Syntyvyysongelman ratkaisu: Voisiko Suomeen tuoda lisää itäeurooppalaisia naisia?
Monet miehet Suomessa ei saa lapsia koska eivät löydä naista josta kiinnostuvat. Itäeuroopassa kauniita naisia ja monella aika perinteiset arvot eli haluaisivat perheen.
Voisiko Suomi eri tavoilla houkutella tänne itäeurooppalaisia naisia? Esim kampanjoilla jne.
Ja pyrkiä sijoittamaan heitä eri puolille maata esim varmistamalla asuntojen saatavuuden.
Tällöin useampi mies löytäisi kauniin naisen kumppaniksi ja lapsia syntyisi enemmän.
Kommentit (522)
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset ovat aika armollisia miehille vaatimuksineen. He työskentelevät yhtä paljon töissä, tekevät enemmän kotitöitä, hoitavat lapsia ja yleensä maksavat lasten kulut, eikä vaadi jatkuvasti jotain lahjoja tai kauneushoitoja.
Tämä unohtuu tosi monilta, kuten myös se, ettei se kodinhengettärenä pyörivä slaavitar todellakaan katsele mitään sohvalla röhnöttäjää. Hän kyllä hoitaa kodin ja lapset, mutta mies saa sitten senkin edestä hoitaa omat hommansa. Rahaa täytyy tulla, koska koko ajan sinne kotiin on jotain hankittavaa ja myös koko ajan jotain pientä projektia. Työpäivän jälkeen ei todellakaan rojahdeta sohvalle, vaan aletaan puuhaamaan näitä projekteja. Ja mitään kädetöntä miestä ei sitten katsella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nytkö se geeniperimä ei kiinnostakaan? Miehet tuomitsee naisia jotka lisääntyy ulkomaalaisten tai mm taustaisten (etenkin mustien) miesten kanssa, mutta kun miehet lisääntyy mm naisten kanssa, se onkin ihanaa ja mahtavaa, luonnollista ja oikein.
Miesten kaksinaismoraalille ei loppua näy!
Koska suomalaisen ja puolalaisen lapsi näyttää suomalaiselta mutta suomalaisen ja irakilaisen lapsi näyttää irakilaiselta
Eli kyse on sittenkin vain ulkonäöstä ja ihonväristä.
Eli genetiikasta
Olisiko aika palata peruskouluun, jos oletat että genetiikka on vain ulkonäköä ja ihonväriä ja että ne ovat tässä olennaisimmat asiat?
Sun ulkonäkö johtuu sun hyvin pitkälle sun genetiikasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, että perinteisesti arvoihin kuuluu, että naisen ja lasten lisäksi elätetään muuta lähisukua. Miten ajattelitte tehdä sen jollain säälittävällä 4k palkalla (josta siitäkin jää käteen paljon vähemmän)? Puhumattakaan, että miehen oletetaan maksavan kaikki naisen kauneushömppä, kulttuurihömppä, lastenkasvatushömppä sekä -apu sekä muistavan kaikki merkkipäivät mieluusti kallein lahjoin ja huomionosoituksin.
Täällä miehet eivät edes maksa lastensa kuluja, joten onnea vaan slaavittaren löytöön.
-Miks 4k ois säälittävä palkka ku se on reilusti yli suomalaisen mediaanin
-eihän sitä 4k palkkaa saa siellä Puolassa tai Latviassa ellei voi tehdä 100% etätyötä Suomeen
-ei kyllä Puolassa ja Latviassa oo tapana elättää vaimon setiä ja tätejä
Edelleen, sillä 4k palkalla elätetään koko perhe. Mediaani taitaneen olla siinä 3200 paikkeilla, mutta normaalisti täällä tienaa kaksi ihmistä, joten perhettä elätetään tuplasti suuremmalla rahalla kuin tuossa.
Ihanaa, miten et ymmärrä, mitä perhekeskeisyys tarkoittaa. Totta kai elätät mummot ja papat, saattavat asua sun katon alla. Slaavikulttuurissa se on normi, täällä Suomessa ollaan heti potkaisemassa lapsi pois, kun se täyttää 18, mutta tuolla asutaan ja avustetaan koko (lähi)sukua ja asutaan saman katon alla monen sukupolven voimin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nytkö se geeniperimä ei kiinnostakaan? Miehet tuomitsee naisia jotka lisääntyy ulkomaalaisten tai mm taustaisten (etenkin mustien) miesten kanssa, mutta kun miehet lisääntyy mm naisten kanssa, se onkin ihanaa ja mahtavaa, luonnollista ja oikein.
Miesten kaksinaismoraalille ei loppua näy!
Koska suomalaisen ja puolalaisen lapsi näyttää suomalaiselta mutta suomalaisen ja irakilaisen lapsi näyttää irakilaiselta
Riippuu mistä suunnasta katsoo. Irakissa se muksu voi näyttää enemmän suomalaiselta.
Mun kaveri on tuommonen ja kyllä se ja sen sisarukset ihan sikäläisiltä näyttää. Niissä ei oo tippaakaan suomalaista ulkonäköä vaikka niiden äiti on vaalea suomalainen. Se on jännä et ne tummien ihmisten geenit on niin vahvoja et ihan kallonmuotoa myöten irakilaisen näkösiä eikä se suomalaisuus näy niissä mitenkään.
