihduttamaan ja sitten copetaan, että on ok olla läski ja että 20kg läskiä on normaalipaino koska bmi ei ole ihan lievässä ylipainossa, vaikka peili sanoo ihan muuta.. Jos oot lievän alipainon puolella niin vaikka näyttäisit terveeltä ja hyvinvoivalta, ovat ihmiset kauhuissaan. Jos olet ylipainoinen on se normi juttu, joka kaikille käy kun ikää tulee, koska geenit ja stressihormooni. Mutta jos olet laiha ja pidät itsest
Ihme horinaa. Lihavat naiset eivät katoaisi mihinkään, vaikkei heille olisikaan "ottajia". Naiset ovat ihan itsenäisesti olemassa olevia ihmisiä, ei heidän olemassaolonsa riipu siitä, haluaako joku mies heitä vai ei.
Muutenhan incelit olisivat jo kadonneet siihen, ettei kukaan nainen halua heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vanha tätini joka kerran tavatessamme kävi läpi perheenjäsentemme painot. Ja kaikkien muiden painot "se ja se lihonut" kuin suurenkin uutisen.
Sinulla ja AP:llä on vaan oudot suvut.
Ja AP on luultavasti joku jolla on pakkomielle suuriin ikäluokkiin.
Koko ajan joku aloitus suurista ikäluokista.
Tuskin niitä vanhoja lähemmäs 80v mummoja kauheasti jaksaa teidän painot kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ulkolainen tuttuni ihmetteli suomessa naisten hillitöntä XXXXL kokoa.
Sanoikin että onko naisten kuulantyöntö ykköslaji suomessa, kun niin moni naisista näyttää olevan kuin riski ddr/cccp kuulantyöntäjä...
Kyllä, suomi ON jättijytkyjen maa. Bonuskansaa, laardibonanzoja.
Höpö höpö. Provoaja.
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut, naiset söivät 60-70-luvulla kaikenmaailman laihdutuspillereitäkin pysyäkseen hoikkana ja hoikkuus miellettiin älykkyyteen ja terveyteen. N60
Vaatteetkin oli sellaisia, ettei niihin mahtunut kuin laiha. Eräs tyttö puki housut jalkaan niin, että meni selälleen makaamaan ja isä veti vetoketjun kiinni.
Piti olla poikamainen unisexluuranko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että läskille naiselle löytyy aina ottajia. Ruma ja lyhyt mies taas ei kelpaa naisille kovinkaan helposti, vaikka olisi laiha ja lihaksikas. Rahaa jos on, ulkonäöllä ei ole väliä ja jos olet pitkä, saatat jollekkin kelvata, vaikka olisi vähän löysää + läski hukkuu ehkä helpommin kroppaan, varsinkin jos kaikki ei mene leuan alle ja vatsaan. Hoikka ihminen on aina paremman näköinen, joten parisuhde/seksi mahdollisuudet halutun näköisten kumppanien kanssa paranevat. Ihmiset on läskejä, koska ei ole tarpeeksi motivaatiota laihduttamaan ja sitten copetaan, että on ok olla läski ja että 20kg läskiä on normaalipaino koska bmi ei ole ihan lievässä ylipainossa, vaikka peili sanoo ihan muuta.. Jos oot lievän alipainon puolella niin vaikka näyttäisit terveeltä ja hyvinvoivalta, ovat ihmiset kauhuissaan. Jos olet ylipainoinen on se normi juttu, joka kaikille käy kun ikää tulee, koska geenit ja st
