Lue keskustelun säännöt.
Mitä lapsi menettää, jos ei ole varhaiskasvatuksessa?
10.01.2025 |
Usein kuulee sanottavan, että lapsi menettää jotain, jos ei ole varhaiskasvatuksessa. Mitä lapsi sitten menettää? Yleisin kommentti on toisen lasten seura ja sosiaalisten taitojen oppiminen. Mutta entä jos lapsi näkee muita lapsia muualla, kerhoissa ym.? Mitä lapsi silloin menettää?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatettuna lapsena olen kärsinyt koko ikäni siitä, että olen sosiaalisilta taidoillani suunnilleen sammakon tasolla. Uskon, että päiväkodissa olisin saanut oppia kädentaidoissa kuten askartelussa. Samoin liikunnallisuus jäi, kun ulkoilu oli lähinnä seisoskelua.
Olihan sinulla koko peruskoulu (ja loppu elämä) aikaa oppia noita taitoja. Jos et ole oppinut, et voi syyttää siitä varhaiskasvatuksen puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton ope ja itse ainakin ajattelen, että riippuu ihan perheestä.
Jotkut perheet lukee, liikkuu monipuolisesti, askartelee, musisoi, näyttelee ja kotona on paljon kehittävää tekemistä. Näissä perheissä on usein myös sisaruksia, eli kotonakin oppii sosiaalisia taitoja vähän pakostakin (aika nopsaan lapsista yleensä huomaa, onko heillä kotona sisaruksia). Sitten taas on perheitä, joiden lapsille varhaiskasvatus pystyy tarjoamaan paljon monipuolisempaa tekemistä kuin kotona.
Yksi näkökulma on sekin, että varhaiskasvatuksessa lapsen kasvatusta on tukemassa yleensä vähintään 3 ammattilaista. Kokemuksen myötä työssä oppii tunnistamaan asioita, joiden harjoittelu kunkin lapsen kanssa on ajankohtaista ja tarpeellista, oli se sitten sosiaaliset tai tunnetaidot, kielen kehityksen tukeminen, hahmottamisen ja matemaattiset taidot, u name it. Lisäksi jos lapsella on kotona haasteellista harjoitella esim. pottailua, päikkärissä harjoittelua voidaan tukea monipuolisen keinovalikoiman (mallioppiminen, motivointi, palkitseminen jne.) avulla.
Lapsilla on kotirooli ja päikkärirooli, ns. ryhmätilanteissa toimimisen rooli, joka ei välttämättä ilmene kotikasvatuksessa.
En silti usko että lapset järjestään jäisivät kotikasvatuksessa mistään paitsi, koska mennäänhän sitä sitten eskariin viimeistään :) Mutta joillekin lapsille varhaiskasvatus varmasti tekee hyvää!
Vanhemmista riippuen menettävät joko paljon tai hyvin vähän. Jos lapsen haluaa kasvattaa kotona niin pitää olla itse aktiivinen eikä vaan tökätä tablettia käteen, jotta saa itse rauhaa. Eli vanhemman täytyy hoitaa ulkoilut, etsiä lapselle ikäistään seuraa, harjoittaa motorisia taitoja esim. askartelun muodossa, jne. Jos ei ole näihin kykenevä niin lapsen on parempi olla siellä päiväkodissa edes osapäiväisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmista riippuen menettävät joko paljon tai hyvin vähän. Jos lapsen haluaa kasvattaa kotona niin pitää olla itse aktiivinen eikä vaan tökätä tablettia käteen, jotta saa itse rauhaa. Eli vanhemman täytyy hoitaa ulkoilut, etsiä lapselle ikäistään seuraa, harjoittaa motorisia taitoja esim. askartelun muodossa, jne. Jos ei ole näihin kykenevä niin lapsen on parempi olla siellä päiväkodissa edes osapäiväisesti.
Ja näitä ns. aktiivisia vanhempia on oikeasti aika vähän.
Oma mielipide lyhykäisyydessään, ihan he%#etisti menettää kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä tapa liikkua ja harrastaa opitaan enimmäkseen vanhemmilta. Ja liikunnallinen lahjakkuus on paljon myös geneettistä. Sosiaalisia taitoja päiväkodissa toki oppii etenkin, kun nykyään harvempi perhe enää kovin aktiivisesti kyläilee/näkee muita lapsiperheitä.
