Miksi ihmiset välittävät lapsista mutta ei aikuisista?

Vierailija kirjoitti:

Olen usein miettinyt samaa! 

Näkyy esim. siten, että nuorille (ja vähän nuorille aikuisillekin) on kaikenlaisia tukimuotoja, mutta sitten yli 30-vuotiaille ei ole enää mitään. Ainoastaan perheille. Ja valitettavasti moni meistä ymmärtää pyytää apua liian myöhään. 

 

Jos lapsi traumatisoituu, sitä surkutellaan.. mutta kun se lapsi kasvaa aikuiseksi, se onkin yhtäkkiä hänen oma ongelmansa - yhtäkkiä pitäisi olla parantunut sormia napsauttamalla eikä saa oireilla mistään, muuten olet luuseri. Kaikilta tulee "pärjäile"-asennetta, ketään ei kiinnosta. Paitsi jos se tekee *ts*rin. 

 

Ei ikäänkuin ymmärretä että se lapsen trauma on just siks huono juttu, kun se vahingoittaa hänen tulevaisuuttaan. 

Siksihän nimenomaan niitä lapsia pyritään auttamaan, että selviäisivät siitä traumasta, eikä se hankaloittaisi elämää enää aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

"Ja kyse on siis tosiaan välittämisestä. Se näkyy tässä yhteiskunnassa myös tukimuodoissa enkä puhu rahasta. Esim. nuoret saavat paremmin terapiaa,mutta moni hoksaa tai kykenee kohtaamaan asiansa vasta myöhemmin aikuisuudessa. Eikä se ole yhtään sen helpompaa kuin lapsena tai nuorena. "

Johonkin se on raja vedettävä, ei suomalaisilla ole loputtomasti rahaa auttaa kaikkia, tottakai se on nuori johon satsataan jotta hänestä saadaan mahd terve aikuinen, mielestäni täysin järkevää. Tosin tilastot kertovat karua kieltä nuorten hyvinvoinnista. Ja ketkä ovat vastuussa siitä, että nuoret voivat hyvin? No ne aikuiset.

Aikuinen voi myös itse hakea apua vaikka yksityiseltä, jos julkinen ei ole tarpeeksi tehokas. 

Aika monella huonoissa oloissa kasvaneilla ei ole mahdollisuuksia käydä esim. yksityisellä terapiassa. Ja oletko miettinyt, että kun ihmistä autetaan, hänestä voi tulla tuottava yhteiskunnan jäsen sen sijaan että olisi sairaslomalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä? 

Niin ja itse työskentelen kasvatusalalla, nuorten parissa. Itse jäin vaille monenlaista tukea ja nyt sitten autan muita. 

Monet nuoret eivät edes pysty tai halua vastaanottaa niitä palveluita, joihin yhteiskunta satsaa. Osa ei osaa edes hakeutua nuorisopalveluihin. Moni herää vasta myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen usein miettinyt samaa! 

Näkyy esim. siten, että nuorille (ja vähän nuorille aikuisillekin) on kaikenlaisia tukimuotoja, mutta sitten yli 30-vuotiaille ei ole enää mitään. Ainoastaan perheille. Ja valitettavasti moni meistä ymmärtää pyytää apua liian myöhään. 

 

Jos lapsi traumatisoituu, sitä surkutellaan.. mutta kun se lapsi kasvaa aikuiseksi, se onkin yhtäkkiä hänen oma ongelmansa - yhtäkkiä pitäisi olla parantunut sormia napsauttamalla eikä saa oireilla mistään, muuten olet luuseri. Kaikilta tulee "pärjäile"-asennetta, ketään ei kiinnosta. Paitsi jos se tekee *ts*rin. 

 

Ei ikäänkuin ymmärretä että se lapsen trauma on just siks huono juttu, kun se vahingoittaa hänen tulevaisuuttaan. 

 

Siksihän nimenomaan niitä lapsia pyritään auttamaan, että selviäisivät siitä t

Mutta kun moni ei saa sitä tukea lapsena ollenkaan. Itse en saanut. Ei ketään tuntunut kiinnostavan. Mulla jäi mm.täysi-ikäisenä kesken koulu, johon olin saanut ison stipendin, ihan vaan paniikkikohtausten takia. 

Usein näkee että nuoret on niin hukassa ettei he pysty vastaanottamaan apua kuin vasta yli 25v tai yli 30v. 

T. Se nuorisotyössä ollut ja kasvatusalalla edelleen

Minkälaista yhteiskunnan apua ja tukea ap kaipaa aikuisille? Konkreettisesti? Rahaa ja terapiaa? Jotain muuta?

