Lue keskustelun säännöt.
Syöpä ja parisuhde
09.01.2025 |
Kaikki keskustelut ja artikkelit, joita löydän aiheesta syöpä ja parisuhteen ongelmat, liittyvät siihen, että tervettä osapuolta rasittaa huolenpito sairaasta puolisosta ja kodista. Onko se niin yleistä, että se terve tekee kotityöt ja hoivaa sairasta?
Eikö kenelläkään muulla ole tilannetta, jossa se syöpää sairastava joutuu edelleen tekemään kaikki kotityöt ja lisäksi pysyttelemään hyvällä tuulella, jotta terve puoliso ei pahoita mieltään? Siis tilanne, jossa se terve puoliso on rasite sairaalle, eikä toisinpäin. Mietin välillä eroa, kun tulee hetkiä, kun voimavarat eivät riitä ja masentaa, yksin voisi edes keskittyä itseensä ja samat kotityöt olisi silti.
Kommentit (42)
Kirjoituksesi sai juuri minut tovovaan, että sairastuisin mielummin itse syöpään kuin että puolisoni sairastuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, meillä oli juuri näin. Minä sairastuin, ja jouduin sairastamisen ja hoitojen lomassa vielä lepyttelemään puolisoa, ja hoitaa kotia, että hänelle on töistä tullessa lämmin safka pöydässä odottamassa. Toisinaan hän mökötti, kun vetäydyin omiin oloihini lepäämään; ja olohuoneesta kuului turhautunutta huokailua.
Piti ihan tarkistaa aloituksen päivämäärä, ettei vaan olisi ollut oma aloitukseni viime vuodelta, ja sytoaivot olisi vain unohtanut tämän.
Vuosi kun oli viimeisestä sytostaatista, niin mies kysyi, että miten sä et vieläkään ole entiselläsi, kun siitä on kuitenkin JO vuosi, kun hoidot loppui. 😐 en tiennyt mitä sanoa. Taisin tokaista, että toivottavasti et ikinä itse sairastu.
Vierailija kirjoitti:
On, meillä oli juuri näin. Minä sairastuin, ja jouduin sairastamisen ja hoitojen lomassa vielä lepyttelemään puolisoa, ja hoitaa kotia, että hänelle on töistä tullessa lämmin safka pöydässä odottamassa. Toisinaan hän mökötti, kun vetäydyin omiin oloihini lepäämään; ja olohuoneesta kuului turhautunutta huokailua.
Mitä tapahtui, erositko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, meillä oli juuri näin. Minä sairastuin, ja jouduin sairastamisen ja hoitojen lomassa vielä lepyttelemään puolisoa, ja hoitaa kotia, että hänelle on töistä tullessa lämmin safka pöydässä odottamassa. Toisinaan hän mökötti, kun vetäydyin omiin oloihini lepäämään; ja olohuoneesta kuului turhautunutta huokailua.
Mitä tapahtui, erositko?
Ei erottu. Kahlasin sairautta, ja nyt tätä seuranta-aikaa yksin läpi. Opin luottamaan vain itseeni, enkä edes lopulta kysynyt enää apua asioihin, kun tiesin sen nihkeän suhtautumisen.
Lohdutin itseäni ajatuksella, että hän ei vaan osaa. Ei tiedä, mitä tehdä, eikä osaa suhtautua minuun sairaana. Sitä en kiistä, ettenkö olisi asiasta katkera, mutta eipä se siitä miksikään enää muutu.
Meillä rva sairastui syöpään ja minä annoin hänen tehdä surutyötään sairauden kanssa. Lapset ovat maailmalla joten riitti että tein omat päivätyöt ja sitten kotityöt. Potilas sairasti, kärsi ja kävi taistelua sairautta vastaan. Ei ollut ihan helppo pätkä meidän elämässä mutta siitäkin selvittiin. Nyt on 7 vuotta siitä kun syöpä löytyi ja toistaiseksi ei ole löytynyt oireita että olisi uusiutunut mikä on täysin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde, avoliitto ja avioliitto ovat vapaaehtoisia. Jos edes se ei herätä että sairastuu syöpään ja joutuu siitä huolimatta olemaan toisen kotiorja, niin mikä herättää. Miksi ihmiset sinnittelevät alistavissa ja epäreiluissa suhteissa. Jos pahin virhe oli alkaa suhteeseen puolisonsa kanssa niin toiseksi pahin virhe on jäädä suhteeseen.
Ero on paras ratkaisu molemmille, jos terve osapuoli ei osaa olla sairaan kanssa eli tavallaan ei hyväksy toisen sairautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde, avoliitto ja avioliitto ovat vapaaehtoisia. Jos edes se ei herätä että sairastuu syöpään ja joutuu siitä huolimatta olemaan toisen kotiorja, niin mikä herättää. Miksi ihmiset sinnittelevät alistavissa ja epäreiluissa suhteissa. Jos pahin virhe oli alkaa suhteeseen puolisonsa kanssa niin toiseksi pahin virhe on jäädä suhteeseen.
