Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu usein siltä, että mulla ei vain "saa" olla mitään
27.01.2025 |
Jos lähden opiskelemaan avoimeen yliopistoon jotain kivaa alaa tai mukavaa kurssia niin seuraavaksi menee yöunet. Jos muuten nukkuisinkin niin vauva herää aamukasin sijaan kuudelta pirteänä kun olen nukutusmaratonin jälkeen saanut yhdeltä unta. Joku hieno tilaisuus saattaa mennä ohi noin vain tai oma mies vetää inhottavasti "maton jalkojen alta" sopivalla hetkellä.
Kun innostun lenkkeilystä raskauden ja vauvan pitkän sairaalajakson (hoitovirheestä johtuva) saan seuraavaksi jalkaan rasitusvamman. Eipä taas päästä mihinkään. Uimahalli on auki siihen aikaan etten pääse ja niin kallis ettei ole varaa. Kotona ei mahdu mihinkään kuntopyörä. Katson osa-aikatöitä: ei mitään missään ja kohta on päivärahapäivät loppu joten kotihoidontuella ollaan.
Ystävät ovat melkein kaikki jättäneet paitsi yksi. Olen vanha, haluaisin tehdä jotain, mutta kohta olen jo niin vanha ettei kukaan palkkaa ellen ole töissä jollain työvoimapula-alalla ja sekin lienee yksi h***etti lisää elämänmittaiseen kyykytykseen ja kiusaamiseen.
Innostuin sijoittamisesta ja laitoin osakkeeseen pikku summan. Seuraavana päivänä osakekurssi teki 50 prosentin pudotuksen alaspäin ja myin pois paniikissa. Ei kukaan voi olla näin uskomaton tapaus.
Perussairauttani ei hoideta tässä maassa eikä sitä toistakaan. En enää tiedä mitä tekisin. Tuntuu etten uskalla kokeilla mitään tai odottaa mitään kun kaikki aina "viedään". Minulla ei saa olla heikkouksia enkä saa olla huono missään, muille se on arkipäivää ja hyväksyttävää. Minulla ei vain saa koskaan olla mitään. Mietin koska lapsikin otetaan pois, no varmaan jos missään yhteydessä kerron iloitsevani siitä. Olihan lapsi kyllä syntyessään vaarassa kuollakin ja teho-osastolla.
Kommentit (79)
Lenkkeily oli siis kävelyä ja olen aiemminkin tehnyt kehonpainoharjoituksia kotona. Kodinhoidontuella ei tule toimeen vaan siihenkin menee säästöt. Eikä noin pientä vauvaa voi laittaa hoitoon.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin kuulostaa, että ajattelutapasi on hyvin negatiivinen, ja luot itsellesi niitä esteitä.
Sairastumisille ja loukkaantumisille ei mitään voi ja siinä on huonoa tuuria, ja pikkulapsiajan univaje on kuluttavaa, se on täysin totta. Mutta esimerkiksi tuo opiskelu. Ei se yöunien menettäminen ole mikään este, vaan asia, johon voit pyrkiä löytämään ratkaisuja. Avoin yliopisto on hyvin joustava tapa opiskella, tein sitä itsekin silloin, kun olin vauvan ja taaperon kanssa kotona, ja sitä kautta voi myöhemmin monella alalla hakea tutkonto-opiskelijaksi, jonka kautta taas voi työllistyä parempi palkkaisiin töihin.
Kaikki lähtee oman pääkopan sisältä, ei se maailma ketään vastaan ole, mutta siinä on ero luovuttaako vastoinkäymisten satuttua vai pyrkiikö löytämään niihin ratkaisuja.
Jos aloit yhtäkkiä ilman aiempaa juoksukokemusta juoksemaan, niin totta kai sait rasitusvamman. Niin käy kaikille. Ala sen sijaan reippaasti kävelemään kärrylenkkejä ja pysähtymään ulkokuntosaleilla tekemässä yläkropan liikkeitä ja puistonpenkkien kohdalla 10 kyykkyä.
