Nyt jyrähtää valtiovarainministeri Purra: Lisää leikkauksia!
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi aiemmin viikolla Helsingin Sanomille, että hallitus ei ole päättämässä uusista suurista säästöistä, mikä on herättänyt kysymyksiä.
Purra sanoo, että kaikkia päätettyjä säästötoimia ei ole kuitenkaan vielä saatu maaliin.
Hän luettelee myös useita epävarmuustekijöitä.
- Monet ennusteet ovat joutuneet tarkistamaan talouskasvuarviota taaksepäin.
Purran näkemys on, että jos hallitus päättäisi aivan uusista sopeutustoimista, veroja ei voi enää korottaa vaan kaikkien toimien tulee olla menoleikkauksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-lupaili-suurten-saastojen-olev…
Niin. Onko mikään ihme, kun valtionbudjetti on laskettu työllisyyden kasvun varaan? Koko budjetin pohja on rakennettu unelmahötölle, millä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä: 100000 uuden työllisen sijaan on tullut 60000 uutta työtöntä, ennätyskonkurssit, ostovoiman romahtaminen. Kaikki vain siksi, että Petteri ja Riikka elävät harhaisessa mielikuvitusmaailmassa, missä oman maan kansalaisia päähän potkimalla vienti kasvaa ja talous kääntyy nousuun.
Kommentit (158)
Yhden asian voisi leikata. Se tyyppi joka VM:llä laskee asioita ja suosittelee toimia, koska sillä tuskin on tutkintoa peruskoulun jälkeen hankittuna mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Lopettamalla yritystuet ja leikkaamalla eläkeläisiltä ja hyvätuloisilta. Ole hyvä, saa toteuttaa.
Monessa maassa on eläkekatto. Miksi täällä ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Heikosti menee kun vauvalla pitää kysellä. Meillä on eduskunta ja hallitus valittu tekemään päätöksiä ja varsin laaja virkamiesporukka asiantuntijana. Siellä sen tiedon ja osaamisen pitäisi olla, ei vauvapalstalla. Ihan yhtä päätöntä täällä noita kysellä, kuin olisi sähkärin kysellä purralta miten sähköt vedetään. Joku mutu-tuntuma voi olla, mutta kyllä asiantuntijan pitäs ottaa se vastuu.
Juuri näin. Minkä ihmeen vuoksi meillä ylipäätänsä olisi eduskunta ja virkamiehistö, jos kansan tulisi tietää asiat heitä paremmin?
Psykoositrollien höpinöitä nämä kysymykset. Yritetään lakaista karmaisevat ongelmat maton alle, koska ilmeisesti Ukraina häviäisi sotansa ja Venäjä miehittäisi Suomen samalla sekunnilla jos niistä puhuttaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Lopettamalla yritystuet ja leikkaamalla eläkeläisiltä ja hyvätuloisilta. Ole hyvä, saa toteuttaa.
Monessa maassa on eläkekatto. Miksi täällä ei?
Niin, mm. siellä kovin ihaillussa Ruotsissakin on eläkekatto ja kummasti siellä talous pyörii hyvin.
Joku persu voisi selittää että kuinka ne velat maksetaan pois jos veroja ei koroteta. Työttömyys lisääntyy ja yrityksiä kaatuu eli veronmaksajat vähenevät. Mistä persu luulee että valtio saa tuloja???
Riikka haluaa kaivaa Suomi-neidon vieläkin syvemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Lopettamalla yritystuet ja leikkaamalla eläkeläisiltä ja hyvätuloisilta. Ole hyvä, saa toteuttaa.
Monessa maassa on eläkekatto. Miksi täällä ei?
Koska täsä maassa tehdään kaikki päätökset ainoastaan hyödyttäen maamme suurituloisimpia. Heillä ei ole mitään rajoja yhteiskunnan kuppaamisen suhteen. Eläkekatto olisi hyvin oikeudenmukainen ratkaisu myös tulevia sukupolvia kohtaan ja niitä kohtaan jotka nyt työelämässä eläkkeitä on maksamassa nykyisille, mutta kun meidän eliitti haluaa repiä kaiken ihmisten selkänahasta itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Heikosti menee kun vauvalla pitää kysellä. Meillä on eduskunta ja hallitus valittu tekemään päätöksiä ja varsin laaja virkamiesporukka asiantuntijana. Siellä sen tiedon ja osaamisen pitäisi olla, ei vauvapalstalla. Ihan yhtä päätöntä täällä noita kysellä, kuin olisi sähkärin kysellä purralta miten sähköt vedetään. Joku mutu-tuntuma voi olla, mutta kyllä asiantuntijan pitäs ottaa se vastuu.
Juuri näin. Minkä ihmeen vuoksi meillä ylipäätänsä olisi eduskunta ja virkamiehistö, jos kansan tulisi tietää asiat heitä paremmin?
Psykoositrollien höpinöitä
Siellä on STM:n sivuilla kansalaiskysely missä pyydetään neuvoa soten hoitamiseen, joten on hyvin selvä että hallituksemme tietää olevansa osaamattomia tumpeloita ja he pyytää kansalta nyt neuvoa. Käsittääkseni kevään aikana tulee lisää avunpyyntöjä. Jostain kumman syystä he ei halua neuvoa asiantuntijoilta vaan sen sijaan vaientavat nämä ja leikkaavat heiltä rahoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He myös lupasi palauttaa entiselleen systeemit jos ne ei tuo toivottua tulosta. Nyt he on tuottaneet katastrofin, että olisiko aika korjata asiat niin kuin ne oli. Meillä oli hyvä nousujohteinen kehitys aluilleen Marinin jälkeen ja he pelkkää kateuttaan on tuhonneet kaiken. Myöntäisivät jo etteivät osaa työtään.
