Vastenmielinen soittoharrastus

Annat selkeän ajan, kuinka paljon päivässä saa katsoa telkkaria ja siitä pidetään kiinni. Pari tuntia on kyllä ihan riittävästi 11-vuotiaalle, joidenkin mielestä sekin on paljon. 11-vuotias ei saa vielä itse päättää tv:n katselustaan, se on vanhempien tehtävä. Aikuisen on kestettävä myös lapsen raivo, jota tällainen päätös väistämättä aiheuttaa.



Soittotunneille ei kannata vastentahtoista lasta raahata, ei siitä pidemmän päälle mitään iloa ole kenellekään. Mutta kannattaisi ehkä miettiä miksi tyttärelläsi kaiken kaikkiaan menee nyt noin huonosti! Tuo kuulostaa nyt siltä, että hän oireilee jotain asiaa josta et ole vielä päässyt selvyyteen. Ehkä soittotunteja ei kannata lopettaa vielä, ennen kuin on selvinnyt mistä kenkä puristaa. Ja kannattaa sopia hänen kanssaan sitten, mitä tekemistä, uusi harrastus mieluiten, soittotuntien tilalle tulisi. Vaikutat järkevältä ihmiseltä, varmasti asiat vielä järjestyvät.

Suurimman osan ajasta soitin vain, koska pakotettiin. En suosittele.



Jos lapsesi haluaa soittaa, hän kyllä ilmoittaa siitä. Anna nyt vähän taukoa ja tilaa muille harrastuksille. Itse harrastin muutakin kuin viulunsoittoa, mutta musiikissa vanhemmat ei antaneet mitään vaihtoehtoja. Vaihdoin kaupunkia ja sain siten soittotunnit loppumaan, opettajalle en uskaltanut lopettamisesta puhua. 18-vuotiaana siirryin omasta tahdosta pop-jazz-lauluun, joka oli enemmän mun juttu.



Lapsesta ei tule muusikkoa pistämällä se soittotunneille. Muusikoksi tulee, jos haluaa soittotunneille. Ehkä.

Ehkä kyse on vaan omasta kunnianhimosta. Itsekin pienenä soittelin pianoa, enkä tykännyt lainkaan käydä tunneilla. Nyt kuitenkin myöhemmin olen iloinen, että osaan sen taidon ja soittelen ilokseni. Sitä vaan toivoisi, että lapsi menestyisi paremmin mitä itse, myös musiikkiharrastuksessa. Mutta kai jokaisen on kuljettava omaa polkuaan. ap

...että mitä jos tyttöä kiusataan harrastuksessa/harrastuksen takia? Tuo äkkinäinen inho harrastusta kohtaan ja laiskuus koulussa vähän viittaavat siihen, että kaikki ei välttämättä ole kunnossa.

Meillä kävi näin että lapsi innostui tietystä soittimiesta, koska sitä esiteltiin koulussa ja tuossa vaiheessa oli ajankohtaista hakea konservatorioon, on musiikkiluokalla omasta aloitteestaan.



Haettiin opiskelupaikkaa ja pääsi, alkuun oli innostunut mutta sitten ei ja harmitteli kovin että oli valinnut väärän soittimen. Sitkeästi kävi vuoden loppuun ja hain instrumentin vaihtoa jo kevättalvella muttei ollut mahdollista kesken lukuvuoden.



Uuden lukuvuoden alussa onnistui soittimen vaihto ja into palasi ja nyt lapsi on tosi tyytyväinen.



Meillä on tämä musiikki-innostus tullut lapselta itseltään joten tavoitteena on hakea yläasteellekin musikkiluokkaan. On todella taitava laulamaan (ei ainostaan perheen mielestä) ja uskon että musiikki pysyy harrastuksena läpi elämän tavalla tai toisella.



Olisiko lapsellasi tämä oireilu murrosikään kuuluvaa, kuitenkin tuossa on muutakin ongelmaa kuin soittaminen. Keskustelkaa lapsen kanssa ja täytyy selvittää hänen todelliset ongelmansa. Pakottaa ei saa soittamaan, jos tämä on ainut ongelma suosittelen taukoa.



Kouluinnostuksen sammuminen huolettaisi ehkä enemmän kuin soittaminen. Onko lapsi masentunut, siihen viittaisi innostuksen sammuminen niin kouluun ja soittoon sekä television liiallinen tuijottaminen.



1. Keskustelkaa

2. Rajoittakaa tv:tä ja nettiä

3. Mahdollisesti soitto jäihin

4. Tarvittaessa ajanvaraus kasvatusneuvolaan jos lapsi ei avaudu kotona voisi hän kertoa murheitaan ammattilaiselle, psykologi

5. Älä torju tätä kasvatusneuvolaa, sieltä saa oikeasti apua

oli varmaan just samassa iässä samanlainen vaihe, että soitto tuntui tosi vastenmieliseltä, mutta se meni ohi ja lopulta lähdin siitä itselleni ammattia opiskelemaankin. :)

Minä olen ihan telkku&nettiriippuvainen jo työnkin takia, mutta meillä ei tarvitse lasten telkkarinkatsontaa tai netti' /pelaamista yhtään rajoittaa, koksa lapsilla on muutakin tkeemistä. Tietokone vie todella helposti mukaansa, jollei vanhemmat tajua, että pitää olla muutakin tekemistä. Valitettvasti sitä ei enää ole sillä tavalla spontaanisti tarjolla kuten ennen, vaan pitää järjestää.

