Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia? Miten aspergerit reagoi parisuhteessa tuleviin ongelmiin kuten mustasukkaisuus, pettäminen tai eroaminen
20.01.2025 |
kun tavallisissakin ihmissuhteissa on jo vaikeuksia vaikkei ole läheskään yhtä suurista tunteista kyse?
Kommentit (73)
Riippuu ihan täysin aspergerista. Olen seurustellut sellaisen aspergerin kanssa, joka ei tuntenut mitään mustasukkaisuutta, ja sellaisen kanssa, joka tuntee mustasukkaisuutta. Olen ollut polysuhteessa aspergerin kanssa, ja olen ollut monosuhteessa aspergerin kanssa.
Siihen olen tottunut jokaisen aspergerin kanssa, että jos riidellään tai toinen raivoaa, niin tiedän, että aina jälkikäteen tulee pyytämään anteeksi. Ei aina tunnereaktion ollessa päällä pysty ymmärtämään toisen näkökulmaa, mutta rauhoituttuaan kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tunsin nuorempana tosi voimakasta mustasukkaisuutta, ja se oli mulle iso ongelma. Elämänkokemuksen karttuessa sain tuon mustasukkaisuuden aisoihin. Nuorempana olin muutenkin hankalampi puoliso, oli paljon riitoja jne. Toki näihin vaikutti se, että päädyin parisuhteeseen ensimmäisten ihmisten kanssa, jotka osoitti kiinnostusta mua kohtaan. Myöhemmin opin, että ei ole pakko, vaan voin löytää kumppanin, jonka itse haluan. Nykyään en sitten enää ole puolisona hankala tai riitaisa, vaan päinvastoin.
Oon siis asperger -nainen.
Olen itse aspergeri ja muutama ex poikaystäväni myös ja nykyinen mieheni kans.
Olin mustasukkaista sorttia, mutta se johtui muusta kuin aspergerista. Exät ja nykyinen eivät oleet mustasukkaisia. Edellinen aspergeripoikaystäväni petti itse minua ja siihen päättyi se 4 vuoden suhde.
Riippuu ihmisestä eikä aspilla ole siihen mitään merkitystä, miten noihin asioihin reagoi. Sen olen huomannut, että olen pystynyt puhumaan objektiivisesti näistä asioista ja niiden aiheuttamista tunteista exien ja nykyisen kans. Harvemmin ei-asperger on pystynyt niin hyvin kommunikoimaan asiasta kanssani kun heillä tunteet on ottaneet vallan keskustelun yhteydessä. Kai me ollaan hieman analyyttisempiä? En tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Mä tunsin nuorempana tosi voimakasta mustasukkaisuutta, ja se oli mulle iso ongelma. Elämänkokemuksen karttuessa sain tuon mustasukkaisuuden aisoihin. Nuorempana olin muutenkin hankalampi puoliso, oli paljon riitoja jne. Toki näihin vaikutti se, että päädyin parisuhteeseen ensimmäisten ihmisten kanssa, jotka osoitti kiinnostusta mua kohtaan. Myöhemmin opin, että ei ole pakko, vaan voin löytää kumppanin, jonka itse haluan. Nykyään en sitten enää ole puolisona hankala tai riitaisa, vaan päinvastoin.
Oon siis asperger -nainen.
Ootko nyt sinkku?
En ymmärrä miksi aspergereiden pitäisi seurustella tai olla parisuhteessa. Autistit eivät pysty rakastamaan samalla tavalla kuin terveet. Heillä on suuria vaikeuksia kommunikoinnin kanssa ja usein itse keksittyjä hankalia sääntöjä ja tapoja jotka haittaavat arkea. Entäs sitten kun joku ei menekään autistin mielen mukaan, sitten ulvotaan, kiroillaa, syljetään ja toistetaan pakkoliikkeitä. Parisuhde olisi siis samanlaista kuin pienen lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunsin nuorempana tosi voimakasta mustasukkaisuutta, ja se oli mulle iso ongelma. Elämänkokemuksen karttuessa sain tuon mustasukkaisuuden aisoihin. Nuorempana olin muutenkin hankalampi puoliso, oli paljon riitoja jne. Toki näihin vaikutti se, että päädyin parisuhteeseen ensimmäisten ihmisten kanssa, jotka osoitti kiinnostusta mua kohtaan. Myöhemmin opin, että ei ole pakko, vaan voin löytää kumppanin, jonka itse haluan. Nykyään en sitten enää ole puolisona hankala tai riitaisa, vaan päinvastoin.
Oon siis asperger -nainen.
Ootko nyt sinkku?
En ole, vaan ihan hirmu hyvässä parisuhteessa toisen aspergerin kanssa. Aikaa siihen meni löytää se itselle oikea kumppani, mutta nyt on tosi hyvä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Vierailija kirjoitti:
Mä tunsin nuorempana tosi voimakasta mustasukkaisuutta, ja se oli mulle iso ongelma. Elämänkokemuksen karttuessa sain tuon mustasukkaisuuden aisoihin. Nuorempana olin muutenkin hankalampi puoliso, oli paljon riitoja jne. Toki näihin vaikutti se, että päädyin parisuhteeseen ensimmäisten ihmisten kanssa, jotka osoitti kiinnostusta mua kohtaan. Myöhemmin opin, että ei ole pakko, vaan voin löytää kumppanin, jonka itse haluan. Nykyään en sitten enää ole puolisona hankala tai riitaisa, vaan päinvastoin.
