Tuntuu usein siltä, että mulla ei vain "saa" olla mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman pään asiat voi muuttaa vain itse. Sinusta ei siihen ole.

Älä ruoki ap:n negatiivista kehää. Hänkin on aivan kykenevä muuttamaan päänsisäistä ajatteluaan. Elämä on monella tavalla vaikeaa, mutta on se myös hyvää ja onnistunutta. Keskity vauvaan ja ole kiitollinen että hän selvisi. Ehdit kyllä harrastaa sitten kun lapsi kasvaa, mutta pienenä ne vievät suuren osan ajasta. Ystävät ovat "jättäneet" sinut. Mistä se johtuu? Ovatko todella? Entä jos pyydät jotakuta kahville? 

Ei ne olleet koskaan ystäviä. Yksi on.

ap

Uhriutuminen on syy.  Oman pään sisäiset ajatukset. 

Eli ei johdu siitä mitä muut ajattelee, vaan miten sinä näet muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman pään asiat voi muuttaa vain itse. Sinusta ei siihen ole.

Älä ruoki ap:n negatiivista kehää. Hänkin on aivan kykenevä muuttamaan päänsisäistä ajatteluaan. Elämä on monella tavalla vaikeaa, mutta on se myös hyvää ja onnistunutta. Keskity vauvaan ja ole kiitollinen että hän selvisi. Ehdit kyllä harrastaa sitten kun lapsi kasvaa, mutta pienenä ne vievät suuren osan ajasta. Ystävät ovat "jättäneet" sinut. Mistä se johtuu? Ovatko todella? Entä jos pyydät jotakuta kahville? 

Ei ne olleet koskaan ystäviä. Yksi on.

ap

Ehkä he ovat väsyneet tuomitsevuuteesi ja itsesääliisi?

Ööh, sulla on parisuhde, vauva, ystävä, kenties omistuskämppäkin? Oot terve? Mitä kaikkea pitäisi vielä olla perustyytyväisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisit keksittyä niihin asioihin, jotka ovat onnistuneet.

Painota ajattelussasi niitä.

Ei niitä oikein ole kuin tuo vauva. Sekään ei ollut kuin lähinnä tuurista kiinni. 

ap

Lapsi parka, kylläpä on ollut huono tuuri syntyä tuollaiselle valivali äidille.

Vierailija kirjoitti:

Ööh, sulla on parisuhde, vauva, ystävä, kenties omistuskämppäkin? Oot terve? Mitä kaikkea pitäisi vielä olla perustyytyväisyyteen.

Huono parisuhde, vauva, yksi ystävä joka asuu kaukana, vuokrakämppä jossa vetää ja parempaan ei ole varaa. En ole terve. Jessus.

ap

Jos lähden opiskelemaan avoimeen yliopistoon jotain kivaa alaa tai mukavaa kurssia niin seuraavaksi menee yöunet. Jos muuten nukkuisinkin niin vauva herää aamukasin sijaan kuudelta pirteänä kun olen nukutusmaratonin jälkeen saanut yhdeltä unta. Joku hieno tilaisuus saattaa mennä ohi noin vain tai oma mies vetää inhottavasti "maton jalkojen alta" sopivalla hetkellä.

Entä jos se menisikin näin?:

Aina jos lähden opiskelemaan, olen niin innoissani, etten meinaa saada edes nukuttua. Silloin pidän huolta, että otan tarpeeksi pieniä taukoja päivän aikana, että jaksan. Vauva välillä herättää aikaisin, vaikka olen saanut vasta yhdeltä unta. Niinä päivinä otamme rauhallisesti ja nukun tai makoilen vauvan kanssa päiväunilla. Oma mieheni elää omaa elämäänsä, ja meille tulee ristiriitatilanteita, niin kuin kaikille pareille. Harjoittelemme olemaan kivasti toistemme kanssa ja ymmärrän, ettei miehen nälkäkiukku tai muu kerro minusta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman pään asiat voi muuttaa vain itse. Sinusta ei siihen ole.