Vierailija kirjoitti:

Terapian vähyys on tottakai ongelma.  Sen sijaan aikuisiakin varten on hyväntekeväisyyttä.  SPR, Pelastusarmeija, Hursti ja seurakunnat esimerkiksi.  Työttömyyspäivärahasta poistettiin juuri lapsikorotuksen, joten lapseton saa saman verran kuin joku,  jolla on lapsia.  Asumistuki ja toimeentulotuki on ihan tarkoituksella nuppiluvun mukaan.  Alaikäisten lasten vanhemman kun on tarjottava katto pään päälle,  vaatteita ja ruokaa myös lapsilleen.  Lastensuojelussa on työntekijöitä siksi,  että joidenkin lasten vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsistaan ja lapsi taas on vielä kykenemätön huolehtimaan itsestään.  Huoli-ilmoituksen voi tehdä minkä ikäisestä aikuisesta tahansa,  mutta mikä olisi sellainen asia,  jonka perusteella ohikulkija,  naapuri,  kaupan kassa tai työkaveri voisi mielestäsi tehdä Huoli-ilmoituksen? Aikuisella on itsemääräämisoikeus ja saa olla niin kännissä t

Edelleenkään teillä ei ole ymmärrystä siitä, mitä tällä ketjulla tarkoitetaan. Kyse ei ole rahallisesta tukemisesta, vaan välittämisestä ja asenteesta. 

Suomessa korostetaan yksilön pärjäämistä liikaakin. Just tuo "aikuinen voi vaikuttaa itse olosuhteisiinsa" on yksi tosi kuvaava ajatus. Ei voi. Ei aina voi. Ja aika usein se alkaa sieltä lapsuudesta. Moni pärjäisi paremmin opinnoissa, taloudellisesti, jne., jos sitä henkistä tukea olisi ollut. 

Ja hienosti rinnastatte kännäämisen ym tähän. 

Itse olen kuulemma "liiankin vastuuntuntoinen" ollut ja koen jääneeni yksin monissa asioissa niin lapsena, nuorena kuin myöhemminkin. Ja eniten olisin tarvinnut sitä tukea aikuistuessa. Nyt autan työkseni nuoria, mutta joskus mietin, että minulla on vain minä (henkisesti). En pysty edes luottamaan muihin ihmisiin, en koskaan. Olen mieluiten yksin ja ajatus vahvistuu vain iän myötä. Maailma ei ole helppo paikka elää. 

No kyllä tuo yksi sekopää tuolla sössöttää jostain asumistuesta... eli mistä tässä nyt on kyse? Että lapsia autetaan mutta aikuisia ei? Sehän ei pidä paikkansa.

Mitä tukea nyt tarkoitetaan? Joku aikuistensuojelu,  josta sosiaalityöntekijä soittaa säännöllisesti ja kysyy,  onko sulla ruokaa,  pääsetkö kauppaan vai tarvitsetko jonkun hakemaan sulle ruokaa? Vai tukihenkilön?  Henkilökohtaisen avustajan? Mikä on tukimuoto,  joka yhteiskunnan pitäisi tarjota?

Sehän on kyllä ihan ihmisestä ja ympärillä olevista ihmisistä kiinni kuka saa osakseen symppistelyä ja kuka ei. Itse olen ollut onnekas kun ympärillä on muutama välittävä läheinen. Kaikilla näin ei toki ole. Ja mielestäni lapsia pitääkin auttaa enemmän sehän nyt on selvä, että heikoimmasta pidetään huolta. Heistä tulee juuri niitä aikuisia jotka sitten joko auttaa tai ei auta ja se taas on meistä aikuisista kiinni millaisia aikuisia me kasvatamme yhteiskuntaan.

Perheitä ja lapsia inhotaan. Syntyvyys laskussa, ei ihme että Suomeen kasautuu yhteiskunta jossa ei kukaan välitä, kun arvoja kuten esim perhearvot ja kristillisyys halutaan poistaa, perinteet romukoppaan ja yhteisöllisyydelle näytetään keskaria. Vanhuksia potkitaan ja maahan tuodaan täysin vieraista kullttuureista ihmisiä jotka aiheuttaa omat ongelmansa.

Ihan aikuisten aiheuttamia juttuja kaikki.

Jos maailmassa olisi vain pelkkiä lapsia jotka ei ikinä aikuistuisi, maailma olisi parempi paikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen usein miettinyt samaa! 