Oon siis asperger -nainen.
Ootko nyt sinkku?
En ole, vaan ihan hirmu hyvässä parisuhteessa toisen aspergerin kanssa. Aikaa siihen meni löytää se itselle oikea kumppani, mutta nyt on tosi hyvä näin.
Milloin sait viimeksi kikkulia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi aspergereiden pitäisi seurustella tai olla parisuhteessa. Autistit eivät pysty rakastamaan samalla tavalla kuin terveet. Heillä on suuria vaikeuksia kommunikoinnin kanssa ja usein itse keksittyjä hankalia sääntöjä ja tapoja jotka haittaavat arkea. Entäs sitten kun joku ei menekään autistin mielen mukaan, sitten ulvotaan, kiroillaa, syljetään ja toistetaan pakkoliikkeitä. Parisuhde olisi siis samanlaista kuin pienen lapsen kanssa.
Meetkö muualle trollaamaan typerien, paikkaansapitämättömien ennakkoluulojes kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä aloitukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Ei ole mitään yhtä tapaa, millä asperger reagoi. Ihmiskohtaista ja persoonallisuuteen liittyvää.
Poikkeava toiminta sosiaalisissa suhteissa on oleellinen osa oireistoa
Ja poikkeamisen tapa ei ole mikään valmis malli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut eroavat pettävästä mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä pettämisestä, kun ei ole osunut kohdalle, mutta mustasukkaisuutta minä en henkilökohtaisesti tunne juuri lainkaan. Meillä on puolisoni kanssa ollut jo vuosia avoin suhde, vaikka itse en ole kovin seksuaalinen ihminen.
Kolmanneksi osapuoleksi pettämiseen ei kiinnosta lähteä. En saa siitä mitään voitonriemua tms, etä viettelisin naimisissa olevan ihmisen, vaikka on sattunut vuosien varrella muutamia tilanteita, että joku olisi mielellään pettänyt kanssani. Lähinnä surettaa ihmiset, joiden elämä on niin ankeaa, että eivät voi rehellisesti erota ja sitten hakea sellaista kumppania kuin haluavat.
Yksi ero on takana, olisiko ollut 19-vuotiaana, se hoidettiin eksän kanssa ihan yhdessä toteamalla että me ei taideta olla loppujen lopuksi kovin parisuhteeseen keskenämme sopivia ihmisiä. Oltiin molemmat introvertteja eikä kovin hyviä kommunikoimaan tarpeistamme ja tunteistamme, eli kumppanin kanssa tuli nähtyä aina muutaman kuukauden välein ja usein vain katsottua hiljaa leffaa tms, vaikka asuttiin samalla paikkakunnalla. Kumppani oli melko varmasti myös as-piirteinen. Nykyään saatetaan vaihtaa kerran vuodessa kuulumisia. Nykyisen kumppanini kanssa ollaan joissain asioissa hyvin toisteme vastakohdat, mutta meille se toimii. Minä hoidan loogisen ajattelun, hän tunnepohjaisen.
Minulle ei olisi myöskään mikään ongelma, jos oma puolisoni haluaisi olla eksänsä kanssa tekemisissä, kunhan tämä eksä ei ole ollut mikään paha narsisti, vaan vain romanttisesti yhteensopimaton tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse asperger-nainen. Olen reagoinut noihin yllättävän tyynesti ja kylmästi. En ole yleensäkään kovin emotionaalinen ihminen. Esim. pettäminen, mies katui kännissä pettämistään kauheasti, itki ja aneli anteeksiantoa, lupasi että saan "kostopettää" jos haluan. Ja mä siinä ihmettelin, että miksi tämä kauhea numero, tehty mitä tehty eikä se millään määrällä parkumista muuksi muutu. Että minä tässä ihan rauhassa päätän, haluanko jatkaa suhdetta vai en, eikä siihen kyllä tuollainen ulina vaikuta mitenkään. En itse tuntenut juuri mitään. Pienen tympääntyneen pettymyksen, ja sitten lähinnä neutraali olo.
Mikä helvetin kostopettäminen? 😅 Järkyttävän typerä ajatuskin!
