Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kauanko voi mennä, että miehen exä pääsee yli erosta ja alkaa puhumaan meille ihan normaalisti?

Vierailija
12.01.2025 |

Erosta on noin 6 vuotta aikaa, mutta edelleen jos häneltä kysyy ihan mitä tahansa asiaa ystävällisesti, niin vastaus sisältää riidan haastamista. Välillä jaksaa jankuttaa jostain ihan ikivanhoista jutuista, ja haukkuu miten mieheni on huono kaikin puolin. Siis esimerkiksi jostain mieheni nuoruuden jutuista ennen, kuin he edes olivat tavanneet - eli ei mitenkään merkityksellisiä juttuja varmasti kenenkään elämää koskien.  Yritämme todella pitää viestinnän niin minimissään kuin ikinä pystymme, mutta joskus on välttämätöntä kysyä toiselta huoltajalta asioita. Mitään ei saada juteltua.

Onkohan näin pitkän ajan jälkeen edes mahdollista, että tuo ihminen kykenisi olemaan ihan normaaleissa väleissä kanssamme tai onko tähän jotain apukeinoja? Surullista lapsen kannalta. Minun lasten isän kanssa kaikki taas sujuu tosi kivasti ja voidaan käydä juttelut yhdessä vaikka koko porukka, en keksi syytä, miksi jaksaisin tuntea vihaa tai yhtään mitään näin monien vuosien jälkeen, ja lapsille hyvää esimerkkiä, ettei eron tarvitse tarkoittaa mitään rikkinäistä, riitaisaa ja kauheaa eroperheen h**ttiä.

Kommentit (204)

Vierailija
41/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vasta sitten kun mies on ollut riittävän kauan sinkku ja on riittävän kauan kärsinyt. Jos miehellä on jo uusi suhde niin eksä yrittää aivan varmasti sabotoida sitä uutta suhdetta kun ei saanutkaan miestä kärsimään riittävästi jättämällä ja viemällä miehen omaisuuden. Osaa naisista ahdistaa niin valtavasti jos mies pääsee hänestä yli ja jatkaa elämäänsä

No ei tuo ahdista yhtään vaan sen miehen tekemiset. Ihan sama mikä hänen nykyinen parisuhdetilanne on. Tiettyjä asioita ei saa tekemättömäksi ikinä. 

Vierailija
42/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ukko on tehnyt sellaiset kusipäätemput, etten ikinä tule puhumaan hänelle normaalisti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vasta sitten kun mies on ollut riittävän kauan sinkku ja on riittävän kauan kärsinyt. Jos miehellä on jo uusi suhde niin eksä yrittää aivan varmasti sabotoida sitä uutta suhdetta kun ei saanutkaan miestä kärsimään riittävästi jättämällä ja viemällä miehen omaisuuden. Osaa naisista ahdistaa niin valtavasti jos mies pääsee hänestä yli ja jatkaa elämäänsä

Tätä mä vähän epäilen, kun ongelmat alkoivat vasta kun minä tulin kuvioihin. Jotenkin ärsyttää ehkä, että miehelläni menee paremmin, eikä hän jäänyt surkeana ja jätettynä sekä petettynä itkemään yksin. Toisaalta itse tykkään miettiä sen niin, että jos exälleni on asiat paremmin, enemmän rahaa, upeampi puoliso ja vaikka kaikki niin täydellisen upeaa ja niin edelleen, niin lapsillehan se on hyvä? Eli tavallaan voitan tässäkin vain, koska mikä olisi parempi lahja kuin lasten hyvinvointi. Miksi ihmeessä haluaisin, että hänellä menisi huonommin? Siksi, että joskus petti minua?

ap

Vierailija
44/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ikuinen viha eksää kohtaan kaikesta valehtelemisesta. En tämän takia kyllä terapiaan lähde vaan annan tunteiden tulla, kun naaman kohtaan. Muuten ei vaikuta elämään. 

