1800-luvun naiskäsitys tekee tuloaan
Mitä ajatuksia tästä 1800-luvun naiskäsityksestä?
Kommentit (532)
1900-luvun moraalisen saastan saa pyyhkiä kokonaan pois. Tosin länsimaita kalvavan mädän juuri on ateismi joka alkoi lahottaa yhteiskunnan juuria jo satoja vuosia aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä kehityssuunta. Miksi kukaan järkevä ihminen haluaisi vapaaehtoisesti luopua oikeuksistaan ja sen lisäksi vielä vaatia, että ne oikeudet, joista itse haluaa luopua, täytyy myös poistaa kaikilta muilta naisilta? Feministit eivät ole koskaan ajaneet kotiäitiyden kieltämistä. Nämä trad wifet somessa jopa kampanjoi sen puolesta, että naisilta tulisi poistaa äänioikeus. Ei koulutusta, ei uraa, ei töitä, ei omia rahoja, ei vaikutusmahdollisuutta omaan elämään eikä yhteiskunnallisiin asioihin. Wau.
Vielä, kun ottaa huomioon sen, että todella iso osa miehistä, kuten myös naisista, on järkyttävän tyhmiä. Elät sitten jonkun riemuidiootin alaisuudessa joka voi lisäksi olla henkisesti epävakaa, juoppo, väkivaltainen tai addikti, joka hassaa perheen kaikki rahat. Millä ruokit lapset? Näitä kohtaloita oli ennenvanhaan, kun mies joi perheen ruokarahat.
Miksette reiät tuomitse tätä! Tässä näette miten ne perinteiset naiset ovat ääriajatteleva uhka kaikille naisille! Tämän takia kotiäitiys tulisi kieltää ääriajatteluna.
Noloa miten kiljutte keskustelussa koko ajan valintaa ja vapautta, vaikka nämä likaiset vakipanot nimenomaan ajaa muiden naisten oikeuksien viemistä. Ja vielä kehtaatte lässyttää että mihin feminismiä tarvitaan.
Sukunimenvaihdot ja huivit tulisi kieltää ääriajattelun symboleina. Ihan sairaita olette te perinteiset kotiakat. Oikeita fa*isteja!
Sukupuolet ovat erilaisia joka on otettava huomioon jo koulutuksessa. Korkeakoulutus on miehiä varten jotka ovat vieneet 99,9999% tieteenaloja eteenpäin. Nämä 10 tytöt ovat hyvia asioiden toistamisessa ei muussa. Aivan samoin naien palomiehenä on vitsi. Hyväkuntoinenkin nainen on kuitenkin heikko huonokuntoiseenkin palomieheen nähden eikä jaksa siirtää palavasta rakennuksesta ulos palon uhria tai edes hitsaus kaasupulloja.
Vierailija kirjoitti:
1900-luvun moraalisen saastan saa pyyhkiä kokonaan pois. Tosin länsimaita kalvavan mädän juuri on ateismi joka alkoi lahottaa yhteiskunnan juuria jo satoja vuosia aiemmin.
Jaahas, mitenkä se ateismi nyt taas tähän liittyy? Kirkko mädätti tieteen ja kirkko määräsi naiset vaikenemaan seurakunnassa (ja sitä myötä koko yhteiskunnassa).
Kaipaatko siis takaisin pimeälle keskiajalle?
Vierailija kirjoitti:
Amerikalla ja sen myötä muullakin länsimaailmalla on vielä toivoa. Jossain on sentään oikeamielisiä ihmisiä joiden moraalia punavihreä mätä ja feminismi ei ole mädättänyt.
Onhan se hienoa että meillä on vallan kahvassa oikeamielisiä ja moraalisia ihmisiä kuten Trump. Vakaiden konservatiivisten arvojen malliesimerkki suorastaan. Kunpa kaikki meistä kohtelisivat toisiaan yhtä hyvin kuin Trump. Hän on selvästi Jeesuksen mallioppilas, joka kääntää aina toisen posken ja puolustaa heikkoja ja syrjäytyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolet ovat erilaisia joka on otettava huomioon jo koulutuksessa. Korkeakoulutus on miehiä varten jotka ovat vieneet 99,9999% tieteenaloja eteenpäin. Nämä 10 tytöt ovat hyvia asioiden toistamisessa ei muussa. Aivan samoin naien palomiehenä on vitsi. Hyväkuntoinenkin nainen on kuitenkin heikko huonokuntoiseenkin palomieheen nähden eikä jaksa siirtää palavasta rakennuksesta ulos palon uhria tai edes hitsaus kaasupulloja.