Joo, siis se mies ihan vakavissaan uskoi, että asia olisi sillä sujut, kun minäkin menisin
." (Mä päädyin lopulta antamaan sen pettämisen anteeksi ja jatkamaan suhdetta. Mutta noin vuoden päästä pettäminen toistui, ja siinä vaiheessa lähdin) "
Sivusta: Mä niin arvasin tämän. Kato just toi, että annoit anteeksi ja vielä pienellä reagoinnilla (siis vaivattomasti, ei koidu haittaa miehen kannalta) , niin mies lähti taas pettämään. Pettäjä on pettäjä, muista tää jatkoon, niin ei yhden kerran jälkeen kabbata jäädä odottamaan seuraavaa. Mutta hyvä että tuli ilmi tämä toinen pettäminen, jos ei olisi tullut, niin olisit yhä pettäjän kanssa, joka sitten vaan selän takana käy pettämässä ja mahdollisesti hankkimassa seksitauteja ja saastumassa niillä sitten "rakasta". Tosi hyvä siis että sait totuudet selville ja oot nyt vapaa. Mut muista jatkoon : yksi kerta kertoo jo kaiken. Niin pettämisessä kuin esim lyömisessä jne. Raja on mennyt, rakkaus ei ollut sitä mitä se oli sinulle, johtopäätöksiin ja eteenpäin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse asperger-nainen. Olen reagoinut noihin yllättävän tyynesti ja kylmästi. En ole yleensäkään kovin emotionaalinen ihminen. Esim. pettäminen, mies katui kännissä pettämistään kauheasti, itki ja aneli anteeksiantoa, lupasi että saan "kostopettää" jos haluan. Ja mä siinä ihmettelin, että miksi tämä kauhea numero, tehty mitä tehty eikä se millään määrällä parkumista muuksi muutu. Että minä tässä ihan rauhassa päätän, haluanko jatkaa suhdetta vai en, eikä siihen kyllä tuollainen ulina vaikuta mitenkään. En itse tuntenut juuri mitään. Pienen tympääntyneen pettymyksen, ja sitten lähinnä neutraali olo.
Mikä helvetin kostopettäminen? 😅 Järkyttävän typerä ajatuskin!
Tavisnaisilla ihan yleinen toimintamalli.
Juu, ei läheskään jokaisella mutta ei ole mitenkään harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse asperger-nainen. Olen reagoinut noihin yllättävän tyynesti ja kylmästi. En ole yleensäkään kovin emotionaalinen ihminen. Esim. pettäminen, mies katui kännissä pettämistään kauheasti, itki ja aneli anteeksiantoa, lupasi että saan "kostopettää" jos haluan. Ja mä siinä ihmettelin, että miksi tämä kauhea numero, tehty mitä tehty eikä se millään määrällä parkumista muuksi muutu. Että minä tässä ihan rauhassa päätän, haluanko jatkaa suhdetta vai en, eikä siihen kyllä tuollainen ulina vaikuta mitenkään. En itse tuntenut juuri mitään. Pienen tympääntyneen pettymyksen, ja sitten lähinnä neutraali olo.
Mikä helvetin kostopettäminen? 😅 Järkyttävän typerä ajatuskin!
Tavisnaisilla ihan yleinen toimintamalli.
Juu, ei läheskään jokaisella mutta ei o
Miten niin naisilla? Tekeehän tuota miehetkin.
Oman kokemuksen perusteella fyysisellä väkivallalla ja vuosia kestävällä kiusanteolla.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen perusteella fyysisellä väkivallalla ja vuosia kestävällä kiusanteolla.
Eihän asperger toki sulje pois väkivaltaisuutta jne., mutta ei tuollainen lienee kovin yleistä ole.
Oon ite tapaillut ja/tai seurustellut kuuden eri aspergerin kanssa, ja yksikään ei oo reagoinut mihinkään asiaan väkivallalla - enkä myöskään minä itse (asperger myös). Yksi noista kuudesta laitteli jonkun aikaa eron jälkeen jotain katkeria haukkumaviestejä, kun taas kaikkien muiden kanssa eroaminen on sujunut ihan sivistyneesti ja ollaan yhä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi aspergereiden pitäisi seurustella tai olla parisuhteessa. Autistit eivät pysty rakastamaan samalla tavalla kuin terveet. Heillä on suuria vaikeuksia kommunikoinnin kanssa ja usein itse keksittyjä hankalia sääntöjä ja tapoja jotka haittaavat arkea. Entäs sitten kun joku ei menekään autistin mielen mukaan, sitten ulvotaan, kiroillaa, syljetään ja toistetaan pakkoliikkeitä. Parisuhde olisi siis samanlaista kuin pienen lapsen kanssa.
Sinkkuus on kyllä aspergereilla keskimääräistä yleisempää, mutta sanoisin, että enemmän se johtuu joko vastapuolten ennakkoluuloista tai assin oman motivaation puutteesta kuin kykenemättömyydestä.
No aspergerit eivät petä ainakaan kovin tyypillisesti joten mustasukkaisuutta heidän ei edes tarvitse kestää, koska sitä heihin ei todennäköisesti kohdistu koskaan.
Lautasen heittäminen seinään ei ole tuntemista, se on tunteeseen reagoimista. Ei ole olemassa "vääränlaista tuntemista", on vain vääränlaisia tapoja reagoida tunteisiin - kuten vaikka esineiden heittely seinään.
Meillä on kahden aspergerin parisuhde, eikä meillä heitellä esineitä.
Minun rakkauteni ei myöskään ole pakkomiellettä, eikä sulla ole mitään oikeutta yrittää määritellä mun tunne-elämää vääränlaiseksi tai pakkomielteiseksi, saati sitten tehdä sellaisia oletuksia, että neurotyyppini vuoksi reagoisin pieniin pettymyksiin paiskomalla esineitä seinään.