Maisteriopinnot nelikymppisenä, onko mahdollista?
Harkitsen maisteriopintoihin hakemista, mutta kaksi isoa kysymystä mietityttää:
Suositaanko opiskelijavalinnoissa nuoria, vai olenko nelikymppisenä samalla viivalla nuorten kanssa?
Mistä rahoitus opintoihin? Aikuiskoulutustukea ei enää saa. Olisi kiva kuulla kokemuksia muilta aikuisopiskelijoilta, että miten olette järjestäneet talouspuolen? Pystyykö maisteriopintoja tekemään kokopäivätyön ohessa?
Minulla ei ole kokemusta yliopisto-opinnoista, taustalla lukio, amk-tutkinto ja ammattitutkinto. Pitkähkö työura on takana ja haluaisin päästä oman alan asiantuntijatehtäviin, joihin vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Siksi maisteriopinnot kiinnostavat.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
En kyllä keksi mikä opiskelu estäisi työnteon.
Läsnoloa vaativa? Kuinka olla kahdessa paikassa yhtä aikaa?
Kiitos kaikille vastauksista. Jos olisi talous turvattu ja voisin jättäytyä töistä pois, niin hakisin opiskelemaan seuraavassa haussa. Ammatillinen tilanteeni on tavallaan hyvä, olen päässyt tehtäviin, joihin ei usein pelkällä amk-taustalla pääse. Joudun työssäni kuitenkin tekemään aivan liikaa kaikkea muuta kuin oman alan tehtäviä. Haluaisin kehittyä nimen omaan oman alani tehtävissä ja keskittyä pelkästään niihin. Palkkakaan ei ole mielestäni riittävän hyvä suhteessa työn määrään.
Työnhaku parempiin paikkoihin tyssää usein juuri siihen, että edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, tai vaikkei edellytetä, niin korkeammin koulutetut menevät valinnassa luonnollisesti edelleni.
Koen myös usein, ettei minulla ole tehtävien edellyttämää osaamista. Osaan kyllä kaikki työssä tarvittavat käytännön jutut, mutta strateginen ja suunnitelmallinen työote puuttuu. Uskon, että opinnoista saisin varmuutta juuri strategiseen puoleen.
Eli motivaatiota olisi, mutta ehkä vielä ei ole oikea aika. Minulla on asuntolainaa ja hyvätuloinen aviomies, eli en saisi opintotukia tai asumistukia tai ylipäätään mitään tukia. Maksan tasavertaisesti puolet kaikista kuluista, enkä voi/halua jättäytyä miehen elätettäväksi. Lisäksi jälkikasvu tarvitsee tukeani, joten en tiedä pystynkö töiden jälkeen enää opiskelemaan. Työni on vaativaa.
Luulen, että odotan vielä muutaman vuoden tämän kanssa. Kiva kuulla, että en ainakaan ole liian vanha opintoihin. Onhan tässä vielä vuosia työuraa edessä. Odotan, että lapset itsenäistyvät (ei mene enää montaa vuotta) ja keskityn sitten urakehitykseen.
- ap
Mä opiskelin maisteritutkinnon työn ohessa. Työn ohessa opiskelu saattaa olla mahdollista, jos suoritat vain maisterivaiheen opinnot. Maisteriopintojen kuvauksissa usein kerrotaan, voiko opinnot suorittaa työn ohessa. Suurin osa opiskelukavereistani piti jonkin aikaa opintovapaata, mutta kukaan ei ollut opintovapaalla koko opiskeluaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maisteriopinnot amk-pohjalta voi olla aika hankalat, kun taustalla ei ole opiskeluosaamista. Aikuiskoulutustukea et olisi muutenkaan saanut koko ajaksi, yleensä opiskelijat tekevät töitä opintojen ohessa.
Millä perusteella ei ole opiskeluosaamista? Kirjoitin lukiosta LLLEMC ja amk-opinnäytetyöni oli yli 100-sivuinen sosiaali- ja terveysministeriölle (sisältäen sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen piirteitä).
Kannattaa etukäteen selvittää, saatko aiemmista amk-opinnoista hyväksilukuja, jotka nopeuttaisivat opintojasi. Toiseksi kannattaa suorittaa puuttuvia opintoja avoimessa etukäteen. Ei sitten tarvitsisi istua joillakin muuten pakollisilla tai ainakin hyödyllisillä luennoilla. Luentopakkoa ei ole, mutta joillakin aloilla on pakollisia harjoituksia ja muita läsnäoloa vaativia. Useimmat
Tosiaan esim. selvitä kieliopintojen hyväksiluettavuus. (Itsellä ei AMK-taustaa, mutta esim. omalla lapsella kielipainotteisuus AMK:ssa ulkomaan vaihtoineen olisi varmasti painottunut yliopistossa.)