Niin? Sitä nyt vaan tekee aika harvat vanhemmat. Oikeasti. Ei haluta ulkoilla, ei haluta opettaa lapselle mitään liikunnallista... Ja kyllä olen nähnyt juuri tällaisia perheitä, joissa lapset ovat vanhemman kanssa kotona. Täytyy kyllä sanoa omastakin lapsuudesta, että e
Tarkoitus oli sanoa, että jos kotona ei opeteta liikunnallista elämäntapaa tai kädentaitoja, varhaiskasvatus ei sitä kyllä korvaa. Ja itsekin olen sohvaperuna, joten en nyt arvostele. Eivät minunkaan lapseni mitään erityisen innokkaita liikkujia ole, vaikka ovat 1,5-vuotiaasta asti käyneet päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatettuna lapsena olen kärsinyt koko ikäni siitä, että olen sosiaalisilta taidoillani suunnilleen sammakon tasolla. Uskon, että päiväkodissa olisin saanut oppia kädentaidoissa kuten askartelussa. Samoin liikunnallisuus jäi, kun ulkoilu oli lähinnä seisoskelua.
En tiedä sammakoiden sosiaalisista taidoista, mutta itsekin kouluun menoon saakka kotona olleena jäin pienellä paikkakunnalla ulkopuoliseksi. Muut lapset olivat olleet samassa hoitopaikassa ja ystävystyneet siellä, enkä minä päässyt oikein koskaan mukaan porukkaan.
Olin ujo lapsi ja uskon, että mulle olisi tehnyt hyvää olla edes osa-aikaisesti päivähoidossa. Sanoisin, että sosiaaliset taidot on se, missä kokonaan kotona hoidettu lapsi jää "jälkeen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset eivät koe menettäneensä mitään, kun asiasta on juteltu. Kaikki ovat jo aikuisia, neljä vanhinta työelämässä, nuorin opiskelija. Minä nautin lasten kanssa touhuamisesta, askarreltiin, piirrettiin, pelattiin lautapelejä, luettiin paljon, ja lapsetkin oppivat pienenä lukemaan, ulkoiltiin monta tuntia päivässä, hiihdettiin, luisteltiin, uitiin, pyöräiltiin, tehtiin metsäretkiä. Mies oli parempi opettamaan ulkoliikuntalajeja, mutta en minäkään niitten opettamista väistellyt. Lapset olivat myös kerhossa kaksi kertaa viikossa. Yhden lapsemme alakoulun opettajalta kysyin, että huomaako lapsesta, että hän ei ole ollut päiväkodissa, ja opettaja oli ihan hämmästynyt, että eikö tosiaankaan ole. Kaikki taidot, myös sosiaaliset, olivat kuulemma vähintään yhtä hyvällä tasolla kuin päivähoidossa olleillakin. Aloinkin myöhemmin perhepäivähoitajaksi.
Kyllä kai kerhoissa oppii jonkin verran sosiaalisia taitoja. Sitä en sitten osaa sanoa, kuinka paljon kerhoa pitäisi olla esim. viikkotasolla, jotta niitä taitoja oppisi "tarpeeksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vanhemmat lapset meni 3- ja 4-vuotiaana päiväkotiin.
Vanhempi viihtyi ja kaikki oli aina hyvin. Sai paljon kavereita. En koe että olisi oppinut sellaista, mitä kotona ei olisi tehty. No okei, aakkosia ja vähän englantia. Hyvä mieli jäi päiväkotiurasta.
Nuorempi sitten on temperamentiltaan haastavampi ja olivat hankaluuksissa jatkuvasti päiväkodissa lapsen kanssa. Oli ihanaa kun välillä oli ope tai hoitaja joka oikeasti ymmärsi lasta... oli psykologin seurantajakso ja eriryisope tapasi lasta, eivät nähneet ongelmaa, herkän ja temperamenttisen lapsen vain. Vikana päiväkoti vuotena lasta viikottain tönittiin, lyötiin jne tiettyjen samojen lasten toimesta eikä päiväkodissa pystytty/osattu tehdä asialle mitään.
Ei todellakaan jäänyt ikävä päiväkotia!
Nuorin lapsista menee vasta 4v hoitoon, ei todellakaan ole kiire laittaa...
Neuvolan tarkastuksissa ovat aina osanneet tehdä kaikki tehtävät mitä pitääkin, ihan päiväkotilapsen tasoisesti, vaikka vähän myöhemmin hoitoon ovat menneet.