Älä ruoki ap:n negatiivista kehää. Hänkin on aivan kykenevä muuttamaan päänsisäistä ajatteluaan. Elämä on monella tavalla vaikeaa, mutta on se myös hyvää ja onnistunutta. Keskity vauvaan ja ole kiitollinen että hän selvisi. Ehdit kyllä harrastaa sitten kun lapsi kasvaa, mutta pienenä ne vievät suuren osan ajasta. Ystävät ovat "jättäneet" sinut. Mistä se johtuu? Ovatko todella? Entä jos pyydät jotakuta kahville? 

Ei ne olleet koskaan ystäviä. Yksi on.

ap

Ehkä he ovat väsyneet tuomitsevuuteesi ja itsesääliisi?

Ei, olin aikanaan sellainen porukan hauskuuttajapelle. Kun lopetin juomisen kokonaan minusta tuli tylsä. En välitä siitä olenko tylsä vai en, mutta eipä ole näitä "ystäviä".

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos lähden opiskelemaan avoimeen yliopistoon jotain kivaa alaa tai mukavaa kurssia niin seuraavaksi menee yöunet. Jos muuten nukkuisinkin niin vauva herää aamukasin sijaan kuudelta pirteänä kun olen nukutusmaratonin jälkeen saanut yhdeltä unta. Joku hieno tilaisuus saattaa mennä ohi noin vain tai oma mies vetää inhottavasti "maton jalkojen alta" sopivalla hetkellä.

Entä jos se menisikin näin?:

Aina jos lähden opiskelemaan, olen niin innoissani, etten meinaa saada edes nukuttua. Silloin pidän huolta, että otan tarpeeksi pieniä taukoja päivän aikana, että jaksan. Vauva välillä herättää aikaisin, vaikka olen saanut vasta yhdeltä unta. Niinä päivinä otamme rauhallisesti ja nukun tai makoilen vauvan kanssa päiväunilla. Oma mieheni elää omaa elämäänsä, ja meille tulee ristiriitatilanteita, niin kuin kaikille pareille. Harjoittelemme olemaan kivasti toistemme kanssa ja ymmärrän, ettei miehen nälkäkiukku tai muu kerro minusta mit

Tämä oli ihan hyvä vastaus! 

ap

Vierailija kirjoitti:

Osake asiaan: tuurista se on kiinni, että ensimmäisellä sijoituksella onnistuu. Ihan sama, vaikka kuinka olisi lukenut kirjoja/netistä.

Ei ole tuurista kiinni. Opiskele alaa niin ei tule tuollaisia yllätyksiä.

Kun innostun lenkkeilystä raskauden ja vauvan pitkän sairaalajakson (hoitovirheestä johtuva) saan seuraavaksi jalkaan rasitusvamman. Eipä taas päästä mihinkään. Uimahalli on auki siihen aikaan etten pääse ja niin kallis ettei ole varaa. Kotona ei mahdu mihinkään kuntopyörä. Katson osa-aikatöitä: ei mitään missään ja kohta on päivärahapäivät loppu joten kotihoidontuella ollaan.

Entä jos se menisikin näin?:

Vauvani oli pitkään sairaalassa ja parani, ihanaa! Sen jälkeen innostuin lenkkeilystä. Löysin itselleni kivan liikuntamuodon, jee. Sain rasitusvamman, koska aloitin liian rajusti, joten seuraavalla kerralla aloitin kävelyillä ja pikku hiljaa nostin tasoa ja opettelin oikeaa tekniikkaa. Sali ja uimahalli eivät sovi tähän elämäntilanteeseen, joten olen treenannut kotona kehonpainoharjoituksia jumppamatolla, jonka voi helposti kääräistä rullalle ja sohvan alle silmistä pois. Asun Suomessa, jossa on mahdollisuus olla pitkään kotona lapsen kanssa. Saan lapsen 3-vuotispäivään asti jopa vähän rahaa siitä, että olen oman lapseni kanssa kotona! Päivähoitokin määräytyy tulojen mukaan, joten minulla on mahdollisuus mennä töihinkin, jos sopiva paikka löytyy.

