Nyt jyrähtää valtiovarainministeri Purra: Lisää leikkauksia!
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi aiemmin viikolla Helsingin Sanomille, että hallitus ei ole päättämässä uusista suurista säästöistä, mikä on herättänyt kysymyksiä.
Purra sanoo, että kaikkia päätettyjä säästötoimia ei ole kuitenkaan vielä saatu maaliin.
Hän luettelee myös useita epävarmuustekijöitä.
- Monet ennusteet ovat joutuneet tarkistamaan talouskasvuarviota taaksepäin.
Purran näkemys on, että jos hallitus päättäisi aivan uusista sopeutustoimista, veroja ei voi enää korottaa vaan kaikkien toimien tulee olla menoleikkauksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-lupaili-suurten-saastojen-olev…
Niin. Onko mikään ihme, kun valtionbudjetti on laskettu työllisyyden kasvun varaan? Koko budjetin pohja on rakennettu unelmahötölle, millä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä: 100000 uuden työllisen sijaan on tullut 60000 uutta työtöntä, ennätyskonkurssit, ostovoiman romahtaminen. Kaikki vain siksi, että Petteri ja Riikka elävät harhaisessa mielikuvitusmaailmassa, missä oman maan kansalaisia päähän potkimalla vienti kasvaa ja talous kääntyy nousuun.
Kommentit (158)
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
Vierailija kirjoitti:
"Veroja ei voi enää korottaa vaan kaikkien toimien tulee olla menoleikkauksia."
Voi jumalauta jos veroja nostettaisiin lisää.. mistä ihmeestä tämä kaksikko ja etenkin tämä noita on keksinyt että veroja nostamalla talous lähtee nousuun? Miten se voi edes lähteä nousuun kun ihimisillä ei ole varaa kuluttaa..
No eipä se talous sosiaaliturvan tai julkisen puolen leikkauksillakaan kasva.
No viedäänkö ne tuet kokonaan sitten pois kun ei niissäkään kauheasti ole leikkausvaraa ja sieltähän kuitenkin otetaan.
Kunnissa ei ole vielä juurikaan säästetty, sama vanha humpuukiin törsääminen jatkuu. Katseet sinne. Höttäispuutarhojen=horsmapeltojen ja vastaavien "koska ilmasto"-hankkeiden rahat olisi syytä kohdentaa jonnekin järkevään.
Jos elvytetään rahaa voi mennä ns. alempiarvoisille ja työntekijöilläkin voisi olla enemmän oikeuksia kun eivät olisi niin peloissaan.
Sillä, että se olisi kokonaisuutena parempi kaikille ja koko suomen valtiolle ei ole merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
No esim. lopettamalla osallistumisen vieraalla maalla (Ukrainassa) käytävään sotaan johon meille ei ole minkäänlaisia varoja osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
En ole se, jolta kysyit, mutta taloutta parannetaan ihan yksinkertaisesti ostovoimaa nostamalla, ei laskemalla. Eli kansalaisille enemmän pätäkkää millä mällätä. Yritystoiminta kannattavammaksi, myös pienyrittäjän toiminta. Itsensä on saatava elätettyä myös yksinyrittämisellä. Osa-aikatyön tukeminen, ei heikentäminen. Esim. Osatyökykyiset, kotiäidit, toipilaat haluavat useimmiten tehdä kuitenkin jotain työtä, ja nyt heiltä on sitä mahdollisuutta heikennetty tuntuvasti. Kannattavampaa jäädä vain kotiin. Panostaminen rakentamiseen ja uusien hankkeiden kehittämiselle, saadaan töitä tekeville ja työllistetään useita muita sektoreita välillisesti samalla. Nämä nyt vaikka aluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He myös lupasi palauttaa entiselleen systeemit jos ne ei tuo toivottua tulosta. Nyt he on tuottaneet katastrofin, että olisiko aika korjata asiat niin kuin ne oli. Meillä oli hyvä nousujohteinen kehitys aluilleen Marinin jälkeen ja he pelkkää kateuttaan on tuhonneet kaiken. Myöntäisivät jo etteivät osaa työtään.
Eivät takuulla myönnä. Mutta siitähän se kiikastaa: osaamattomuudesta. Ideologia on, mutta ei talousosaamista, vaikka melko lailla jokainen vähänkin järjellinen ihminen kykeni aavistamaan, mihin lyhyen ajan sisään toteutetut raskaat leikkaukset tulevat johtamaan. Nyt ollaan siis leikkauskierteessä, josta ei kyetä irrottautumaan, koska ei haluta elvyttää. "Ei haluta ottaa velkaa" - vaikka sitä velkaa otetaankin ennätysmääriä. Sairaat ja kykenemättömät ihmiset puikoissa - ja saksien kanssa huitomassa.