On käyty kerhoissa ja tavattu muita lapsia, kotona ovat kovasti tykänneet askarrella ja päivittäin on ulkoiltu. Harrastukset aloitettu n 5v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin kolmevuotiaaksi ei mitään. Sen jälkeen menettää jo sosiaalisia taitoja ja ikäseuraa sekä laadukasta varhaiskasvatusta, jota joissain päiväkodeissa on tarjolla. Siinä kohden kannattaa kyllä lapsi sosiaalistaa jo yhteisen tekemisen pariin ainakin osapäiväisesti.
Nykyisin ns varhaiskasvatus ei ole laadukasta missään päiväkodissa.
Aivan päinvastaisia kokemuksia täällä. Olen myös itse näissä asiantuntija, joten taidan tietää useamman lapsen äitinä mistä puhun. Et taida tuntea jokaista Suomen päiväkotia.
En tietenkään kaikkia mutta monia. Minulla on vertailupohjaa monen vuosikymmenen ajalta. Kaikki lähti alaspäin, kun tuli varhaiskasvatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatettuna lapsena olen kärsinyt koko ikäni siitä, että olen sosiaalisilta taidoillani suunnilleen sammakon tasolla. Uskon, että päiväkodissa olisin saanut oppia kädentaidoissa kuten askartelussa. Samoin liikunnallisuus jäi, kun ulkoilu oli lähinnä seisoskelua.
Mä ajattelin kans pitkään näin, sosiaalista taidoistani, mutta viime aikoina (suvun lasten saatua parikin autismidiagnoosia...) olen ajatellut, että ehkä mun sosiaalinen kömpelyys on sittenkin ihan sisäsyntyistä. Autismipiirteitä löytyy, vaikka ei varmastikaan diagnoosiin asti, mutta kuitenkin.
Kädentaitoja ja ulkoilua meillä kotona kyllä oli, vain tuosta sosiaalisuuden puutteesta syytin kotikasvatusta, mutta ehkäpä turhaan.
Monikulttuurin ilot eli väkivaltaisuuden, vierasta kieltä ja huonoa suomea mongertavat lapset, rukoushetket, tyttöjen ja ylipäätään valkoisten sortamisen ja halveksunnan sekä ennen kaikkea kokemuksen siitä, että on kakkosluokan kansalainen omassa isänmaassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton ope ja itse ainakin ajattelen, että riippuu ihan perheestä.
Jotkut perheet lukee, liikkuu monipuolisesti, askartelee, musisoi, näyttelee ja kotona on paljon kehittävää tekemistä. Näissä perheissä on usein myös sisaruksia, eli kotonakin oppii sosiaalisia taitoja vähän pakostakin (aika nopsaan lapsista yleensä huomaa, onko heillä kotona sisaruksia). Sitten taas on perheitä, joiden lapsille varhaiskasvatus pystyy tarjoamaan paljon monipuolisempaa tekemistä kuin kotona.
Yksi näkökulma on sekin, että varhaiskasvatuksessa lapsen kasvatusta on tukemassa yleensä vähintään 3 ammattilaista. Kokemuksen myötä työssä oppii tunnistamaan asioita, joiden harjoittelu kunkin lapsen kanssa on ajankohtaista ja tarpeellista, oli se sitten sosiaaliset tai tunnetaidot, kielen kehityksen tukeminen, hahmottamisen ja matemaattiset taidot, u name it. Lisäksi jos lapsella on kotona haasteellista harjoitella esim. pottailua, päikkärissä har
Lapsilla on herkkyyskausi eri asioihin. Jos sellainen ei jossakin asiassa ole menossa, on jokseenkin turhaa harjoitella sitä, esim. pottailua. Sitten kun herkkyys/kehitysvaihe on, lapsi oppii asian suit sait.
Varhaiskasvatuksessa on hyötyä siinä että lapsi oppii rutiineja, sosiaalisuutta, ryhmässä toimimista (ryhmässä tehdään ja liikutaan yhdessä) sekä ottamaan vastaan neuvoja ja ohjeita useilta aikuisilta. Lisäksi varhaiskasvatus opettaa lapselle joustavuutta, eikä lapsella ole mahdollista kangistua kaavoihin esim. syömisen tms. suhteen. Kun lapsi on kotona vain oman vanhemman kanssa voi lapsesta tulla joustamaton kun vanhempi alkaa tiedostamattaan välttelemään vaikeita tilanteita ja pyrkii tekemään asioita lapsen haluamalla tavalla. Ruokailu on yksi hyvä esimerkki. Äiti tietää mistä lapsi ei tykkää ja lopettaa helposti tarjoamasta lapselle erilaisia ruokia kun ne eivät kuitenkaan kelpaa. Sitten kun lapsi menee kouluun niin kouluruoka ei maistu ollenkaan ja ollaan ongelmissa jo ensimmäiseltä luokalta lähtien.