Sulla on selvästi matala mieliala. Kohota sitä kärrylenkkeilemällä sellaiseen aikaan, että lopetat lenkkisi leikkipuistoon, jossa on muita äitejä. Tutustu heihin kysymällä vaikka heidän lasten ikiä. Tietenkin otat ylimääräsen toppatakin mukaan muovipussiin itsellesi kärryjen alahyllylle, että pystyt hikisenä lenkinjälkeen seisomaan ulkona vielä tunnin verran ilman että tulet kipeäksi.
Kun aikoinaan ex jätti minut, kävin juttelemassa ammattilaisen kanssa. Sain tehtäväksi tehdä listan asioista, jotka tekevät minut iloiseksi.
Karsin kodin lähes minimalistiksi, tarvitsin rahaa. Esim keittiön kaapit olivat täynnä kaikkea. Käytin kaikki ja jörkeistin ostokset. Karsimisessa meni vuosi, mutta tulin iloiseksi rahasta, mitä sain myynneistä ja nopeammasta siivouksesta.
Laitoin petivaatteet aamulla tuulettumaan, illalla oli kivempi mennä nukkumaan.
Tämä oli minulle toimiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain yrität liikaa kaikkea? Sulla on vauva, kohta se ei enää ole sitä. Keskity siis näihin ainutlaatuisiin päiviin ja hetkiin ennen kuin ne on ohi, ne ei nimittäin ikinä enää palaa. Sulla on kaikki onni siinä sylissä, jota et nyt näe. Muun aika tulee sitten joskus.
Jaa. Olen niin vanha jo, että kohta menee urahaaveet kun kello tikittää niiden suhteen. Lasta pidän sylissäkin mahdollisimman paljon ja olen hänen kanssaan jatkuvasti. Kohta on vain päivärahapäivät menneet ja ollaan kotihoidontuella, mitäs sitten? Mies pitää syksystä omat päivänsä joten silloin viimeistään joudun töihin. Jos siis edes saan mitään. Yleensä kyllä saan kun on pitkä kokemus
ap
Eli mieskin on, kuulostit yh:ltä. Eikö mies hoida lasta ja tee osuuttaan? Joudut töihin? Ole iloinen että pääset töihin
On mieskin lapsesta huolehtiva. Tuntuu vain, että meidän parisuhteesta on tullut vääntöä siitä kenen pitää tehdä mitäkin ja minkäkin verran. Miehellä tuntuu sitten olevan useammin omaa aikaa, joka päivä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos aloit yhtäkkiä ilman aiempaa juoksukokemusta juoksemaan, niin totta kai sait rasitusvamman. Niin käy kaikille. Ala sen sijaan reippaasti kävelemään kärrylenkkejä ja pysähtymään ulkokuntosaleilla tekemässä yläkropan liikkeitä ja puistonpenkkien kohdalla 10 kyykkyä.
Sulla on selvästi matala mieliala. Kohota sitä kärrylenkkeilemällä sellaiseen aikaan, että lopetat lenkkisi leikkipuistoon, jossa on muita äitejä. Tutustu heihin kysymällä vaikka heidän lasten ikiä. Tietenkin otat ylimääräsen toppatakin mukaan muovipussiin itsellesi kärryjen alahyllylle, että pystyt hikisenä lenkinjälkeen seisomaan ulkona vielä tunnin verran ilman että tulet kipeäksi.
Niin sain siis noista kärrylenkeistä rasitusvamman.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain yrität liikaa kaikkea? Sulla on vauva, kohta se ei enää ole sitä. Keskity siis näihin ainutlaatuisiin päiviin ja hetkiin ennen kuin ne on ohi, ne ei nimittäin ikinä enää palaa. Sulla on kaikki onni siinä sylissä, jota et nyt näe. Muun aika tulee sitten joskus.