Toinen juttu on, että soitatko tytön kanssa yhdessä? Kun mainitsit, että osaat jonkin verran soittaa pianoa? Voisitte yhdessä opetella jotain helpohkoja kappaleita yhteismusisointia varten. Viuluope varmaan mielellään on projektissa mukana, jos hänelle juttelet, että on motivaatio-ongelmaa.



Viulunsoitosta tulee helposti yksinäistä puurtamista, josta on musisoinnin ilo kaukana. Pitäsi saada siihen just yhteissoiton elementtiä mukaan, että se jaksais pysyä kivana. Viuluopelta voisi varmaan myös kysellä, että oisko jotain mahdollisuutta päästä johonkin kamarimusiikkihommaan mukaan.



Kaikki em. vaatii sitten myös lisäsatsausta vanhemmilta, tulee kuljetusta ja harkkojen sopimisia. Tai jos alat itse yhteismusisoida myös sun tulee sitoutua soitamiseen muutaman kerran viikossa. Klassisen musiikinharrastus on sen verta vaativaa, että siitä ei yleensä tule yhtään mitään, jos vanhemmat ei satsaa harjoittelun valvomiseen, tunneille kuskaamisen (yllättävän tärkeä juttu lapsen motivaation säilymiselle, olen huomannut, vaikka lapsi " osais" kulkea jo iän puolesta itse, on vanhemman kiinnostus tuosssa kuskaamisen muodossa tosi tärkeää ja silloin voi liittää siihen harrastukseen myös yhteisen kivan hetken, monet käyvät lapsen kanssa tunnin jälkeen kaakaolla tms.), kesäleireille osallistumiseen jne.



Olen itse huiluope ja nähnyt sen, että musiikinharrastus vaatii vanhemmilta myös tosi paljon. On tietysti joitain poikkeuslapsia, jotka motivoituneita puurtamaan itsekseen, mutta valtaosa ei ole tämmösiä.

Ap, itse lopetin aikanaan soittotunnit kesken. Vanhemmat antoivat turhan helposti periksi. ehdottaisin että keskustelisitte asioista perinpohjin

ennen mitään päätöstä. Ja tuo töllön tuijottelu ehdottomasti vähemmälle. Onko soittimessa tai opettajassa se syy? vai missä? Olisko aikaraja hyvä

juttu, tyttö kävisi vielä sovitun ajan tunneilla ja miettisi sen aikaa asiaa? Vai onko tytöllä muuta murhetta kun koulukin kärsii?

Pakottaa ei pidä.

Vastaavasti ongelmasta on ollut kirjoitusta yhdessä kasvatuskirjassa. Valitettavasti en nyt saa kirjoittajaa mieleeni. Saara joku. Kirjan nimi on jotain tyyliin Keskilapsuuden tärkeät vuodet tms.



Kysy vaikka kirjastossa. Pätevä kirjastonhoitajan pitäisi löytää. Kirjoittaja monen lapsen äiti, uskovainen. Kirja muutenkin erinomainen opus koululaisen äidille.

Hei,

Oma kokemukseni on samanlainen erään toisen ketju kirjoittajan kanssa, aloitin viulunsoiton 4-vuotiaana ja lopetin sitten 14-vuotiaana.

Monta vuotta olisin halunnut lopettaa soittamisen, inhosin sitä sydämeni pohjasta! En vain uskaltanut siitä ikinä sanoa..No, ahdistuin kovasti, lintsasin koulusta pari viikkoa ja muuta semmoista, sitten viimein lopetin soittamisen. En ole päivääkään katunut lopettamista, mutta sitä kyllä, miksi en tehnyt sitä aiemmin! Joku liikuntaharrastus olisi lapselle hyvä. Ei kenestäkään pakolla soittajaa tule. Mikäli lapsesi soittaa musiikkiopistossa, harrastushan ei ole vein harrastus, vaan tavoitteellista tutkintoineen ja teoriatunteineen sekä mahdollisine orkesteriharjoituksineen. Miten lapsesi on näissä menestynyt? Mikäli hän on menestynyt ihan ok, sitten keskustelisin opettajan kanssa ja lapsen kanssa yhdessä ja erikseen ja miettisin. Mutta mikäli menestys on ollut ihan keskinkertaista tai sitäkin alempaa, niin lopettaisin homman siihen , harrastuksen on tuotettava iloa eikä ahdistusta!

Opettajani oli aivan kammottava ja pakotti soittamaan moderina musiikkia, jota en voinut sietää.



Aloitin opintoni myöhään ja INHOSIN pakollisia esiintymisiä. Itse soitin opintojen aakkosia, kun joku 4-vuotias jo soitti mielettömiä Mozartin bravuureita. Tosi noloa.



Lopetin ja kaikki sanoivat, että tulen päätöstäni katumaan. Olen nyt 35, enkä ole katunut.