Pääse jo yli, ihan itsesi takia. Toivottavasti ei ole lapsia kärsimässä.

Siis en mieti asiaa, kun ei nähdä, mutta miksi minun pitäisi esittää jotain ymmärtävää, kun toinen on ollut totaalinen kusipää. Ei tämä minua haittaa yhtään. Näytän vaan kohdatessa mitä mieltä olen hänestä. 

Eli se toinen on totaalinen kusipää ja sinä täydellinen pelle? 

Vierailija
45/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ukko on tehnyt sellaiset kusipäätemput, etten ikinä tule puhumaan hänelle normaalisti. 

Exäsi on siis se aikuinen ja voittaja, sinä kärsit itse enemmän. Annat tarjottimella hänelle ajatuksia, että sinulla on tunteita häntä kohtaan ja olet katkera/kateellinen. Oma valinta.

Vierailija
46/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen että miettisitte lapsia ennen niitä omia tunteita. On äärimmäisen lapsellisia ja itsekästä tuhota lastensa elämää tekemällä asioista hankalaa vielä vuosienkin päästä erosta. Ei tarvitse ystävä olla, mutta jokainen normaali ihminen kykenee juttelemaan aivan neutraalisti. Jos tapaa lapsia vaihtaessa, niin kyllä on jotain päässä vikaa, jos ei hoi sanoa normaalisti, että tässä nämä tavarat kiitos heippa. Se ei muuta vaadi, ja haluatteko todella näyttää, miten katkera olette exälle ja teillä on tunteita vaikkapa paskaa exää kohtaan? Sitähän se on, tunteita edelleen. Toinen on päässyt yli, mutta sinä et.

Tämä. Sehän se pointti erossa on, saat olla ikävästä tyypistä erossa. Ihan niinkuin kaikista maailman muistakin kusipäistä, ei tarvitse enää elää exän kanssa. Saa olla ilman. Vapaa! Eihän sitä kaikille muillekaan ikäville tyypeille vittuile kohdatessa, miksi exällekään, kun se ei ole yhtään sen enempää osa elämää, kun muutkaan kenen kanssa asioit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä sinä tiedät mitä tuollakin on lopulta taustalla. Luulet ettei mitään merkityksellistä asiaa, mutta asiat voi olla paljon pahempia vaikka eksä ei niistä ääneen sano ja tietysti mies ei puhu niistä mitään. Käytös voi johtua isoista asioista, joista ei vain ole jostan syystä puhuttu ääneen muille henkilöille.

Vierailija
48/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hauska miten nämä katkerat exät luulevat kostavansa exille ja heidän uusille puolisoille. Oikeasti he näyttävät selkeästi, että heillä on edelleen tunteita. He antavat exän ja uuden puolison olla niitä parempia. Kosto tulee lähinnä lapsille ja sille, joka kierii vihassansa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko on tehnyt sellaiset kusipäätemput, etten ikinä tule puhumaan hänelle normaalisti. 

Exäsi on siis se aikuinen ja voittaja, sinä kärsit itse enemmän. Annat tarjottimella hänelle ajatuksia, että sinulla on tunteita häntä kohtaan ja olet katkera/kateellinen. Oma valinta.

Kyllä on vihan tunteita. Miksi minun pitäisi niitä peitellä? Enemmän kärsisin siitä, esittäisin kaiken olevan hyvin ja muuta plaaplaata. Ei minua yhtään haittaa, että näkee vihani. En kärsi tästä yhtään vaan tulee hyvä olo, kun ei tarvitse padota mitään tunteita sisään. 