Lääkikseen pääsevistä ainakin nykyään on isompi osa tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolet ovat erilaisia joka on otettava huomioon jo koulutuksessa. Korkeakoulutus on miehiä varten jotka ovat vieneet 99,9999% tieteenaloja eteenpäin. Nämä 10 tytöt ovat hyvia asioiden toistamisessa ei muussa. Aivan samoin naien palomiehenä on vitsi. Hyväkuntoinenkin nainen on kuitenkin heikko huonokuntoiseenkin palomieheen nähden eikä jaksa siirtää palavasta rakennuksesta ulos palon uhria tai edes hitsaus kaasupulloja.
Pelkäätte vaan kilpailla naisia vastaan :D. Apua, jos nainen saakin paikan korkeakoulussa, enkä minä! Koska minullahan on munat, jotka hallitsevat aivojani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että "nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies elättää perheen" on melko romantisoitu käsitys. Historialliset faktat saattavat olla hieman karummat. Molemmille osapuolille.
Tämä on kumma miten ajatusta nyt markkinoidaan ja monet suomalaiset pojatkin on tähän perustamassa maailmankuvaansa. Naisten asema on uhattuna.
Naisena olen miettinyt muuttavani Irakiin pakoon persuja ja tätä tradwife-liikettä.
Suomessakin musliminainen pukeutuu peittävästi verhoten hiuksensa vierailta miehiltä. Osa peittää kasvonsakin. Musliminainen myös kävelee hiljaa miehensä perässä katselematta turhaan vieraita miehiä. Hyvin kasvatetut lapset seuraavat hillitysti käyttäytyen perässä. Vaikka olen kristittymies olen kateellinen muslimiehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä isompi osa naisista kannattaa perinteistä perhemallia, sitä todennäköisemmin työnantajat tekevät minusta oletuksia sukupuoleni perusteella, kun haen töitä. Riskeeraatte kaikkien naisten työnhaun.
Tämä. Siis miten heteroakan kaaliin ei koskaan mene se, että he heikentävät kaikkien naisten asemaa? Nytkin koko idea on se että leviää ääriajattelu ja naisten reaktio on "kotiäidiX jääminen on valinta hiihihi".
Koko artikkeli kertoo ääriajattelun aallosta, ettekä ota siihen mitään kantaa. Todistatte miten ette ole kykeneviä rationaaliseen ajatteluun.
Miksi miehet muuten vihaavat teitä naisia? :) miesten mielestä kaikki piirteenne ja kotiroolinne ovat surkeita. Tyttöjä ei toivota koska roolinne on arvoton. Edelleen, heikennätte kaikkien naisten asemaa.
Ylläolevasta kommentista oli todella vaikea saada mitään järjellistä tolkkua, mutta boldasin siitä muutamia hostiileja ajatuskulkuja.
Sisäinen profiloijani yrittää kovasti selvittää, kuka tai minkä merkkinen henkilö kirjoittaa näin sukupuolisekavasti ja vihamielisesti naisista. Oletukseni on, että joku itsensä naiseksi mieltävä homomies, joka on niin epävarma omasta identiteetistään, että sitä pitää pönkittää syvällä naisiin kohdistuvalla halveksunnalla. Olemalla itse vajaa nainen olo on varmaan todella uhattuna, kun poikakaverin silmä vaeltaa hyvinkin herkästi todellisten naisten kauneuteen, todelliseen aitoon naisellisuuteen, jonka rinnalla oma keinotekoinen yritelmä on aina huono ja pakotettu imitaatio.
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolet ovat erilaisia joka on otettava huomioon jo koulutuksessa. Korkeakoulutus on miehiä varten jotka ovat vieneet 99,9999% tieteenaloja eteenpäin. Nämä 10 tytöt ovat hyvia asioiden toistamisessa ei muussa. Aivan samoin naien palomiehenä on vitsi. Hyväkuntoinenkin nainen on kuitenkin heikko huonokuntoiseenkin palomieheen nähden eikä jaksa siirtää palavasta rakennuksesta ulos palon uhria tai edes hitsaus kaasupulloja.
Näiden eteen vaihdatte sukunimenne. Hienosti näyttää toimivan! Ja näettekö, miten miehelle ERILAISUUS on aina sitä että akka on HUONOMPI? Miksi vaihdatte nimenne ihmisryhmän eteen joka on näin rasistinen teitä kohtaan? :DD Ihan järjetöntä touhua! Miksette opettele kuuntelemaan feministejä vaan auotte jalkojanne ja imette tällaista sukupuolta?
Ja luuletteko että ketään järkevää tulee inspiroimaan perinteiset arvot kun se on yhtäsuuruusmerkki sille että nainen on paska? Te konservatiivit itse aiheutitte tämän sukupuolisekoilun.
Miten selitätte sen että naisia syrjitään, vihataan ja poistetaan väestöstä kaikista eniten perinteisen perhe- ja sukumallin maissa? Niinpä. Eipä se ole luonnollinen malli, koska se sekoittaa koko yhteiskunnan ja aiheuttaa väkivaltaa.