Kesken syöpätaistelun joku eron järjestely, omaisuuden jako ja uuden asunnon hankkiminen on kyllä ihan vihoviimeisenä mielessä. Että en kyllä vetäisi mutkia ihan noin suoriksi.
Vierailija kirjoitti:
Ero on paras ratkaisu molemmille, jos terve osapuoli ei osaa olla sairaan kanssa eli tavallaan ei hyväksy toisen sairautta.
Kummasta sinulla on kokemusta, sairaana olemisesta vai suhtautumiskyvyttömästä terveestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä rva sairastui syöpään ja minä annoin hänen tehdä surutyötään sairauden kanssa. Lapset ovat maailmalla joten riitti että tein omat päivätyöt ja sitten kotityöt. Potilas sairasti, kärsi ja kävi taistelua sairautta vastaan. Ei ollut ihan helppo pätkä meidän elämässä mutta siitäkin selvittiin. Nyt on 7 vuotta siitä kun syöpä löytyi ja toistaiseksi ei ole löytynyt oireita että olisi uusiutunut mikä on täysin mahdollista.
Kuulostat välittävältä, hyvältä mieheltä!
Jos sinä joudut kannattelemaan sitä tervettä niin kumppanisi on täysin kelvoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, meillä oli juuri näin. Minä sairastuin, ja jouduin sairastamisen ja hoitojen lomassa vielä lepyttelemään puolisoa, ja hoitaa kotia, että hänelle on töistä tullessa lämmin safka pöydässä odottamassa. Toisinaan hän mökötti, kun vetäydyin omiin oloihini lepäämään; ja olohuoneesta kuului turhautunutta huokailua.
Mitä tapahtui, erositko?
Ei erottu. Kahlasin sairautta, ja nyt tätä seuranta-aikaa yksin läpi. Opin luottamaan vain itseeni, enkä edes lopulta kysynyt enää apua asioihin, kun tiesin sen nihkeän suhtautumisen.
Lohdutin itseäni ajatuksella, että hän ei vaan osaa. Ei tiedä, mitä tehdä, eikä osaa suhtautua minuun sairaana. Sitä en kiistä, ettenkö olisi asiasta katkera, mutta eipä se siitä miksikään enää muutu.
Luuletko ettei elämässä tule enää vastoinkäymisiä tai sairastumisia. Miten ajattelit niistä selvitä? Samalla tavalla hammasta purren ja toista palvellen oman hyvinvointisi kustannuksella. Ei siinä tarvitse puolison mitään osata tehdä tai suhtautua että osaa itse laittaa ruokansa ja tehdä kotitöitä. Puolisosi on itsekäs eikä hän muuksi muutu. Onnea valitsemallasi tiellä.
Eikö se ole niin nykyisin, että puolison sairastaessa tavalla tai toisella se jätetään.
tässä pätee sama kuin tapaturmapaikoilla: se äänekkäin valittaja ei ole eniten avun tarpeessa
Miten olettekin onnistuneet valitsemaan noin empatiakyvyttömiä miehiä? Ja miksi? Nytkö se vasta tuli esiin että hän ei tee kotitöitä eikä tunne sääliä? Kun minä sairastuin, ei olisi tullut mielen viereenkään että olisin joutunut passaamaan miestä, tai että hän ei tekisi kaikkeaan että minun olisi parempi olla. Tietysti tein kotitöitä vointini mukaan, mutta mies teki varmasti 80 %. Plus oli kaikin tavoin rakastava ja auttavainen.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä joudut kannattelemaan sitä tervettä niin kumppanisi on täysin kelvoton.
Olen niin tottunut siihen, että teen kotityöt yksin (vaikka myös käyn töissä ja tienaan omat rahani), mutta enemmän tuntuu taakalta se, että joutuu käymään tunteita läpi ihan yksin. Esimerkiksi kun oli lääkäriaika, jotta saisi tietää syövän etenemistilanteen ja siten elinaikaodotetta, niin olisin tosi hermostunut ja ennen sitä. Puoliso piti koko päivän mykkäkoulua, kun en ollut ollut hänelle tarpeeksi mukava äänensävyltäni.
Vierailija kirjoitti:
Miten olettekin onnistuneet valitsemaan noin empatiakyvyttömiä miehiä? Ja miksi? Nytkö se vasta tuli esiin että hän ei tee kotitöitä eikä tunne sääliä? Kun minä sairastuin, ei olisi tullut mielen viereenkään että olisin joutunut passaamaan miestä, tai että hän ei tekisi kaikkeaan että minun olisi parempi olla. Tietysti tein kotitöitä vointini mukaan, mutta mies teki varmasti 80 %. Plus oli kaikin tavoin rakastava ja auttavainen.
Eihän täällä on kaikissa edes nimetty, että kyseessä olisi aina mies?
Jep. Kun isäni sai syöpädiagnoosin (ja kuoli siitä 3 kk kuluttua), niin kaikkein eniten piti sääliä ja tukea äitiäni.