Sun kaverisi ja sen sisarukset nyt on vaan yhden perheen lapsia. Melko kapeakatseista perustaa koko oma mielipide vain yhteen esimerkkiin. Ihan jos et tiennyt, niin myös suomalaiset vanhemmat voivat saada omia lapsia, jotka näyttävät melko vähän kummaltakaan vanhemmaltaan (esim. hiusten väri eri kuin kummallakaan vanhemmalla). Mm. vaaleat tai suorat hiukset on peittyvä ominaisuus, joten ei mikään ihme että lapset eivät ole blondeja jos isä on tummahiuksinen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tänne tuotaisiin itä-euroopan kaikki alle 25v vapaat naiset, eivät nämä uli-incelit saisi silti mitään aikaiseksi. Edelleen hikikomeroissaan hakkaisivat tattia ja näppistä.
On paljon helpompi hakata nuo incelit loppuelämäksi asuntoihinsa mätänemään ja korkeintaan annetaan kuukausitilaus tukevaan köyteen että voivat lopettaa itsensä sitten kun huvittaa. Olen kyllästynyt siihen että koko maan politiikka pyörii tämän ihmiseksi kelvottoman aineksen mielipiteiden ja ajatusten ympärillä varsinkin mediassa päivästä toiseen. He ei tarvitse enää yhtään huomiota eikä aikaa keneltäkään. He on yhteiskunnan uhka.
Vierailija kirjoitti:
Et nyt ymmärrä. Ei Suomeen haluta valkoisia. Koko euroopasta halutaan monivärinen, jotta kansallisidentiteetti kuolee. Sitten on helppo perustaa liittovaltio.
Myös kansalaisten tyhmentäminen on selvästi käynnissä. Mikään muu ei selitä niitä järjettömiä muutoksia mitä koulujärjestelmään on tehty 2000-luvun aikana. Suomen nuoret ovat tyhmempiä kuin koskaan ennen, ja se on fakta. Lapsia/nuoria ei myöskään saisi enää pitää lain mukaan kurissa juuri lainkaan.
Miten työttömyys ja incelit liittyy aiheeseen? Nythän puhutaan tavallisista suomalaisista töissäkäyvistä miehistä jotka ei kuitenkaan löydä kumppania johon ihastuisivat, ainakaan sellaista joka haluaisi perheen.
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa kuin naiset olisivat huonekaluja joita siirrellään tarpeen mukaan. Kumma kun ei puolisoa löydä.
Tämä
Kyllähän noita ihmiskaupan uhreja Itä-Euroopasta tuodaan aina kaupattavaksi pervoille.
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa kuin naiset olisivat huonekaluja joita siirrellään tarpeen mukaan. Kumma kun ei puolisoa löydä.
Tahallasi tulkitset vain väärin, eihän tuossa ketään pakoteta mihkään
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan rikoshyöty 800 000 euroa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/unkarilaiset-pyorittivat-laajaa-par…
Mitäs Orban siihen?
Seksityöläiset olivat Suomessa parin-kolmen viikon jaksoissa, toisinaan pidempään. Paritetut vaihtoivat asuntoa ja kaupunkia yleensä kolmen tai neljän päivän välein, kertoo tutkinnanjohtaja Hannu Kortelainen poliisin tiedotteessa.
Paritustoimintaa pyöritettiin poliisin mukaan lyhytaikaisissa vuokra-asunnoissa. Seksityöläisten yhteystiedoiksi annettiin suomalaisia prepaid-liittymiä.
Helsingin poliisi teki jutun aikana yhteistyötä myös Unkarin poliisin kanssa. Valtakunnallinen ihmiskaupparikosten tutkintaryhmä siirsi tapauksen syyteharkintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juurihan Suomeen on tullut Ukrainalaisia, pelkästään viime vuonna n. 10 000. Suurin osa naisia.
ne loiset tuli tänne vain lomailemaan sodan ajaksi suomalaisten kustannuksella ja toivat lapset mukanaan ja samalla jättivät miehet kärsimään sodassa kotimaassaan
Jaaha, ilmeisesti joku ukrainalainen nainen ei sitten jättänytkään rintamalla taistelevaa miestään ja kapsahtanut tämän edellisen kirjoittajan kaulaan, ja nyt kirjoittaja on katkera.
Pitäisi mutta ei voi koska tänne halutaan vain tummia avaruusinsinöörejä jotka tekevät uranousua wolttikuskeina.
Lisää ukrainalaisnaisia vaan suomeen. Miljoona vähintään.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tänne tuotaisiin itä-euroopan kaikki alle 25v vapaat naiset, eivät nämä uli-incelit saisi silti mitään aikaiseksi. Edelleen hikikomeroissaan hakkaisivat tattia ja näppistä.
Ja valittaisivat, että alle 25-vuotiailla itäeurooppalaisilla maahanmuuttajanaisilla on liian kovat vaatimukset miehille, koska neKÄÄN ei haluais vänisevää naisvihamielistä törppöä miehekseen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noita ihmiskaupan uhreja Itä-Euroopasta tuodaan aina kaupattavaksi pervoille.
Tunnut olevan epäilyttävän hyvin perillä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä he haluaisivat muuttaa Suomeen? Saati sitten jonnekin syrjäseuduille.
Monet heistä asuu syrjäseuduilla kotimaissaan.
Suomi maailman onnellisin maa, puhdas luonto, ei korruptiota, rikollisuus suht pientä. Voisi luetella aika pitkän listan miksi asuisi täällä mielummin kuin entisessä neuvostomaassa.
Kyllähän nyt suurin osa nuorista aikuisista itäeuroopassakin puhuu jo englantia