Suurten ikäluokkien lapset, millaisia vanhempanne olivat teitä kohtaan kun olitte pieniä?

Terapeuttisi on typerä yleistäessään tuolla tavalla. Suht normaali lapsuus sen ajan iloinen, suruineen ja ongelmineen oli ja ihan normaaliksi luokittelisin itseni.

Sellaista se oli. Perunaa ja kastiketta. Ajettiin pennut  pihalle leikkimään viikonloppuisin että päästiin sänkyhommiin.

Ei näytetty tunteita tai opetettu selviämään tunteiden kanssa. Jätettiin vaan huomiotta ja yksin.

No ainakin aika keskenämme saimme olla, ei vanhemmat osallistuneet lasten juttuihin niin kuin nykyään. 

Pitivät omatoimisena. Toisin kun nykyään kun itse on pärjätty vuosikymmeniä 😅

Minun kokemukseni on hyvä suurelta osin. Faija oli kyllä todella ankara kurista. Se oli kyllä ihan hyvä, mutta olis hänen kannattanut ohjastaa meitä muutenkin elämässä paremmin

Minun lapsuus oli ihan hyvä. Ei tosiaan hirveästi tunteiltu ja tietyissä asioissa lapset jätettiin pärjäämään yksin, mutta meistä kasvoi ihan hyvin pärjääviä aikuisia. Opetettiin odottamaan ja jakamaan, kestämään pettymyksiä ja toimimaan ryhmässä. Vanhemmat ei välttämättä opettanut tätä, mutta monilla oli sisaruksia tai viimeistään koulussa oppi että et ole maailmannapa.

Tabuja oli raha, kehittyminen murrosikään, kuukautiset, lihominen.

Täydellisen välinpitämättömiä. Apua ei lapsenakaan saanut pyytää vaan itse piti pärjätä. Jos et jotain osannut, niin et saanut ohjausta vaan haukut tyhmyydestä. Kehuja tai positiivista palautetta ei saanut koskaan, ettei lapsi vaan ylpistyisi. Ulkonäköä arvosteltiin jatkuvasti. Lapselle kerrottiin toistuvasti, että "aina saa sinua hävetä". Tunteita ei saanut ilmaista, itkeminen tai nauraminen oli rumaa.

Ja mun vanhemmat oli sentään ihan tavallisia, "ongelmattomia" ja keskiluokkaisia.

N 1972

Kova kuri, muuten sai pärjätä aika omillaan.

Vaihtaisin terapeuttia sinuna ap ja vilakkaan. Jo tuollainen kategorisointi on todella vaarallista ja väärin. Koska silloin oli vanhempia ihan samalla tavalla kuin nykyään, ihan joka lähtöön. En tiedä, mitä tarkoitat sillä, että "millaisia olivat", mutta jos nyt jonkun selkeän eron näen heidän ja mun oman kasvatustyylin välillä, niin se itsenäisyys. Mun lapset ovat saaneet olla lapsia pitempään, mä itsenäistyin omatoimisemmaksi aiemmin kuin he (toki äiti oli totaali-yh, eli oli vähän pakkokin pärjätä enemmän omillaan kun kahden vanhemman perheessä). Ei tehnyt musta sen parempaa ihmistä, eikä varmaan noista lapsistakaan. Aika on erilainen ja sen mukaan jokainen parhaansa mukaan toimii. 

Sain tehdä mitä halusin, ketään ei kiinnostanut, mutta laiha piti olla. Äiti kyttäsi myös kuukautisiani pyykkikorista. Ei ostanut siteitä.

Hyviä olivat. Ei kännykän vahtaajia tai paljastelijoita. Onkohan terapeutilta rahat lopussa?

Vanhempani nälvivät painoani. Olin normaalipainoinen, mutta laihempi olisi pitänyt olla. 

Huomauttelevat myös lapseni painosta (hänkin normaalipainoinen). En ymmärrä mikä lihavuusfobia heillä on. En vie lasta enää heille.

Olen syntynyt 1974. Mulla oli oikein hyvä lapsuus, eikä vanhempani olleet millään tapaa tasapainottomia saati sairaita. Kummallinen yleistys yrittää koko ikäluokka niputtaa noin.