"Tämä oli ihan hyvä vastaus!



ap"

Hyvä, mä teen sulle noi kaikki kappaleet sitten!

Sinulla on joku negatiivisuuden kehä, ja luovutat liian helposti. Ihan kaikilla on samanlainen lista, mutta tarkoitus on heittää niin paljon pskaa ladon seinään että siitä joku alkaa tarttumaankin. Ihan samanlaisen rimpsun saisin omasta elämästä kuin ap:kin, sillä erolla että jatkan vain yrittämistä kunnes onnistuu:

- hain Japaniin vaihtoon, en tullut valituksi. Hain rotaryn kautta vaihto-oppilaaksi, vanhemmat eivät päästäneet kun tulin valituksi. Hain sitten USA:n vaihto-ohjelmaan....jonne en myöskään tullut valituksi. Muutin ulkomaille itse järjestettynä. Olen nyt siellä ulkomailla.

- aloitin juoksemisen ja sain rasitusvamman. Juuri olin päässyt rytmiin ja heti katkesi treeniputki. Lepäsin 2 viikkoa ja aloin varovasti juoksemaan uudestaan. Jalka pelaa taas.

- hain unelmatyötäni enkä tullut valituksi. Kahden vuoden päästä hain uudestaan ja tulin valituksi.

- halusin aina kotieläimiä mutta avomies ei niitä halunnut. Tyhjä syli. Eron jälkeen yksi ekoista mitä tein oli että marssin eläinsuojalle ja otin kissan.

- laihdutus ei ikinä onnistunut ja aina lihoin takaisin. Lopetin laihduttamisen, ja juoksuharrastuksen kautta onnistui ihan itsestään.

Ap:n kannattaisi ottaa irti lannistumisen kehästä (masennusta?) ja keskittyä saavuttamaan itselle tärkeitä asioita. Ihan pahin motivaation tappaja on jos mieltää että joku jumalallinen voima estää tekemästä mitään. Tuo jumalallinen voima on nimittäin se oma suhtautuminen epäonnistumisiin, ja tuota voi tosiaankin treenata.

Kaikille tulee pettymyksiä elämässä. Ihmisten sietokyky niille on erilainen. Jos ottaa kaiken henkilökohtaisesti, niin kyllähän silloin tuntuu siltä että koko maailma on itseä vastaan. 

Masentunut ihminen varsinkin on allapäin ja itsekeskeinen. Apua on saatavilla. Lääkäriin nyt ensimmäiseksi? Neutraali suhtautuminen asioihin usein vie eteenpäin. Ei kannata ensimmäiseksi siis ajatella, että en minä saa aikaa, lääkäri on varmasti huono eikä ymmärrä, ihmiset katsovat vinoon apteekissa ja masennuslääkkeet vääriä. 

Ystävät ovat melkein kaikki jättäneet paitsi yksi. Olen vanha, haluaisin tehdä jotain, mutta kohta olen jo niin vanha ettei kukaan palkkaa ellen ole töissä jollain työvoimapula-alalla ja sekin lienee yksi h***etti lisää elämänmittaiseen kyykytykseen ja kiusaamiseen.

Kun ikää on tullut, olen kypsynyt omasta hauskuuttajaroolistani ja elän oman näköistä elämää. Sen myötä ystävyyssuhteetkin muuttuvat, enkä enää vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. Olen huolissani tulevasta työllistymisestäni, mutta siitä huolehtiminen ei tee työn saantia yhtään todennäköisemmäksi. Keskityn siis vauvaan, ja kun työasiat ovat ajankohtaisempia, panostan työnhaussa sopivan työyhteisön löytymiseen. Töissä ollaan iso osa hereilläoloajasta, ja minulle tärkeintä on terve työyhteisö, jossa voin voida hyvin.