Kyllä ne jotka haluaisi seksiä saisivat motivaatiota laihduttaa, joten lihavien määrä vähentyisi. Ei ollut pointtina, lähinnä syitä miksi ihmisillä ei ole motivaatiota, olla lihomatta. Saat toki olla lihava, en mä sitä sanonut missään vaiheessa. Ja aina on ollut miehiä jotka saavat vain maksullisia, ei kaikki aina lisäännykkään. Miten tuo nyt liittyy mihinkään? Miksi incellit olisi kadonnut? tossa ei oo mitään logiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että läskille naiselle löytyy aina ottajia. Ruma ja lyhyt mies taas ei kelpaa naisille kovinkaan helposti, vaikka olisi laiha ja lihaksikas. Rahaa jos on, ulkonäöllä ei ole väliä ja jos olet pitkä, saatat jollekkin kelvata, vaikka olisi vähän löysää + läski hukkuu ehkä helpommin kroppaan, varsinkin jos kaikki ei mene leuan alle ja vatsaan. Hoikka ihminen on aina paremman näköinen, joten parisuhde/seksi mahdollisuudet halutun näköisten kumppanien kanssa paranevat. Ihmiset on läskejä, koska ei ole tarpeeksi motivaatiota laihduttamaan ja sitten copetaan, että on ok olla läski ja että 20kg läskiä on normaalipaino koska bmi ei ole ihan lievässä ylipainossa, vaikka peili sanoo ihan muuta.. Jos oot lievän alipainon puolella niin vaikka näyttäisit terveeltä ja hyvinvoivalta, ovat ihmiset kauhuissaan. Jos olet ylipainoinen on se normi juttu, jok
Kyllä ne jotka haluaisi seksiä saisivat motivaatiota laihduttaa, joten lihavien määrä vähentyisi. Ei ollut pointtina, lähinnä syitä miksi ihmisillä ei ole motivaatiota, olla lihomatta. Saat toki olla lihava, en mä sitä sanonut missään vaiheessa. Ja aina on ollut miehiä jotka saavat vain maksullisia, ei kaikki aina lisäännykkään. Miten tuo nyt liittyy mihinkään? Miksi incellit olisi kadonnut? tossa ei oo mitään logiikkaa.
On olemassa paljon lihavia, jotka eivät saa seksiä eivätkä silti laihduta. On myös paljon ihmisiä, jotka eivät saa seksiä muista syistä, jotka olisi paljon helpompi muuttaa kuin ylipaino (esim. huonon hygienian tai rähjäisen pukeutumisen takia) eivätkä he silti muuta tapojaan. Tuo kuvitelma, että ihmiset muuttavat itseään sen mukaan, millä saa seksiä, on aika harhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha tätini joka kerran tavatessamme kävi läpi perheenjäsentemme painot. Ja kaikkien muiden painot "se ja se lihonut" kuin suurenkin uutisen.
Sinulla ja AP:llä on vaan oudot suvut.
Ja AP on luultavasti joku jolla on pakkomielle suuriin ikäluokkiin.
Koko ajan joku aloitus suurista ikäluokista.
Tuskin niitä vanhoja lähemmäs 80v mummoja kauheasti jaksaa teidän painot kiinnostaa.
Näyttää kiinnostavan huomattavasti enemmän kuin mikään muu ihmisten elämässä. Kuitenkin peiliin katsovat silmät kiinni kun eivät niitä omia ongelmiaan näe.
Vierailija kirjoitti:
Ap viestissä mentiin jo mönkään... Nykyisin ne naiset ketkä väittää olevansa normaalipainoisia ovat lihavia. Jostain syystä nykynaiset ovat tehneet ylipainosta normaalin. On hyvä huomauttaa ylipainoista ihmistä asiasta koska ylipaino ei ole terveellistä eikä se ole hyvännäköistä.
Niin ja omat mittani ovat 182cm ja painoa 75kg.
M30
-"on hyvä huomauttaa ylipainoista ihmistä asiasta (ylipainosta)..."Just joo, eihän ne tyhmät tietenkään tajua, että ovat ylipainoisia. Varmasti laihduttavat heti kun huomautat asiasta ja vielä kiittävät.
Vierailija kirjoitti:
Minunkin isä alkoi vanhoilla päivillään kommentoimaan lihomistani (olin normaalipainoinen, jos sillä edes on väliä).
Nuorena olin kevyempi, sekään ei tosin ollut ok, koska olisi pitänyt olla enemmän painoa.
Nykyisin isäni on kuollut ja kommentointi on päättynyt.
Loistava tilanne.
