Nuorena vanhempanne menettäneet, ärsyttääkö teitä ettei muut osaa arvostaa vanhempiaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei ärsytä se että valittavat, vaan se että pitävät itsestään selvyytenä eivätkä esim pidä yhteyttä koska vaan muut asiat tärkeämpiä, muka. 

Jos sinulla olisi aina ollut vanhemmat, saattaisit ihan hyvin toimia samoin itsekin.

Ei ole itselläni isää eikä äitiä. En ota henkilökohtaisesti toisien vanhempisuhteita.

Joskus nämä vanhemman menettävät jää lapsen tasolle itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Miksiköhän? Muut kiroili kun äidit ja isät käski sitä sun tätä, itse olisin ollut onnellinen jos he olisivat olleet edes käskemässä. Sellaista teiniangstia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Miksiköhän? Muut kiroili kun äidit ja isät käski sitä sun tätä, itse olisin ollut onnellinen jos he olisivat olleet edes käskemässä. Sellaista teiniangstia.

Kai sullakin joku oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Miksiköhän? Muut kiroili kun äidit ja isät käski sitä sun tätä, itse olisin ollut onnellinen jos he olisivat olleet edes käskemässä. Sellaista teiniangstia.

Kai sullakin joku oli.

Oli joo, isotäti. Ja siitä tulikin sitten kunnolla kiusausta koulussa. Isä ja äiti kuoli autokolarissa kun olin 10, joten oli myös muistot siitä. Mutta tosiaan se kesti muutaman vuoden tuo ärsytys ja loppui.

En. Tiedän, että osa vanhemmista on haitallisia. Ja olen myös tietoinen siitä, että läheisimmissä ihmissuhteissa syntyy suurimmat ongelmat. Enkä itsekään palvo puolisoani minkäänlaisena ihmeenä, vaikka takuulla on paljon sinkkuja joille kelpaisi. Sen sijaan ärsyynnyn normaaliin tapaan kaikista sellaisista asioista, mistä parisuhteessa on tapana. 

Kyllä joskus ärsyttää, mutta eipä sitä toisten asioista voi täysin tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Miksiköhän? Muut kiroili kun äidit ja isät käski sitä sun tätä, itse olisin ollut onnellinen jos he olisivat olleet edes käskemässä. Sellaista teiniangstia.

Kai sullakin joku oli.

Oli joo, isotäti. Ja siitä tulikin sitten kunnolla kiusausta koulussa. Isä ja äiti kuoli autokolarissa kun olin 10, joten oli myös muistot siitä. Mutta tosiaan se kesti muutaman vuoden tuo ärsytys ja loppui.

Ei sitä silti muihin kannattanut purkaa. Eihän tuo sinun elämäsi muiden syytä ollut.

Ei mulla ole oikeastaan koskaan ollut isää. Ei ole minulta pois mitenkään jos muilla on.

Ei kyllä kiinnosta pätkääkään muiden suhteet vanhempiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Joskus nämä vanhemman menettävät jää lapsen tasolle itsekin.

Siltä tosiaan tuntuu. Vanhemmista tulee mystisiä, täydellisiä idoleita, kuin satuolentoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Miksiköhän? Muut kiroili kun äidit ja isät käski sitä sun tätä, itse olisin ollut onnellinen jos he olisivat olleet edes käskemässä. Sellaista teiniangstia.

Kai sullakin joku oli.

Oli joo, isotäti. Ja siitä tulikin sitten kunnolla kiusausta koulussa. Isä ja äiti kuoli autokolarissa kun olin 10, joten oli myös muistot siitä. Mutta tosiaan se kesti muutaman vuoden tuo ärsytys ja loppui.

Ei sitä silti muihin kannattanut purkaa. Eihän tuo sinun elämäsi muiden syytä ollut.

Miten niin purkaa? Ärsytti sisäisesti. Sanoinko jossain purkaneeni ärsytyksen muihin? Joskus saatoin huomauttaa asiasta, että sulla sentään on vanhemmat ja kotona piirsin ärsytykseni sarjakuvana itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus teininä ärsytti kun oli kulunut niin vähän aikaa menetyksestä, mutta ei enää.

Miksi se ärsytti?

Miksiköhän? Muut kiroili kun äidit ja isät käski sitä sun tätä, itse olisin ollut onnellinen jos he olisivat olleet edes käskemässä. Sellaista teiniangstia.

Kai sullakin joku oli.

Oli joo, isotäti. Ja siitä tulikin sitten kunnolla kiusausta koulussa. Isä ja äiti kuoli autokolarissa kun olin 10, joten oli myös muistot siitä. Mutta tosiaan se kesti muutaman vuoden tuo ärsytys ja loppui.

Ei sitä silti muihin kannattanut purkaa. E

Miten niin purkaa? Ärsytti sisäisesti. Sanoinko jossain purkaneeni ärsytyksen muihin? Joskus saatoin huomauttaa asiasta, että sulla sentään on vanhemmat ja kotona piirsin ärsytykseni sarjakuvana itselleni.

Olihan joku voinut huomauttaa sullekin, että sulle sentään on isotäti. Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia.

Täällä ei taida olla monikaan oikeasti menettänyt vanhempiaan nuorena. Se on alkuun aikamoista vuoristorataa kunnes ei enää ole kun hommat tasoittuu. Sitten ei enää edes muista koko juttua, mutta ei ole myöskään kosketuspintaa muiden ruikutuksiin omista vanhemmistaan. Jokaisella meillä on kuitenkin omat juttumme mistä valitetaan milloinkin, niin kyllähän sitä koittaa ymmärtää milloin mitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei taida olla monikaan oikeasti menettänyt vanhempiaan nuorena. Se on alkuun aikamoista vuoristorataa kunnes ei enää ole kun hommat tasoittuu. Sitten ei enää edes muista koko juttua, mutta ei ole myöskään kosketuspintaa muiden ruikutuksiin omista vanhemmistaan. Jokaisella meillä on kuitenkin omat juttumme mistä valitetaan milloinkin, niin kyllähän sitä koittaa ymmärtää milloin mitäkin.

Eiköhän se ole hyvin yksilöllistä ja tilanteesta riippuvaista millaista elämä vanhempien menettämisen jälkeen on. Esimerkiksi lapsen tai nuoren ikä, elämäntilanne, tausta ja maailmankuva vaikuttaa. Samoin myös se, että miten asiat järjestyy vanhempien kuoleman jälkeen.

Esimerkiksi kaverini päätyi orvoksi jäätyään tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, oli selvityksiä ja epäselvyyksiä huoltajuudesta jne. Omassa tapauksessani taas lähipiiristä löytyi heti uusi huoltaja ja elämä jatkui mahdollisimman samanlaisena. Meillä on tämän kaverin kanssa ihan erilaiset kokemukset käytännössä.

Miten joku teini kehtaa isää pyytää ostamaan siteitä?

Joo ja ei, lähinnä ihmetyttää kun miehen veljet karttelee vanhempiaan jouluna jollain keksityllä tekosyyllä, lupaavat siis tulla ja peruvat sitten. 80 vuotiaat ihmiset sit odottavat ja pettyvät. En tajua, miksi pitää luvata tulla jos voi sanoa että ei nyt, ollaan oman perheen kesken. Toinen asia mitä en tajua on se että heillä ikää sen verran että tiedän että montaa yhteistä joulua ei ole välttämättä jäljellä ja näillä siis näennäisen hyvät välit, eli oletettavasti tulevat ikävöimään vanhempiaan sitten kun eivät enää ole täällä.

Ei, tietenkään 

Olisi ollut helpompaa olla orpo.