Näitä te kasvatatte. Hauskaa miten akkakin toivoo enemmän poikaa, palkaksi saatte Andrew Taten ihailijoita jotka lennättävät siemeniään leviäville peräaukoille.
Kuvitteleeko naiset että tuolla julkisella ja avoimella miesvihalla ja miesten hyväkaikäytöllä on jotain positiivisiä vaikutuksia siihen miten miehet ajattelee naisista?
Vierailija kirjoitti:
Ylläolevasta kommentista oli todella vaikea saada mitään järjellistä tolkkua, mutta boldasin siitä muutamia hostiileja ajatuskulkuja.
Sisäinen profiloijani yrittää kovasti selvittää, kuka tai minkä merkkinen henkilö kirjoittaa näin sukupuolisekavasti ja vihamielisesti naisista. Oletukseni on, että joku itsensä naiseksi mieltävä homomies, joka on niin epävarma omasta identiteetistään, että sitä pitää pönkittää syvällä naisiin kohdistuvalla halveksunnalla. Olemalla itse vajaa nainen olo on varmaan todella uhattuna, kun poikakaverin silmä vaeltaa hyvinkin herkästi todellisten naisten kauneuteen, todelliseen aitoon naisellisuuteen, jonka rinnalla oma keinotekoinen yritelmä on aina huono ja pakotettu imitaatio.
Niin kutsuttu sukunimihullu on yksi palstan vakiokommentoijista.
Vierailija kirjoitti:
Historiaa minusta tulkitaan todella kapeiden ja näkyvien ilmiöiden kautta. Esim kotiäiti-tyyppinen elämä oli mahdollista vasta kun syntyi aloja, joissa todella saattoi tienata muutkin kuin magnaatit ja lääninherrat. Se vain ei ollut tavallista sekään.
Tavallisin perhe vuosisatoja toimi yksikkönä jossa lapsia myöten tehtiin hommia. Teollistumisen myötä 1800-luvun lopulla naiset menivät enenevissä määrin töihin teollisuuteen.
Siinä ei tavallisen miehen osa ollut kummoinen kuten ei naisenkaan. Asia erikseen on sitten lainsäädännössä olleet syrjivät seikat.
Tämä! Tässä keskustelussa unohtuu se tosiasia, että ei elämä menneisyydessä ole toiminut siten kuin nämä jenkki-influensserit, joilla on heikko historian ja yleissivistyksen tuntemus väittävät somessa.
Kaikki ovat tehneet työtä, ei mitään kotiäitiyttä ole ollut todellakaan olemassakaan 90%:lle ihmiskunnasta. Naiset ovat työskennelleet pelloilla, hoitaneet eläimiä, toimineet opettajina, hoitaneet sairaita jne. Etenkin ennen teollista vallankumousta, koneita ja kapitalismia, kaikkien ihmisten työpanos yhteiskunnassa on ollut välttämätön. Nämä amerikkalaiset influensserit luulevat, että mikä on ollut tilanne 1950 -luvun Amerikassa on koko maapallon historia ja siksi luonnollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä isompi osa naisista kannattaa perinteistä perhemallia, sitä todennäköisemmin työnantajat tekevät minusta oletuksia sukupuoleni perusteella, kun haen töitä. Riskeeraatte kaikkien naisten työnhaun.
Tämä. Siis miten heteroakan kaaliin ei koskaan mene se, että he heikentävät kaikkien naisten asemaa? Nytkin koko idea on se että leviää ääriajattelu ja naisten reaktio on "kotiäidiX jääminen on valinta hiihihi".
Koko artikkeli kertoo ääriajattelun aallosta, ettekä ota siihen mitään kantaa. Todistatte miten ette ole kykeneviä rationaaliseen ajatteluun.
Miksi miehet muuten vihaavat teitä naisia? :) miesten mielestä kaikki piirteenne ja kotiroolinne ovat surkeita. Tyttöjä ei toivota koska roolinne on arvoton. Edelleen, heikennät
Mitä oikein selität? :D En ikinä olisi miehen kanssa. Johan todistatte miten heterosuhde on uhka oikeuksille. En ole niin typerä että avaisin jalkojani ihmiselle joka vihaa minua, pettää, haluaa viedä äänioikeuteni ja joka käyttää minua vain uusien poikien porsimiseen.
Eikö olekin jännä miten tyttöjä ei saa syntyä niissä perheissä, missä uskotaan "luonnolliseen sukupuolimalliin". Se on jännä miten se luonnollisin malli on se syrjivin, ja joka taistelee luonnonlakeja vastaan.
Miehet ovat kaksinaamaisia paskoja ja ihan sairaita kiusaajia.
