YLE: One Morning Left on suljettu pois UMK:sta sopimusrikkomuksen takia
Yle on sulkenut One Morning Left -yhtyeen ulos Uuden Musiikin Kilpailusta.
Tiedotteen mukaan syynä on sopimusrikkomus, mutta asiaa ei avata enempää.
One Morning Leftiä ei valitettavasti nähdä tämän vuoden UMK:ssa, koska kilpailun sääntöjä ei ole kaikilta osin noudatettu, UMK:n päätuottaja Anssi Autio toteaa tiedotteessa.
Yle ja One Morning Left ovat keskustelleet asiasta ja päätöksen perusteista ollaan yhtä mieltä, tiedotteessa todetaan.
Päätökseen liittyi myös EBU:n Eurovision Song Contest säännöt, joiden mukaan tällainen sääntörikkomus on yksiselitteinen este viisuedustukselle, Autio valaisee.
Tilalle ei toista osallistujaa
Metalcore-yhtye One Morning Left oli hassuttelevalla hevibiisillä Puppy yksi kilpailun ennakkosuosikeista. Kappaleen musiikkivideota on katsottu UMK:n Youtube-sivulla lähes puoli miljoonaa kertaa.
UMK pienenee uutisen myötä yhdellä osallistujalla, sillä kilpailun sääntöjen mukaan poistuvan tilalle ei tarvitse ottaa uutta edustajaa.
Jäljelle jää kuusi artististia. He ovat Neea River, Nelli Matula, Costee, Viivi, Goldielocks ja Erika Vikman.
UMK on Suomen suurin musiikkishow. Se huipentuu 8. päivä helmikuuta Tampereen Nokia Areenalla.
Kommentit (689)
Ilmeisesti bändin jäsenet tietää tarkalleen, mitä laulaja on tehnyt, kun noin reagoivat.
Mitä enemmän näitä ahdistelijoita ja groomaajia canceloidaan sen paree. Akut, Laurit, Roopet ja muut vou miettiä lähinnä omaa käytöstään ja muut miehet ottaa opiksi.
Siis mitä v*ttua! Naurettavaa touhua. Mahtaa tää naikkonen olla nyt tyytyväinen
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi työskennellyt lastensuojeluksessa ainakin vielä -21.
Eli olisko sieltäkin paljastunut jotain?
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän näitä ahdistelijoita ja groomaajia canceloidaan sen paree. Akut, Laurit, Roopet ja muut vou miettiä lähinnä omaa käytöstään ja muut miehet ottaa opiksi.
Kyllä, mutta ensin pitää olla näytöt.

Niitähän voi vaikka olla ja kuinka. Tässäkin tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä laulajan taustasta paljastuu seuraavaksi ihan seksuaalirikostuomio? Pelkkien viestien takia ei bändi hajoaisi välittömästi ja lakkauttaisi myös taustayhtiötä. Tai sitten asian käsittely bändin sisällä on mennyt niin rumaksi, että laulajalle on tehty archie cruzit samantien.
Mikä voisi olla niin raskas asia, että monta vuotta toiminut bändi hajoaa samantien? Mieti sitä
Jos jotain asiatonta viestittelyä on ollut niin ihan hemmetin hyvä että tulee julki. Mutta jos on vaan juoruja niin syytteet niiden levittelijöille. Rikostutkinta pitäisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän näitä ahdistelijoita ja groomaajia canceloidaan sen paree. Akut, Laurit, Roopet ja muut vou miettiä lähinnä omaa käytöstään ja muut miehet ottaa opiksi.
Näinpä. Kertoo vaan paljon näistä miehistä, että tuollainen ei lopu sen takia, että se on väärin vaan sen takia, että se saattaa kostautua nykyään itselle.
Tässä nimenomaan ei haluta mitään näyttöjä, vaan paeta paikalta, jotta juttu vaikenee eikä yhteistyökumppaneihin tartu enempää kuraa.
Jos pyytää 14 v lapsia toistuvasti kotiinsa, niin joku varmaan suostuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi työskennellyt lastensuojeluksessa ainakin vielä -21.
Eli olisko sieltäkin paljastunut jotain?
Tällaiset vihjailut menee äkkiä kunnianloukkauksen puolelle, kun mitään syytä epäillä moista ei ole.
Bändi vähätteli juttua ja kuitenkin pisti kaikki pillit pussiin ja yhteydet poikki. Joku ei nyt täsmää.
Ryhdikkäästi toimittu bändiltä. Persut olisivat vedonneet sananvapauteen ja kiistäneet kaiken loppuun asti. Nyt ei lähdetty selittelemään, vaan kannettiin vastuu. Varmasti ottaa rankasti kavereita kyllä päähän, kun miettii millainen kultakaivos tuo bändi olisi ollut tulevan kesän festareilla.
Vierailija kirjoitti:
Tulee sitten olemaan aika surkea UMK, En usko että tuo olisi voittanut Euroviisuja tai edes UMK:ta välttämättä, mutta ainakin se erottui joukosta, loput on sitten yhtä ja samaa, nuoria, nättejä ihmisiä laulamassa jotain tylsiä slowareita ja Erika.
Nythän tällä kävi vähän kuin Joost Kleinille viime vuoden finaalissa, syytökseen reagoitiin nopeasti ja ehkä yliampuvasti, ennenkuin oli edes kunnolla selvinnyt mitä on tapahtunut. Hyvä, että asiat otetaan vakavasti, mutta eikö Joostkin lopulta todettu syyttömäksi ja kun asiaan reagoitiin nopeasti niin sinne meni hänen mahdollisuudet voittoon.
No tämä.
Likaista julkisuuspeliä silloin.
Onko tämänkertaisten syytöksien tueksi muuta kuin pari tekstinkappaletta netistä?
Vierailija kirjoitti:
Tässä nimenomaan ei haluta mitään näyttöjä, vaan paeta paikalta, jotta juttu vaikenee eikä yhteistyökumppaneihin tartu enempää kuraa.
Jos pyytää 14 v lapsia toistuvasti kotiinsa, niin joku varmaan suostuu...
Sen takia nuo bändikaveritkin livisti, ettei oma maine mene musiikkialalla. Tuskin nekään tietää yhtään sen enempää mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ryhdikkäästi toimittu bändiltä. Persut olisivat vedonneet sananvapauteen ja kiistäneet kaiken loppuun asti. Nyt ei lähdetty selittelemään, vaan kannettiin vastuu. Varmasti ottaa rankasti kavereita kyllä päähän, kun miettii millainen kultakaivos tuo bändi olisi ollut tulevan kesän festareilla.
Mistä me tiedetään vaikka persuja olisivat. Aika persuiltahan nuo vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi työskennellyt lastensuojeluksessa ainakin vielä -21.
Vielä erikoisempaa. Luulisi, ettei LS sallisi töissään siviilipetomiehiä...
Vierailija kirjoitti:
Bändi vähätteli juttua ja kuitenkin pisti kaikki pillit pussiin ja yhteydet poikki. Joku ei nyt täsmää.
Todennäköisesti ihan vaan se perinteinen, että miesporukassa annetaan hiljainen hyväksyntä yhden sikailuille, mutta nyt kun tuli julkiseksi on kiire pestä omat kädet.
Vierailija kirjoitti:
dolly parton laittoi minulle viestin 56 vuotta sitten kun olin 17,999999999999-vuotias
Laittoiko kortin ihan Ameriikasta asti?
Tyyppi työskennellyt lastensuojeluksessa ainakin vielä -21.