Suuret ikäluokat siis syntyivät sodan jälkeen. Silloin oli pulaa kaikesta. Monesta perheestä puuttui myös isä, tai isä oli, mutta järki tai terveys oli jäänyt rintamalle. Silti he rakensivat kovien rauhanehtojen alla meille Suomen
Saisitte hävetä te typerät laiskat katkerat ihmiset, jotka viitsitte kadehtia näitä ihmisiä. No kohta kadehtimisen voi lopettaa, kun he kuolevat.
Kysyn vaan, että mitä te saatte aikaan vai saatteko mitään muuta kuin ruikutusta? Mitä tulee lihavuuteen, niin suomalaiset ovat pian samannäköisiä lylleröitä kuin amerikkalaiset, joten ruokaa täältä ei ainakaan puutu.
Koska hoikat ovat älykkäämpiä, terveempiä, sivistyneempiä ja heillä on vahva itsekuri. Tämän tietää vanha kansa, mutta nykynuorille se ei mahdu järkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heille se Barbie-ulkonäkö todella on ihanne. En tiedä miksi.
Onpa teille sattunut omituisia vanhempia!
Minut syötettiin pikkulapsena ylipainoiseksi, kun en osannut itse annostella ruokaani. Näitä tyhmyyksiä sai sitten kuullaa vielä vuosia myöhemmin, kun syynättiin valokuvia ja naureskeltiin niille.
Pistä läski pimatsu laihdutuskuurille niin ei tarvitse huomautella! T: Isä
Vierailija kirjoitti:
Koska hoikat ovat älykkäämpiä, terveempiä, sivistyneempiä ja heillä on vahva itsekuri. Tämän tietää vanha kansa, mutta nykynuorille se ei mahdu järkeen.
Ilkeämpiä, epäempaattisempia, kusipäisempiä...
Tuo häpeä jos oma lapsi on lihava on kyllä aivan järkyttävä. Meillä suosikkilapsenlapsi lihoi niin hänestä tuli ilmaa ja pullukka pikkusisarus kun laihtui niin jo alkoi kelpaamaan isovanhemmille.
ihmisillä on heille vain välinearvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut, naiset söivät 60-70-luvulla kaikenmaailman laihdutuspillereitäkin pysyäkseen hoikkana ja hoikkuus miellettiin älykkyyteen ja terveyteen. N60
Vaatteetkin oli sellaisia, ettei niihin mahtunut kuin laiha. Eräs tyttö puki housut jalkaan niin, että meni selälleen makaamaan ja isä veti vetoketjun kiinni.
Piti olla poikamainen unisexluuranko.
Siis 70-luvullahan kaikki puki (kosteat) farkut tuolla lailla päälle. Eikä kyse ollut laihuudesta, vaan siitä, että housujen piti olla tiukat.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat siis syntyivät sodan jälkeen. Silloin oli pulaa kaikesta. Monesta perheestä puuttui myös isä, tai isä oli, mutta järki tai terveys oli jäänyt rintamalle. Silti he rakensivat kovien rauhanehtojen alla meille Suomen
Saisitte hävetä te typerät laiskat katkerat ihmiset, jotka viitsitte kadehtia näitä ihmisiä. No kohta kadehtimisen voi lopettaa, kun he kuolevat.
Kysyn vaan, että mitä te saatte aikaan vai saatteko mitään muuta kuin ruikutusta? Mitä tulee lihavuuteen, niin suomalaiset ovat pian samannäköisiä lylleröitä kuin amerikkalaiset, joten ruokaa täältä ei ainakaan puutu.
Haista vttu. Mun äitini ikäluokka kiskoi laihdutuslääkkeitä. Siinä oli niiden ahkeruus ja eteenpäin katsominen. Omaa peilikuvaa tiirattiin narsistisena, ja samanlaisia perseenhajuisia typeryksiä olivat aikakauden miehetkin - pää humisi typeryyttä ja tyhjyyttä. Ihan joutavat potkaisemaan tyhjää jo.
Ja nykyisin syödään sokeritautisten lääkkeet kun ei ole itsekuria.