Meillä tosiaan sekä isä että äiti kovasti halusivat lapsiperheen, ja sen saatuaan panostivat täysillä siihen. Rakensivat talon, äiti jäi töistä pois hoitamaan meitä kotona kunnes mentiin kouluun, harrastuksiin kannustettiin ja maksettiin, koulun kanssa autettiin. Mulla on valtavan ihania muistoja varsinkin siitä ajasta, kun en ollut vielä koulussa ja äitini oli kotiäitinä. Äiti keksi meille aina kaikkea tekemistä, milloin saatiin auttaa leivonnassa tai ruoanlaitossa, milloin askarreltiin, milloin mentiin luontokävelyille ja äiti opetti meille eri kasveja ja eläimiä. Se oli oikein semmoinen muumimainen, pullantuoksuinen idylli tuo meidän lapsuudenkoti. 

Se erotti nykyajan trendeistä, että mun vanhemmilla oli selkeät roolit eli äiti oli kotiäiti, ja isä tienaaja. Isällä oli työ, jossa tuli runsaasti matkapäiviä vuodessa, joten hän ei ollut meidän arjessa niin paljoa kuin äiti. Mutta oli hyvä ja lämmin isä aina, kun kotona oli. Äiti ja isä olivat ilmeisen tyytyväisiä jakoon isä tekee uraa ja rahaa, äiti hoitaa kodin ja lapset, eli ei ollut riitoja noista. Vielä nyt tänä päivänäkin ovat onnellisesti naimisissa. 

Kouluaika mulla oli osin vähän paskempaa, koska mua kiusattiin, mutta senkin jaksoi kun pääsi turvaan kotiin, sinne omenapiirakan ja kaakaon tuoksuiseen idylliin.

suuret ikäluokat oli sodan jälkeen, 70- ja 80- luvulla syntyneet eivät siihen enää kuuluneet.

Mutta meillä ainakin oli, 1970 ja -80 luvulla siis, hyvin vapaa kasvastus, kuri ei ollut kova eikä fyysisiä rangaistuksia ollut, teininä oli kyllä kotiintuloaika eikä alkoholia tai tupakointia sallittu (isoveli ei säännöistä välittänyt, minä yritin ainakin sen verran, että join ja tupakoin salaa). Koskaan ei sanottu, että meitä rakastetaan, toisaalta se oli itsestään selvää eikä sitä osannut edes kyseenalaoistaa. Vanhempien kanssa ei hirveästi oltu tai vietetty aikaa, kuten monet nykyään tekee, mutta jos tuli mitä tahansa ongelmia, niin saattoi luottaa, että vanhemmat auttoivat ja hoitivat pois pulasta, vaikka olisi sinne joutunut ihan omaa syytään. 

Ihan normaali lapsuus mulla oli. Vanhemmat töissä, isä kokoaikaisesti, äiti on farmaseutti ja teki lyhyttä päivää. Perhepäivähoidossa olin pari vuotta ennen kouluikää, suunnistusta harrastin pienestä pitäen kuten vanhempanikin. 

En voi moittia lapsuuttani ja nuoruuttani, joskus harmitti mökille lähtö, mutta en muista, että koskaan olisi ollut mitään isompia kärhämiä. Joka vuosi kävin äidin kanssa kaupunkilomalla. Perheenä matkustettiin myös joskus. Käytiin Australiassakin, kun isällä oli sinne työmatka. 

Kolme vuotta terapiaa takana täälläkin. Tunnekasvatusta ei ollut, itsetunto lytättiin, ja koska olen vanhin tytär, minut opetettiin lähinnä huolehtimaan kaikista muista. Sellaista. 

Välinpitämätöntä, sai olla kuin pellossa, avain kaulassa. Tunteita ei saanut näyttää,  halveksunta ja mitätöinti kuului asiaan. Katto oli pään päällä ja lautasella perunaa ja kastiketta. 

No kyllä meillä ainakin tunteita näytettiin ja pidettiin sylissä ym hellyyttä. Me lapset oltiin kaikki kaikessa ja saatiin leluja, vaatteita ym mitä haluttiin vaikka olimme ihan tavallinen työläisperhe. Äiti vei retkille, luki satuja ja vietti paljon aikaa kanssamme. Isä tuki urheilua, rakenteli legoista ja käytti huvipuistossa ym. Isä tosin juopotteli, mutta kyllä mulla on silti tunne että rakastettiin ja oltiin tärkeitä. Äiti sanoo vieläkin usein niin...

N55

Isä oli rakastava ja kaikinpuolin normaali. Äiti oli ja on edelleen alkoholisti.