Nämä kun eivät sitä perustietoa edes tiedä et -ilman panosta ei ole tulosta-
T.s. konsultit ja avustajat eivät ole ottaneet huomioon leikkausten kerrannaisvaikutusta tulotason laskussa, joka pienentää valtion kassaa ja sen pienenemisen proggressiivista kasvua aikakertoimessa sekä lisääntyvää maksukyvyttömyyttä ja konkurssiaaltoa jotka pahentuessaan KAATAVAT pankkeja kun kenelläkään ei ole millä lainaa lyhentää saatikka maksaa laskuja.
Joten ihan oikeaan vastuuseen joutaisivat teoistaan jo ennenkuin pahin tapahtuu.
Yhä se yritysverotus on laittamatta muiden pohjoismaiden tasolle,listaamattomat osinkoyhtiöt yhä laittamatta verotuksessa muiden pohjoismaiden tasolle, ympäristön saastuttaminen verolle. Nyt vihdoin yrityksille se vastuu yhteiskunnasta minkä ne muissakin maissa kantaa ja ne tekee sen siellä nurisematta ja kitisemättä. Kultapossujen aika on ohi. Niin ja ne yritystuet pois suurilta yrityksiltä. Ne ei niitä tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
En ole se, jolta kysyit, mutta taloutta parannetaan ihan yksinkertaisesti ostovoimaa nostamalla, ei laskemalla. Eli kansalaisille enemmän pätäkkää millä mällätä. Yritystoiminta kannattavammaksi, myös pienyrittäjän toiminta. Itsensä on saatava elätettyä myös yksinyrittämisellä. Osa-aikatyön tukeminen, ei heikentäminen. Esim. Osatyökykyiset, kotiäidit, toipilaat haluavat useimmiten tehdä kuitenkin jotain työtä, ja nyt heiltä on sitä mahdollisuutta heikennetty tuntuvasti. Kannattavampaa jäädä vain kotiin. Panostaminen rakentamiseen ja uusien hankkeiden kehittämiselle, saadaan töitä tekeville ja työllistetään useita muita sektoreita väli
Kirjoitin eilen palstalle siitä ettei pk-seudulla ole edes osa-aikatöitä illoille ja viikonlopuille.
Silti Orpo on taas myönteinen EU:n uudelle yhteisvelalle. Myös Suomi joutuu maksamaan miljardeja koska metsät laskettiin päästölähteiksi, EU tukipaketit, jäsenmaksu, keh...apu, Ukraina, Ilmastorahasto, ulkomaalaisten tuet....
Nämä kaikki nollaan niin suomalaisilta ei tarvitse viedä tuhkia pesästä.
Riikka on jo päättänyt, että jää sopeutumiseläkkeelle 2027, Petterille on sovittu joku mukavan leppoisa palkkiovirka EK:sta. Eivät he välitä.
#meidänjälkeemmevedenpaisumus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
Mä laittaisin pikaisesti kehitykseen, patentointiin ja massatuotantoon pari keksintöä joita ei ole vielä missään muualla.. Siis ei ihan vielä ole mutta tulee olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloinkaan ei tule mieleen leikata omista eduistaan centtiäkään vaan päinvastoin lisätä niitä.
Leikkaisitteko itsekään? Tukieurojen perään vaan täällä itkette.
Mitenkä leikkaisit 595e minimi toimeentulosta, mikä ei edes riittäviin perustarpeisiin riitä.
Vierailija kirjoitti:
Purra vois saksia v ttuun, tai työntää ne v ttuunsa kunhan ei nauti siitä.
Ratsastaa mieluiten puutarhasaksilla.
Hienoa, näin pitää tehdäkin! Lisäksi kunnon panostuksen energian tuotantoon, sotateollisuuteen ja AI:hin. Valtionhallinnosta saataneen kymmenessä vuodessä 100000 ihmistä iirrettyä yksityiselle sektorille AI:n avulla.
Vierailija kirjoitti:
Silti Orpo on taas myönteinen EU:n uudelle yhteisvelalle. Myös Suomi joutuu maksamaan miljardeja koska metsät laskettiin päästölähteiksi, EU tukipaketit, jäsenmaksu, keh...apu, Ukraina, Ilmastorahasto, ulkomaalaisten tuet....
Nämä kaikki nollaan niin suomalaisilta ei tarvitse viedä tuhkia pesästä.
Miksiköhän metsät yhtäkkiä lasketaankin päästölähteiksi?
Sopii miettiä miksi laskutapoja ja viherpesua muutetaan meille epäedulliseen suuntaan vain jotta valtionvelka kasvaa jotka muka oikeuttavat kaikki leikkaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä oikeasti saada tuolta pois, ennekuin tämän maan talous on lopullisesti tuhottu.
Miten itse parantaisit maan taloutta?
Lopettamalla yritystuet ja leikkaamalla eläkeläisiltä ja hyvätuloisilta. Ole hyvä, saa toteuttaa.
"Veroja ei voi enää korottaa vaan kaikkien toimien tulee olla menoleikkauksia."
Voi jumalauta jos veroja nostettaisiin lisää.. mistä ihmeestä tämä kaksikko ja etenkin tämä noita on keksinyt että veroja nostamalla talous lähtee nousuun? Miten se voi edes lähteä nousuun kun ihimisillä ei ole varaa kuluttaa..