Enkelioppi ja lasten opettaminen
Enkeliopin tulisi olla samaa oppia mitä on perinteisestikin opetettu elämästä.
Nykyisin olemme kuitenkin saaneet hiljalleen enkeleiltä syvennystä ymmärrykseemme siitä miten paljon enkelit ja muut auttajat oikeasti auttavatkaan meitä elämissämme. Ihan siis käytännön tasolla ja ihan syntymästämme lähtien.
Enkelit ovat kanssamme jokainen hetki ja auttavat meitä oppimaan. Miltähän jo vauvoista mahtaakaan tuntua? Mitä jos enkeli kuiskuttelee vauvan korvaan "äiti" tai "isä" aina sopivilla hetkillä kun äiti tai isä juttelee vauvalle ja kertoo että olen sinun äitisi tai isäsi. Vauva nauraa kun hänelle puhutaan.
Miten me opimmekaan niin nopeasti kaikkia ihania elämän asioita? Opimme kävelemään ja alamme tapailla sanojakin. Oppiminen voi myös hauskaa!
Tuntuuko sinusta joskus että sinulla olisi vahvaa kiinnostumista jotakin tiettyä asiaa kohtaan? Oletko joskus oppinut jonkun asian hyvin helposti, jopa helpommin kuin mitä ensiksi ajattelit? Miten sinä opiskelet, onko sinulla omia salaisuuksia oppimiseen liittyen?
Miten sinä opetat lapsillesi elämää?
Oppia koko ikä! 🖤
Kommentit (197)
Muistakaa kasvattaa lapsianne rakkaudellisesti. Olkaa hyviä niin itsellenne kuin muillekin.
Rakkaudellista viikonloppua jokaiseen kotiin. 🖤
Gal.1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Siunausta!
Jokaisesta enkelihöpöttäjästä teen lasun.
Vierailija kirjoitti:

Ennenkin on siis yritetty demonisoida Jumalaa. Ja te vähä-älyiset pidätte meitä muita tyhminä. Siunausta!
Vierailija kirjoitti:
Jokaisesta enkelihöpöttäjästä teen lasun.
Tee vain, evvvk.
Oppi on väärä sana tässä tapauksessa. Uskomus on tarkempi.
Vierailija kirjoitti:
Oppi on väärä sana tässä tapauksessa. Uskomus on tarkempi.
No opettaminen on oppia. Voihan se perustua uskomukseen mutta turha kai sitä on erikseen ilmoittaa. Sama uskomus perustuu kaikkeen oppiin mitä opetetaan.
Tämä itseään selväjärkiseksi väittävä ap sai enkeliensä nimet automaattikirjoituksella.
Päätelkää siitä hänen oppinsa alkuperä.

No jostakinhan ne tulee. Kannattaa kuunnella avoimesti, samalla se selväjärkisyyskin voisi tulla havaituksi. Jos ihminen puhuu ihan asiaa eikä aina vain asian vierestä niin mikä tässä on niin epäselvää ja järjetöntä? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Tämä itseään selväjärkiseksi väittävä ap sai enkeliensä nimet automaattikirjoituksella.
Päätelkää siitä hänen oppinsa alkuperä.
Niin ja siis toisen enkelin nimen sain mieleeni myöhemmässä vaiheessa. Tämä oli se Kalaya. Odetron tuli kanavointieni perään allekirjoitukseksi. Ap.
Kokeilkaa nyt sitä kanavointia kirjoittamalla, eräs tuttavani onnistui siinä kun ohjeistin ja äitinikin onnistui hieman mutta ei tykännyt siitä kirjoittmisesta joten ei jatkanut harjoituksia. Ap

*kirjoittamisesta
Aivan ja lapsiin liittyen, uskotteko että tällä asialla on yhteyttä oppimiseemme? Ap.
Kyllä lapsille voi opettaa uskontoa ja uskomuksia, mutta pitää miettiä miten opettaa, niin että lapsi saa positiivisen kokemuksen asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppi on väärä sana tässä tapauksessa. Uskomus on tarkempi.
No opettaminen on oppia. Voihan se perustua uskomukseen mutta turha kai sitä on erikseen ilmoittaa. Sama uskomus perustuu kaikkeen oppiin mitä opetetaan.
Matematiikka on uskomus?

Kyllä mutta on myös todellista että on ihan aikuisiakin jotka saavat negatiivisen kokemuksen rakkudellisesta rehellisestä opetuksesta. Älä aliarvioi muita omien pelkojesi tai epävarmuuksiesi takia. Meistä jotkut ovat loistavia opettajia. Aina on muistettava arvostaa lasta eikä siten saa tuputtaa väkisin mitään ja aina on muistettava ikätasoinen opettaminen ja tähän lukeutuu myös lapsen henkilökohtainen valmius. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppi on väärä sana tässä tapauksessa. Uskomus on tarkempi.
No opettaminen on oppia. Voihan se perustua uskomukseen mutta turha kai sitä on erikseen ilmoittaa. Sama uskomus perustuu kaikkeen oppiin mitä opetetaan.
Matematiikka on uskomus?
Kyllä, periaatteessa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä itseään selväjärkiseksi väittävä ap sai enkeliensä nimet automaattikirjoituksella.
Päätelkää siitä hänen oppinsa alkuperä.
Niin ja siis toisen enkelin nimen sain mieleeni myöhemmässä vaiheessa. Tämä oli se Kalaya. Odetron tuli kanavointieni perään allekirjoitukseksi. Ap.
Löysit sitten itämaisen demonin enkeliksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsille voi opettaa uskontoa ja uskomuksia, mutta pitää miettiä miten opettaa, niin että lapsi saa positiivisen kokemuksen asiasta.
Tottakai voi, mutta ei pidä. Se on vastuutonta lasten aivopesua. Ette malta odottaa, että tulevat täysi-ikäisiksi ja päättävät itse. Koskee teitä kaikkia huuhaahörhöjämja uskovaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä itseään selväjärkiseksi väittävä ap sai enkeliensä nimet automaattikirjoituksella.
Päätelkää siitä hänen oppinsa alkuperä.
Niin ja siis toisen enkelin nimen sain mieleeni myöhemmässä vaiheessa. Tämä oli se Kalaya. Odetron tuli kanavointieni perään allekirjoitukseksi. Ap.
Löysit sitten itämaisen demonin enkeliksi.
Mistä tälläinen tieto? En löytänyt nimelle mitään alkuperää silloin kun yritin etsiä. Ap.
💞