Mitenhän nuo vassareitten kitinät saataisiin loppumaan
Kun hallitus vaihtuu.
Toisaalta Suomi on jo nyt ajettu niin alas, ettei se ikinä koskaan milloinkaan siitä nouse. Se on fakta, joka sinun pitää nyt vain pienessä päässäsi älytä.
Vallan väärinkäyttö tulisi lisätä kuolemansyntien listalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Lopettamalla yritystuet ja leikkaamalla eläkeläisiltä ja hyvätuloisilta. Ole hyvä, saa toteuttaa.
Mistä tuhat euroa kuussa saava eläkeläinen vielä leikkaa? Ole hyvä ja vastaa siihen.
Vastauksena ei sitten hyväksytä "kuolee pois".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
Yhtä validi kysymys kuin että 10-kertaista palkkaa nauttiva toimitusjohtaja vaatisi työntekijöitä johtamaan firmaa omien päivittäisten töidensä lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Yhden asian voisi leikata. Se tyyppi joka VM:llä laskee asioita ja suosittelee toimia, koska sillä tuskin on tutkintoa peruskoulun jälkeen hankittuna mistään.
Tämä kommentti on taatua AV-laatua. Yhteiskuntaopin tunneilla nenäänsä kaivellut ja somea seurannut talikko kommentoi asiaa, josta ei juuri mitään ymmärrä!
Ihan vaan tiedoksi sulle, että VM ei kuitenkaan mistään asioista päätä, vaan meillä on KANSAN valitsema eduskunta sitä varten. Eduskunta toimii täysin omavaltaisesti, eikä siihen VM:n virkamiehillä ole paljoakaan sanomista.
Ihan samaan tapaan kuin ei mikään muukaan ministeriö päätä oman hallinnonalansa asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Heikosti menee kun vauvalla pitää kysellä. Meillä on eduskunta ja hallitus valittu tekemään päätöksiä ja varsin laaja virkamiesporukka asiantuntijana. Siellä sen tiedon ja osaamisen pitäisi olla, ei vauvapalstalla. Ihan yhtä päätöntä täällä noita kysellä, kuin olisi sähkärin kysellä purralta miten sähköt vedetään. Joku
mutu-tuntuma voi olla, mutta kyllä asiantuntijan pitäs ottaa se vastuu.
Joko tämä unohtui? Hallitus toivoi kansalta apua kun huomasi etteivät omat kyvyt riitä.
"Pääministeri Petteri Orpon käynnistämä Kasvuriihi-hanke avaa verkkokyselyn kasvun vauhdittamista koskevien ehdotusten kokoamiseksi. Kaikille avoin kysely on avoinna 28.10.24.11. "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Lopettamalla yritystuet ja leikkaamalla eläkeläisiltä ja hyvätuloisilta. Ole hyvä, saa toteuttaa.
Jos halutaan Suomen taloutta parantaa, niin pitää luoda lisää työpaikkoja vientiin, palauttaa pienyritykset ja liikkeet ja maksaa kunnon palkkaa suomalaisilleKANTASUOMALALISILLESAATANA. Asumisen ja elämisen ja ruoan pitää olla halvempaa.
Tätä ei Purra ja Orpo ole tekemässä eikä seuraava hallitus. Suomi kaatuu 2028-2032. Haistakaavittu.
Purra haluaa Suomeen nyt superlaman ja pahoinvointiyhteiskunnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?Yhtä validi kysymys kuin että 10-kertaista palkkaa nauttiva toimitusjohtaja vaatisi työntekijöitä johtamaan firmaa omien päivittäisten töidensä lisäksi.
Jos teollisuudella ei ole oikeasti varaa nostaa 6% palkkoja niin se kohtuu siitä että ei kannata kun voidaan myydä enemmän paskaa laatua. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Veroja ei voi enää korottaa vaan kaikkien toimien tulee olla menoleikkauksia."
Voi jumalauta jos veroja nostettaisiin lisää.. mistä ihmeestä tämä kaksikko ja etenkin tämä noita on keksinyt että veroja nostamalla talous lähtee nousuun? Miten se voi edes lähteä nousuun kun ihimisillä ei ole varaa kuluttaa..
No eipä se talous sosiaaliturvan tai julkisen puolen leikkauksillakaan kasva.
Tarttis saada lisää jauhoja ja munia leipomiseen, ei se kakku leikkaamalla kasva, vaikka jotkut niin kuvittelevatkin.
Kunhan Ukrainaan saadaan rauha, on aika myös viritellä Venäjän suhteitamme lämpösämmiksi. Avataan itäraja ja aloitetaan jälleen kaupankäynti itään. Saksa tai jenkit eivät Suomen taloutta pelasta. Lisäksi isoja teollisuus investointeja olisi saatava tänne ja runsaasti.
Heikosti menee kun vauvalla pitää kysellä. Meillä on eduskunta ja hallitus valittu tekemään päätöksiä ja varsin laaja virkamiesporukka asiantuntijana. Siellä sen tiedon ja osaamisen pitäisi olla, ei vauvapalstalla. Ihan yhtä päätöntä täällä noita kysellä, kuin olisi sähkärin kysellä purralta miten sähköt vedetään. Joku mutu-tuntuma voi olla, mutta kyllä asiantuntijan pitäs ottaa se vastuu.