Näkyy esim. siten, että nuorille (ja vähän nuorille aikuisillekin) on kaikenlaisia tukimuotoja, mutta sitten yli 30-vuotiaille ei ole enää mitään. Ainoastaan perheille. Ja valitettavasti moni meistä ymmärtää pyytää apua liian myöhään. 

 

Jos lapsi traumatisoituu, sitä surkutellaan.. mutta kun se lapsi kasvaa aikuiseksi, se onkin yhtäkkiä hänen oma ongelmansa - yhtäkkiä pitäisi olla parantunut sormia napsauttamalla eikä saa oireilla mistään, muuten olet luuseri. Kaikilta tulee "pärjäile"-asennetta, ketään ei kiinnosta. Paitsi jos se tekee *ts*rin. 

 

Ei ikäänkuin ymmärretä että se lapsen trauma on just siks huono juttu, kun se vahingoittaa hänen tulevaisuuttaan. 

 

Siksihän nimenomaan niitä lapsia

 

Lainaus: *Mutta kun moni ei saa sitä tukea lapsena ollenkaan. Itse en saanut.*

Nyt en ihan ymmärrä. Valitat, että moni ei saa lapsena tukea, mutta sitten kuitenkin ihmettelet miksi vaan lapset saavat tukea eivätkä aikuiset. 

Jotenkin ne rajalliset resurssit nyt vaan on kohdennettava ja ainakin minun mielestäni parasta kohdistaa lapsiin. 

Minä surusilmin katson lapsia, että nuokin ovat vain tulevia aikuisia. Kai se on se viattomuus joka lapsissa vielä on. 

Koska : jos välitämme lapsista niin heistä kasvaa hienoja aikuisia jotka eivät tarvitse tukea kaiken aikaa. Eihän maailman ihmisten aika riittäisi millään kaikkien hoivaamiseen kun sekä lapset että aikuiset tarvitsisivat huolenpitoa koko ajan, hoivaajat itsekin, näin on järkevämpää ja helpompaa.

Aina löytyy joku jolla on asiat huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen usein miettinyt samaa! 

Näkyy esim. siten, että nuorille (ja vähän nuorille aikuisillekin) on kaikenlaisia tukimuotoja, mutta sitten yli 30-vuotiaille ei ole enää mitään. Ainoastaan perheille. Ja valitettavasti moni meistä ymmärtää pyytää apua liian myöhään. 

 

Jos lapsi traumatisoituu, sitä surkutellaan.. mutta kun se lapsi kasvaa aikuiseksi, se onkin yhtäkkiä hänen oma ongelmansa - yhtäkkiä pitäisi olla parantunut sormia napsauttamalla eikä saa oireilla mistään, muuten olet luuseri. Kaikilta tulee "pärjäile"-asennetta, ketään ei kiinnosta. Paitsi jos se tekee *ts*rin. 

 

Ei ikäänkuin ymmärretä että se lapsen trauma on just siks huono juttu, kun se vahingoittaa hänen tulevaisuuttaan. 

 

Siksihän nimenomaan niitä lapsia pyritään auttamaan, että selviäisivät siitä t

Ja ne lapset, jotka eivät saaneet apua lapsina, eivät saa apua jo aikuiseksi kasvettuaan ja jäävät ilman apua, jos aikuisia ei tueta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen usein miettinyt samaa! 

Näkyy esim. siten, että nuorille (ja vähän nuorille aikuisillekin) on kaikenlaisia tukimuotoja, mutta sitten yli 30-vuotiaille ei ole enää mitään. Ainoastaan perheille. Ja valitettavasti moni meistä ymmärtää pyytää apua liian myöhään. 

 

Jos lapsi traumatisoituu, sitä surkutellaan.. mutta kun se lapsi kasvaa aikuiseksi, se onkin yhtäkkiä hänen oma ongelmansa - yhtäkkiä pitäisi olla parantunut sormia napsauttamalla eikä saa oireilla mistään, muuten olet luuseri. Kaikilta tulee "pärjäile"-asennetta, ketään ei kiinnosta. Paitsi jos se tekee *ts*rin. 

 

Ei ikäänkuin ymmärretä että se lapsen trauma on just siks huono juttu, kun se vahingoittaa hänen tulevaisuuttaan. 

 

Siksihän nimenomaan niitä lapsia

Ja ne lapset, jotka eivät saaneet apua lapsina, eivät saa apua jo aikuiseksi kasvettuaan ja jäävät ilman apua, jos aikuisia ei tueta.

Ja mitähän apua nämä aikuiset sitten tarvitsevat? Myötätuntoa? Sympatiaa? Keneltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään teillä ei ole ymmärrystä siitä, mitä tällä ketjulla tarkoitetaan. Kyse ei ole rahallisesta tukemisesta, vaan välittämisestä ja asenteesta. 