Miksi te naiset ette ota mitään vastuuta ääriajattelustanne? Miksi peittoatte aina kaiken vapaaksi valinnaksi ja kivaksi kotiäitiydeksi, vaikka yritätte viedä kaikkien naisten vapaudet ja teidän valintojenne takia KAIKKIA naisia syrjitään? Noloa myös miten itse seuraatte ja tottelette miesten VÄKISIN JA PAKOLLA luomia tapoja, mutta olette raivona jos minä naisena haluan sukunimivallan naisille sillä perusteella että se kuuluu naiselle tehdyn työn perusteella. Miksi ihmeessä suvut menee miesten mukaan, vaikka perhe on NAISEN työtä? Miehet eivät edes tee perheissä mitään. Miksi minä en ole armeijan pää, kun en siellä mitään tee?
Teidän heteroiden logiikalla minun pitäisi olla arvostetumpi poliisina, palomiehenä, urheilijana, sotilaana jne. Onhan miehetkin perheessä arvostetumpia, vaikka vain pettävät, välittävät itsestään eivätkä pysty samaan kuin nainen.
Noloa miten te akat ette tee tälle mitään. Eikö niiden poikien pitänyt olla ihania kullannuppuja? Eikö miestenne pitänyt olla upeita humanisteja? Miksei miehet tuomitse missään naisvihaa, kerta he ovat niin inhimillisiä? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1900-luvun moraalisen saastan saa pyyhkiä kokonaan pois. Tosin länsimaita kalvavan mädän juuri on ateismi joka alkoi lahottaa yhteiskunnan juuria jo satoja vuosia aiemmin.
Jaahas, mitenkä se ateismi nyt taas tähän liittyy? Kirkko mädätti tieteen ja kirkko määräsi naiset vaikenemaan seurakunnassa (ja sitä myötä koko yhteiskunnassa).
Kaipaatko siis takaisin pimeälle keskiajalle?
Todellisuudessa nykyisen Libanonin alueen kristityt säilyttivät antiikin oppineinen kirjoitukset jotka ovat koko tieteellisen maailmankuvan perustus. Galileoon oikeudenkäynnissä oli kyse siitä ettei Aurinkokéskeinen maailmankuva sopinut yhteen Antiikin perintöä olevan maakeskisen maailmankuvan kanssa. Galieon oikeudenkäynti käytiin 1600 luvun puolivälissä eikä kerättiläis syytteillä ollut tuolloin suurta merkitystä. Oikeudenkäynti oli nyky termein myrsky vesilasissa.
Nainen ei saa puhua Raamatun mukaan päälle seurakunnassa ja nainen on määrätty miehen hallittavaksi. Nainen on moraalisesti miestä heikompi mikä näkyy kuvottavimmillaan kun jotkut ortodoksinaiset kiistävät Raamatussa ilmoitetun Jeesuksen syntymän Mariasta joka oli ainakin tuolloin neitsyt. Sitähän ei Raamatussa kerrota saivatko Joosef ja Maria tuon jälkeen lapsia. Se että Jeesuksella mainitaan olleen sisaruksia voisi viitata tähän. Naisen kuuluu vaieta seurakunnassa ja kuunnella opetusta mieheltään ja ottaa myös muussa yhteiskunnassa ne tehtävät hoitaakseen jotka sopivat naiselle säädettyyn rooliin.
Afrikassa nainen hoitaa nykyäänkin lapset, kodin ja pellon. Lastenkantoliina on alunperin sieltä jotta nainen voi kuljettaa pikkulasta selässään tehdessään töitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ette ota mitään vastuuta ääriajattelustanne? Miksi peittoatte aina kaiken vapaaksi valinnaksi ja kivaksi kotiäitiydeksi, vaikka yritätte viedä kaikkien naisten vapaudet ja teidän valintojenne takia KAIKKIA naisia syrjitään? Noloa myös miten itse seuraatte ja tottelette miesten VÄKISIN JA PAKOLLA luomia tapoja, mutta olette raivona jos minä naisena haluan sukunimivallan naisille sillä perusteella että se kuuluu naiselle tehdyn työn perusteella. Miksi ihmeessä suvut menee miesten mukaan, vaikka perhe on NAISEN työtä? Miehet eivät edes tee perheissä mitään. Miksi minä en ole armeijan pää, kun en siellä mitään tee?
Teidän heteroiden logiikalla minun pitäisi olla arvostetumpi poliisina, palomiehenä, urheilijana, sotilaana jne. Onhan miehetkin perheessä arvostetumpia, vaikka vain pettävät, välittävät itsestään eivätkä pysty samaan kuin nainen.
Noloa miten te akat ette tee tälle mitään. Eikö niide
Rauhoitu jo, vesität koko viestisi sanoman tolla uhollas.
Mulle tuli otsikosta ensimmäisenä mieleen suffragetit.
Olen kanssas samoilla linjoilla, mutta en ole lesbo tai bi.
T. Työnantajan tekemistä oletuksista kirjoittanut