Mies vetää maton jalkojen alta? Vauva valvottaa. Nämä kaksi ovat pääsyitä sinun tämän hetkiseen tilaasi. Tai oikeastaan vain miehesi on, vauvahan nyt on "vain" vauva. 

Tiedätkö ap, olen ollut sinun tilanteessasi.

Olin kotona kolmannen lapsen kanssa ja jotenkin yhtäkkiä heräsin siihen, että elämässäni ei mikään suju. Parisuhde oli yhtä resursseista taistelemista, eikä yhteistä tekemistä ollut, eikä kahdenkeskistä aikaa.

Ystävyyssuhteiteista ei tullut mitään, tunnuin tippuvan pois kelkasta vaikka olisi ollut varaa ja mahdollisuuksiakin mennä mukana. Lopulta oma käyttäytymiseni karkotti loputkin. Vaikka mieheni ei koskaan sanonut ei sille, että minä menisin ja tekisin omia juttuja, en lopulta enää tehnyt mitään koska en halunnut mennä yksin. 

Opiskelusta ei tullut mitään, olin liian väsynyt.

Kaiken kaikkiaan minä olin väsynyt! Hoin itselleni joka päivä, että pakko jaksaa kun kaikki muutkin jaksaa. Minulla ei ollut tukiverkkoja, mies oli paljon työn vuoksi poissa ja vaikka olisi ollut kotona, minä hoidin yöt ja arjen rutiinit. Olin aivan hirvittävän ankara itselleni. No, siitä selvisin eteenpäin hetkeksi, kunnes tuli korona ja muutama vastoinkäyminen ja olin pohjalla taas. Nyt hiljalleen sitten taas nousen. 

Ap, sinun miehesi kuuluisi maksaa sinun uimahallikäyntisi, kuntosalisi ja mitä nyt halautkaan tehdä jotta voisit paremmin. Te olette perhe, teillä on lapsi, ja lapsen äidillä on oikeus myös voida hyvin. Aina se hyvinvointi ei onnistu ilmaiseksi luonnossa meditoiden (jota kyllä suosittelen), vaan siihen vaaditaan monipuolista itsestä huolen pitämistä. 

Innostuin sijoittamisesta ja laitoin osakkeeseen pikku summan. Seuraavana päivänä osakekurssi teki 50 prosentin pudotuksen alaspäin ja myin pois paniikissa. Ei kukaan voi olla näin uskomaton tapaus.



Perussairauttani ei hoideta tässä maassa eikä sitä toistakaan. En enää tiedä mitä tekisin. Tuntuu etten uskalla kokeilla mitään tai odottaa mitään kun kaikki aina "viedään". Minulla ei saa olla heikkouksia enkä saa olla huono missään, muille se on arkipäivää ja hyväksyttävää. Minulla ei vain saa koskaan olla mitään. Mietin koska lapsikin otetaan pois, no varmaan jos missään yhteydessä kerron iloitsevani siitä. Olihan lapsi kyllä syntyessään vaarassa kuollakin ja teho-osastolla.

Innostuin sijoittamisesta. Löydän elämästä paljon asioita, jotka innostavat minua. Ensimmäinen kokeiluni meni huonosti, mutta onneksi tajusin aloittaa pikku summalla. Ensi kerralla olen oppinut, etten halua panikoida osakekurssien kanssa, siksi seuraavaksi sijoitan indeksirahastoihin (huom. en tiedä mitään sijoittamisesta, korvaa jollain muulla esimerkillä jos toi on hölynpölyä)

Minulla on perussairauksia. Niitä ei hoideta Suomessa. Teen niiden eteen mitä pystyn, ja muokkaan arkeani, jotta se sopii siihen todellisuuteen, mitä elän sairauksieni kanssa. En vertaa itseäni perusterveisiin, mutten toisaalta jätä varmuuden vuoksi tekemättä asioita. Minun elämäni on minun omani, ja sen kuuluukin näyttää omanlaiseltani. Koska innostun asioista, tiedän mistä tykkään. Siksi onkin helppo löytää asioita, joista muodostaa oma elämäni.