Vierailija
50/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille? Oletko miehesi kanssa jonkinlainen symbioottinen kimpale, jolle puhutaan? Luulisi exien puhuvan keskenään, jos jotain puhuttavaa on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta sitten kun mies on ollut riittävän kauan sinkku ja on riittävän kauan kärsinyt. Jos miehellä on jo uusi suhde niin eksä yrittää aivan varmasti sabotoida sitä uutta suhdetta kun ei saanutkaan miestä kärsimään riittävästi jättämällä ja viemällä miehen omaisuuden. Osaa naisista ahdistaa niin valtavasti jos mies pääsee hänestä yli ja jatkaa elämäänsä

Tätä mä vähän epäilen, kun ongelmat alkoivat vasta kun minä tulin kuvioihin. Jotenkin ärsyttää ehkä, että miehelläni menee paremmin, eikä hän jäänyt surkeana ja jätettynä sekä petettynä itkemään yksin. Toisaalta itse tykkään miettiä sen niin, että jos exälleni on asiat paremmin, enemmän rahaa, upeampi puoliso ja vaikka kaikki niin täydellisen upeaa ja niin edelleen, niin lapsillehan se on hyvä? Eli tavallaan voitan tässäkin vain, koska mikä olisi parempi lahja kuin lasten hyvinvointi. Miksi ihmee

Miksi olet miehen kanssa, joka petti vaimoaan ja vielä ihmettelet miksi ex on äkäinen? 

Vierailija
52/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät mitä tuollakin on lopulta taustalla. Luulet ettei mitään merkityksellistä asiaa, mutta asiat voi olla paljon pahempia vaikka eksä ei niistä ääneen sano ja tietysti mies ei puhu niistä mitään. Käytös voi johtua isoista asioista, joista ei vain ole jostan syystä puhuttu ääneen muille henkilöille.

Hän on kyllä ladellut minulle ihan kaiken ja jäänyt ihan suoraan kiinni myös täysin valehtelusta. Jos olisi jotain todella niin suurta, että kannattaa vuosien jälkeen tuhota lapsensa elämää katkeruudella, niin hän todella olisi tämän kortin jo käyttänyt. Ongelmat myös alkoivat vasta siitä päivästä, kun minä astuin kuvioihin. Hän haukkui minua millon mistäkin, ja uhkaili kaikella mahdollisella. On kyllä erittäin vaikeaa kuvitella, että hän olisi jonkin tietyn suuren asian jättänyt kertomatta miehestäni, jos se on negatiivista. Hän on haukkunut miestäni ihan kaikesta ja olen myös nähnyt nämä viestit, joissa ex syyttelee suoraan miestäni. Eiköhän sieltä olisi tullut ilmi jo suuremmat syytökset. Lisäksi mieheni olisi joutunut vielä suuresti muuttumaan tähän parisuhteeseen, mikä harvemmin ehkä aikuisilla enää tapahtuu. 

Kaikki on toki mahdollista, mutta tässä tapauksessa pidän sitä aika pienenä todennäköisyytenä, kun en elä vain miehen version varassa. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hauska miten nämä katkerat exät luulevat kostavansa exille ja heidän uusille puolisoille. Oikeasti he näyttävät selkeästi, että heillä on edelleen tunteita. He antavat exän ja uuden puolison olla niitä parempia. Kosto tulee lähinnä lapsille ja sille, joka kierii vihassansa. 

En minä mitään kosta vaa näytän mitä ajattelen. Miksi ei saisi olla vihan tunteita? 

Vierailija
54/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta sitten kun mies on ollut riittävän kauan sinkku ja on riittävän kauan kärsinyt. Jos miehellä on jo uusi suhde niin eksä yrittää aivan varmasti sabotoida sitä uutta suhdetta kun ei saanutkaan miestä kärsimään riittävästi jättämällä ja viemällä miehen omaisuuden. Osaa naisista ahdistaa niin valtavasti jos mies pääsee hänestä yli ja jatkaa elämäänsä

Tätä mä vähän epäilen, kun ongelmat alkoivat vasta kun minä tulin kuvioihin. Jotenkin ärsyttää ehkä, että miehelläni menee paremmin, eikä hän jäänyt surkeana ja jätettynä sekä petettynä itkemään yksin. Toisaalta itse tykkään miettiä sen niin, että jos exälleni on asiat paremmin, enemmän rahaa, upeampi puoliso ja vaikka kaikki niin täydellisen upeaa ja niin edelleen, niin lapsillehan se on hyvä? Eli tavallaan voitan tässäkin vain, koska mikä olis