Ei opi tärkeitä kaveritaitoja, kuten tönimistä, puremista, raapimista, sylkemistä eikä tavaroiden ottamista kädestä.
Flunssaa, täitä, kihomatoja ja syyhyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatettuna lapsena olen kärsinyt koko ikäni siitä, että olen sosiaalisilta taidoillani suunnilleen sammakon tasolla. Uskon, että päiväkodissa olisin saanut oppia kädentaidoissa kuten askartelussa. Samoin liikunnallisuus jäi, kun ulkoilu oli lähinnä seisoskelua.
No kyllä tapa liikkua ja harrastaa opitaan enimmäkseen vanhemmilta. Ja liikunnallinen lahjakkuus on paljon myös geneettistä. Sosiaalisia taitoja päiväkodissa toki oppii etenkin, kun nykyään harvempi perhe enää kovin aktiivisesti kyläilee/näkee muita lapsiperheitä.
Niin? Sitä nyt vaan tekee aika harvat vanhemmat. Oikeasti. Ei haluta ulkoilla, ei haluta opettaa lapselle mitään liikunnallista... Ja kyllä olen nähnyt juuri tällaisia perheitä, joissa lapset ovat vanhemman kanssa kotona. Täytyy kyllä sanoa omastakin lapsuudesta, että e
Ei ne päiväkodin täditkään sen lapsen kanssa leiki.
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton ope ja itse ainakin ajattelen, että riippuu ihan perheestä.
Jotkut perheet lukee, liikkuu monipuolisesti, askartelee, musisoi, näyttelee ja kotona on paljon kehittävää tekemistä. Näissä perheissä on usein myös sisaruksia, eli kotonakin oppii sosiaalisia taitoja vähän pakostakin (aika nopsaan lapsista yleensä huomaa, onko heillä kotona sisaruksia). Sitten taas on perheitä, joiden lapsille varhaiskasvatus pystyy tarjoamaan paljon monipuolisempaa tekemistä kuin kotona.
Yksi näkökulma on sekin, että varhaiskasvatuksessa lapsen kasvatusta on tukemassa yleensä vähintään 3 ammattilaista. Kokemuksen myötä työssä oppii tunnistamaan asioita, joiden harjoittelu kunkin lapsen kanssa on ajankohtaista ja tarpeellista, oli se sitten sosiaaliset tai tunnetaidot, kielen kehityksen tukeminen, hahmottamisen ja matemaattiset taidot, u name it. Lisäksi jos lapsella on kotona haasteellista harjoitella esim. pottailua, päikkärissä har
Miten pottailua tuetaan mallioppimisen kautta? Päikyn täti menee potalle ja tekee sinne kuset ja kakat?
Ei tosiaan välttämättä menetä yhtään mitään, jos kerran lapsen kanssa eletään edes jonkin verran normaalia ja sosiaalista elämää muutenkin. Eli ulkoillaan, opetellaan käytöstapoja, on leikkikavereita jne.
Mutta olen tavannut koulussa lapsia, jotka eivät oikeasti tiedä miksi esimerkiksi toista lasta ei saa lyödä, jos haluaa siltä jonkun tavaran. Lapsi oli ihan ihmeissään että miten niin ei saa? Tai ei osata totella, toimia ohjeiden mukaan. Tai 7-vuotiaan joka ei koskaan ole saanut ulkoilla, saati leikkiä ulkona. Hän ei osannut esimerkiksi tehdä lumipalloa, saati että miten lumipallosta saa tehtyä isomman ja isomman. Ja kyseessä siis ihan ns normaali 7-vuotias. Hän vaan oli elänyt sairaan ainoan huoltajansa kanssa sisätiloissa koko ikänsä. Vasta kouluun tulon jälkeen sossut ym pääsivät puuttumaan tilanteeseen.
Tällaisille lapsille se varhaiskasvatus olisi todella tärkeä.