Onko eri asia olla tsunamiorpo kuin muilla tavoin orvoksi jäänyt?
Mitä eria sillä olisi? Eräs somettaja väittää, että näin on. En itse kyllä tiedä, että millä tavalla.
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä orpolapsia kadonnut tsunamin jälkeisessä kaaoksessa? Mitä todennäköisimmin joutuivat ihmiskaupan uhreiksi.
Katosi. Ja kyllä joutui.. Ihmiskauppiaat olivat heti "saalistamassa" kun tilaisuus tuli. Useamman lapsen pelastuminen lopulta johti surkeampaan lopputulokseen.. Olisi sietämätöntä jos oman lapsensa olisi tuonne menettänyt eikä ruumista oltaisi löydetty, kun tiedostaisi sitten että lapsi päätyi jonnekkin ihan muualle..
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mutta heidänkin kohdalla todennäköisin vaihtoehto on, että joko ovat edelleen tunnistamatta tai haudattu.
H**mausainerikoksista, m**hista ja vaikkapa näistä kaappaukistahan jääkin aina todisteita ":D". Kuinka typerä, naiivi ja yksinkertainen ihminen voi olla, että ajattelee asian niin, että kun meille tavan kansalaisille (etenkin suomalaisille) ei tätä asiaa ole tuotu ilmi kuin pienin uutisotsikoin, niin sitä ei ole tapahtunut. Ulkomaalaisissa medioissa asiaa on käsitelty kyllä hieman enemmän, myös alueilla (HUOM! tsunami koski muitakin paikkoja kuin thaimaata) asuvat ovat kertoneet asiasta. Haluaisin myös huomauttaa, että nämä kaappaukset koskivat muitakin kansalaisuuksia, ei pelkkiä suomalaisia. Voinee todeta, että on jopa r asistis ta ja eurosentristä tuoda tämän luokan katastrofissa ilmi, että "kun suomalaisia jäi vain viisi kadoksiin". Mites ne 200 000 indonesialaista jotka kuo livat? 543 ruotsalaista jotka kuo livat? Paljonkohan esimerkiksi näiden maiden kansalaisista jäi kadoksiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä orpolapsia kadonnut tsunamin jälkeisessä kaaoksessa? Mitä todennäköisimmin joutuivat ihmiskaupan uhreiksi.
Katosi. Ja kyllä joutui.. Ihmiskauppiaat olivat heti "saalistamassa" kun tilaisuus tuli. Useamman lapsen pelastuminen lopulta johti surkeampaan lopputulokseen.. Olisi sietämätöntä jos oman lapsensa olisi tuonne menettänyt eikä ruumista oltaisi löydetty, kun tiedostaisi sitten että lapsi päätyi jonnekkin ihan muualle..
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mutta heidänkin kohdalla todennäköisin vaihtoehto on, että joko ovat edelleen tunnistamatta tai haudattu.
H**mausainerikoksista, m**hista ja vaikkapa näistä kaapp
Ja mistä ihmeestä päättelit että kadoksiin jääneet joutui tuollaisen kansaa tekemisiin?
Kyllä ne tsunamissa kadoksiin jääneet ihan vaan kuoli tsunamissa, mutta heitä ei syystä tai toisesta tunnistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä orpolapsia kadonnut tsunamin jälkeisessä kaaoksessa? Mitä todennäköisimmin joutuivat ihmiskaupan uhreiksi.
Katosi. Ja kyllä joutui.. Ihmiskauppiaat olivat heti "saalistamassa" kun tilaisuus tuli. Useamman lapsen pelastuminen lopulta johti surkeampaan lopputulokseen.. Olisi sietämätöntä jos oman lapsensa olisi tuonne menettänyt eikä ruumista oltaisi löydetty, kun tiedostaisi sitten että lapsi päätyi jonnekkin ihan muualle..
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mutta heidänkin kohdalla todennäköisin vaihtoehto on, että joko ovat edelleen tunnistamatta tai haudattu.
H**mau
Kyseessä ei ole mikään yksittäisen henkilön päättely vaan ihan kylmä fakta.Tokihan se järkyttää ja voi olla vaikea myöntää tai uskoa todeksi,mutta täyttä totta se on uhreille.Olemme suomessa siinä mielessä todella hyvässä asemassa,ettemme juuri näe tai kuule esimerkiksi ihmis________kaupasta.Mutta valitettavasti sitä tapahtuu täälläkin.Kun on olemassa ihmisiä jotka haluavat palvelun X, on olemassa ihmisiä jotka tekevät rikoksen Y.

Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mutta heidänkin kohdalla todennäköisin vaihtoehto on, että joko ovat edelleen tunnistamatta tai haudat
Kyseessä ei ole mikään yksittäisen henkilön päättely vaan ihan kylmä fakta.Tokihan se järkyttää ja voi olla vaikea myöntää tai uskoa todeksi,mutta täyttä totta se on uhreille.Olemme suomessa siinä mielessä todella hyvässä asemassa,ettemme juuri näe tai kuule esimerkiksi ihmis________kaupasta.Mutta valitettavasti sitä tapahtuu täälläkin.Kun on olemassa ihmisiä jotka haluavat palvelun X, on olemassa ihmisiä jotka tekevät rikoksen Y.
Miten tämä liittyy tsunamiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä orpolapsia kadonnut tsunamin jälkeisessä kaaoksessa? Mitä todennäköisimmin joutuivat ihmiskaupan uhreiksi.
Katosi. Ja kyllä joutui.. Ihmiskauppiaat olivat heti "saalistamassa" kun tilaisuus tuli. Useamman lapsen pelastuminen lopulta johti surkeampaan lopputulokseen.. Olisi sietämätöntä jos oman lapsensa olisi tuonne menettänyt eikä ruumista oltaisi löydetty, kun tiedostaisi sitten että lapsi päätyi jonnekkin ihan muualle..
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mutta heidänkin kohdalla todennäköisin vaihtoehto o
Luetunymmärtämisessä ongelmaa? No, minäpä avaan asiaa sinulle kommentoijan puolesta.
Liittyy tsunamiin siten, että silloin noita asioita tapahtui. Rikolliset olivat välittömästi liikkeellä hyötymässä tilanteesta. Surullista, mutta totta.
Mikäli jäi vielä jotain epäselvää, laita rohkeasti kysymys. Eiköhän siihen joku osaa vastata, jos en minä, tai alkuperäinen kommentoija niin varmasti joku :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä orpolapsia kadonnut tsunamin jälkeisessä kaaoksessa? Mitä todennäköisimmin joutuivat ihmiskaupan uhreiksi.
Katosi. Ja kyllä joutui.. Ihmiskauppiaat olivat heti "saalistamassa" kun tilaisuus tuli. Useamman lapsen pelastuminen lopulta johti surkeampaan lopputulokseen.. Olisi sietämätöntä jos oman lapsensa olisi tuonne menettänyt eikä ruumista oltaisi löydetty, kun tiedostaisi sitten että lapsi päätyi jonnekkin ihan muualle..
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mutta heidänkin kohdalla todennäköisin vaihtoehto on, että joko ovat edelleen tunnistamatta tai haudattu.
H**mau
Miten niin kuoli? olitko paikalla? oisko lähdettä? Vai onks tää semmosta "Kun YLE ja MTV3 sanoi niin" - ajattelua? Kannattaa pohtii asioita vähän itsekin.
Hyh. Ahdistava ajatus että lapsi katoaa ja sitten se joutuu s*ksityöhön...
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suomalainen tuntee jonkun tsunamissa olleen. Ja en nyt tarkoita julkkiksia.
Ei tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä orpolapsia kadonnut tsunamin jälkeisessä kaaoksessa? Mitä todennäköisimmin joutuivat ihmiskaupan uhreiksi.
Katosi. Ja kyllä joutui.. Ihmiskauppiaat olivat heti "saalistamassa" kun tilaisuus tuli. Useamman lapsen pelastuminen lopulta johti surkeampaan lopputulokseen.. Olisi sietämätöntä jos oman lapsensa olisi tuonne menettänyt eikä ruumista oltaisi löydetty, kun tiedostaisi sitten että lapsi päätyi jonnekkin ihan muualle..
Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Suomalaisia jäi tunnistamatta viisi, joista neljä lapsia. Mu
Luetunymmärtämisessä ongelmaa? No, minäpä avaan asiaa sinulle kommentoijan puolesta.
Liittyy tsunamiin siten, että silloin noita asioita tapahtui. Rikolliset olivat välittömästi liikkeellä hyötymässä tilanteesta. Surullista, mutta totta.
Mikäli jäi vielä jotain epäselvää, laita rohkeasti kysymys. Eiköhän siihen joku osaa vastata, jos en minä, tai alkuperäinen kommentoija niin varmasti joku
Ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä lukee.
Vierailija kirjoitti:
Hyh. Ahdistava ajatus että lapsi katoaa ja sitten se joutuu s*ksityöhön...
Lopeta jo tuo trollaaminen.

Täällä ei "trollaa" kukaan muu kuin sinä. Vai oletko vain tosiaan niin empatiakyvytön että ajattelet näiden ihmisten ansainneen kaiken? Jos sä et kuollut aaltoon, jouduit jonnekkin aivan toiseen maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
https://reliefweb.int/report/indonesia/south-asia-us-horrified-child-tr…
https://stopthetraffik.org/remembering-boxing-day-tsunami/
https://www.npr.org/2005/01/07/4272735/tsunami-disaster-puts-focus-on-c…
https://www.theguardian.com/world/2005/jan/05/tsunami2004.international…
Joku täällä miinustelee faktoja...Miksi?
Eikös nämä Aasian maat ole tunnettuja tietynlaisesta turismistaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyh. Ahdistava ajatus että lapsi katoaa ja sitten se joutuu s*ksityöhön...
Lopeta jo tuo trollaaminen.
Täällä ei "trollaa" kukaan muu kuin sinä. Vai oletko vain tosiaan niin empatiakyvytön että ajattelet näiden ihmisten ansainneen kaiken? Jos sä et kuollut aaltoon, jouduit jonnekkin aivan toiseen maailmaan.
Lopeta jo toi fantasiointi.

Huhhuh kuinka sairas ihminen on kun luulee että joku fantasioi tuollaisista asioista!!!!!
No ei ole, vaikka ehkä itse niin luulevatkin.
Eihän Suomessa edes ollut sillä tavalla tsunamiorpoja kuin vaikka Sri Lankan tsunamiorvot tai Indonesiassa orvoksi jääneet lapset.
Vierailija kirjoitti:
Eihän Suomessa edes ollut sillä tavalla tsunamiorpoja kuin vaikka Sri Lankan tsunamiorvot tai Indonesiassa orvoksi jääneet lapset.
Niinpä. Ihan typerää valittaa.
Olen joskus miettinyt miten kauhea tilanne on niillä lapsilla, jotka ovat selvinneet perhesurmasta. Vanhempi onkin murhaaja, joka vei koko muun perheen. Onnettomuudessa menehtyneestä jää sentään ne hyvät muistot, mutta tuo kyllä mustaa nekin.