Ymmärsit nyt väärin päin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät mitä tuollakin on lopulta taustalla. Luulet ettei mitään merkityksellistä asiaa, mutta asiat voi olla paljon pahempia vaikka eksä ei niistä ääneen sano ja tietysti mies ei puhu niistä mitään. Käytös voi johtua isoista asioista, joista ei vain ole jostan syystä puhuttu ääneen muille henkilöille.

Hän on kyllä ladellut minulle ihan kaiken ja jäänyt ihan suoraan kiinni myös täysin valehtelusta. Jos olisi jotain todella niin suurta, että kannattaa vuosien jälkeen tuhota lapsensa elämää katkeruudella, niin hän todella olisi tämän kortin jo käyttänyt. Ongelmat myös alkoivat vasta siitä päivästä, kun minä astuin kuvioihin. Hän haukkui minua millon mistäkin, ja uhkaili kaikella mahdollisella. On kyllä erittäin vaikeaa kuvitella, että hän olisi jonkin tietyn suuren asian jättänyt kertomatta miehestäni, jos se on negatiivista. Hän on haukkunut miest

Olen eri, mutta olen jättänyt paljonkin asioita kertomatta eksästä. Ehkä ei olisi pitänyt, mutta kuka minä olen ketään neuvomaan. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. 

Vierailija
56/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meille? Oletko miehesi kanssa jonkinlainen symbioottinen kimpale, jolle puhutaan? Luulisi exien puhuvan keskenään, jos jotain puhuttavaa on. 

Tätä minäkin ihmettelen. Ja ap perustelee kummasteluaan "lapsen parhaalla". Jos kyseessä on ap:n puolison ja ap:n exän lapsi, ei yhteydenpito kuulu millään tavalla ap:lle.

Vierailija
57/204 |

Ko henkilö laittelee itse niitä viestejä minulle, ystävilleni ja meidän sukulaisille. 

ap

Vierailija
58/204 |

Joo joo. Tais olla taas provo sitten. 

Vierailija
59/204 |

Valitettavasti ei ole. Hän toivoi itse, että harrastusasiat sopisi kauttani. Meille on sopinut mikä tahansa, kunhan lopettaisi riitelyn josta lapsi kärsii. Kysyin kahdella lauseella sitten neutraalin asian, ja hän hakee lähestymiskieltoa kun kuulemma pommitan ja häiriköin. Tähän en vastanut myöskään yhtään mitään, ettei tulisi tosiaan yhtään ylimääräistä keskustelua. Viimeksi kysyin harrastuksesta useita viikkoja sitten myös parilla neutraalilta lauseella asiaa ja silloin keksittiin toinen tappelemisen aihe ja lapsi viedään kuulemma. En alkanut edes jankuttamaan tai puolustautumaan, vaan annoin olla.

ap 

Vierailija
60/204 |
12.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille? Oletko miehesi kanssa jonkinlainen symbioottinen kimpale, jolle puhutaan? Luulisi exien puhuvan keskenään, jos jotain puhuttavaa on. 

Tätä minäkin ihmettelen. Ja ap perustelee kummasteluaan "lapsen parhaalla". Jos kyseessä on ap:n puolison ja ap:n exän lapsi, ei yhteydenpito kuulu millään tavalla ap:lle.

Ko henkilö laittelee itse niitä viestejä minulle, ystävilleni ja meidän sukulaisille. 

ap

Niinkö? Alkuun käsitin, että ongelma olisi siinä, että ex ei vastaa asiallisesti sinulle tai miehellesi. Ja nyt kerrot, että ex viestittelee sinun ystävillesi? Ihan en usko. Varsinkin kun kerroit, että viestienvaihto koskee lapsen harrastusta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän yhdeksän