Jaa. Olen niin vanha jo, että kohta menee urahaaveet kun kello tikittää niiden suhteen. Lasta pidän sylissäkin mahdollisimman paljon ja olen hänen kanssaan jatkuvasti. Kohta on vain päivärahapäivät menneet ja ollaan kotihoidontuella, mitäs sitten? Mies pitää syksystä omat päivänsä joten silloin viimeistään joudun töihin. Jos siis edes saan mitään. Yleensä kyllä saan kun on pitkä kokemus
ap
Eli mieskin on, kuulostit yh:ltä. Eikö mies hoida lasta ja tee osuuttaan
Sellaisia miehiäkin tietysti on jotka ottavat naisen huomioon ja ovat kohteliaita herrasmiehiä. Itselläni ei vain taida rahkeet riittää siinäkään kohtaa. Eli täytyy olla tyytyväinen vähempään. Välillä vain tuntuu siltä ettei elämässä ole ketään tai mitään muuta kuin tuo vauva :( jota en haluaisi hylätä tänne...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ei täällä näytä hyväksyvän sitä tosiasiaa, että joillekkin ihmisille tulee OIKEASTI enemmän vastoinkäymisiä kuin toisille. On helppo huudella asenneongelmasta kun ei ole ollut toisen saappaissa. On naivia väittää, että kaikilla on samanlaista, ja että kyse olisi vain asenteesta ja omasta ahkeruudesta.
Tutkitusti suurin ihmisen menestykseen vaikuttava tekijä on ympäristö (fyysinen, sosiaalinen jne.) ja aiemmat kokemukset, ei ihminen itse. Näiden onnekkaampien on vaikea hyväksyä, että menestys ei olekkaan täysin omaa ansioita vaan matkan varrella on tarvittu myös myötätuulta.
Ja tottakai ihmisen resilienssi vaikuttaa. Ja resilienssiin taas vaikuttaa paljolti juuri se ympäristö sekä aiemmat kokemukset <- näihin kun ei voi aina itse vaikuttaa. Toki resilienssiä voi ns. treenata mutta aina nuo muutkin tekijät taustalla vaikuttavat.
Voitaisiinko hyväksyä se tosiasia, että joillakin täällä ei ole aina yhtä helppoa kuin toisilla. Ja se kun ei ole aina siitä kuuluisasta asenteesta kiinni. Liikaa ehkä vaadittu vauva.fi -palstalla, mutta parempi puhua kuin olla hiljaa, jos ihmisten empatiataso on tällä tolalla.
Jaksamisia ja kaikkea hyvää AP:lle.
Vierailija kirjoitti:
Moni ei täällä näytä hyväksyvän sitä tosiasiaa, että joillekkin ihmisille tulee OIKEASTI enemmän vastoinkäymisiä kuin toisille. On helppo huudella asenneongelmasta kun ei ole ollut toisen saappaissa. On naivia väittää, että kaikilla on samanlaista, ja että kyse olisi vain asenteesta ja omasta ahkeruudesta.
Tutkitusti suurin ihmisen menestykseen vaikuttava tekijä on ympäristö (fyysinen, sosiaalinen jne.) ja aiemmat kokemukset, ei ihminen itse. Näiden onnekkaampien on vaikea hyväksyä, että menestys ei olekkaan täysin omaa ansioita vaan matkan varrella on tarvittu myös myötätuulta.
Ja tottakai ihmisen resilienssi vaikuttaa. Ja resilienssiin taas vaikuttaa paljolti juuri se ympäristö sekä aiemmat kokemukset <- näihin kun ei voi aina itse vaikuttaa. Toki resilienssiä voi ns. treenata mutta aina nuo muutkin tekijät taustalla vaikuttavat.