Itse opiskelin täyspäivätyön ohessa. Omalla alallani pakolliset kieliopinnot opintojen loppuvaiheessa (3 kieltä) tekivät tiukkaa ajan puutteen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maisteriopinnot amk-pohjalta voi olla aika hankalat, kun taustalla ei ole opiskeluosaamista. Aikuiskoulutustukea et olisi muutenkaan saanut koko ajaksi, yleensä opiskelijat tekevät töitä opintojen ohessa.
Pyh ja pah. Monet AMK alat vaatii enemmän kuin yliopisto.
Niin kuin mitkä? Vaativat enemmän fyysistä läsnäoloa, mutta siinäpä se.
Olen opiskellut molemmissa.
Olen itse 40+-ikäinen AMK-tutkinnon suorittanut työtön. Olen haaveillut koko aikuisikäni sosiaalipolitiikan, nykyään aine on sosiaalitieteet opinnoista ja useaan kertaa nuorena hainkin Helsingin yliopistoon valtiotieteelliseen, mutta en koskaan päässyt. Olen syntynyt ja asunut koko elämäni Helsingissä, mutta AMK:n kävin Espoossa. Vaikka haave ei hellitä niin tajuan toki, että ei tuo ole ollut enää vuosiin mitenkään realistista. Olen jo liian vanha ja kärsin jo vanhuuden vaivoista ja mm. muisti ja näkö ovat huonontuneet. Vaikka jotenkin ihmeen kautta pääsisikin opiskelemaan niin ei tuo ole taloudellisesti, eikä aikani riittävyyden, terveyteni tai jaksamiseni kannalta mitenkään mahdollista. Elämäntilanteeni, realiteetit ja pakon sanelema käytännössä omaishoitajana toimiminen vievät vaan jo kaiken, eikä siihen mitään uutta tai lisää mahdu. Jotenkin tämä haave nousee vaan aina välillä takaisin mieleeni, vaikka koko juttu olisi pitänyt unohtaa jo vuosikausia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 40+-ikäinen AMK-tutkinnon suorittanut työtön. Olen haaveillut koko aikuisikäni sosiaalipolitiikan, nykyään aine on sosiaalitieteet opinnoista ja useaan kertaa nuorena hainkin Helsingin yliopistoon valtiotieteelliseen, mutta en koskaan päässyt. Olen syntynyt ja asunut koko elämäni Helsingissä, mutta AMK:n kävin Espoossa. Vaikka haave ei hellitä niin tajuan toki, että ei tuo ole ollut enää vuosiin mitenkään realistista. Olen jo liian vanha ja kärsin jo vanhuuden vaivoista ja mm. muisti ja näkö ovat huonontuneet. Vaikka jotenkin ihmeen kautta pääsisikin opiskelemaan niin ei tuo ole taloudellisesti, eikä aikani riittävyyden, terveyteni tai jaksamiseni kannalta mitenkään mahdollista. Elämäntilanteeni, realiteetit ja pakon sanelema käytännössä omaishoitajana toimiminen vievät vaan jo kaiken, eikä siihen mitään uutta tai lisää mahdu. Jotenkin tämä haave nousee vaan aina välillä takaisin mieleeni, vaikka koko juttu olisi pitänyt unohtaa
40+-vuotiaat ei kyllä vielä kärsi vanhuuden vaivoista :D Mutta eipä siinä mitään, nuoremmille tiedoksi, että sosiaalipolitiikan opinnot ei erityisemmin kannata. Ne ovat kyllä kivoja ja kiinnostavia, mutta eivät valmista mihinkään ammattiin tai työhön ja uran saa joka tapauksessa rakentaa itse. Joten jos on AMK-tutkinnon suorittanut työtön, niin suosittelisin jotain suoremmin töihin johtavaa. Miltä alalta sun amk-tutkinto on?
Tottakai on mahdollista, miksei olisi? Kyse on varmasti eniten siitä, että mihin olet valmis panostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista. Jos olisi talous turvattu ja voisin jättäytyä töistä pois, niin hakisin opiskelemaan seuraavassa haussa. Ammatillinen tilanteeni on tavallaan hyvä, olen päässyt tehtäviin, joihin ei usein pelkällä amk-taustalla pääse. Joudun työssäni kuitenkin tekemään aivan liikaa kaikkea muuta kuin oman alan tehtäviä. Haluaisin kehittyä nimen omaan oman alani tehtävissä ja keskittyä pelkästään niihin. Palkkakaan ei ole mielestäni riittävän hyvä suhteessa työn määrään.