 

Suomessa korostetaan yksilön pärjäämistä liikaakin. Just tuo "aikuinen voi vaikuttaa itse olosuhteisiinsa" on yksi tosi kuvaava ajatus. Ei voi. Ei aina voi. Ja aika usein se alkaa sieltä lapsuudesta. Moni pärjäisi paremmin opinnoissa, taloudellisesti, jne., jos sitä henkistä tukea olisi ollut. 

Ja hienosti rinnastatte kännäämisen ym tähän. 

 

Itse olen kuulemma "liiankin vastuuntuntoinen" ollut ja koen jääneeni yksin monissa asioissa niin lapsena, nuorena kuin myöhemminkin. Ja eniten olisin tarvinnut sitä tukea aikuistuessa. Nyt autan työkseni nuoria, mutta joskus mietin, että minulla on vain minä (henkisesti). En pysty edes luottamaan muihin ihmisiin, en koskaan. Olen mieluiten yksin ja ajatus vahvistuu vain iän myötä. Maailma ei ole helppo paikka elää. 

Ymmärrän mitä tarkoitat, olisin voinut itsekin kirjoittaa tuon tekstin. Liiallinen kiltteys, reippaus ja neuvokkuus ovat toisaalta auttaneet menemään eteenpäin, mutta toisaalta taas olen henkisesti jäänyt yksinmyös aikuisena. Olen koittanut ajatella sen niin, että olen itseni ystävä ja matkakumppani ja me ollaan yhdessä elämämme loppuun asti. Välillä hoivaan pientä lasta itsessäni, otan syliin ja siinä me hetki istutaan ja itketään. 

Ihanko tosissaan täällä aikuiset ihmiset kadehtii lasten saamaa sympatiaa? 

Aikuiset ovat pääsääntöisesti tietoisesti perseilleet ja ovat omien ansioiden takia siinä jamassa kuin ovat. Lapset ovat viattomia vanhempiensa synteihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapian vähyys on tottakai ongelma.  Sen sijaan aikuisiakin varten on hyväntekeväisyyttä.  SPR, Pelastusarmeija, Hursti ja seurakunnat esimerkiksi.  Työttömyyspäivärahasta poistettiin juuri lapsikorotuksen, joten lapseton saa saman verran kuin joku,  jolla on lapsia.  Asumistuki ja toimeentulotuki on ihan tarkoituksella nuppiluvun mukaan.  Alaikäisten lasten vanhemman kun on tarjottava katto pään päälle,  vaatteita ja ruokaa myös lapsilleen.  Lastensuojelussa on työntekijöitä siksi,  että joidenkin lasten vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsistaan ja lapsi taas on vielä kykenemätön huolehtimaan itsestään.  Huoli-ilmoituksen voi tehdä minkä ikäisestä aikuisesta tahansa,  mutta mikä olisi sellainen asia,  jonka perusteella ohikulkija,  naapuri,  kaupan kassa tai työkaveri voisi mielestäsi tehdä Huoli-ilmoituksen? Aikuisella on i

Täällä yksi joka saa kyllä täysin kiinni tästä ajatuksesta. Oma lapsuuteni oli aika sekava, jouduin seuraamaan aikuisten riitelyä, jäin heitteille. Jos en osannut jotain niin en todellakaan saanut siihen tukea. Lähipiirin aikuiset olivat ilkeitä ja juoruilevia, epäturvallisia. Minua kiusattiin rajusti koulussa mm. Piilottelemalla nastoja kenkiin ja lavastamalla laittamalla muilta otettua tavaraa reppuun. En tuon takia oikein ymmärrä mitä ihmiset tarkoittaa tuolla että lapset on viattomia, samaa roskaahan sitä joutuu kestämään koko ikänsä. Ja samanikäisiltä lapsilta kokemani kiusaus on yksi julmimmista asioista jota olen kokenut, näillä kun ei ole vielä kehittynyt kunnollista empatiaa ja syy-seuraus-suhteiden käsitystä.

Aikanaan tunsin sympatiaa näitä aikuisia kohtaan, Aki Kaurismäen köyhyyden romantisoinnit etc.

Sitten olen ymmärtänyt, että todellisuus on kahta kauheampi, bussissa sumplitaan, miten huijata Kelaa parhaiten, lapsille myyvät huumeita, aiheuttavat häiriötä vaan pahantahtoisuuttaan, eivät tahdo ryhtyä kunnon kansalaisiksi.