Voitaisiinko hyväksyä se tosiasia, että joillakin täällä ei ole aina yhtä helpp
Niin no, ex hakkasi melkein hengettömäksi ja laosuudessa kävin läpi 10 vuoden koulukiusaamishelvetin. Saatan siksi olla vähän negatiivinen. Varmaan joku toinen olisi jaksanut enemmän järjissään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity siihen mikä on elämässäsi hyvää
Vierailija kirjoitti:
Keskity siihen mikä on elämässäsi hyvää
Ei ole muuta kuin vauva. Mitä sitten kun vauva on aikuinen?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pidä antaa periksi. Täytyy yrittää uudelleen, mutta varoa toistamasta virheellistä käyttäytymismallia. Luuletko, että Einstein kehitti suhteellisuusteorian tuosta vaan, päiväkahvin ja hauskanpidon lomassa kun sattui muulta touhulta ehtimään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä antaa periksi. Täytyy yrittää uudelleen, mutta varoa toistamasta virheellistä käyttäytymismallia. Luuletko, että Einstein kehitti suhteellisuusteorian tuosta vaan, päiväkahvin ja hauskanpidon lomassa kun sattui muulta touhulta ehtimään?
Einstein oli nero, minä en. Einsteinillä oli myös vaimoihminen huolehtimassa kun minun taas pitäisi itse olla se itsestäni huolehtiva ihminen. Einsteiniä ei myöskään varmaan kiusattu koulussa kymmentä vuotta, yritetty exänsä toimesta tap paa jne. pientä mukavaa elämän aikana joka vähän nakertaa sitä jaksamista.
Einstein ei ollut keski-ikäinen tylsä suomalainen nainen miettimässä onko liian vanha jo kaikkeen sitten kuitenkin ja miten voisi kestää vielä henkisesti vuosikymmeniä kun tekisi ennemmin mieli mennä nukkumaan eikä enää herätä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Moni ei täällä näytä hyväksyvän sitä tosiasiaa, että joillekkin ihmisille tulee OIKEASTI enemmän vastoinkäymisiä kuin toisille. On helppo huudella asenneongelmasta kun ei ole ollut toisen saappaissa. On naivia väittää, että kaikilla on samanlaista, ja että kyse olisi vain asenteesta ja omasta ahkeruudesta.
Tutkitusti suurin ihmisen menestykseen vaikuttava tekijä on ympäristö (fyysinen, sosiaalinen jne.) ja aiemmat kokemukset, ei ihminen itse. Näiden onnekkaampien on vaikea hyväksyä, että menestys ei olekkaan täysin omaa ansioita vaan matkan varrella on tarvittu myös myötätuulta.
Ja tottakai ihmisen resilienssi vaikuttaa. Ja resilienssiin taas vaikuttaa paljolti juuri se ympäristö sekä aiemmat kokemukset <- näihin kun ei voi aina itse vaikuttaa. Toki resilienssiä voi ns. treenata mutta aina nuo muutkin tekijät taustalla vaikuttavat.
Voitaisiinko hyväksyä se tosiasia, että joillakin täällä ei ole aina yhtä helpp
Näin juuri. Ja negatiivinen kierre on myös tosiasia, mutta negatiiviseen ajatteluun oppii niiden vastoinkäymisten kautta. Siitä on todella vaikea päästä pelkällä asennemuutoksella eroon. On myös todella vaikea pysyä positiivisen ajattelun kuningattarena, kun tarpeeksi monta vastoinkäymistä osuu kohdalle peräkanaa.
Minulla on molemmista kokemusta, sillä olin aiemmin todella "vahva" ja optimistinen ihminen, mutta sitten monta menetystä tapahtui peräjälkeen, ja yhtäkkiä resilienssini oli mennyttä. Nykyään tuntuu siltä, etten kestä oikein mitään. Enkä myöskään tiedä, miten saisin treenattua sitä takaisin, kun tuntuu että optimismini kostautuu aina, vähän kuten ap:lläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on joku negatiivisuuden kehä, ja luovutat liian helposti. Ihan kaikilla on samanlainen lista, mutta tarkoitus on heittää niin paljon pskaa ladon seinään että siitä joku alkaa tarttumaankin. Ihan samanlaisen rimpsun saisin omasta elämästä kuin ap:kin, sillä erolla että jatkan vain yrittämistä kunnes onnistuu:
- hain Japaniin vaihtoon, en tullut valituksi. Hain rotaryn kautta vaihto-oppilaaksi, vanhemmat eivät päästäneet kun tulin valituksi. Hain sitten USA:n vaihto-ohjelmaan....jonne en myöskään tullut valituksi. Muutin ulkomaille itse järjestettynä. Olen nyt siellä ulkomailla.