Työnhaku parempiin paikkoihin tyssää usein juuri siihen, että edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, tai vaikkei edellytetä, niin korkeammin koulutetut menevät valinnassa luonnollisesti edelleni.
Koen myös usein, ettei minulla ole tehtävien edellyttämää osaamista. Osaan kyllä kaikki työssä tarvittavat käytännön jutut, mutta strateginen ja suunnitelmallinen työote puuttuu. Uskon, että opinnoista saisin varmuutta juuri
Mites YAMK, jos sulla on amk-tausta? Ne opinnot on suorastaan rakennettu niin, että pystyt tekemään töiden ohella. Ja antaa saman kelpoisuuden työnantajan silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista. Jos olisi talous turvattu ja voisin jättäytyä töistä pois, niin hakisin opiskelemaan seuraavassa haussa. Ammatillinen tilanteeni on tavallaan hyvä, olen päässyt tehtäviin, joihin ei usein pelkällä amk-taustalla pääse. Joudun työssäni kuitenkin tekemään aivan liikaa kaikkea muuta kuin oman alan tehtäviä. Haluaisin kehittyä nimen omaan oman alani tehtävissä ja keskittyä pelkästään niihin. Palkkakaan ei ole mielestäni riittävän hyvä suhteessa työn määrään.
Työnhaku parempiin paikkoihin tyssää usein juuri siihen, että edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, tai vaikkei edellytetä, niin korkeammin koulutetut menevät valinnassa luonnollisesti edelleni.
Koen myös usein, ettei minulla ole tehtävien edellyttämää osaamista. Osaan kyllä kaikki työssä tarvittavat käytännön jutut, mutta strateginen ja suunnitelmallinen työote puut
YAMKista ei oikein löydy vastaavaa. Ja yliopisto taas löytyy omalta paikkakunnalta, olisi helpompaa lähipäivien kannalta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maisteriopinnot amk-pohjalta voi olla aika hankalat, kun taustalla ei ole opiskeluosaamista. Aikuiskoulutustukea et olisi muutenkaan saanut koko ajaksi, yleensä opiskelijat tekevät töitä opintojen ohessa.
Pyh ja pah. Monet AMK alat vaatii enemmän kuin yliopisto.
Miksi nämä AMK:sta maisteriopintoihin tulleet eivät etene kandien kanssa samaan tahtiin, miksi on ongelmia esseiden kanssa ja metodiopinnoissa ei menestytä? AMK:n päättötyöt vastaa jotain ysiluokkalaisen projektityötä, ei niitä tehdessä ole opeteltu esim. relevanttien lähteiden etsimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä keksi mikä opiskelu estäisi työnteon.
Läsnoloa vaativa? Kuinka olla kahdessa paikassa yhtä aikaa?
Miten suurin osa yliopisto-opiskelijoista tuossa onnistuu, mutta maisteriopinnoissa ei sitten niin millään, jos pohjalla on AMK-tutkinto. Katsos kun töitä ei ole pakko tehdä virka-aikana kenenkään muun kuin AMK-tutkinnon suorittaneen. Niinkö?
Pääseekö suoraan maisteriopintoihin amk-tutkinnolla? Eikö vaadita jotain täydentäviä siltaopintoja, muistaakseni näin tekniikan alalla mitä tulee matematiikkaan ja fysiikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maisteriopinnot amk-pohjalta voi olla aika hankalat, kun taustalla ei ole opiskeluosaamista. Aikuiskoulutustukea et olisi muutenkaan saanut koko ajaksi, yleensä opiskelijat tekevät töitä opintojen ohessa.
Pyh ja pah. Monet AMK alat vaatii enemmän kuin yliopisto.
Niin kuin mitkä? Vaativat enemmän fyysistä läsnäoloa, mutta siinäpä se.
Olen opiskellut molemmissa.
Ehkä joku emerikapteenin tutkinto, joka on amk-tasoinen. Muuten ei.
Mitä täällä pääsykokeista jauhetaan? Maisteriopintoihin haetaan usein aiemman opintomenestyksen ja motivaatiokirjeen + mahdollisten muiden todistusten perusteella.