Lapseni oli vaarassa kuolla, mutta onneksi elän täällä, jossa sairaalahoito on korkealuokkaista, vaikka hoitovorheitä tapahtuu, ja sain pitää hänet. Hän on parhaita asioita, joita minulle on tapahtunut, ja koko ajan kasvaessaan hänon vähemmän vaativa, jolloin minulle jää aikaa myös muulle.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on joku negatiivisuuden kehä, ja luovutat liian helposti. Ihan kaikilla on samanlainen lista, mutta tarkoitus on heittää niin paljon pskaa ladon seinään että siitä joku alkaa tarttumaankin. Ihan samanlaisen rimpsun saisin omasta elämästä kuin ap:kin, sillä erolla että jatkan vain yrittämistä kunnes onnistuu:

- hain Japaniin vaihtoon, en tullut valituksi. Hain rotaryn kautta vaihto-oppilaaksi, vanhemmat eivät päästäneet kun tulin valituksi. Hain sitten USA:n vaihto-ohjelmaan....jonne en myöskään tullut valituksi. Muutin ulkomaille itse järjestettynä. Olen nyt siellä ulkomailla.

- aloitin juoksemisen ja sain rasitusvamman. Juuri olin päässyt rytmiin ja heti katkesi treeniputki. Lepäsin 2 viikkoa ja aloin varovasti juoksemaan uudestaan. Jalka pelaa taas.

- hain unelmatyötäni enkä tullut valituksi. Kahden vuoden päästä hain uudestaan ja tulin valituksi.

- halusin aina kotieläimiä mutta avomies ei niitä h

Niin, mähän siis aiemmin harrastin juoksua, mutta nivelet ei kestä sitä enää joten vaihdoin sen kävelyyn. Mulla myös tuo rasitusvamma on kestänyt pitkään. Plantaarifaskiittikin on aikanaan ollut puoli vuotta. Kahden viikon vamma ei edes ole vamma vaan tauko. Eläimiäkin nyt saa ihan mistä vain ja vaihto-oppilasohjelmat on ylemmälle keskiluokalle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osake asiaan: tuurista se on kiinni, että ensimmäisellä sijoituksella onnistuu. Ihan sama, vaikka kuinka olisi lukenut kirjoja/netistä.

Ei ole tuurista kiinni. Opiskele alaa niin ei tule tuollaisia yllätyksiä.

Opiskelenkin. Olenko sanonut etten opiskele? Jessus.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vain yrität liikaa kaikkea? Sulla on vauva, kohta se ei enää ole sitä. Keskity siis näihin ainutlaatuisiin päiviin ja hetkiin ennen kuin ne on ohi, ne ei nimittäin ikinä enää palaa. Sulla on kaikki onni siinä sylissä, jota et nyt näe. Muun aika tulee sitten joskus. 

Jaa. Olen niin vanha jo, että kohta menee urahaaveet kun kello tikittää niiden suhteen. Lasta pidän sylissäkin mahdollisimman paljon ja olen hänen kanssaan jatkuvasti. Kohta on vain päivärahapäivät menneet ja ollaan kotihoidontuella, mitäs sitten? Mies pitää syksystä omat päivänsä joten silloin viimeistään joudun töihin. Jos siis edes saan mitään. Yleensä kyllä saan kun on pitkä kokemus

ap

Eli mieskin on, kuulostit yh:ltä. Eikö mies hoida lasta ja tee osuuttaan? Joudut töihin? Ole iloinen että pääset töihin! Itse jo pitkään työttömänä vaikka haen töitä.