- aloitin juoksemisen ja sain rasitusvamman. Juuri olin päässyt rytmiin ja heti katkesi treeniputki. Lepäsin 2 viikkoa ja aloin varovasti juoksemaan uudestaan. Jalka pelaa taas.
- hain unelmatyötäni enkä tullut valituksi. Kahden vuoden päästä hain uudestaan ja tulin valituksi.
-
Ai anteeksi, ymmärsin väärin. Ap:lla on tosiaankin yliluonnollisen vaikea elämä jossa on turha yrittää tai haluta mitään, koska se ei onnistu, ja jutut jotka onnistuisivat, eivät merkitse mitään koska kaikillehan ne onnistuvat eikä niitä siis lasketa. Turha nauttia tai tuntea iloa mistään koska vaikka nyt jokin onnistuu niin kohta tai 20 vuoden päästä sekin epäonnistuu ja vauvakin, ainoa ilonlähde, on kohta 18 vuoden päästä aikuinen niin turha siitäkin iloita kun se ainutkin ilonlähde on jo käytännössä otettu ap:lta pois. Turha nauttia auringonpaisteestakin ulkona kun sekin kuolee joskus 18 miljardin vuoden päästä, ihan pieninkin ilo vaan otetaan pois.
Ei tässä jää muuta vaihtoehtoa kuin kaatua maahan ja kuolla. Hyvää kevään jatkoa tai siis ei silläkään väliä kun kohta on kesä ja kevätkin nyt otettiin pois ennen kuin se edes ehti alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on joku negatiivisuuden kehä, ja luovutat liian helposti. Ihan kaikilla on samanlainen lista, mutta tarkoitus on heittää niin paljon pskaa ladon seinään että siitä joku alkaa tarttumaankin. Ihan samanlaisen rimpsun saisin omasta elämästä kuin ap:kin, sillä erolla että jatkan vain yrittämistä kunnes onnistuu:
- hain Japaniin vaihtoon, en tullut valituksi. Hain rotaryn kautta vaihto-oppilaaksi, vanhemmat eivät päästäneet kun tulin valituksi. Hain sitten USA:n vaihto-ohjelmaan....jonne en myöskään tullut valituksi. Muutin ulkomaille itse järjestettynä. Olen nyt siellä ulkomailla.
- aloitin juoksemisen ja sain rasitusvamman. Juuri olin päässyt rytmiin ja heti katkesi treeniputki. Lepäsin 2 viikkoa ja aloin varovasti juoksemaan uudestaan. Jalka pelaa taas.
- hain unelmatyötäni enkä tullut valituksi. Kahden vuoden pää
En ole ap, mutta miksi on niin vaikea ymmärtää, että noin ehdollistaminen toimii? Jos joka kerta saat nenillesi kun yrität jotain, niin aivosi alkavat uskoa, että siinä on jotain automaattista tai "yliluonnollista", vaikka et olisikaan mikään taikauskoinen hölmö. Useiden pettymysten jälkeen ihminen valmistautuu odottamaan lisää pettymyksiä suojellakseen itseään. Ja tuo pettymysten pelko tietysti värittää reaktioitasi ja maailmankuvaasi ja saa sinut haluttomaksi ylipäätään yrittämään mitään.
Asennevamma sul on. Kaikki on suhteellista.
Universumi kuulee sun negatiivisuuden. Ala rukoilla joka ilta. Kiitä kaikesta hyvästä, jota sulla on elämässä. Toivo huonoihin asioihin muutoksia. Tämä todellakin auttaa. Lapsi vaatii, että me rukoillaan joka ilta. Elämä on parempaa tämän takia.
Universumi kuulee toiveet.